Uusi alus Dennis Maritimelle

Aloittaja Anders Isaksson, 04.01.2012, 15:59:04

« edellinen - seuraava »

Anders Isaksson

Suomen kauppalaivaston pientonnisto saa taas pitkästä aikaa uuden tulokkaan, Dennis Maritime on käynyt laivaostoksilla ja hankkinut 3005 dwt aluksen, ex Remsborg (PJIR) joka nimetään Serafina:ksi (OJPF). Alus saanee kannelleen kaivinkoneen eli sitä muutetaan itsepurkavaksi ja sitä työllistettäneen suurimmaksi osaksi Nordkalkin raakaaineiden kuljetuksilla.

Juhani Mehto

Marinetrafficin mukaan Serafina on vaihtanut nimeään muutama päivä sitten Tallinnassa ja on nyt ensimmäisellä matkallaan, määränpäänä Gdansk.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Pekka Hömppi

Serafinan (ex Remsborg), väri on vaihtunut harmaasta hieman värikkäämmäksi.
Pari kuvaa Saimaan kanavalta tänään.




Pekka Laakso

Dennis Maritime on juuri hankkinut itselleen Ruotsista myös hieman vanhemman coasterin, 1977 Sietaksella rakennetun Sallyn, kertoo SST tänään uutiskirjeessään.

"Dennis Maritime köper svenskägda Sally
ÅBO. Dennis Maritime fortsätter att expandera. Rederiet har nu tagit över torrlastaren Sally om 2.770 dwt, som har legat upplagd i Åhus. Hon hade svenska ägare, men har senast seglat under St Vincent and Grenadines-flagg.
   – Vår avsikt är att ta henne till Finland redan i nästa vecka och därefter få henne i trafik så fort som möjligt, säger redaren Dennis Saari till Sjöfartstidningen.
   Sally är byggd av J J Sietas i Tyskland 1977. Innan hon sätts i trafik för Dennis Maritime kommer hon att döpas om och få finländsk flagg.
   – Vi har fått så många nya kunder att vi behöver en båt som kan sköta kontrakt av sådant bulkgods där åldern inte har så stor betydelse. Sally är välhållen och i mycket bra skick för att vara ett äldre fartyg, säger Saari.
Publicerad: 2012-09-26 18.42"


Uutinen näkyy jonkin aikaa: http://www.sjofartstidningen.se/nyheter/index.php

http://www.marinetraffic.com/ais/fi/shipdetails.aspx?imo=7703273

Jos tarkkoja ollaan, niin useampia tuon sisaria oli Oy Sillanpää Tradingillä takavuosina sekä Suomen että Hollannin lipulla.
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Juhani Mehto

Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 26.09.2012, 20:15:23
– Vår avsikt är att ta henne till Finland redan i nästa vecka
Kesti viikon sijaan kuukauden, Sally saapui tänään Helsinkiin.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Juhani Mehto

Sally on näkynyt Angelina-nimisenä Marinetrafficissa jo pari päivää, tosin ainakaan vielä eilen ei siihen ollut maalattu uutta nimeä. Pelastusrenkaassa luki kuitenkin "Angelina Borgå".
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Jukka Koskimies

#6
Lainaus käyttäjältä: Juhani Mehto - 01.11.2012, 13:16:05
Sally on näkynyt Angelina-nimisenä Marinetrafficissa jo pari päivää, tosin ainakaan vielä eilen ei siihen ollut maalattu uutta nimeä. Pelastusrenkaassa luki kuitenkin "Angelina Borgå".

Sallyllä taitaa olla viivästyksiä nimen ja kansallisuuden muuttamisessa. Peräpeilin keskentekoista nimiteippausta lukuun ottamatta nimi puuttuu ja lippu on vanha. Nyt se on myös lopettanut Angelinan AIS-signaalien lähettämisen, joten se näkyy Marinetrafficissa ja muissa AIS-järjestelmissä taas Sallyna.

EDIT: Samalla muutaman päivän ajan käytössa ollut Angelinan suomalainen kutsukoodi OJPZ on eilen muutettu lippumaa St Vincent Grenadines:n kutsuksi J8B4451.

Janne Malmberg

Taitaapa olla Sally-laiva menossa Sillanpää Tradingin Bare-Boat rahtaukseen.

Mika Muhli

Nyt näkyy taas Angelinana aississa.. Ahterissa Borgå.

Jukka Koskimies

#9
Nyt liehuu Angelinassa Suomen lippu. Vanhan lippumaan rekisteristä irrottautuminen on ottanut aikansa.


Ralf Karlson

ei ole vielä maalannut ankkureita valkoisiksi!

Jukka Koskimies

Angelinan nimen- ja lipunhakumatka venyi yli kolmen viikon mittaiseksi. Kun sen saapuminen St Vincent ja Grenadiinien lippua kantavana Sallyna tuli kuvatuksi, teki toki mieli kuvata myös sen lähtö suomalaisena Angelinana. Juhanin kanssa käytiin yhdessä tai erikseen harva se päivä seuraamassa tapahtumien kehittymistä. Laivalistojen summittaiset lähtöennakot vaihtuivat suunnilleen samaa tahtia. Loppuvaiheessa laivalta luvattiin soittaa tuntia ennen todellista lähtöä. Näin tapahtuikin, mutta valitettavasti lähtö tapahtui eilen iltapimeässä, niin että lähtökuvat jäivät saamatta. Suuret kiitokset Angelinalle kuitenkin tästä hienosta palvelusta.

Kuvia Sallyn/Angelinan vierailun vaiheista: http://jks.1g.fi/kuvat/Laivakuvia/2012-11-19++Angelina+k%C3%A4vi+vaihtamassa+nime%C3%A4+ja+lippua/

Juhani Mehto

Dennis Maritime on nyt rahdannut hollantilaisen Flinterin omistaman Jorvikin käyttöönsä. Sjöfartstidningenin mukaan Dennis suunniteli alkuun jopa aluksen ostamista, mutta he päätyivät kuitenkin rahtaamiseen. Jorvik on nyt matkalla telakalta Puolasta Uuteenkaupunkiin, todennäköisesti ensimmäisellä matkalla uuden rahtaajansa lukuun.

Tietoja ja kuvia: http://www.marinetraffic.com/ais/fi/shipdetails.aspx?MMSI=244890000

Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Mika Peltonen

Nimenä näkyy tällä ex. jorvikilla olevan Jennifer Benita