Tallink luopumassa Superfasteista?

Aloittaja Miran Hamidulla, 02.04.2008, 17:32:27

« edellinen - seuraava »

Santeri

Ainoat joille jäi jotain hyvää käteen SuperFastista ovat kreikkalaiset jotka tulivat Itämerelle noususuhdanteessa ja myivät ennen kuin laskusuhdanne alkoi. Onko mitään tietoa mitä kreikkalaisille jäi käteen SuperFastin Itämeren liikenteestä?

Miran Hamidulla

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 11.03.2010, 13:34:48
Mitä tulee tähän kanadalaisvarustamon kiinnostukseen fastereita kohtaan, se vaikuttaa hieman omituiselta, kun huomioidaan esim.Miranin edelle linkittämässä uutisessa kerrottu fakta, ettei Atlantic Visioniinkaan olla oltu täysin tyytyväisiä.

Yhteiskunnan operoimaan liikenteeseenhän kohdistuu aina valtavat paineet, niin median kuin päättäjienkin taholta, mikä on tänä talvena näkynyt mm VR:n kohdalla. Esimerkiksi Suomenlinna II lytättiin aikoinaan normaalien alkuvaikeuksien vuoksi mediassa täydelliseksi fiaskoksi, mutta on sittemmin (tosin huomattavasti pienemmällä huomiolla) saanut jopa kiitosta. Atlantic Visionistakin todetaan tuossa The Cronicle Heraldin artikkelissa, että alus on useista ongelmistaan huolimatta tehostanut Marine Atlanticin liikennettä.
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Mikko-Oskari Koski

Suomenlinna II:n alku oli fiasko, eikä missään mielessä normaalia uuden aluksen liikenteeseen totuttelemista. Viat olivat sitäpaitsi pääasiassa rakenteellisia. Tämänhän me kaikki muistammekin -tosin ensimmäisellä reissulla päästiin perille asti, kun foorumin pientonnistoeksperttiryhmä oli kyydissä.
Superfastien liikenne Itämerellä alkoi hyvin, ongelmia on ilmennyt vasta sen jälkeen, kun alkuperäinen omistaja vetäytyi ja ostaja on tehnyt toiminnan "kehittämisessä" suurinpiirtein kaikki mahdolliset virheet -ja aika monta mahdottomaksikin luokiteltavaa... ::)

Ja kuten me kaikki Annie Proulxin Laivauutisia-kirjan lukeneet tai Lasse Hallströmin aiheesta ohjaaman elokuvan nähneet tiedämme, Kanadan itärannikolla ja varsinkin saarissa laivat ja paiallinen merenkulku ylipäätään ovat merkittäviä uutisaiheita, tapahtuupa niille melkein mitä tahansa. Jopa rahtaussuunnitelmat saattavat sikäläisessä mediakulttuurissa saada osakseen huomattavasti isomman uutisarvon, kuin vaikkapa jonkin väliaikaisen aluksen (varmuudella toteutuva) rahtaaminen Itämeren liikenteeseen meillä. Tämähän ei tietenkään tarkoita sen paremmin sitä, etteikö Marine Atlantic etsisi kuumeisesti tonnistotäydennystä kuin sitäkään, että Atlantic Vision olisi varustamon liikenteessä yksiselitteisesti hyvä tai huono alus.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Timo Selkälä

Ja suurilta osin tuollainen liikenne on aina politiikkaa. Luin tänään Yahoolle linkitetyn jonkun bloggarin jutun asiasta. Juttu olikin hyvin kirjoitettu, mutta sillä oli aivan selvä taka-ajatus - nostaa ääniä tulevia aluksia vastaan. Sitä en tiedä onko kyseinen nainen joku jolla oli poliittisia aikomuksia vai mikä hänen taustavaikutteensa oli. Se asiallinen osa kritiikkiä oli se että Visionilla on hivenen rajattu istumapaikkamäärä, kun taas hyttipaikkoja ainakin kirjottajan mielestä liikaakiin. No, Superfast VII ja VIII ollessa kyseessä voinkin sitten sanoa että niissä olisi mahdollisuus poistaa osa tuosta ongelmasta, se kannen 6 pömpeli kun pitäisi "renssata" puhtaaksi ja sulloa täyteen lentotuoleja.

