Nesteen vanhat, nykyiset ja tulevat laivat (oli: Neste Shipping aloittaa yt:t)

Aloittaja Melker Söderudd, 28.01.2013, 11:09:36

« edellinen - seuraava »

Hannu Haikkala

eipä menee kauaa kun laivoilla on sekamiehitys

Seppo Perhonmäki

Tulee melkoiset neuvottelut kun yhtiön tarvittava 15000000€ tarttis säästöjä saada!!!

Janne Malmberg

Muutama laiva myydään/liputetaan ulos ja sen jälkeen rahdataan pitkällä sopimuksella. Varmaankin ensin laivaston pienimmästä päästä.

Seppo Perhonmäki

Ja liputetaan väki pihalle ja sitten ihmetellään muutaman kk kuluttua että työmäärä ei ole pienentynyt vaan tarvitaan lisämiehitys tekeen tämä työ! ehkä näin

tatu

#5
Neste Shippingiä viilataan myyntikuntoon.

On ollut jo aikaisemminkin myynnissä, kertoo talouselämälehti vuosien takaa.

http://www.talouselama.fi/uutiset/suomen+varustamot+valahtivat+ulkomaille/a2055999

Tämän hallituksen aikanahan, aika olisi otollinen.

Seppo Perhonmäki


Juhani Mehto

Päivän Turun Sanomat kirjoittaa, ettei SMU aio hyväksyä Neste Shippingin aikeita: aikomuksena on vähentää 130 työpaikkaa ja puhetta on ollut myös kolmen aluksen ulosliputuksesta.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Juhani Mehto

Yt-neuvottelut päätyivät eilen, tuloksena yhteensä 124 henkilön vähennys ja samalla kolmen aluksen miehitys- ja hoitosopimukset irtisanotaan.

YLE
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Hannu Haikkala

ei mene kovin pitkään myydään koko shipping

Juhani Mehto

Lainaus käyttäjältä: Juhani Mehto - 27.03.2013, 04:29:09
... samalla kolmen aluksen miehitys- ja hoitosopimukset irtisanotaan.

Kyseiset alukset ovat Stenan kanssa yhtiesomistuksessa olevat Stena Arctica, Palva ja Stena Poseidon. Alusten lippu tullee vaihtumaan, kertoo Sjöfartstidning.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Teemu Malinen

Ko. Alukset taitaa seilat ulkona aika pitkälti?
Ko. Aluksiin ei taida saada kaksoismiehitystä koska eivät ole uudisrakennuksia, tai sisäänliputettavia?
Ko. Alusten rahtaustaso on ollut ilmeisen heikko?

Kari Virtanen

Ulosliputukset alkavat huomenna. Stena Poseidon, ulosliputetaan huomenna, Stena Arctica myöhemmin tällä viikolla ja M/T Palva syyskuun alussa.

http://yle.fi/uutiset/neste_shipping_ulosliputtaa_kolme_laivaa/6795295

Lieneekö jatkoa luvassa Nesteen ulosliputuksille tulevaisuudessa vai jäävätkö tähän?

Tuomas Romu

All information and details given in good faith but not guaranteed!

Janne Koskinen

YLE noin 05:30

http://areena.yle.fi/tv/2012359

Kuin enteenä kohdassa 05:26 vanha Botnica.
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama