Jäänmurtajat ja talvimerenkulku (oli: Jäänmurron tulevaisuus)

Aloittaja Janne Koskinen, 21.01.2008, 06:25:31

« edellinen - seuraava »

Tapani Hallantie


Toisaalta, pystyykö perinteisillä akseleilla ja peräsimillä varustettu murtaja täyttämään esimerkiksi kääntymis- ja ulosmurtautumisvaatimukset 1.5 metrin tasaisessa jäässä teknisesti järjevillä ratkaisuilla? Entä ohjailtavuus peruutettaessa jäissä 7 solmun nopeudella?

En välttämättä sulje keulapotkureita pois, mutta ainakin perässä näkisin näillä suorituskykyvaatimuksilla kaksi ruoripotkuria, joko Steerpropin mekaaniset Z-vetolaitteet tai Azipodit.

edit: DP-vaatimuksia tosin lienee mahdotonta täyttää pelkillä keulapotkureilla, joten keulaan tarvitaan joko alas laskettava ohjailupotkuri tai vaihtoehtoisesti perinteiset keulapotkurit tulisi korvata ruoripotkureilla mikäli rakenne sen sallii. Tällöin tosin hinta saattaa muodostua ongelmaksi, sillä jäänmurtajan hankintaan on varattu "vain" 125 miljoonaa euroa.

Mitä uuden jäänmurtajan operointialueeseen tulee, niin vaikuttaa siltä, että tavoitteena on korvata Voima sellaisella suurella murtajalla, joka mahdollistaa vanhojen ja raihnaisten perinnemurtajien tuuppaamisen pykälää etelämmäs.
[/quote]

Ensin, kyllä perinteinen purskuttaa itsensä vaikka omalla mitallaan, menee vaan aikaa, vähän etu/takavauhtia, niin kääntyy, mutta 3 minuutissa
vaatii taitoa hyppysiin.
Peruuttaminen 7 solmulla riippuu minkälaisia rusetteja on käytössä, keulapotkurit lopettelee
luotettavuutta yli 3-5 solmussa, riippuu niin paljon keulan mallista ja mahdollisista aputunneleista,
itse olen ollut mukana lähes 10 solmun hallitussa takavauhdissa, mutta keuliksissa oli tehoja pahallekin päivälle. (Ei suomalainen laiva)

DP- kaksi azimuthia perään ja keulapotkuri /t, niin pysyy paikallaan, tehot vaatimusten mukaan, DP-luokkaahaan
tuossa ei vaadittukaan. Kiinteät perinteiset akselit perässä ja keulassa poikisivat joko poikittaistunnelit tai
alaslaskettavat azit päihin. Kumpi kalliimpi, molemmilla on puolensa?

Operointialueen väylien syväys voikin olla kinkkinen juttu, saako
noihin specseihin rakennettua, äkkiä keventyvää alle 7m uivaa hinaajaa.
Kaikkine tankki yms. systeemeineen. Saa, mutta voipi taas maksaa.

Mielenkiintoinen projekti kaikenkaikkiaan.

TH

Tuomas Romu

Lainaus käyttäjältä: Tapani Hallantie - 20.03.2013, 14:27:40

Ensin, kyllä perinteinen purskuttaa itsensä vaikka omalla mitallaan, menee vaan aikaa, vähän etu/takavauhtia, niin kääntyy, mutta 3 minuutissa vaatii taitoa hyppysiin.

Tiedän, että nelipotkurinen perinnemurtaja kulkee tarvittaessa vaikka sivuttain, mutta nykyaikaisella ruoripotkurein varustetulla aluksella kaikenlaiset hallitut piruetit ja pyöritykset ovat arkipäivää - onnistui jopa allekirjoittaneelta parin minuutin ajokokemuksella. Toki joku voisi kysyä, että täytyykö laivan olla helppo ajettava - varsinkin jenkeille tuntuu olevan kunnia-asia, että huonoilla työkaluilla saadaan aikaan kohtalaista jälkeä - mutta eiköhän kaikille paras ratkaisu ole hankkia jäänmurtoon parhaat mahdolliset vehkeet siitä huolimatta, että niitä osaisi tarvittaessa lapsikin ohjustaa...
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tapani Hallantie

Lainaus käyttäjältä: Tuomas Romu - 20.03.2013, 17:55:26
Tiedän, että nelipotkurinen perinnemurtaja kulkee tarvittaessa vaikka sivuttain, mutta nykyaikaisella ruoripotkurein varustetulla aluksella kaikenlaiset hallitut piruetit ja pyöritykset ovat arkipäivää - onnistui jopa allekirjoittaneelta parin minuutin ajokokemuksella. Toki joku voisi kysyä, että täytyykö laivan olla helppo ajettava - varsinkin jenkeille tuntuu olevan kunnia-asia, että huonoilla työkaluilla saadaan aikaan kohtalaista jälkeä - mutta eiköhän kaikille paras ratkaisu ole hankkia jäänmurtoon parhaat mahdolliset vehkeet siitä huolimatta, että niitä osaisi tarvittaessa lapsikin ohjustaa...

Hyvää iltaa Tuomas

Ensinnäkään en ole kummankaan konseptin ehdoton puolesta puhuja, perinnemurtaja omaa puolensa, ruoripotkurimurtaja omat puolensa.
Ilolla luen kommenttiasi, että olet omaksunut tätä nykyaikaa, ei se niin vaikeaa ole se ajaminen...

Joskus vain on tuntunut, että asenteet asettavat turhaa jarrua kehitykselle jne.

Ruoripotkurijärjestelmät ovat tulleet jäädäkseen,  senhän luulisi kaikkien näkevän,
veikkaan, että Trafissa myös.(nimiä mainitsematta)

Kirjoituksellani halusin herättää tervettä keskustelua asian tiimoilta :D

Itse haluaisin mieluummin veivata akuankkoja kuin vedellä kahvoja eestaas,
mut ku eläkevaari ei enää pääse puikkoihin 8) 8)

TH

Tuomas Romu

#288
Jarkko Toivolan esitys "Future challenges of Baltic icebreaking" AARCin Arctic Passion Seminarissa:

http://www.akerarctic.fi/14_Toivola.pdf

Jos esitys ei aukea suoraan netistä, kannattaa kokeilla tiedoston tallentamista kiintolevylle.

Muut esitykset (mm. "Design of the CCG Polar icebreaker", "LK25 main particulars", "The oblique icebreaker project for arctic application") löytyvät Aker Arcticin sivuilta:

http://www.akerarctic.fi/news.htm

Näyttäisi ruoripotkuri (kuvan perusteella Azipod) olevan menossa venäläisten Icebreaker8-luokan LK25:n lisäksi myös kanadalaisten uuteen PC2-luokan polaarimurtajaan.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tapani Hallantie

#289
Lainaus käyttäjältä: Janne Koskinen - 19.02.2013, 11:11:13
Edelliseen viitaten:

-Kumma jos noista spesifikaatioista selvitään ilman neljää potkuria?

Heitän pienen kompa kysymyksen joukkoon, onko Suomessa 1 vai
useampia nelipotkurisia jäänmurtajia, ei saa ottaa vakavasti jos vastaatte väärin :beer:

TH

edit: lainaus korjattu

Tuomas Romu

Lainaus käyttäjältä: Tapani Hallantie - 03.04.2013, 23:33:45 Heitän pienen kompa kysymyksen joukkoon, onko Suomessa 1 vai useampia nelipotkurisia jäänmurtajia, ei saa ottaa vakavasti jos vastaatte väärin

Kolmehan noita tällä hetkellä on, ikäjärjestyksessä Voima, Urho ja Sisu. Sammon keulapotkurit on poistettu.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tapani Hallantie

Tuomas, istu alas tukevalle tuolille ja ota pala huumoria mukaan!

3 on oikea vastaus, mutta ne ovat
- Voima
- Otso ja Kontio

?????????????

Kompa selitys:
Voima 4 prop
Urho&Sisu 4 Prop + kallistus Kamewa=5 prop
Otso&Kontio 2perässä 1keula + kallistus prop= 4
Fennica&Nordica 2 az+3 keul=5

Korjatkaa jos olen väärässä, pikkasen konsultoin kyllä
tänään itsekin, etten ihan huulta heitä ;)

terv. Tapsa

P.S. ei saa ottaa vakavasti!

Tuomas Romu

Kas kun et laskenut kapteenin henkilökohtaista potkuria mukaan...

Mistään "kallistus-KaMeWasta" en ole koskaan kuullutkaan.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tapani Hallantie


Kas kun et laskenut kapteenin henkilökohtaista mukaan...

Mistään "kallistus-KaMeWasta" en ole koskaan kuullutkaan.

No, tämä olikin vähän vitsi. Olisihan stuertinkin pöytätuulettimen laskea mukaan...

Asiasta muuten, sain päivän aikana puheluita, että mistä potkurista puhut?

No olen sen verran Wanhan polun kulkija, että asioita on jäänyt mieleen
ja tärkeät jää paremmin.

Jm Sisua ja Urhoa, rakennettaessa varustettiin ne kallistustankein mahdollisen
kiinnijäämisen varalta, tarkoitus kaliistamalla saada murtajan runko
liikkumaan ja irti jäistä.
Tankit ovat suuritilavuuksisia molemmin puolin aluksen runkoa ja aina
sopivan "täynnä" vettä. Tankkien välissä on putki, halkaisijaltaan
n. aikamiehenkokoinen. Putkessa on venttiilijärjestelmä sekä
potkurilaitteisto eli se KaMeWa, joka mahdollistaa veden siirron
tehokkaasti ja nopeasti laivan tankkien puolelta toiselle,
ajassa puhutaan minuutti, puolitoista ja murtaja kallistuu
paljon. Käyttönappulat ovat "ajomiehen" hyppysissä 24/7.

Otsoa ja Kontioa rakennettaessa/suunnitellessa
luovuttiin keula(propulsio)potkureista, mutta yllä
kuvattu järjestelmä kallistamiseen säilytettiin.

MSV Fennica ja Nordica varustettiin myös vastaavanlaisin
ominaisuuksin, ko. laivoissa käytettiin Intering
vakautus järjestelmää, joka perustuu veden massan ja paineilman
yhteysvaikutukseen. Teho ei yhtä hyvä kuin potkuriversioissa,
, mutta jotain liikkui, avomerioloissa koko ajan käytössä, sekä
super heavy lastauksissa erinomainen apu, ainakin omana
aikanani.

terv. Tapsa

Tuomas Romu

Selvisipä lopulta, mistä tuo 110 megawatin LK-110 ja muut "LK-murtajat" juontavat juurensa. Vuoden 1995 POAC-papereista löytyi "feasibility study" venäjän jäänmurtajalaivaston pitkän tähtäimen uudelleenrakentamisesta:

http://www.poac.com/Papers/POAC95_V1_all.pdf (sivut 13-26)

LK-16-luokan murtajat (Moskva, Sankt-Petersburg ja mm. Arctecilta viime vuonna tilattu uudisrakennus) eivät olleet tuolloin vielä mukana suunnitelmissa, mutta muun muassa nyt rakenteilla olevat LK-25 ja LK-60 olivat.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Janne Koskinen

TalSasta saksittua:

"Tänään tiistaina nytkähtää eteenpäin Suomen seuraava uusi jäänmurtaja, kun liikennevirasto tekee suunnittelusopimuksen. Suunnittelusta vastaa Aker Arctic Technology. Telakka valitaan loppuvuodesta."
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Tuomas Romu

Samoin TS uutisoi aiheesta:

http://www.ts.fi/uutiset/talous/474504/STX+Finlandin+Turun+ja+Rauman+telakat+saavat+yhteisen+johtajan

LainaaTänään nytkähtää eteenpäin myös Suomen seuraava uusi jäänmurtaja, kun liikennevirasto tekee sopimuksen aluksen suunnittelusta. Suunnittelutyön tekee Aker Arctic Technology, jonka yhteistyöyökumppanina hankkeessa on turkulainen insinööritoimisto ILS Oy.

Kukapa muukaan...
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Sami Saarinen

Lainaus käyttäjältä: Janne Koskinen - 16.04.2013, 11:16:22
Telakka valitaan loppuvuodesta.

Nyt ei muuta kuin vedonlyönti pystyyn siitä, ovatko Liikenneviraston "terävät kynät" oppineet kilpailutuksen kriteerit vai eivät? Allekirjoittaneen vaatimaton veikkaus on, että tuleva tilaus valuu Espanjaan ja lopputulemana saadaan uskomattoman hieno murtaja, joka ei valitettavasti toimi jääolosuhteissa.  :P

Janne Koskinen

"Suunnittelutyön tekee Aker Arctic Technology, jonka yhteistyöyökumppanina hankkeessa on turkulainen insinööritoimisto Ils Oy."

Saadaan taas kunnon "lusikkakeulamurtaja".
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Tuomas Romu

Lainaus käyttäjältä: Janne Koskinen - 16.04.2013, 12:11:32
Saadaan taas kunnon "lusikkakeulamurtaja".

Veikkaisin näin lonkalta, että AARC mallikoealtaineen vastaa runkomuodosta ja propulsiojärjestelmästä kun taas ILS:llä on muun muassa Louhen suunnittelijana enemmän kokemusta öljyntorjuntavarustuksesta, joka tuohon uuteen murtajaan on myös speksattu.

Mitä lusikkakeulaan tulee, niin kehitys on kehittynyt sitten 1990-luvun. Esimerkkinä vaikkapa CCGS Diefenbreakerin keula:

http://www.akerarctic.fi/09_McGreer.pdf
All information and details given in good faith but not guaranteed!