maritimeforum.fi

Merenkulku => Muut alukset => Aiheen aloitti: Lauri Pakkanen - 09.01.2014, 16:06:52

Otsikko: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Lauri Pakkanen - 09.01.2014, 16:06:52
"– Tämä on harvinainen alus, tietääkseni vastaavia ei Suomesta löydy. Tervahöyryjä on kyllä, mutta niissä on oma kone, sanoo Äänekosken kulttuurijohtaja Matti Virtanen."  :)

http://yle.fi/uutiset/ainutlaatuinen_matti_-proomu_kunnostetaan/6866454

Mutta tästä tuli mieleen, että onkos kellään tietoa siitä, kuinka paljon puulotjia/proomuja on Suomessa jäljellä ja missä ne sijaitsevat?


Otsikko: Vs: Matti-lotjan kunnostus
Kirjoitti: Erkki Tirkkonen - 09.01.2014, 20:34:03
Kysyttiin puulotjia. Leppävirralla on kolme. Konnuksen kanavalla maalle nostettuna kaksi. Sanelma, kalamiesten saunatukikohta. Iina, Konnus-tuvan vierellä tukkiuittokalustomuseona. Unnukka järvellä liki Kaitasaarta turkkipeltikantinen, puoliupoksissa rantaan kiinnitettynä. Kaikki vielä jotenkuten pelastettavissa, varsinkin Konnuksen kanavalla olevat. Rahaa, tappuraa,tervaa, höylänsuihketta ja kirveen kolketta tarvitaan. Puoliupoksissa, Unnukalla oleva, lähes metri kannesta alaspäin näkyvissä, nosto ja pois kuljetus onnistuisi. Agrigaatti kannelle ja uppopumpulla vesi ruumasta pois. Kun runko nousee muutaman kymmenen senttiä pohjasta, pressut koko pituudelta kölin alta ja tiukasti molemmin puolin kannelle kiinni. Veden pumppausta  pari vuorokautta tilannetta seuraten. Jos pysyy pinnalla niin sitten vaan hinaukseen ja matka kohti kunnostustelakkaa. Matkan viihdykkeenä voi suorittaa risusavotan ruumassa olevassa lehtimetsässä. Telakalle tultua risut myyntiin kaukolämpölaitoksen hakemiehille. Siitä ensimmäinen rahoituserä kunnostukseen.
Otsikko: Vs: Matti-lotjan kunnostus
Kirjoitti: Rami Kristian Wirrankoski - 09.01.2014, 23:32:28
"Tämä on harvinainen alus, tietääkseni vastaavia ei Suomesta löydy..:" Äänekosken kulttuurijohtaja ei ole aivan ajan tasalla ;)
Lotjiahan on eväskontteina (tosin ei täyskantavia) monilla höyrylaivoilla. Maissa on lisäksi lotja ainakin Utrassa.
Asuntolotjia on myös muutama, kuten tiedämme.
Tämän hetken Laitaatsillan tilannetta en tiedä. Siellä ainakin muutama vuosi sitetn oli 2-3, osa puoliupoksissa.
Onkos tämä Erkin kertoma Unnukkajärven (kun en paikkaa tunne) sama lotja, joka on lähdettäessä lappeenrannasta syväväylää pohjoiseen?
Otsikko: Vs: Matti-lotjan kunnostus
Kirjoitti: Rami Kristian Wirrankoski - 09.01.2014, 23:38:21
Kulttuurilaivakirjaprojektin ohessa tulleet vastaan seuraavat:

ANJA   1928   b   19,20
ARLA   1927   b   18,00
ASTA   1928   b   19,05
ATTA   ?   b      
EENOKKI II   1936   b   20,00 (moottori)
ENEA   1937   b   20,00
IINA   1936   b   19,23
ILMA   1936?   b   21,00
KETTI   1937   b   17,50
MATTI   1957   b   33,32
MIINA      b   
MIKKO      b   
MÖHKÖN MANTA   1956   b   31,00 
SUSANNA   1921/1928   b   17,33
SYLVI   1959   b   19,05
VR 24      b      
Otsikko: Vs: Matti-lotjan kunnostus
Kirjoitti: Erkki Tirkkonen - 10.01.2014, 07:36:53
Unnukka -järvi on Leppävirran ja Varkauden välillä. Puoliupoksissa rantaan ankkuroitu lotja on Unnukan itärannalla suunnilleen puolessa välissä järveä. Kaitasaaren länsipuolella. Juminsaaren ja Koirasaaren välissä olevan pitkämuotoisen saaren rannassa.
Otsikko: Vs:Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Lauri Pakkanen - 10.01.2014, 09:02:10
Kiitokset Rami listauksesta. Monta tuttua, monta tuntematonta (minulle).

Onko tämä Imatran höyrylaivaosakeyhtiön käyttämä saunaproomu vielä tallella eli mukana tuossa listauksessa?

http://users.kymp.net/pauli.kolehmainen/retkisatamissa/sauna.jpeg (http://users.kymp.net/pauli.kolehmainen/retkisatamissa/sauna.jpeg)
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Rami Kristian Wirrankoski - 10.01.2014, 11:39:17
Kappas. TuollaisestaRoope II:sta en ole kuulut. EI liene enää olemassa?
Noi Miina ja Mikko ovat Vaajakoskella. Entisiä VR-proomuja.

Erkki: (tai joku muu) tiedätkös sitten MIKÄ voisi olla se rautakantinen lotja, joka on puoliupoksissa (juuri tsekkasin kartasta paikan) muistaakseni Riutansalmen kohdilla?
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Erkki Tirkkonen - 10.01.2014, 13:16:02
Lisätään tarkennuksia.  Minun silmä näkee edellisessä kuvassa kaksi alusta vierekkäin. Kilpi jossa lukee Roope II taitaa olla edessä olevan suuremman proomun takana. Kumpaa tarkoitetaan. Edessä oleva saattaisi olla nykyisin Mikkelin satamassa kotipaikkaa pitävä Hila.
Joutsenossa on varmaankin talvehtimassa Eenokki II ent. Soma Kuopiosta. Anttolan satamassa on myös proomu, taitaa käyttö olla kesäkahvilatoimintaa.
Sitten se Unnukan turkkipeltikantinen. Ramin paikannus taisi mennä vähän harhaan. Katsokaapas Kansalaisen karttapaikka. Sieltä Leppävirta josta etelään. Karttasana sinisellä Unnukka. Sanan kohdalta itään löytyy Juminsaari ja Koirasaari. Välissä pieni pitkämuotoinen saari. Zoomaten suuremmaksi ja ottaen valikoksi ilmakuva. Siinä se on saaren kupeella. Joutaisi pois rantaa rumentamasta.  Nimeä en ole keulasta katsonut,olen vain ihmetellyt sitä lehtimetsää ruumassa ja hyväkuntoista kantta. Ohjauslaitekkin on kunnossa ja pollarit. Siis varsin hyvä aihio.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Pekka Hömppi - 10.01.2014, 15:58:59
Lainaus käyttäjältä: Rami Kristian Wirrankoski - 10.01.2014, 11:39:17

Erkki: (tai joku muu) tiedätkös sitten MIKÄ voisi olla se rautakantinen lotja, joka on puoliupoksissa (juuri tsekkasin kartasta paikan) muistaakseni Riutansalmen kohdilla?

En ole kyllä tuossa Lappeenrannan Riutansalmen kohdalla nähnyt mitään lotjaa? Turkianlahdella (Lamposaaren lossin yläpuolella) on yksi puoliupoksissa oleva lotja, tarkoitatko sitä?

Eenokki II on nykyään taas Soma, alkuperäinen nimi on palautettu ja löytyy Kanavansuun telakalta.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Lasse Reunanen - 10.01.2014, 22:40:59
Anttolassa Toimi II:n kupeella kulkee Loviisa ja lotjasaaressa on upoksissa täyskantoinen VR ??, kuulemma pelastettavassa kunnossa.

Mikäs tuo Lappeenrannan Pömpeli III on?

Jakokoskella kanavamuseossa muistaakseni on yksi maissa.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Juha Pitkänen - 11.01.2014, 11:10:36
Lainaus käyttäjältä: Lasse Reunanen - 10.01.2014, 22:40:59
Anttolassa Toimi II:n kupeella kulkee Loviisa ja lotjasaaressa on upoksissa täyskantoinen VR ??, kuulemma pelastettavassa kunnossa.

Mikäs tuo Lappeenrannan Pömpeli III on?

Jakokoskella kanavamuseossa muistaakseni on yksi maissa.


Jakokoskella on ASTA

http://vekanet.blogspot.fi/2013/09/jakokosken-museokanava.html


Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Pekka Hömppi - 11.01.2014, 15:20:36
Lainaus käyttäjältä: Lasse Reunanen - 10.01.2014, 22:40:59
Mikäs tuo Lappeenrannan Pömpeli III on?

Pömpeli III on rakennettu Laitaatsillassa 1937. Ollut luultavasti jossain vaiheessa eväskonttina?
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Jari Granlund - 11.01.2014, 17:33:23
Jyväskylän Haapaniemellä, Savutuvan Apajalla on maihin nostettuna 2 proomua. Ovat kesäisin ravintolakäytössä.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Erkki Tirkkonen - 11.01.2014, 19:19:11
Ent. asuntoproomu  Kaunis Veera mahdollissti vielä Porvoon joessa. Tarkemmin Porvoon Wanhan kaupungin kohdalla ent. Hattulan sahan laiturissa. Tuotu Porvooseen Savonlinnasta, Laitaatsillan telakalta noin vuonna "vähän jälkeen vuosituhannen vaihteen".
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Kalle Vasara - 11.01.2014, 22:08:04
Laitaatsillassa on telakassa entinen S/S Rauhan kontti alkuperäiseltä nimeltään (ilmeisesti) AURA.
Lisäksi telakan lahdelmassa on puoliksi uponneena ketinkiproomu MIMMI.. Molemmat siis Enson entisiä..
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Erkki Tirkkonen - 12.01.2014, 09:28:09
No voi voi. ompas nyt vaikeaa löytää Unnukka järvi ja Leppävirta. Unnukka järvi ja Leppävirta ei ole Lappeenrannan Riutansalmessa, vaan syväväylällä Varkauden ja Kuopion välillä, siis Pohjois-Savossa, ei Etelä-Karjalassa. Ja vielä, Leppävirta on myös kunnan ja paikkakunnan nimi. Ramille vinkiksi. Katso paikka kansalaisen karttapaikasta kuten aiemmin mainitsin.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Rami Kristian Wirrankoski - 12.01.2014, 10:20:23
Erkki. Tiedän missä Unnukkajärvi on. Kun kesällä matkasin Brahella Lapeenrannasta Savonlinnaan, niin se laiva ei kyllä Unnukkajärveä nähnytkään (heh). Eli lotja oli siis melkein heti siinä rannassa vasemmalla kun Lappeenranta tai kanavansuu jäi taakse...Varmasti moni on sen nähnyt. Kuvaa en nyt ehtinyt tsekata/etsiä, mutta jos en ihan väärin muista, niin siinä menee jokin sähkölinja salmen yli....
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Erkki Tirkkonen - 12.01.2014, 10:37:23
Ahaa,Rami onkin nähnyt sen Parkkarin-mutkassa olevan lotjanraadon. Sitä ei enää voi hinata. Taitaa olla vain keulapuu ja muutamia kaaria sekä kylkilaudanpätkiä tallella rantakivikossa. Ymmärsin että kysellään vielä jotenkuten "kuosissaan olevia" laivakirvesmiesten taidonnäytteitä.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Juha Pitkänen - 12.01.2014, 10:47:15
Lainaus käyttäjältä: Rami Kristian Wirrankoski - 12.01.2014, 10:20:23
Erkki. Tiedän missä Unnukkajärvi on. Kun kesällä matkasin Brahella Lapeenrannasta Savonlinnaan, niin se laiva ei kyllä Unnukkajärveä nähnytkään (heh). Eli lotja oli siis melkein heti siinä rannassa vasemmalla kun Lappeenranta tai kanavansuu jäi taakse...Varmasti moni on sen nähnyt. Kuvaa en nyt ehtinyt tsekata/etsiä, mutta jos en ihan väärin muista, niin siinä menee jokin sähkölinja salmen yli....

