Lisää öljyntorjuntakapasiteettia

Aloittaja Mikko-Oskari Koski, 30.01.2003, 15:21:48

« edellinen - seuraava »

Mikko-Oskari Koski

STT kertoo mielenkiintoisesta remonttihankkeesta, joka saattaa jopa olla koko Itämerelle äärimmäisen tärkeä. Toivottavasti tositilannetta ei tule, mutta tässä siis asia:

Merenkulkulaitoksen väyläalus Seiliin tehdään yli seitsemän miljoonan euron peruskorjaus, jonka jälkeen alus soveltuu öljyntorjuntaan, niin avovesi- kuin jääoloissakin.
Merenkulkulaitos ja Suomen ympäristökeskus sopivat tänään muutostöistä raumalaisen Aslemetals Oy:n kanssa. Työt tehdään ensi syksyn aikana Aslemetalsin Olkiluodon telakalla, ja alus on valmiudessa Suomenlahden öljyntorjuntaan jo ensi talvena.

- Peruskorjaus parantaa huomattavasti öljynkeräysmahdollisuuksia Suomenlahdella. Se tuo kuitenkin vain ensiapua, arvioidaan Merenkulkulaitoksesta.

Merenkulkulaitoksen mukaan Seilin kokoinen alus ei pystyisi suoriutumaan kunnialla noin 10 000 tonnin öljyvahingosta, jollaista Suomenlahdella erityisesti pelätään, mikäli raakaöljykuljetuksissa käytetään edelleen jäävahvistamattomia tankkereita. (STT)
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Pekka Laakso

Seilin sijotuspaikaksi tulee sitten Kotka.

Myöskin Suomen ja Tanskan tuella aiotaan peruskorjata Seilin Viroon siirretty sisaralus Eve-??? eli entinen Lonna vastaavanlaiseksi öljyn-ja jäänkeräysalukseksi. :)
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Miran Hamidulla

Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 31.01.2003, 08:53:37 Myöskin Suomen ja Tanskan tuella aiotaan peruskorjata Seilin Viroon siirretty sisaralus Eve-??? eli entinen Lonna vastaavanlaiseksi öljyn-ja jäänkeräysalukseksi. :)
SST:n mukaan EVA 316(ex-Lonna):sta aiotaan tehdä monitoimijäänmurtaja Riianlahdelle, jottei sinne jatkossa tarvitsi vuokrata ulkomaisia jäänmurtajia niin kuin tänä vuonna on tehty. Jutussa ei kuitenkaan sanottu, mitä tämä monitoimimurtaja EVA 316:n muu toiminta sitten on. Ilmeisesti tätä Peksin mainitsemaa öljyntorjuntaa?
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Kervisen Lauri

Niin, jossakin oli puhetta siitä että Eva:sta tulee myös öljynkeräysalus, ehkä. Mutta siitä, että aluksesta tulis myös jäänmurtaja, en oo kuullu...
Onhan se hyvä juttu että saadaan tänne Suomenlahdelle kunnon öljynkerääjä, vaikkei se ny paljoa auta jättikatastrofissa...

wirrankoski

Mitähän lienee, pari-kolme vuotta sitten, kävin katsomassa Eesti Veeteede Ametin suosiollisella avustuksella EVA 316:tta. Alus oli valitettavan hankalassa paikassa siellä Hundipean satamassa, jonne pääsykin oli monen mutkan takana. Yksi syy lienee ollut se, että naapurissa, vain harvan verkkoaidan erottamana, sijaitsee Eestin sotasatama hirmuisine taistelulaivoineen.. ;)

Pekka Laakso

Lainaus käyttäjältä: Miran Hamidulla - 17.03.2003, 18:34:05
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 31.01.2003, 08:53:37 Myöskin Suomen ja Tanskan tuella aiotaan peruskorjata Seilin Viroon siirretty sisaralus Eve-??? eli entinen Lonna vastaavanlaiseksi öljyn-ja jäänkeräysalukseksi. :)
SST:n mukaan EVA 316(ex-Lonna):sta aiotaan tehdä monitoimijäänmurtaja Riianlahdelle, jottei sinne jatkossa tarvitsi vuokrata ulkomaisia jäänmurtajia niin kuin tänä vuonna on tehty. Jutussa ei kuitenkaan sanottu, mitä tämä monitoimimurtaja EVA 316:n muu toiminta sitten on. Ilmeisesti tätä Peksin mainitsemaa öljyntorjuntaa?
Vai vielä oikein jäänmurtaja. 8) Ei niissä aiemmissa suunnitelmissa sellaisesta puhuttu.
Pitäisiköhän sitten Seilistäkin yrittää tehdä myös jäänmurtajaa tai sitten muuttaa Letto paremmin jäänmurtoon sopivaksi? ::)
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Pekka Laakso

Eikös tulisi helpommaksi ja ehkä halvemmaksi ostaa Saksasta monitoimialus Neuwerk, jota saksalaiset muuten haukkuvat epäkäytännölliseksi ja lähes aina telakalla makaavaksi, kuin korjata Seili tai tilata uusi. Näin saataisiin suoraan sekä öljyntorjuntaan että jäänmurtoon sopiva alus ilman uusinvestointeja. ;) ;D

