Jäätalvi 2014-2015

Aloittaja Pekka Laakso, 16.12.2014, 17:00:23

« edellinen - seuraava »

Pekka Laakso

Aivan, tammikuun 3. päivä tulossa I ja II 2000 Raaheen ja Rahjaan.
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Janne Koskinen

Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 29.12.2014, 13:49:47
Aivan, tammikuun 3. päivä tulossa I ja II 2000 Raaheen ja Rahjaan.

Otsolle uusi ETD:

"La 03.01.2015 Laivamoottoreiden ääniä. Jäänmurtaja Otso. Koneiden tekninen ylösajo.
su 04.01.2015 Laivamoottoreiden ääniä. Jäänmurtaja Otso. Lähtö jäänmurtoon.
ma 12.01.2015 Laivamoottoreiden ääniä. Jäänmurtaja Voima. Koneiden tekninen ylösajo.
ti 13.01.2015 Laivamoottoreiden ääniä. Jäänmurtaja Voima. Lähtö jäänmurtoon."

Samoin Voiman ETD viikkoa aikaisempaa myöhemmin.
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Ari-Jukka Perkiomaki

#32
Kävin kattelemassa tänään Merenkurkun rannalla Holmsundin vieressä Obbolassa jäätilannetta Bondenin rantarännin suuntaan ja lähes kaikki riitteet oli tuuli puhaltanut pois. Jäätyminen alkaa siis taas uudestaan joskus uudenvuoden jälkeen jos kylmä tyyni sää palaa takasin. Nyt kelit lauhtuu ainakin muutamaksi päiväksi...
Suojaisissa lahdenperukoissa oli vielä kuitenkin jäätä. Päivän SMHI:n jääkartan mukaan uutta jäätä Uumajan edustalla.Eipä vaan ole enää... Kartanpiirtäjä ei nyt ollut enää ajantasalla.  ???  Tosin karttahan perustuu enimmäkseen tällähetkellä satelliittikuviin, joista luulisin että on vaikeahto hahmottaa riite tai uusi jää ja 0-asteinen vesi? Tosin itsekin luulin, että uusi jää olisi vahvistunut eikä kadonnut tänään... ???
Ei ole vielä satamahinaaja Kronon tarvinnut aktivoitua satamajäänmurtoon Holmsundissa.


Pekka Laakso

#33
Ilmeisesti sääennusteet alkavat näyttää jälleen sen verran epävakailta, että Arctia on pyyhkinyt pois kaikkien muiden perinteisten lähtöennakot kuin loppuviikkoon kaavaillun Otson.

http://arctia.fi/katajanokalla_tapahtuu

Mielenkiintoista, ettei Sjöfartsverket ole vielä informoinut mitään ruotsalaisten lähtöjärjestyksestä.
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Pekka Laakso

Ilmatieteenlaitos tarjoaa jatkossa jäätiedotuksen jääkarttojen lisäksi:

http://ilmatieteenlaitos.fi/jaatilanne

Suosittelen laittamista selaimen kirjanmerkkeihin.
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Janne Koskinen

#35
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 29.12.2014, 13:49:47
Aivan, tammikuun 3. päivä tulossa I ja II 2000 Raaheen ja Rahjaan.

Onko Rahja muuten virallisesti talvisatama? (Muistaakseni rajoituksia ei voi antaa kuin virallisiin talvisatamiin?)

ALE taitaa pysytellä länsirannikolla Vänern-murtoon asti? (Jo pitkään "varustelukaijassa".)
-Ilmeisesti Kontio hoitaa Ruotsin puolenkin tarvittaessa? (Joskin jäätiedotuksen 01.01.2015 mukaan kaikki jäät idässä.)