Onko tämä?
Kuvasin kesällä 2010

http://aijaa.com/4WDzIc

http://aijaa.com/t9t1zu
http://aijaa.com/BMm4M5
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Erkki Tirkkonen - 12.01.2014, 10:57:40
No just tämä. On näköjään jo keulapuukin kaatunut kivikkoon. Kun tarkemmin hyviä kuvia katsoo, niin huomaa että kölipuu on lahonnut ja katkennut, joten hinauskelvoton. Vielä tuosta saunapuita ja romurautaa saisi, mutta eipa juuri muuta. Pois joutaisi rantaa rumentamasta. Kuitenkin kaikki pois kerralla, eikä lauta sieltä täältä jne. Kuvat ovat jo kolme vuotta vanhoja. Ajoin ohitse heinäkuussa 2013 Tullinsalmen suuntaan. Rami näki tämän varmaan noin tunti aikaisemmin. Jotenkin iltapäivän auringossa näytti että kunto on edelleen  huonontunut noiden kuvien oton jälkeen.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Pertti Nuottimäki - 12.01.2014, 12:00:20
Tästä olen protestoinut ennenkin: mielestäni hylky on rannan kaunistus. Se kertoo että on sitä eletty ennenkin. Hylkyä on mukava pysähtyä tutkimaan, napata joku kuva, jututtaa paikkakuntalaisia, jos tietäviä sattuu kohdalle ja vaikka innostua selailemaan jotain kirjaa tai muuta lähdettä paikkakunnan kirjastossa ja tietysti tarkistaa forumista, mitä ennen on selvitetty. Tai sitten panna kysely framille.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Rami Kristian Wirrankoski - 13.01.2014, 11:04:38
Juuripa juurikin tuo lotjanraato! Äkkiseltään näyttäisi olleen hyvä, mutta "paikkakuntalaiset" tiesivät paremmin =)
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Jouni Harju - 25.01.2014, 21:52:32
Entinen asuntoproomumme on paahtimon terassina Porvoossa. Sen kylkiin on laitettu pellitykset sen jälkeen kun se meiltä lähti. Ostimme tämän Eväs 12 nimisen proomun 80- luvun alussa Rauma-repolalta Savonlinnasta josta kuljetimme sen kesänviettopaikallemme Sulkavalle. Sieltä se jatkoi matkaansa kohti uusia seikkailuja muistaakseni vuonna -96. Luulisin että se on viimeisiä tuonmallisia proomuja joita on tehty. Puuta ei ollut muualla kuin kyljissä ja peräpeilissä. Peräsin mm. on terästä.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Erkki Tirkkonen - 26.01.2014, 19:39:45
Varkaudessa on saunallinen proomu Eija. Kulkee S/S Warkaus VII vieressä tilausliikenteessä.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Ilari Uotila - 30.01.2014, 14:29:04
Unnukan proomu Kansalaisen Karttapaikan kuvassa:

http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/paikannimihaku.html?e=547187&n=6921544&scale=2000&width=800&height=800&showSRS=EPSG:3067&lang=fi&mode=orto
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Lauri Pakkanen - 30.01.2014, 15:34:05
Lainaus käyttäjältä: Rami Kristian Wirrankoski - 09.01.2014, 23:38:21
Kulttuurilaivakirjaprojektin ohessa tulleet vastaan seuraavat:

ARLA   1927   b   18,00
ASTA   1928   b   19,05
ATTA   ?   b      
IINA   1936   b   19,23

Annatko, kun ehdit, näistä vielä lisätiedot? Joku näistä on Laitaatsillassa ylhäällä ja joku on Varkaudessa pellitettynä seitosen kyljessä? Mutta entä nuo kaksi muuta?

Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Lauri Pakkanen - 30.01.2014, 15:37:53
Lainaus käyttäjältä: Rami Kristian Wirrankoski - 09.01.2014, 23:38:21
Kulttuurilaivakirjaprojektin ohessa tulleet vastaan seuraavat:

VR 24      b

Ja vielä. Onko tämä se Anttolassa nostettu? Luulin, että se on VR 29...

Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Rami Kristian Wirrankoski - 30.01.2014, 23:08:12
Ei, en ole varma, on Pete S:n listauksessa. Mainintana kuitenkin, että "pohjassa" eli voisiko olla se anttolalainen?
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Lauri Pakkanen - 31.01.2014, 13:24:32
Tätä siis tarkoitin...

(https://lh3.googleusercontent.com/-sVleECvUExw/S-mAfRn492I/AAAAAAAADrM/k6jKIRXOW3E/w862-h577-no/F1000016.JPG)
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Pekka Hömppi - 11.07.2014, 07:39:11
Mikäs tämä Lappeenrannassa Hakosaarten pohjoispuolella (Kanavansuun pohjoispuolella) oleva lotja on?

(http://i130.photobucket.com/albums/p267/woimatar/2014/IMG_7641-Versio3_zpsd7d49245.jpg)
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Kimmo Rantanen - 20.08.2014, 22:44:20
Susanna odotti kolme vuotta sitten Kotkassa kunnostusta kahvilaksi, mutta sekin projekti palaneen Kotkan Kertun korvaajaksi kuivui kasaan.
(http://i51.photobucket.com/albums/f361/KimmoRantanen/Kotka/Saarenmaa2672011003.jpg) (http://s51.photobucket.com/user/KimmoRantanen/media/Kotka/Saarenmaa2672011003.jpg.html)
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Pasi Veikkolainen - 25.08.2014, 14:54:49
Eikös tuo ole Pekka P:n Harri H:n entinen joka oli muutaman vuoden telakalla Murheistenrannan puolella ja kun aluetta piti siivota 2007 niin se siirtyi nykyiselle paikalleen.
Otsikko: Vs: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Juha Pitkänen - 14.09.2014, 22:26:20
Rantasalmen Hotel & Spa Resort Järvisydämen päärakennuksen yhteyteen rakennetaan uusi vastaanotto-, safari-, kahvila- ja matkamuistotila.

Lisäksi tilan toiseen kerrokseen rakennetaan varsin erikoiset baaritilat.

Laajennusosan sydämeksi muodostuu historiallinen Humppa-lotja, joka on 19,6 metriä pitkä ja 5,5 metriä leveä.



Järvisydämen ranta-alueelle tehdään lapsille oma seikkailualus Ketti-nimisestä lotjasta.



Itä-Savo

http://www.ita-savo.fi/uutiset/lahella/laitaatsillan-lotjat-saavat-uuden-elaman-lue-mita-puualuksista-rakennetaan
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Kari Nieminen - 08.10.2014, 16:02:06
Lahden satamassa on kahvilakäytössä vanha proomu vai onko lotja. Kuvaa ei nyt ole, mutta tietääköhän joku jotain tästä aluksesta?
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Kimmo Rantanen - 08.10.2014, 23:07:35
Lainaus käyttäjältä: Kari Nieminen - 08.10.2014, 16:02:06
Lahden satamassa on kahvilakäytössä vanha proomu vai onko lotja. Kuvaa ei nyt ole, mutta tietääköhän joku jotain tästä aluksesta?

Tällainen oli ainakin kesällä 2006:
(http://i51.photobucket.com/albums/f361/KimmoRantanen/Laivoja%20Lahdessa/Laiva026.jpg) (http://s51.photobucket.com/user/KimmoRantanen/media/Laivoja%20Lahdessa/Laiva026.jpg.html)
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Juha Pitkänen - 18.10.2014, 21:16:09
Atta-proomun kuvannut Tähti-laivan omistaja nähtävästi 16 tai 17.10.2014 CHR.Kontturin vetämän tukkilautan perässä.

http://tahtilaiva.blogspot.fi/
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Rami Kristian Wirrankoski - 19.10.2014, 13:54:28
Lainaus käyttäjältä: Kimmo Rantanen - 20.08.2014, 22:44:20
Susanna odotti kolme vuotta sitten Kotkassa kunnostusta kahvilaksi, mutta sekin projekti palaneen Kotkan Kertun korvaajaksi kuivui kasaan.

Onko Susannasta havaitoa missä on nyt?
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Juha Pitkänen - 19.10.2014, 16:16:00
Anssi Toivasen kuvat

Kävin ensin Mäkräniemen Oinonniemessä  kurkkaamassa parin lotjan hylkyä. Sain niistä vinkin alkuasukkaalta tässä taannoin.



http://leppavirta.blogspot.fi/2014/10/riihirannan-kirjan-historiallisia.html
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Erkki Tirkkonen - 19.10.2014, 20:18:55
Atta-Lotjan tapasin perjantaina 17.10.2014 tukevasti laituriin kiinnitettynä Kanavansuun perinnelaiva telakalla Lauritsalassa.
Mahtaakohan odottaa "ylösnousemusta" ja lankku tarkastusta. Niin uskoisin.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Juha Toikka - 19.10.2014, 21:54:06
ATTA-lotja on hankittu höyryhinaaja Ahkeran halkokontiksi. Lotja matkasi Varkaudesta nippulautan mukana viikolla 40 Kanavansuulle. ATTA talvehtii vedessä telakka-alueella ja tarkoitus on jotta nostetaan ylös pohjan käsittelyä ja peruskunnostusta varten. Mutta on vasta seuraava projekti kunhan Ahkera saadaan vesille ja kulkemaan omin konein.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Kimmo Rantanen - 19.10.2014, 22:30:32
Lainaus käyttäjältä: Rami Kristian Wirrankoski - 19.10.2014, 13:54:28
Onko Susannasta havaitoa missä on nyt?

Yritin muistella minne vietiin Kotkasta, mutta muistan vain huonosti paperilehdessä olleen jutun asiasta. Ei tuu mieleen muuta kuin, että joku olis ostanu yksityiskäyttöön jonkun joen varrelle sijoitettavaksi...Porvoonjoki? Mutta en muistele enempää, etten puhuis ihan skeidaa, kun muistikuvat on jo niin hataria.

Googlesta sitä lehtijuttua etsiessä löysin tälläisen kuva-albumin (mitähän rohjakkeita tuolla lojuu):
http://melontareitit.com/puskajussi/laivojen-hautausmaa/#arvlbdata (http://melontareitit.com/puskajussi/laivojen-hautausmaa/#arvlbdata)
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Rami Kristian Wirrankoski - 21.10.2014, 11:22:35
Kaikki nuo Tolkkisten rantaruovikon tuntumassa olevat lotjat ovat Aug.Eklöfin entisiä lotjia Porvoon sahalta ja Tolkkisten tiilitehtaalta. Ainoa teräsalus on hinaaja Harrin runko.
Sen sijaan Emäsalon tien kupeessa on vuosia ollut erilaisia huonokuntoisia aluksia, joista jotkut on purettu, jotkut purkukuntoisia.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Pasi Saarinen - 16.05.2015, 11:37:48
Lainaus käyttäjältä: Rami Kristian Wirrankoski - 19.10.2014, 13:54:28
Onko Susannasta havaitoa missä on nyt?

Nyt on havainto Turusta: http://www.ts.fi/uutiset/turun+seutu/770717/Katariinanlaakson+mysteeriveneen+omistaja+selvisi (http://www.ts.fi/uutiset/turun+seutu/770717/Katariinanlaakson+mysteeriveneen+omistaja+selvisi)
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Kimmo Rantanen - 17.05.2015, 00:07:00
Vielä kattavammin Susannasta:

http://yle.fi/uutiset/turun_oudon_asuntoproomun_kohtalo_selvisi__susanna_oli_menossa_telakalle/7996758 (http://yle.fi/uutiset/turun_oudon_asuntoproomun_kohtalo_selvisi__susanna_oli_menossa_telakalle/7996758)
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Lauri Pakkanen - 09.02.2016, 22:06:13
Konnustuvan Iina.

(https://asiakas.kotisivukone.com/files/konnus.kotisivukone.com/iina_640x427.jpg)
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Rami Kristian Wirrankoski - 15.02.2016, 18:12:48
Tästä Laurin postaamasta Iina-proomusta onneksi on paljonkin kuvia. Onko kukaan kuvannut/nähnyt Konnuksessa olevaa isoa SANELMA-asuntoproomua? Olisi kuvvalle käyttöä mahdollisesti...
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Paavo Pakkanen - 15.02.2016, 23:05:50
Lainaus käyttäjältä: Rami Kristian Wirrankoski - 15.02.2016, 18:12:48
Tästä Laurin postaamasta Iina-proomusta onneksi on paljonkin kuvia. Onko kukaan kuvannut/nähnyt Konnuksessa olevaa isoa SANELMA-asuntoproomua? Olisi kuvvalle käyttöä mahdollisesti...

Nämä löytyy nopeasti Googlella ja tulivat vastaan kun etsin projektiproomua. Varmaan jollain parempia kuvia.

http://metsanpiika.fi/wordpress/wp-content/uploads/2011/06/polulla5.jpg
https://asiakas.kotisivukone.com/files/konnus.kotisivukone.com/sanelma_640x427.jpg
http://1.bp.blogspot.com/-bB89v2N8vZE/Va_5vQ2DWlI/AAAAAAAADm8/8pf6YuU314M/s1600/WP_20150707_10_19_14_Pro.jpg

Ja tämän uutisen johdosta luulisi Wanhat Laivat ry:n ihmisillä olevan niitä enemmänkin:

http://www.soisalonseutu.fi/konnuksen-savusauna-eurolla-wanhat-laivat-rylle/

Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Erkki Tirkkonen - 16.02.2016, 16:20:52
Kirjoita Google-hakuun Metsänpiika. Sieltä löytyy lotja Sanelman kuvien kuvaajan yhteystiedot. Onko muuta tietotarvetta Sanelmasta ? Tarvittaessa voin auttaa.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Rami Kristian Wirrankoski - 21.02.2016, 15:43:06
Ei muuta kuin, että sen alkuperäinen nimi uupuu...
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Erkki Tirkkonen - 22.02.2016, 12:59:32
Sanelman nykyisessä "ulkokuoressa" ei näy vanhan nimen rippeitäkään. Useinhan ne oli kirjoitettu peltilaattaan joka oli helppo vaihtaa. Nimet vaihtuivat vain jos sama lotja ostettiin toisen puutavara yhtiön käyttöön. Miten lienee Sanelma vaihtanut "varustamoa". Enson kalustoa se oli viimeiseksi. Joten ELKAN- arkistosta Mikkelistä ehkä kannattaisi kysellä.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Erkki Tirkkonen - 14.05.2016, 19:28:55
Kaksi uponnutta laivan / lotjan runkoa näkyy ilmakuvassa Juojärven Pitkässälahdessa. Paikka: 62 387788  28 537995
Ovatkohan entisiä Outokumpu OY:n malminkuljetuslotjia. Laittaisikohan Outokummun Sukellus seuran miehet "uimahousut"jalkaan ja kävisivät katsomassa miltä "alhaalla" näyttää. Saattaa olla että ovat jo käyneetkin. Kirkkaat on vedet tuolla paikkaa.
Ilmakuva löytyy retkikartan kautta.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Eero Puranen - 29.07.2016, 17:08:20

Entinen proomu Kettinki 6, nykyinen MS Rudolf, tuli tänään Lahdesta Mikkeliin ja laskettiin nyt siis Saimaaseen.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Pekka Hömppi - 29.07.2016, 17:51:55
Lainaus käyttäjältä: Eero Puranen - 29.07.2016, 17:08:20
Entinen proomu Kettinki 6, nykyinen MS Rudolf, tuli tänään Lahdesta Mikkeliin ja laskettiin nyt siis Saimaaseen.
Eikös tuo lähtenyt Lahdesta jo pari vuotta sitten? Ollut tämän ajan kunnostettavana Valkealassa.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Eero Puranen - 30.07.2016, 11:58:37
Ilmankos satamassa sanottiin, että tuli Kouvolan kautta.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Pekka Hömppi - 30.07.2016, 15:45:59
Joo, Valkealassa käsittääkseni pohja pellitettiin kokonaan uusiksi.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Tauno Hermola - 22.02.2017, 20:00:26
Minkähänlainen alus mahtaa olla 'soima'? Kyllä, 'soima' on Laatokalla käytetty purjealustyyppi, mutta se minkä "Suomen sahateollisuuden historia" mainitsee useaan kertaan, on jotain muuta, proomun tai lotjan tapainen alus. Kuvateksti mm. mainitsee "Saimaan kanavan sulkeuduttua joutuivat Saimaan vesistön sahat kuljettamaan sahatavaransa lotjilla ja soimilla Lappeenrantaan, jossa lastaus rautatievaunuihin suoritettiin". Kuvateksteissä puhutaan myös 'kattosoimista' ja 'saunasoimista', kun proomun näköisen aluksen päällä on ikään kuin harjakattoinen varastorakennus; ilmeisesti puutavaran haluttiin pysyvän kuivana. Kysymys on lähinnä se, mikä erottaa soiman lotjasta ja proomusta, vai onko se juuri tuo 'mökki' aluksen päällä?
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Pertti Nuottimäki - 22.02.2017, 22:28:22
Iskenkö nyt keksini kiveen kun vastaan ihan lonkalta että soimat olivat niitä melkein neliskanttisia tasakeulaisia ja peräisiä edestä ja takaa avoimella katoksella peitettyjä kelluvaisia joilla kuljetettiin sahatavaraa redillä lastaaviin laivoihin. Lappeenrannankin satamassa niitä näki. Katoksen sivulla luki isoilla puukstaimilla WAHL. Eikö niillä tuotu sahatavaraa Lampoosaaren sahalta Lappeenrannassa junaan lastattavaksi? Proomuja veti moottorihinaaja joita silloin 50-luvun alkupuolella näki harvemmin Lappeenrannassa. Nyt jos vielä yritän arvata että hinaajan nimi oli Ville tai Wille, menee varmasti metsään.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Tauno Hermola - 24.02.2017, 21:29:46
Oikeassa näytät olevan. Netistä ei tunnu juurikaan löytyvän kuvia soimista, mutta tuolla on sivun lopussa pieni kuva, jossa niitä näkyy useita:

https://www.karjalanliitto.fi/karjalan_liitto/jasenyhdistyssivut/uuraalaiset_ry/satama (https://www.karjalanliitto.fi/karjalan_liitto/jasenyhdistyssivut/uuraalaiset_ry/satama)

Linkin 'Satamatyö (https://www.karjalanliitto.fi/karjalan_liitto/jasenyhdistyssivut/uuraalaiset_ry/satama/satamatyo)' takaa löytyy tietoa soimien käytöstä, siellä mm. kerrotaan "Soima oli katolla varustettu proomu, jonka yksi pääty oli ilman seinää". Noiden soimien katos siis oli vain toisesta päästään avoin, kuten kuvastakin näkyy.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Pertti Nuottimäki - 24.02.2017, 21:43:26
Kuvittelen nähneeni molemmista päistäkin avoimia, mutta valalle en ota.
Mutta täällä sivulla varmasti on monta kaveria, jotka voisivat kirjoittaa kirjan soimista ja niiden käytöstä.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Erkki Tirkkonen - 28.02.2017, 20:00:37
No nyt on niin vanha aihe käsittelyssä että tuskin kukaan on näitä "oikeesti" nähnyt. Jos ei mene kokonaan arvailuiden puolelle, niin katsokaapa Google hakusana Soima. Siellä Wigipediassa on tiedot Laatokan purje soimista. Toinen tarina on minkälaisia oli Saimaalla käytössä olleet soimat. Minulle on jäänyt sellainen kuva ettei Saimaan soimissa ollut purjeita vaan niitä hinattiin hinaajien perässä. Etenkin Lappeenrannan seudulla. Tuo maininta Lamposaaresta ja sen sahan tuotteiden kuljetuksesta Pikisaareen junaan lastattavaksi pitänee paikkansa. Olen nähnyt muutaman kuvan, ne ovat olleet hirrestä tai kookkaista lankuista suorakaiteen muotoon rakennettuja seinällisiä ponttooneita, joihin lastattiin lautaa tai lankkuja pienen siirtomatkan ajaksi. Kaksi vanhaa kuvaa löytyy Kantapuun kuvastosta.  Kuvahaku / kokotekstihaku / Soima
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Pertti Nuottimäki - 01.03.2017, 10:55:30
Pitää kevyesti  kenttäreagoida kun tuo Erkki Tirkkosen "pitänee paikkansa" on vähän kuohautti. Olen omin silmin katsellut näitä proomuja/soimia Lappeenrannan satamassa. Lamposaari lähtöpaikkana ei silloin 7-8 vuotiaana ollut ihan tarkkaan tiedossa. Hinaajan arvailin, mutta itse soimat WAHL-teksteineen ovat niin täyttä faktaa kuin voi.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Tauno Hermola - 01.03.2017, 13:59:02
Nuo Erkki Tirkkosen vinkkaamat Kantapuun kuvat ovat sikälikin mielenkiintoisia, että ne olivat jostain Pohjanlahdelta; tuollainen katettu soima ei siis näytä ainakaan olleen käytössä pelkästään Saimaan alueen vesistöissä. (Aikaisemmin linkittämäni pieni kuvahan oli Uuraan satamasta.)
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Erkki Tirkkonen - 01.03.2017, 14:03:03
No niin , sieltähän se vahvistus tulikin Saimaan soimien käytöstä.  Ja mainittu hinaaja Ville on nykyisin Riistavedellä hyvin varustettuna huvialuksena. Lienee Suomen kauniimpiin wanhoihin laivoihin kuuluva alus.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Pertti Nuottimäki - 01.03.2017, 14:36:51
Kiitos Erkki tuosta Ville-vinkistä. Muistikuvani sen osalta siis piti paikkansa.  Olin todella aika epävarma, että kannattaako siitä ollenkaan mainita. On se kumma että tuommoista muistaa yli 60 vuoden takaa. Mutta jos asia kiinnostaa, niin hitsautuu se ilmeisesti jonnekin aivokuoreen.
Myös Kotkan satamakuvissa näitä soimia näkee. Lappeenrannasta en muista nähneeni kuvia, en kyllä muutenkaan kovin monta kuvaa Lappeenrannan satamasta, muuten kuin matkustajalaiturin tiimoilta.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Erkki Tirkkonen - 01.03.2017, 16:29:41
Käänsin kirjahyllyn "laiva-osaston" kirjat lattialle ja aloin selaamaan niitä. Käteen sattui Tehdaspuun kalenteri vuodelta 1987. Siinä on joka kuukauden kohdalla laivan kuva.  Tammikuun kuva: Ahlströmin hinaaja Carmen hinaa sahatavaralla lastattua proomua Varkaudessa 1920- luvulla. Syyskuun kuva: Kaukaan pieni hinaaja Donna vetämässä sahatavaralotjaa Kaukaan telakan edustalla Lappeella 1920-luvulla, sanotaan kuvateksteissä. Nyt tarkkana. Molemmissa kuvissa on lotja, siis keula kuten laivassa yleensä. Lisäksi kuvista on selvästi havaittavissa ettei niissä ole kannen yläpuolisella osalla mitään "tolpitusta" tai lautaseinää. Laudat ja lankut ovat lastattu aluksen runkoon nähden poikittain. Välissä on "pirkkalankut" aluksen kölin suuntaisesti. Muistaako Pertti oliko niissä apualuksissa joita hinattiin Lamposaaresta Pikisaareen tasa vai laiva keula. Jos oli tasakeula. Kyseessä on soima, mutta jos on laivakeula on nimi proomu. Samaa "virkaa" molemmat alustyypit tekivät.  Kukas tarkentaa mikä ero on proomulla ja lotjalla?
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Tauno Hermola - 01.03.2017, 20:39:38
Ei tuo laivakeulaisuus ainakaan yleisesti taida kelvata proomun tunnusmerkiksi: esim. englanninkielisen Wikin artikkelissa 'Barge (https://en.wikipedia.org/wiki/Barge)' näkyy useitakin tasakeulaisia proomuja ilman, että niitä millään erityisellä nimellä kutsuttaisiin.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Pertti Nuottimäki - 01.03.2017, 23:28:44
Erkille tässä vielä vahvistus, että Lappeenrantaan sahatavaraa  Villen vetäminä kuljettaneet alukset nimenomaan olivat tasaperäisiä ja keulaisia, liki neliskanttisia ylhäältä katsoen.Mökki oli sangen korkea, punamullalla vedetty näissä vehkeissä. Ja tavara lastattiin päästä ja pituussuuntaan. Taunon  näytille asettamissa kuvissa näkyi joku tämmöinen soima, mutta aika kaukaa kuvattuina.
Olen poikana ollut Päijänteellä joskus lotjia hinaamassa ja suluttamassa niin että käsitys sen laitteen näöstä on. Yllättävän kevytkulkuisia tyhjinä, 30 hv Perkins hinausmoottorissa antoi tyynellä ihan siedettävän vauhdin.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Erkki Tirkkonen - 02.03.2017, 22:30:12
Sitten vielä yksi wanhan ajan laivamiesten käyttämä sana, ponnikka. Kuka haluaa veikata mikä on ponnikka.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Tauno Hermola - 02.03.2017, 23:37:15
Veikattavaa tuo kuva (http://www.suomenmuseotonline.fi/fi/kohde/KUOPION+KULT.+HIST.+MUSEO/ALAMUSEO+KHM+KUOKHM/KHM/KUV/VA/1530/46?museum=Kuopion*&itemIndex=291) kyllä vähän jättää ;)
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Erkki Tirkkonen - 03.03.2017, 09:14:28
No just. Siinä se on ponnikka, eli höyryhinaajan "eväskontti" jota nimeä on myös käytetty. Siis puulotja joka kulkee hinaajan kyljessä, siitä höyrykattilan lämmittämiseen tarvittavat halot kätevästi konehuoneeseen. Sitten vielä lisämaininta keskusteluun lotja / proomu /soima. Löysin eräästä kirjasta maininnan samasta asiasta.  Nelikulmainen proomu on parkka??  Lappeenrantaan Saimaalta tullessa on paikkanimi Parkkarin mutka. Olen aina ajatellut että kyseisessä paikassa on keväällä kuorittu propsia, eli parkattu. Väylän pohjoisrannassa  on muistona wanhoista-ajoista rantaveteen uponnut puinen lotja. Vähän sekava juttu.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Pertti Nuottimäki - 03.03.2017, 10:26:20
Useinhan eväskontti oli terästä tai rautaa, tehty vanhasta höyrylaivasta. Näin ainakin höyryhinaukssen loppuvuosikymmeninä.
Parkka on tuttu nimi. Suorakaiteen muotoinen lotja joka, tietämissäni tapauksissa toimi lastuuväen asuntona - asuntoparkka.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Tauno Hermola - 03.03.2017, 14:39:16
Lainaus käyttäjältä: Erkki Tirkkonen - 03.03.2017, 09:14:28
Nelikulmainen proomu on parkka??  Lappeenrantaan Saimaalta tullessa on paikkanimi Parkkarin mutka. Olen aina ajatellut että kyseisessä paikassa on keväällä kuorittu propsia, eli parkattu. Väylän pohjoisrannassa  on muistona wanhoista-ajoista rantaveteen uponnut puinen lotja. Vähän sekava juttu.

Nelikulmainen proomu se voi hyvinkin olla, mutta tuskin sillä mitään tekemistä parkkaamisen kanssa on. Tuolla http://www.jukkajoutsi.com/laivakuvat.html (http://www.jukkajoutsi.com/laivakuvat.html) puhutaan maa-aineksen ja kivien kuljetukseen käytetystä proomusta:

LainaaPARKKA, SPARKKA, KIVIPARKKA = rakennustöissä maa-aineksen ja kivien kuljetukseen käytettyjä proomuja, jotka sopivat mm. Saimaan kanavaliikenteeseen. Proomun pituus oli noin 16 syltä. Venäjän jokireiteillä ja Laatokan kanavilla purjehti jauhoja kuljettavia leipäparkkoja ja halkolastissa seilaavia halkoparkkoja.

Arvailuksi menee sanan alkuperä, mutta voisi tietysti olla ihan barge tai ehkä todennäköisemmin venäjän баржа.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Pertti Nuottimäki - 04.03.2017, 10:26:35
Anteeksi Tauno, mutta miltä tuo vennään sana näyttäisi transkribeerattuna. Nuo kyriliset aakkoset kun ovat minulla hakusessa.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Tauno Hermola - 04.03.2017, 14:43:32
Wikin https://fi.wikipedia.org/wiki/Ven%C3%A4j%C3%A4n_translitterointi (https://fi.wikipedia.org/wiki/Ven%C3%A4j%C3%A4n_translitterointi) mukaan tuosta tulisi 'barža'; neljäs kirjain on siis jonkinlainen z, kuten paikannimessä Železnodorožnyi (Железнодоро́жный).
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Pertti Nuottimäki - 04.03.2017, 15:11:18
Voisi vääntyä vaikka purreksi suomalaisessa suussa.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Ismo Talka - 28.07.2017, 10:27:40
Huomasin, että viime keväänä oli keskusteltu lotjista, proomuista sekä myös soimista. Törmäsin isoisäni liiketoimintojen historiaa kirjoittaessani Lappeenrannassa Hotelli Patriassa 6.6.1917 pidettyyn Joutsenossa sijainneen Osakeyhtiö Pulpin vapaaehtoisen huutokaupan ilmoitukseen, jossa oltiin myymässä 7 kpl neliskanttisia soimia no 1-7. Yhtiön 19.4.1917 pitämässä huutokaupassa oli jo myyty soima "Alku". Tuossa huutokaupassa myytiin myös 6 lotjaa sekä hinaajat Elsa ja Särlä. Kuten keskustelussa ansiokkaasti esille oli tullut, niin soima oli neliskanttinen alus, jolla vietiin sahatavaraa mm Lappeenrannassa sijaitsevaan Rapasaaren satamaan, jossa sahatavara lastattiin juniin.

Keskustelussa oli tullut esille ohimennen myös lotjan miehistötila, joka oli mittauskannen päällä peräosassa. Tästä tilasta on laivarekistereissä käytetty monenlaisia nimityksiä: pömpeli, ruhvi, ruheri, skanssi, kanssi jne. Minulla on edessäni autenttinen vuodelta 1901 oleva ristiinalaisen Antti Leinosen rakennuttaman lotja Laurin leimamerkein varustettu "Kansallisuustodistus", jonka on tehnyt Mikkelin kaupungin maistraatti. Tuolloin "Kansallisuustodistus" oli valmiiksi painettu, johon mustekynällä maistraatissa täytettiin faktatiedot. Tässä todistuksessa on valmiiksi kirjoitettu miehistötila nimellä "Kanssi ja kapyssi". Lotja Laurin "Kanssin ja kapyssin" kuutiometriksi on kirjattu 16.3 kuutiota.

Onko tiedossa muita käytössä olleita miehistötilan nimiä?
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Lasse Reunanen - 04.09.2017, 00:27:56
Lainaus käyttäjältä: Lauri Pakkanen - 30.01.2014, 15:37:53
Ja vielä. Onko tämä se Anttolassa nostettu? Luulin, että se on VR 29...

Mikkelin Urheilusukeltajat on siirtänyt ja upottanut lotjan sukelluskohteeksi Ristiinaan Yövedelle Kirnusaaren edustalle jo aiemmin upotetun Marian viereen. Käsitykseni mukaan kyseessä on tuo VR 29. Anttolasta Lotjasaaresta se oli pumpattu pintaan ja hinattu upotuspaikalle. Käsitykseni mukaan Lotjasaaressa ei muita lotjia ollut, ainakaan sen kuntoisia, että olisi pumpuilla pinnalla pysynyt.

http://www.maritimeforum.fi/index.php?topic=16460.msg137865#msg137865
https://m.facebook.com/groups/25419171264

edit. Upotuspaikka korjattu, linkki lisätty
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Paavo Pakkanen - 11.09.2017, 13:32:32
Mielestämme proomujen pinnalla pitäminen on parempi ratkaisu kuin niiden upottaminen. EG:n 1937 rakentama Päivi pääsi perjantaina järveen ja myöhemmin Halla XVII kylkeen.

https://vimeo.com/233269283 (https://vimeo.com/233269283)
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Lasse Reunanen - 11.09.2017, 18:00:29
Lainaus käyttäjältä: Paavo Pakkanen - 11.09.2017, 13:32:32
Mielestämme proomujen pinnalla pitäminen on parempi ratkaisu kuin niiden upottaminen.

Ehdottomasti olen samaa mieltä, jääpähän jotain jälkipolvillekin.
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Tauno Hermola - 11.09.2017, 22:03:28
Lainaus käyttäjältä: Lasse Reunanen - 11.09.2017, 18:00:29
Ehdottomasti olen samaa mieltä, jääpähän jotain jälkipolvillekin.

Niistähän saa vaikka hyviä juottoloita ;)

(http://www.hermola.net/images//argus.jpg)
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Tauno Hermola - 12.09.2017, 23:50:29
Lainaus käyttäjältä: Ari Koskinen - 12.09.2017, 22:50:04
Meni vähän suureksi tuo kuva, mutta tässä tuo lotja ennen upottamista. Kuvan otin - taisi olla elokuun viimeisiä päiviä  :'(
Alareunasta siirtämällä näkyy kokonaan..

Ei näy jälkeäkään kuvasta ja kun tuon linkin poimii tästä reply-ikkunasta ja yrittää sen avata, aukeaa vain Gmailin login-ikkuna!
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Ari Koskinen - 13.09.2017, 07:30:23
Juu, no niinpä kävi ettei linkittäminen onnistunut. - Tutkitaan asiaa..  ;)
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Joonas Vähämäki - 13.09.2017, 16:53:57
Tulipa mieleen, että voisiko tuosta Kuru-laivan pohjasta oikeasti olla vielä johonkin? Näyttää sen verran ruosteiselta, että itselle on vaikea kuvitella sille minkäänlaista käyttötarkoitusta. Tampereella on viritelty jopa ehdotuksia laivan kunnostamisesta ravintolalaivakäyttöön.

Pohdiskeluun oheismateriaalia:

http://ylojarvenuutiset.fi/2017/06/12/jos-kuru-laivaa-ei-osteta-muistomerkiksi-osa-siita-paatyy-rautaromuksi/
https://www.youtube.com/watch?v=n6_WR-0nZnI
http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/550006-tassa-ehdotus-tammerkosken-elavoittamiseksi-kuru-laiva-tammerkoskeen-ja
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Juha Pitkänen - 03.02.2018, 22:10:51
Pielisjoen pohjassa keskellä Joensuuta makaa kenties yhä 29,5 metriä pitkä hylky, jonka Museovirasto on luokitellut mahdolliseksi muinaisjäännökseksi.

Merenkulkulaitos havaitsi kohteen, kun jokea tutkittiin monikeilausmenetelmällä 2008. Museovirasto pitää hylkyä mahdollisena proomuna, jolta se myös näyttää Liikenneviraston luovuttamassa luotainkuvassa liki kymmenen vuoden takaa.


Karjalainen

https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/171269-pielisjoen-pohjasta-lahelta-ylisoutajan-siltaa-loytyi-hylky-vuosikymmen-sitten-tietoja-sen-kohtalosta-on-vahan
Otsikko: Vs: Lotjat ja proomut
Kirjoitti: Juha Pitkänen - 25.02.2020, 17:34:43
Puumalassa Lietveden sillan alle hylätyn lotjan siirto lykkääntyy jälleen. Tällä kertaa syynä ovat luonnonvoimat.

Kunnan teknisen lautakunnan torstaisen kokouksen esityslistassa todetaan, että lotjaa ei ole mahdollista siirtää ennen kuin jäät ovat lähteneet Saimaalta.

Kunnan toive siitä, että romulotja ehdittäisiin siirtää muualle ennen järven jäätymistä, ei siis toteutunut.

Seuraavaksi lautakunta aikoo panna toimeen teettämisuhan, jonka mukaan lotja on siirrettävä huhtikuun loppuun mennessä tai muuten siirto teetetään lotjan omistajan kustannuksella.


Teettämisuhan toimeenpanosta päätetään torstaina.


Länsi-Savo

https://lansi-savo.fi/uutiset/lahella/f9c95ec2-fa11-4066-9395-fd35d002c14c


Tekninen lautakunta, kokous 27.2.2020

http://puumala.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Tekninen_lautakunta/Kokous_2722020/Siivouskehotus_ja_teettamisuhan_asettami(3926)