Kuva Neuwerkistä, joka muuten on käynyt kerran Helsingissä testireissulla: http://mitglied.lycos.de/shipworld/behoerden/neuwerk.jpg
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Pekka Lappalainen

Uudessa meriväylä-lehdessä oli juttua Seilin remontista. Pituutta tulee lisää 8 metriä. Öljynkeräys varustusta tulee normaalien puomien lisäksi jonkinlaiset harjat joilla voi kerätä öljyä jäältä ja 200 kuution tankit. Lisäksi siihen tulee uudet koneet ja yksi azipod vaihtuu kahteen ruoripotkuriin jotka kääntyvät 360 astetta (ettei vain olisi kaksi azipodia). Meripelastusta varten tulee tehokas palotykki ja hinausvarustus. On ihan tervetullut lisä suomenlahden kalustoon. Toivomme hartaasti ettei Seiliä kuitenkaan koskaan nähdä tositilanteessa.
Support your local Search And Rescue-operator! Get lost!

Pekka Lappalainen

Vapaasti referoitu Hesarin (s.A6) jutusta 04.11.03:

Suomen öljyntorjuntavalmius paranee selvästi, kun kaksi merivartioston ulkovartiolaivaa peruskorjataan öljyä itsenäisesti kerääviksi aluksiksi. Uudistetut alukset pystyvät keräämään öljyä myös jäissä.

Vartiolaiva Tursaan remontti käynnistyy todennäköisesti alkuvuodesta 2004 ja sen pitäisi palata käyttöön alkukesästä 2005, jolloin VL Uiskon remontti alkaa. Sen taas pitäisi palautua liikenteeseen syksyksi 2005.

Uudistusten myötä Tursas siirtyy Pohjanlahdelle jolloin sinnekin saadaan raskaampaa torjuntakalustoa.

Kumpaakin alukseen tulee lisää pituutta 12m. Niihin asennetaan öljyntorjuntalaitteet ja keräystankki. Lisäksi aluksiin tulee ruoripotkurilaitteet jäissä kulkua helpottamaan.

Ja vielä lisää hyviä uutisia: Laivat uusitaan todennäköisesti Suomessa. "Lähdemme siitä, ettei Euroopan laajuista tarjouskilpailua järjestetä", SMMV:n komentaja Komdri Wärnhjelm kertoo.

:thumb: :thumb: :thumb: :thumb: :thumb:

Lisää vaan tällaisia uutisia...
Support your local Search And Rescue-operator! Get lost!

Väyrysen Antti

Lainaus käyttäjältä: Pekka Lappalainen - 04.11.2003, 10:58:54
Vapaasti referoitu Hesarin (s.A6) jutusta 04.11.03:

Oheisessa jutussa mainitaan myös Seilin olevan parhaillaan telakoitana muutostöiden alaisena.

Se selittäneekin, miksi ko.alusta ei ole Lauttasaaren asemapaikassa vähään aikaan näkynyt.
-Vanhempi merenkulun harrastaja, Itämeren ferry-asiantuntija, merenkulun huippuosaaja, kuljetusalan ammattilainen ja VIP SILVER (Asiantuntemus ja ammattitaito kilpailukykyisiä myös kansainvälisellä tasolla)-.
FAKTAT: 1) Foorumilla meno on epävakaa ja sen tietää ja selviää vain tulevaisuus.

Pekka Laakso

Lainaus käyttäjältä: Antti Väyrynen - 04.11.2003, 13:41:17
Oheisessa jutussa mainitaan myös Seilin olevan parhaillaan telakoitana muutostöiden alaisena.

Se selittäneekin, miksi ko.alusta ei ole Lauttasaaren asemapaikassa vähään aikaan näkynyt.
Siihen viitaten: Kuinka usein Seili majaili siellä? Suurimman osan se vietti mielestäni Kotkan Kuusisessa, joka saattaa myös olla sen tuleva majapaikka.
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Väyrysen Antti

LainaaPekka: Kuinka usein Seli majaili siellä?
Todella usein. Tuntui, että se oli täällä melkein aina.;P

Eipä se kai pahemmin muualla ehtinyt oleilemaankaan, kuin täällä ja siellä...
-Vanhempi merenkulun harrastaja, Itämeren ferry-asiantuntija, merenkulun huippuosaaja, kuljetusalan ammattilainen ja VIP SILVER (Asiantuntemus ja ammattitaito kilpailukykyisiä myös kansainvälisellä tasolla)-.
FAKTAT: 1) Foorumilla meno on epävakaa ja sen tietää ja selviää vain tulevaisuus.

Sampsa Koskivaara

ko. aluksiin tulee myös paljon muutakin kuin pelkästään pituutta ja RP:t käytännössä koko konehuone ja siltarakenne rakennetaan uudestaan. mielenkiintoista on se että mikä telakka tekee modifikaation suomessa? perinteisesti valtion aluksia on käytetty ns. pienillä hanttipajoilla (uki/teijo)????

Pekka Lappalainen

Seili on valmistunut telakalta. Tässä ympäristökeskuksen tiedote aiheesta: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=62234&lan=FI
Support your local Search And Rescue-operator! Get lost!

Pekka Laakso

Täytyykin hiljalleen käydä tutkiskelemassa josko Seili ilmestyy tukikohtaansa.  :)
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.