Adrianmeren kierros

Aloittaja Miran Hamidulla, 17.10.2007, 00:05:00

« edellinen - seuraava »

Miran Hamidulla

Noin kuukausi sitten tuli palattua Adrianmeren kierrokselta, ja vihdoin sain reissun kuvasadon nettiin. Reissulla nähtyjen ja matkustettujen laivojen ohella joukossa on aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan myös muutakin kuvamateriaalia kuin laivoja. Koska reissu alkoi sisämaasta ja myös päättyi sinne, ei ensimmäinen ja viimeinen kansio juurikaan sisällä laiva-aiheista materiaalia (vaikka minä yleensä löydänkin joka kuvagalleriaan edes sen yhden pakollisen laivakuvan vaikka keskeltä Saharan hiekka-aavikkoa ;) ).

http://mir.1g.fi/kuvat/Adrianmeri2007
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Kenny Leong

Kiitti vaan -meni tämäkin työpäivä poskelleen  ;) Ei vaan on kyllä niin mielenkiintoista rautaa nähtävillä noissa kuvissa että huihai. Muutama laadukas spyfoto on myös havaittavissa 8)

Joni Huopana

#2
Miranin matkakertomukset on aina yhtä perusteellisia.

Maisemat ja miljööt ovat kyllä kauniita tuolla päin. Erityisesti Dubrovnik näyttää hienolta.

Kalle Id

Mainioita kuvia, erityisesti Blue Linen Anconalta ja -sta olevat kuvat miellyttävät silmää, alus on sen verran hieno. Pääsin sen itsekkin kesällä näkemään ja kuvaamaan, mutta mutta, joka prahalainen tarvitsi myöhemmin samalla reissulla kameraani enenmmän kuin minä ja kuvat menivät siinä sivussa. Ja pikku kommentti yhteen kuvien kommenteista:

LainaaDubrovnik on laitettu koko päiväksi Split-Hvar välille ennen aluksen iltalähtöä takaisin Anconaan. Jadrolinijan alussijoittelun logiikka ei kuitenkaan täysin valjennut, kun seuraavana päivänä näin ei kuitenkaan menetelty Ivan Zajcin kanssa.
Itse ollessani Splitissä Dubrovnik vietti muistaakseni koko päivän satamassa ja Valun oli liikenteessä normaalisti... eli kysessä on saattanut olla jonkinlainen erikoisjärjestely syystä X. En tietenkään voi varmaksi sanoa koska en ole firman aikatauluihin sen tarkemmin tutustunut.

Ville Halonen

Hienoja kuvia tosiaan olet näppäillyt ja heräsikin kiinnostus,
että minkälaisella budjetilla olit liikenteessä ja olisiko mahdollista
saada pientä erottelua, eli lennot, junat, bussit, laivat ja majoitus?

Olisi itselläkin suunnitelmissa lähteä seikkailemaan entiseen Jugoslaviaan
lähi vuosina, joskaan ei ihan noin suuressa mittäkaavassa.

Miran Hamidulla

Lainaus käyttäjältä: Ville Halonen - 19.10.2007, 00:05:54
Hienoja kuvia tosiaan olet näppäillyt ja heräsikin kiinnostus,
että minkälaisella budjetilla olit liikenteessä ja olisiko mahdollista
saada pientä erottelua, eli lennot, junat, bussit, laivat ja majoitus?

Lennot Malevilla 261.76e (tosin sain summan myöhemmin takaisin ylibookkaustilanteen vuoksi), hulluilta päiviltä saa Finnairin Budapestiä yleensä noin reilun 100 euron hintaan, jos on liikkeellä ajoissa.

Yöpymiset: Zagreb 2 yötä 36.94e, Dubrovnik 1 yö 14.99e, Split 1 yö 20.00e, Belgrad 1 yö 11.00e

Maakuljetukset: Bari-Ancona ~60e, Budapest-Zagreb ja Belgrad-Budapest junamatkat noin 40-50e kieppeillä. Entisen Jugoslavian "sisäisiä" kuljetuksia en muista, mutta missään nimessä ne eivät mitään hirvittävän kalliita olleet.

Laivamatkat:
Rijeka-Dubrovnik 55e jaetussa halvimman hintaluokan hytissä (johon ei tullut muita matkustajia)
Kotor-Bari 119,00e (tämän olisi saanut muistaakseni noin 40e halvemmalla jos olisin jakanut hytin toisen matkustajan kanssa, mutta nämä paikat olivat varatessani jo menneet)
Ancona-Split ja Split-Ancona 20e/suunta jaetussa neljän hengen hytissä (johon vain paluumatkalla tuli muita matkustajia)
Ancona-Bar 90e jaetussa neljän hengen hytissä (tässäkin tapauksessaan hyttiin tuli lisäkseni vain yksi matkustaja)
Split-Brac ja Split-Vis muutamia euroja suunta

Kun on valmis jakamaan hyttinsä ventovieraiden kanssa (tai vaihtoehtoisesti reissaa neljän hengen porukalla), saa yleensä laivamatkat neljä kertaa halvemmalla kuin pelkästään omaan käyttöön ostetussa hytissä matkustaessa. Itse en ole nähnyt tässä koskaan mitään ongelmaa, mahdollisesti hyttiin tulleet muut matkustajat ovat pääsääntöisesti olleet muita länsimaisia turisteja.


Lainaus käyttäjältä: Ville Halonen - 19.10.2007, 00:05:54
Olisi itselläkin suunnitelmissa lähteä seikkailemaan entiseen Jugoslaviaan
lähi vuosina, joskaan ei ihan noin suuressa mittäkaavassa.
Suosittelen. Upeita maisemia ja todella ystävällisiä ihmisiä. Jopa "pahamaineiset" serbit ovat todella ystävällistä kansaa. Ja maissa on niin paljon nähtävää, ettei yhdellä reissulla kerkiä, ja tuntuu että on nähnyt vain pintaraapaisun maista. Nytkin minulta jäi näkemättä mm. Zadar, Mostar, Sarajevo, Budva, Sveti Stefan, mutta varmasti tuonne tulee mentyä vielä joskus uudelleenkin.

Lainaus käyttäjältä: Kalle Id - 17.10.2007, 16:26:11
Itse ollessani Splitissä Dubrovnik vietti muistaakseni koko päivän satamassa ja Valun oli liikenteessä normaalisti... eli kysessä on saattanut olla jonkinlainen erikoisjärjestely syystä X. En tietenkään voi varmaksi sanoa koska en ole firman aikatauluihin sen tarkemmin tutustunut.
Itse järkeilin tämän niin että Jadro laittaa isomman aluksen Hvarin linjalle mikäli päivän tilanne (hyvä sää, varaustilanne) sitä edellyttää. Lisäksi kesäviikonloppuisinhan niin Jadron kuin Blue Linen Italian laivat ajavat Hvarin kautta mennen tullen, ja myös SNAVin Italiaan ajavilla katamaraaneilla oli Hvarin kautta meneviä vuoroja.
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Jani Nousiainen

Viimeinkin sain kaikki kuvat katsottua. Aivan mahtava matkakertomus ja varsinkin kuvat.  :D Paljon kiinnostavan historian omaavia aluksia. Puhumattakaan alueen luonnosta ja kaupungeista  :beer:
Matkustajalaivat.com

Tulevaa: Viking XPRS 15-16.8 St. Ola 16.8 Ionis 16.8 Viking XPRS 18.8 Baltic Princess 19-20.8 VikingGrace 20-21.8

Ville Halonen

Eli matkan kokonaisbudjettisi oli noin 800-850€ tietämissä?

Ei loppujen lopuksi mikään paha hinta tuosta upeasta kiertomatkasta.
Jos vastaavan matkan olisi tehnyt jonkun matkatoimiston oppaan perässä hiihtäen,
olisi hintaan varmaan voinut lisätä surutta vähintään 1000€.

Miran Hamidulla

Lainaus käyttäjältä: Ville Halonen - 20.10.2007, 01:58:12
Eli matkan kokonaisbudjettisi oli noin 800-850€ tietämissä?
Osapuilleen + ruokailut päälle. Ruuat ja juomat noissa maissa ovat kuitenkin halpoja.

Lainaus käyttäjältä: Ville Halonen - 20.10.2007, 01:58:12
Ei loppujen lopuksi mikään paha hinta tuosta upeasta kiertomatkasta.
Jos vastaavan matkan olisi tehnyt jonkun matkatoimiston oppaan perässä hiihtäen,
olisi hintaan varmaan voinut lisätä surutta vähintään 1000€.
Ja oppaalle voisi olla hankala selittää, että eikö retkeä voisi lykätä hetkiseksi, kun nyt tulee juuri kohta tuohon satamaan joku mielenkiintoinen autolautta. ;D
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Santeri

#9
Lainaus käyttäjältä: Miran Hamidulla - 19.10.2007, 00:59:00
Lennot Malevilla 261.76e (tosin sain summan myöhemmin takaisin ylibookkaustilanteen vuoksi), hulluilta päiviltä saa Finnairin Budapestiä yleensä noin reilun 100 euron hintaan, jos on liikkeellä ajoissa.

Minäpä lisään "viisaita" vinkkejä tänne. Kannattaa olla aktiivinen ja seurata joka keskiviikko myyntiin tulevia Finnairin viikkotarjouksia sekä lauantai-sunnuntai välisen ajan myynnissä olevia viikonlopputarjouksia. Viikkotarjoukset ovat varattavissa niin, että matkalle voi lähteä aikaisintaan 3,5 viikon kuluttua ja palattava viimeistään 1,5 kuukauden kuluttua. Viikonlopputarjouksissa matkavarauksen voi tehdä hieman vapaammin, koska matkustusaikaa ei ole rajattu yhtä tarkasti kuin viikkotarjouksissa. Esimerkiksi juuri Budapestiin oli useammankin kerran viime kesänä myynnissä m/p lennot hintaan 150 euroa. Kun halpa lento osuu kohdalle, sitä ei kannata varata Finnairin omasta nettijärjestelmästä, koska Finnarin järjestelmä perii 15 euron maksun. Kilroytravelsilta, osoitteessa www.kilroytravels.fi voi varata samat lennot, mutta Kilroyn järjestelmä perii vain 5 euron varausmaksun. Esimerkin Budapestin lennot olisi tällöin saanut Kiltroylta 140 eurolla m/p. Näin ollen lennot saa Kiltroylta 10 euroa halvemmalla ja tämähän tarkoittaa per henkilö. Muutaman hengen varauksessa voi tässäkin kohtaa säästää muutaman kympin. Samalla järjestelmä tarkastaa myös muiden kilpailevien lentoyhtiöiden kulloinkin voimassa olevat hinnat ja tarjoukset. Usein on niin, että toinen lentoyhtiö myy samoille lennoille paikkoja halvemmalla. Esimerkiksi itse lensin viime kesänä Prahaan 185 € m/p. Mennessä oli Finnairin kone, palatessa Czech:n Airlinesin. Ostin lennot Chezh Airlinesiltä, mutta Finnairilta ostettuna samat lennot olisivat maksaneet 250 euroa m/p.

Lisäys: Ensi kesänä kannattaa kiistatta lentää Adrianmerelle Ryanilla uudella Tampere-Milano reitillä. Uusi reitti aukeaa joulukuussa ja tällä hetkellä lentoja myydään tammikuulle hintaan 115 euroa m/p. Tämä ei tule kuitenkaan olemaan edes halvimmasta päästä, vaan m/p lentoja tulee saamaan tuollekin reitille jopa 50 eurolla. Itsellä on tällä hetkellä varattuna kahdetkin lennot Tampereelta Riikaan, koska niitä myytiin muutaman päivän ajan centin per suunta veroineen ja maksuineen ilman ruumaan meneviä tavaroita. En tiedä että tuleeko edes lähdettyä, mutta kunhan nyt on vähän jotain "optioita" :)

Mikko-Oskari Koski

Vasta nyt oli aikaa paitsi keskittyä kuvakertomuksen sisältöön, myös miettiä siitä edes jotain kommentoitavaa tai kysyttävää...
Kokonaisuus on varsin vaikuttava, pitkälti siksi, että Adrianmeren lauttakulttuurissa on jotain perinjuurin tuttua ja silti eksoottista. Eipä kai sitä voi ihan täysin yrittääkään ymmärtää, jos ei itse ole paikalla käynyt?

http://mir.1g.fi/kuvat/Adrianmeri2007/02-Rijeka-31-8-07/IMG_8324b.jpg
Oliko tämä Maestral vain Rijekan lähivesillä pyörivä vai laajemmallekin suuntaava? Täältä, ainakin oman ilmoituksensa mukaan kompletilta listalta en tätä namua löytänyt... http://www.yacht-rent.com/

http://mir.1g.fi/kuvat/Adrianmeri2007/02-Rijeka-31-8-07/IMG_8328.jpg
Eivorin kahvilan lepotila tulee tästä mieleen, sillä erotuksella että tässä versiossa on maisemamahdollisuuskin, ainakin valoisaan aikaan...

http://mir.1g.fi/kuvat/Adrianmeri2007/02-Rijeka-31-8-07/IMG_8373.jpg
Selvisikö tästä mitään sitten jälkeenpäinkään? Rungonmallin perusteella voisi olla norjalaistaustainenkin. Oliko ahterissa ramppi?

