Koronaviruksen vaikutukset kootusti

Aloittaja Pete Lehto, 15.03.2020, 15:34:49

« edellinen - seuraava »

Kalevi Lehto

Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 29.04.2020, 17:04:18
Jokaisen valtion on itse luotava verojärjestelmänsä ja kerättävä veronsa sekä tulonsa, jolla yhteiskunnan toimintaa rahoitetaan. Nyt Suomi tukee merenkulun osalta Viron (M/s Megastar) ja Ruotsin valtioita (M/s Galaxy). Samaan aikaan kaksi suomalaista matkustaja-alusta, M/s Mariella ja M/s Silja Serenade, ovat työtä vailla ja miehistöt lomautettuina."[/i]

https://www.smu.fi/uutiset/huoltovarmuuskeskus-jatkaa-m-s-rosellan-ja-m-s-gabriellan-huoltomuuskuljetuksia-kuukaudella/

SMU:n kanta tähän asiaan on toki ihan ymmärrettävä, mutta ei kai tässä järjestelyssä suinkaan ole tavoitteena ja tarkoituksena Ruotsin tai Viron valtioiden tukeminen, vaan Suomen kannalta välttämättömien kuljetusreittien jatkumisen varmistaminen.
Laivamatkailua Suomen Turusta jo vuodesta 1964

Kalle Id

Näinpä. Ja kuten on taidettu useampaan kertaan todeta, sekä Galaxy että (varsinkin) Megastar ovat nyt välttämättömän rahdinkuljetuksen kannalta parempia kuin Serenade ja Mariella. Perseestähän se on ettei suomalaisille ole työtä, mutta onko sitten toisaalta valtion järkeä maksaa pienemmästä kapasiteetista?

Kalle Id

Ketjun aiheeseen sopinee myös Ferry Shipping Newsin tekemä haastattelukierros varustamoiden ja satamien johdon joukossa koronaepidemian jälkeisestä maailmasta: https://www.ferryshippingnews.com/post-corona-era-what-can-we-expect-for-the-ferry-shipping-industry/. Kyselyn pääpointit suomeksi:

- Teollisuustuotantoa tullaan siirtämään takaisin Eurooppaan tai sen lähialueille, mikä tarjoaa uusia mahdollisuuksia logistiikalle.
- Rahdin merkitys lauttaliikenteelle tulee (entisestään) kasvamaan.
- Osin edellisestä johtuen myyntiin tulee runsaasti iäkästä, matkustajapainotteista tonnistoa.
- Valtioiden tuki strategisille yhteyksille – myös kansainvälisille linjoille – tulee lisääntymään. EU:lla tulee luultavasti olemaan koordinoiva rooli tässä.
- Seuraavien yhden-kolmen vuoden aikana lomat (omalla) autolla tulevat lisääntymään ja lentolomat vähenemään.

Lisäksi nykyisin lähinnä pohjoismaille ominaiset lauttaristeilyt ja konferenssimatkat tulevat osan vastaajista arvion mukaan palautumaan aiempaan hitaammin kuin muut lauttaliikenteen markkinasegmentit.

Janne Koskinen

Mistähän tässä on kyse?

https://cns.omxgroup.com/cdsPublic/viewDisclosure.action?disclosureId=936735&messageId=1180024

"Person Discharging Managerial Responsibilities In Issuer
Name: Hanschmidt, Ain
Position: Member of the Supervisory Board
Name: Pant, Eve
Position: Member of the Supervisory Board

Issuer: AS Tallink Grupp
LEI: 529900QRMWAKKR3L9W75

Notification type: Initial Notification
_____________________________________

Transaction date: 27.04.2020
Venue: Outside a trading venue
Instrument type: Share
ISIN: EE3100004466
Nature of the transaction: Termination of pledge

Transaction details:
(1): Volume: 11,000,000; Unit price: 0.644 EUR

Aggregated transactions:
(1): Volume: 11,000,000; Volume weighted average price: 0.644 EUR"

"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Johannes Erra

Muutamia huomioita vielä kootusti:

Silja Serenade ja Silja Symphony

kun aiemmin totesin, että Serenade ei täysin soveltunut Turun linjalle, sanoin sen ennen muuta todetakseni etten usko Tallinkin / Siljan koskaan enää yrittävän laittaa kävelykatulaivoja mainitulle reitille. Julkisten tilojen ulkopuolen ikkunoiden suhteellinen vähäisyys ja kääntöaikojen riittämättömyys minunkin on helppo uskoa perusteluiksi, kun muistelen omia kokemuksiani aluksilta. Turusta en Serenadella tosin koskaan matkustanut.

Varustamojen vakavaraisuus ja tulevaisuus

Nuo Jannen siteeraamat transaktiot ja Virossa viime aikoina käyty keskustelu Tallinkin tulevasta omistuspohjasta, mukaan lukien mahdollinen osittainen valtio-omistus, minusta osaltaan ovat vihjeitä siitä, että jokin rakenteellinen muutos katsotaan välttämättömäksi. Jo joitakin vuosia sitten spekuloitiin sillä, tarkoittiko "strategisen kumppanin etsintä" Tallinkille itse asiassa sitä, että varustamo olisi ollut myynnissä. Nyt spekuloitu valtio-omistus olisi näitä spekulaatioita vasten tietysti nähtävissä yrityksenä estää Tallinkin katoaminen itsenäisenä yrityksenä.