Kontio näyttää ajavan "poropolkua" eli Kemin-Oulun saaristoreittiä. Joskus 1990-luvulla jäätymisen jälkeen ko. reitti suljettiin kunnes se oli "kunnolla jäätynyt" eli ränni pysyi paikoillaan eikä siihen muodostunut niin paljon sohjoa? Viime talvina tästä käytännöstä on luovuttu?
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Ari-Jukka Perkiomaki

Lainaus käyttäjältä: Janne Koskinen - 01.01.2015, 12:59:56
Onko Rahja muuten virallisesti talvisatama? (Muistaakseni rajoituksia ei voi antaa kuin virallisiin talvisatamiin?)
Olennaista nyt on, onko Rahjan väylä nk. VL1- väylä? Sitä en löydä\tiedä, mutta alla olevien juttujen mukaan Rahja on nykyään "viralinen" talvisatama.
Kauppamerenkulun väylät (Liikenneviraston sivuilta)
VL1 Kauppamerenkulun pääväylät
VL2 Kauppamerenkulun 2-luokan väylät

Rahjan statuksesta onko se virallinen talvisatama vai ei löytyy vanhaa juttua Ylen verkkopalvelun arkistoista seuraavaa VUODELTA 2010:
"Kaikki vientisatamat samalla viivalla
Perämeren satamat ovat pienintä Rahjaa myöten tasaveroisessa asemassa talvimerenkulussa. Aiemmin avustettiin vain talvisatamiin.
Kalajoen sataman johto on vakuuttunut siitä, että Rahja pysyy auki vaikka tulisi kova jäätalvi.
- Me olemme saaneet liikenneministeriöltä viimeksi kuukausi sitten vakuutuksen siitä, että kaikkiin ulkomaanliikennettä harjoittaviin Perämeren satamiin annetaan jäänmurtoapua, sanoo Esa Anttio."

Liikenneviraston sivuilta kopioitua, eli Rahjan väylä on vähintään 8,5-metrinen ainakin sataman omien sivujen mukaan, joten se lienee virallisestikin talvimerenkulun jäänmurtoavustuksen piirissä nykyään.

1.2 Talvimerenkulun avustaminen
Lain alusten jääluokista ja jäänmurtaja-avustuksesta (1121/2005) mukaan Liikennevirasto
huolehtii jäänmurtaja-avustuksen saatavuudesta Suomen vesialueella jääolosuhteiden
niin vaatiessa. Avustusta annetaan vuodesta 2014 alkaen kaikkiin satamiin,
jonne johtaa vähintään 8 metriä syvä VL1-luokan väylä. Näiden väylien varrella tai
perässä oleviin muihin satamiin avustetaan vain väylien VL1-luokkaisella 8 metrin
syvällä osuudella tai Liikenneviraston erikseen määrittelemiin muihin kohteisiin.
Satama-alueilla avustuksesta vastaa asianomainen satama. Liikennevirasto huolehtii
jäänmurtaja-avustuksen saatavuudesta myös Suomen vesialueen ulkopuolella, jos
avustus suomalaisiin satamiin tai satamista on tarpeen Suomen ulkomaankaupan
turvaamiseksi tai perustuu toisen valtion kanssa tehtyyn sopimukseen.

Janne Koskinen

#37
Otson lähtö siirretty ensi viikkoon:

"su 04.01.2015 (arvio) Laivamoottoreiden ääniä. Jäänmurtaja Otso. Koneiden tekninen ylösajo.
ma 05.01.2015 (arvio) Laivamoottoreiden ääniä. Jäänmurtaja Otso. Lähtö jäänmurtoon."

Antaisi osviittaa siitä että lopullinen päätös tehdään maanantaina 05.01.2015.

Ruotsissa ei murtajia vielä aktivoida, mutta rajoituksia nostetaan:

"Aviserade restriktioner: 
Fr.o.m. 2015-01-05

Karlsborg -- Skelleftehamn
Minst 2000 dwt och lägst isklass IB eller
Minst 3000 dwt och lägst isklass IC

Holmsund
Minst 1300 dwt och lägst isklass IC eller
Minst 2000 dwt och lägst isklass II

Mälaren
Minst 1300 dwt och lägst isklass IC eller
Minst 2000 dwt och lägst isklass II

- See more at: http://www.sjofartsverket.se/sv/Sjofart/Isbrytning/Vintersjofart/#sthash.dx39qL1a.dpuf "

LiVi;n ennusteen mukaan Tornio, Kemi, Oulu rajoitukset nostettaisiin IA, IB 2000 / IC, II 3000;n vielä tällä viikolla?

Samoin Kaakonkulmalle rajoituksia ensi viikolla?

Näillä näkymin Saimaan kanava pysyy auki 25.01.2015 asti?

"Liikennekausi Saimaan syväväylällä jatkuu vuodenvaihteen yli perinteiseen tapaan. Tällä kertaa liikennekausi päättyy tammikuun viimeisenä maanantaina, jolloin Saimaan kanava suljetaan liikenteeltä.

– Sunnuntai 25. tammikuuta on laivaliikenteen osalta kauden viimeinen päivä, huomauttaa ylitarkastaja Jukka Väisänen Liikennevirastosta.

Siihen asti Saimaan syväväyliä pidetään auki kolmen murtajan voimin. Avustustehtävissä ovat Alfons Håkansin Protector ja Iso-Pukki sekä Rauma Catan Meteor."

Warkaudenlehti
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Janne Koskinen

#38
Otsolle uutta ennakkoa:

"to 08.01.2015 (arvio) Laivamoottoreiden ääniä. Jäänmurtaja Otso. Koneiden tekninen ylösajo.
pe 09.01.2015 (arvio) Laivamoottoreiden ääniä. Jäänmurtaja Otso. Lähtö jäänmurtoon."

Tosin lieneekö Kontiollekaan töitä juuri nyt?

Samalla todetaan ALE:n lähteneen liikkeelle: "Ale:   Provtursverksamhet", mikä viittaisi odottelevan etelässä Vänern-murtoa?

http://portal.liikennevirasto.fi/portal/page/portal/f/ammattiliikenteen_palvelut/talvimerenkulku/6.%20Liikennerajoitusennuste%205.1.2015.pdf

LiVi ennustaa Kaakokulmalle rajoituksia vasta viikolla III; samoin pohjoisen rajoituksien kiristämistä vasta silloin. Saanee Voima odotella vielä "tovin".
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Pekka Laakso

Jäätiedotuksesta:

Liikennerajoitusmuutokset

Tammikuun 10. päivästä alkaen vähimmäisjääluokka ja kantavuus, mikä alukselta vaaditaan:
Tornio, Kemi ja Oulu, IA ja IB yli 2000 tonnia sekä IC ja II yli 3000 tonnia.

Tammikuun 12. päivästä alkaen:
Raahe ja Rahja, IA ja IB yli 2000 tonnia sekä IC ja II yli 3000 tonnia.
Kokkola, Pietarsaari ja Vaasa, I ja II yli 2000 tonnia.
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Ari Leskinen

Nordicaa hinataan merikoeajolle Raumalta.
Merellä vietetty aika ei lyhennä elämää !!

Laita samaan paikkan takaisin !!

Pekka Laakso

Jäätiedotuksesta kopioitua:

Tammikuun 14. päivästä alkaen:
Tornio, Kemi ja Oulu, IA ja IB yli 2000 tonnia.
Kokkola, Pietarsaari ja Vaasa, IA ja IB yli 2000 tonnia ja IC ja II yli 3000 tonnia.
Loviisa, Kotka ja Hamina, I ja II yli 2000 tonnia.


Rajoitukset kiristyvät hiljalleen pohjoisessa, ja kaakkoon ensirajoitus.

Arctian Katajanokka-osion mukaan Otson lähtöarvio on nyt siirretty maanantaille.
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Janne Koskinen

#42
Otso sitten lekotti 12.01.2015 klo. 08.00.

Suuntana Perämeri.

"Nu är det dags för första svenska isbrytaren, ATLE, att påbörja isbrytningsverksamhet i Bottenviken."

SFV:n twitter
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Pekka Laakso

Lainaus käyttäjältä: Janne Koskinen - 12.01.2015, 12:27:26
"Nu är det dags för första svenska isbrytaren, ATLE, att påbörja isbrytningsverksamhet i Bottenviken."

SFV:n twitter
Sjöfartsverketin mukaan Atle aloittaisi huomenna.
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Janne Koskinen

Pohjois-Saimaalle 1C 2000dwt alkaen 19.01.2015. Lienee tuskin suurta merkitystä, koska kanava sulkeutuu 25.01.2015 joka tapauksessa.

Saimaan tulevaisuudesta:

http://yle.fi/uutiset/saimaan_kanavan_sulkuihin_lammitys_-_ymparivuotinen_liikenne_pian_mahdollista/7737697
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama