Uusia yhteysaluksia

Aloittaja Heikki Arvela, 30.03.2008, 15:16:21

« edellinen - seuraava »

Heikki Arvela

Liikennepoliittisessa selonteossa myönnettiin 15M euroa uusien yhteysalusten hankintaan sekä yhteysaluslaitureiden parantamiseen/rakentamiseen. Vihdoinkin Finstashipin kalustoon toivottavasti saadaan kauan kaivattua uutta kalustoa. 15 miljoonalla ei tosin tällä hetkellä montaa yhteysalusta saa mutta uskon finstashipin osaavan kohdentaa alushankintansa sitä eniten tarvitseville reiteille.

Mikko-Oskari Koski

Aikaisemmin se olikin helppoa, kun ei tarvinnut kilpailuttaa reittejä, jotta olisi saatu selville, kuka mihinkin päätyy operoimaan.
Ellei Saaristomerelle saada synnytettyä YHTÄ Waxholmsbolagetin kaltaista kaluston ylläpidosta ja hoidosta vastaavaa varustamoa, joka sitten rahtaa tonnistoa operaattoreille, ei Suomen saaristolinjoilla tulla enää ikinä näkemään yhtään uudisrakennusta, ainakaan kovin modernia sellaista. Investoinnit kun ovat myös niin kalliita, etteivät yksityisvarustamot sellaisia tee, ellei valtio niitä takaa. Ja Stasilla taitaa olla aika pahasti sama asenne.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950