Nykyiselläänhän Cariboulla ja sisarella on muun muuassa couchettetyyppisiä petejä mitkä ilmeisesti aika suosittuja koska ovat edullisia. Tuo 130 CAD hytti oli ilmeisesti kirjoittajan mielestä ryöstöä. No, jos Marine Atlanticilla olisi pelisilmää ja mahdollisuuksia pikkuisen lisäpisteiden hankkimiseen, niin ehkä niitä hyttejä tai petejä voisi tarjota halvemmallakin. Lisäksi on valiteltu ravintolakäytäntöä - jos käsitin oikein niin yksi ainoa vaihtoehto on tarjolla, eli entisen buffan kiinteähintaiset annokset.
I am not a complete idiot. Some parts are missing.

06 / 2007 Liverpool Viking ja Ulysses.

Joni Huopana

Tallinkin eilisen tiedotteen mukaan Superfast VIII on tuuraamaan tuleva alus. Onlinessa tosin merkittynä on VII.

Lassi Liikanen

Ja näkyi muuten Star menneen peräti Naantaliin asti telakalle. Itse olisin olettanut enemmän Hietalahtea (jossa tosin on nyt Hammerodde toisessa hallissa) tai Koplia.  :o
Kaikki tällä palstalla esittämäni mielipiteet ovat henkilökohtaisia, eivätkä edusta muita tahoja tai ole kytkösissä tämän palstan ulkopuolisiin tahoihin.

Verkkolehti Ulkomatala

Joni Huopana

Tulipa katsastettua Superfast VIII viimeisenä päivänään. Ihan hyvin alus tuuraustehtäväänsä soveltui, vaikka äkkiä kävikin ahtaaksi keskellä arkipäivää. Kaupoissa oli vielä yllättävän paljon tavaraa.

Invahytit kannella 8 oli otettu matkatavaransäilytyshuoneiksi ja hissiaulan läheltä pari A-hyttiä yleisiksi vessoiksi.

Onko kellään muuten tietoa/kuvia, onko opasteissa mainittu disko kannella 6 ollut joskus toiminnassakin? Tuntuu hieman oudolta Saksan-laivalla.

Timo Selkälä

Disco oli käytössä kesällä 2001. Sitä en enää muista käytimmekö sitä discona seuraavana kesänä - mutta luultavasti. Loppukesällä 2002 muistaakseni siitä tehtiin pastabaari. Niin kauan kuin se oli discona sinne mentiin tappeluja pätkimään...

Alkuperäispiirystuksessa disco olisi ollut 150 paikkainen, ja vienyt koko 6 kannen tilan.
I am not a complete idiot. Some parts are missing.

06 / 2007 Liverpool Viking ja Ulysses.

Timo Toivonen

Lauantaina tuli käytyä. En kyllä enää yhtään ihmettele, että Tallink tarjosi edullisesti hyttejä (a 15, b 12 €) ylimenon ajaksi. Istumapaikoista ei oikein täyteen buukattuna voinut kuin uneksia, jos olisi matkustanut ilman hyttiä. Harva tuohon täkyyn taisi kuitenkaan tarttua.

Ruokailumahdollisuudet laivalla oli varsin kapeat, buffet-ravintolankin aamiaiskattaus oli välittömästi loppuunmyyty. Sämpylä tai pizzaslice, siinäpä lähes ainoat vaihtoehdot, paluussa olisi ollut vissiin buffassakin tilaa. Eipä tuntunut varustamolle raha kaikessa kelpaavan, kun ei ollut laivasta edes postikorttia tarjolla.

Maihinnousukortin mukaan alus oli Superfast VII... Pihkura olisi pitänyt tyhmänä mennä Paljassaareen vaatimaan matkaa sille :)
"Tere tulemast Titanicule!"

Janne Koskinen

TalSa arvailee:

"Finnlines on saamassa monopolin Suomen ja Saksan välisessä autolauttaliikenteessä, kun Tallink jahkailee Rostockin-liikenteensä uudelleen avaamisen kanssa.

Kommentit 0

Tallinkin Superfast-alukset ovat olleet pois liikenteestä vuoden alusta alkaen. Aluksi syyksi sanottiin telakointi. Tallinkin nettisivuilla luvataan ilmoittaa "viimeisimmät tiedot mahdollisista muutoksista".

Tallink Siljan varatoimitusjohtajan Pasi Näkin mukaan ilmoitettavaa on aikaisintaan toukokuun alkupuolella. Näkin mukaan erilaisia vaihtoehtoja tutkitaan edelleenkin. Hän ei kuitenkaan kerro mitä.

Virolaisten lehtitietojen mukaan aluksia kaupattiin talvella muun muassa Haitin avustusoperaatioihin.

Lisäksi niitä on kaupiteltu The Chronicle Heraldin mukaan myös Kanadaan, mutta aluskauppoja on vastustettu muun muassa työllisyyssyistä. Kanadalaiset haluaisivat mieluummin töitä omille telakoilleen kuin ostaa vajaan vuosikymmenen vanhoja aluksia EU:sta.

Superfast VII ja Superfast VIII tulivat Tallinkin omistukseen vuonna 2006, kun virolaisvarustamo osti kreikkalaisen Superfast Ferriesin Itämeren-liikenteen. Saman vuonna Tallink osti myös Silja Linen.

Jos Tallink ei palaa reitille, Saksan-matkailun ainoaksi vaihtoehdoksi jää italialaisen Grimaldin suvun omistama Finnlines, joka liikennöi Travemündeen ja Rostockiin sekä Puolan Gdyniaan."

Telakointi nyt aika huono tekosyy, kun on aikaa paikkailla Stariakin
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Timo Toivonen

#205
Superfasteista toinen korvaa Superstarin 24.5.-1.6.2010 välisenä aikana. Toivottavasti se nyt ois VII... kaiketi todennäköisempää kuitenkin se VIII.

http://www.tallink.ee/ee/schedules/helTal/

Edit: niinhän tuo VIII näkkyypi olevan suomalaisten sivujen mukaan.
"Tere tulemast Titanicule!"

Seppo Luoma-Aho

SMU:n sivulla tänään:

"Suomen Merimies-Unioni ja Tallink Grupp ovat sopineet Superfast-aluksilla noudatettavista palkoista. M/s Superfast VII ja M/s Superfast VIII -alukset palaavat Suomi-Saksa-liikenteeseen huhtikuun lopulla.

Alukset ovat Viron lipun alla ja niillä työskentelevä miehistö on pääosin virolaista. Nyt sovitut palkat vastaavat tasoltaan Suomen lipun alla olevien ja samalla reitillä liikennöivien alusten työvoimakustannuksia
"

Liekö lentokaaoksen aikainen tilapäisratkaisu vaiko pysyvä liikennöinti. Superfasteillahan oli jo aiemmin saqmankaltainen sopimus, tosin sisällöstähän eei ole tietoa

Timo Toivonen

"Tere tulemast Titanicule!"

Kalevi Lehto

Lainaus käyttäjältä: Seppo Luoma-Aho - 20.04.2010, 19:54:53
SMU:n sivulla tänään:

"Suomen Merimies-Unioni ja Tallink Grupp ovat sopineet Superfast-aluksilla noudatettavista palkoista. M/s Superfast VII ja M/s Superfast VIII -alukset palaavat Suomi-Saksa-liikenteeseen huhtikuun lopulla.

Alukset ovat Viron lipun alla ja niillä työskentelevä miehistö on pääosin virolaista. Nyt sovitut palkat vastaavat tasoltaan Suomen lipun alla olevien ja samalla reitillä liikennöivien alusten työvoimakustannuksia
"

Liekö lentokaaoksen aikainen tilapäisratkaisu vaiko pysyvä liikennöinti. Superfasteillahan oli jo aiemmin saqmankaltainen sopimus, tosin sisällöstähän eei ole tietoa
Kyllähän Tallinkin aikataulusivullakin tosiaan sanotaan aluksien olevan poissa liikenteestä vain huhtikuun loppuun asti, joten kai tarkoitus on yrittää jatkaa liikennettä. Voihan se ehkä toimiakin ainakin kesän yli ja olisihan kilpailun kannalta toki positiivista, että Saksan liikenteessä olisi Grimaldin lisäksi toinenkin palveluntarjoaja.
Laivamatkailua Suomen Turusta jo vuodesta 1964

Mikko-Oskari Koski

#209
Käsittämätöntä sekoilua -eikä tämä ole ensimmäinen kerta, kun Tallinkin Saksanliikenteestä voi sanoa näin. Miksi ihmeessä varustamo haluaa väkisin operoida tappiolliseksi havaitulla reitillä, jonka rahtiasiakkaat ovat karanneet ja jossa joudutaan tuon virolaisen mittapuun mukaan ylipalkkauskuvion myös vaaraan, että muillakin linjoilla ruvettaisiin vaatimaan samaa.
Nähtävästi Tallink haluaa osoittaa, ettei linjaa ole normaalioloissa mahdollista saada kannattavaksi, mutta käy nyt kuitenkin poimimassa mansikat kakusta, kun sellainen kerrankin on tarjolla... ::)

Ja ehkäpä flygaritkin taas kulkevat Superstarin telakoinnin aikaan, jolloin toinen fasteri voidaan vaivihkaa pudottaa pois Saksanseisonnasta (jota reitin ylipitkät satama-ajat kiistatta ovat).
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950