Kotkalainen Katariina-alus saattaa päästä testaamaan uutta laivareittiä

Aloittaja Tuomas Masalin, 15.11.2012, 17:48:58

« edellinen - seuraava »

Tuomas Masalin


Pekka Laakso

#1
Kundan ja Suomen välinen laivareitti on otettu taas kerran framille. Nyt vaan Kotka olisi korvattu Loviisalla, ja hanke on vedetty akateemiselle tasolle. Laajemmin tutkimushankkeesta kertoo Kymen Sanomat:

Linkki uutiseen

Pari poimintaa:

"Ensi vuonna alkaa Turun yliopiston merenkulkualan koulutus-ja tutkimuskeskuksen vetämänä hanke, jossa tarkastellaan Viron ja Itä-Suomen välisen kuljetuskäytävän kehittämistä. Solmukohtina hankkeessa ovat Loviisan ja Kundan satamat."

"— Tarkoitus on selvittää, mitä rahtipotentiaalia on tällä käytävällä, joka kulkee näiden satamien kautta. Kyse olisi lähinnä roro -liikenteestä ja mitä sen puitteissa voitaisiin kuljettaa. Tärkeä osa hanketta on tarkastella, mitä liikenne vaatii satamilta. Suunnitelmien pitää olla valmiina, jotta satamat ovat stand by -tilassa, jos jokin liikennöitsijä haluaa aloittaa liikenteen, kertoo Helminen.
Muita satamia ei ole Helmisen mukaan hankkeessa mukana. "


"Loviisan Satama Oy:n toimitusjohtaja Tiina Vepsäläinen toteaa, että aina kanttaa tutkia asioita, jotka tähtäävät tulevaisuuden kuljetuspotentiaaleihin. Hän muistuttaa kutienkin, ettei vielä olla perustamassa laivalinjaa, vanna ryhdytään tutkimaan vaihtoehtoja.
— Loviisan sijainti on hyvä Kundaan nähden. Ja kuljetusmäärät ovat maiden välillä nousseet viime vuosina paljon.
Vuonna 2011 tutkittiin mahdollisuuksia avata laivalinja Kotkan ja Kundan välille. Siinä olisi ollut kyse matkustaja- ja rahtiliikenteestä. Hanke ei toteutunut. Viron puolella on sittemmin tuotu julki mielipiteitä, että Kotka on passivoitunut laivayhteyksien synnyttämisessä."

Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.