Oli itselläni aikanaan ilo nähdä tämä alus Pireuksessa Knossos-nimisenä. Silloin ahterissa komeili vain ohuen maalikerroksen peittämänä vahva kohokirjainsarja SVEA STOCKHOLM. Ilmeisesti nyttemmin on kuitenkin sen verran tehty metallitöitä, ettei tuo teksti enää näy, tai ainakaan ole kuvien välityksellä luettavissa..?
http://mir.1g.fi/kuvat/Adrianmeri2007/06-Split-Vis-4-9-07/IMG_9351b.jpg

Kun mietitään tulevia aluskonsepteja Suomen vilkkaimmille (ja syklisesti ruuhkautuvimmille) lauttalinjoille (Parainen-Nauvo ja Oulunsalo-Hailuoto), ei tällainenkaan malli matkustajakansien osalta liene ihan poissuljettu. Vaikka suurin ongelma mainituilla linjoilla taitaakin olla autokansien riittävyys ja muuntelukyky. Mutta ei liene Destian/Stasinkaan tulevien alusten suunnittelijoille pahitteeksi tuntea tällaisiakin ratkaisuja:
http://mir.1g.fi/kuvat/Adrianmeri2007/06-Split-Vis-4-9-07/IMG_9333.jpg
http://mir.1g.fi/kuvat/Adrianmeri2007/07-Split-Brac-5-9-07/IMG_9729.jpg

Olisikohan tässä ainakin ideatason mallia Ålandstrafikenin uudelle "fögelille"?
http://mir.1g.fi/kuvat/Adrianmeri2007/07-Split-Brac-5-9-07/IMG_9732.jpg
http://mir.1g.fi/kuvat/Adrianmeri2007/07-Split-Brac-5-9-07/IMG_9806.jpg
(Jälkimmäinen kuva kuin Degerbystä, kunhan hiukan mittasuhteita pienennetään)...

Onko tämä peräti pitkään Tukholmassa myytävänä olleen Kongsbussenin sisaralus?
http://mir.1g.fi/kuvat/Adrianmeri2007/07-Split-Brac-5-9-07/IMG_9634.jpg

http://mir.1g.fi/kuvat/Adrianmeri2007/07-Split-Brac-5-9-07/IMG_9786.jpg
Verrattuna moniin muihin "perinteisiksi" mainittuihin aluksiin niin tuolla, kuin muillakin vesillä, näin todella on. Perätuuppari on kuitenkin vesijettejä pienempi rike...

http://mir.1g.fi/kuvat/Adrianmeri2007/05-Bari-Ancona-3-9-07/IMG_9113.jpg
BarBaari-niminen baari sijiatsi aikanaan Lappohjassa. Nykyään sielläkin taitaa olla vain Teboilin baari. Lisäksi jossain kaurismäkeläisessä leffassa Peltsi käy olusella BaariBarissa. Eli Baarien miehen M.A.Nummisen pitäisi ehdottomasti tehdä keikka tälle linjalle, katoavan kansanperinteen toisenlaisen ilmentymän nimissä... 8)
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Jani Nousiainen

#11
Se pieni risteilyalus on nimeltään Darli alkuperäiseltä nimeltään  Hardangerfjord vuodelta 1959. Muistaakseni 2004 myyty Croatiaan ja on jälleen myynnissä.

Komiza on  Hertugbussen alkuperäiseltä nimeltään ja se on samaa Norjassa valmistettua Westamaran 86 alus sarjaa kuin Kongsbussen.
Matkustajalaivat.com

Tulevaa: Viking XPRS 15-16.8 St. Ola 16.8 Ionis 16.8 Viking XPRS 18.8 Baltic Princess 19-20.8 VikingGrace 20-21.8

Kimmo Rantanen

Lainaus käyttäjältä: Jani Nousiainen - 22.11.2007, 21:17:09
Se pieni risteilyalus on nimeltään Darli alkuperäiseltä nimeltään  Hardangerfjord vuodelta 1959. Muistaakseni 2004 myyty Croatiaan ja on jälleen myynnissä.

Tietoa, kuvia ja Dami Cruisesin esite Simplonissa: http://www.simplonpc.co.uk/Darli.html