Jos Tallinkin viime vuosien vuosikertomuksia seuraa, voi havaita, että Helsinki - Tallinna -linja tuottaa hyvin ja Suomen ja Ruotsin välisten linjojen tuloskehitys on corona-epidemiaa edeltävinä vuosina ollut hyvä. Tallinna - Tukholma -reitin liikevoitto taas on jo vuoteen 2019 mennessä pienentynyt rajusti esim. viiden vuoden takaisesta, ja Riika-linja polki paikallaan, tuottaen joinakin vuosina tappiota, joinakin lähinnä marginaalista voittoa. Tämäkin on yksi seikka, joka on huomioitava ajatuksessa Tallinkin osittaisesta valtio-omistuksesta. Jos Tallinna - Tukholma -linjan tuotot ovat laskussa, mutta Viron valtiojohto katsoo hyväksi että maasta on kunnollinen laivayhteys myös Ruotsiin (muukin DFDS:n ropax Paldiskista), valtiollinen osaomistus voisi olla ajateltu tätä varmistamaan. Riika-liikenteen näkymät näen pidemmän päälle kehnoiksi, ellei coronan jälkeisinä vuosina tapahdukin yllättävä ja selkeä käänne vuosien 2015-2019 tilannetta parempiin lukuihin. Miten ikinä, arvioisin että Tallinkin tilanne on kylläkin ainakin epidemian vielä kestäessä haasteellinen, mutta ei niin haasteellinen että Lotila/Iltalehti kannattaisi nyt ottaa aivan vakavasti.

Euroopassa suuremmassa mittakaavassa matkustajaliikennettä harjoittavista varustamoista pahimmissa vaikeuksissa olevat eivät taida olla ensi sijassa Suomen/Ruotsin/Viron varustamot. Paljon ongelmallisemmaksi kuin Tallinkin omistuspohjan epävarmuudet tai liioin ahvenanmaalaisten tilanteen arvioisin vaikkapa P&O Ferriesin ongelmat - omistaja pitää varustamoa selvästi kassakoneena josta voi ottaa rahaa mutta johon ei haluta enää investoida oikeastaan lainkaan. Se olisi vaikea asetelma jo ilman epidemiaakin. Moby Linesiin täytyy liittyä jotain todella kummallista, koska jos ei liittyisi, firma olisi jo ennen epidemiaa mennyt nurin, vieden mukanaan myös sen osaomistaman St Peter Linen.

Kallen siteeraaman haastattelukierroksen johtopäätökset lienevät vähintäänkin oikeansuuntaiset. "Hupiristeilyjen", konferenssimatkojen ym. kysyntäkuoppa totta kai on vakavampi ongelma Suomen lähivesien varustamoille kuin useimmille muille, mutta Suomessa ja Virossa varustamoiden tukemiselle on myös aivan erilainen intressi kuin jossakin toisaalla. Esimerkiksi Color Linen reitti Oslosta Kieliin tai DFDS:n Oslosta Köpikseen on puhtaasti reittimatkustamisen kannalta korvattavissa sekä rahdin että matkustajien näkökulmasta helposti myös rautateitse ja maanteitse. Suomen ja Viron varustamoiden linjastolle taas ainoa mielekäs korvike olisi lentäminen. Edessä tulee, jos tukipolitiikan tielle lähdetään, varmasti olemaan myös kädenvääntöä liputuskysymyksissä. Jos jo corona-poikkeusolojen suomalaistuki naapurimaihin liputettujen alusten liikenteelle on tuottanut kritiikkiä, lienee ilmiselvää että varustamojen on valittava, minkä maan tukia ottaa vastaan mihinkin liikenteeseen. En pysty kuvittelemaan Suomen valtiota antamassa pitkäkestoisia tukipaketteja sen paremmin Viroon kuin Ruotsiinkaan liputetuilla aluksilla hoidettuun liikenteeseen.

Janne Koskinen

#80
Kuukauden takainen artikkeli eikä tilanne kuukaudessa ole ainakaan parantunut:

https://majandus24.postimees.ee/6940128/johker-hoop-tallink-vajab-riigi-abi-kuni-kolm-aastat

Eli jos Viron valtio haluaa pelastaa Tallinkin, niin tukea tarvitaan minimissään kolme vuotta.

Olisikohan pilkkominen ja kannattamattomien osien päästäminen konkurssiin järkevämpää?

Joka tapauksessa 150 miljoonaa ei nokkaa veden pinnan yllä pidä edes vuodenvaihteeseen.

MyStar lienee mielenkiintoinen projekti tässä tilanteeessa. Joka tapauksessa Finnveran pienimpiä murheita verrattuna esim. risteilijöihin ja helpommin myytävä. Toivokaamme kuitenkin Viron valtion karttuisaa kättä Tallinkin suuntaan ja MyStarille monia vuosia Tallinkin laivastossa.

Mielenkiintoinen video Postimees uutisessa joka muutoin maksulinkin takana, mutta video nähtävissä ilman tunnuksia:

https://www.postimees.ee/6962889/rahavalss-tallinki-naitel-kurda-kiida-kiida-kurda-kusi-kusi

"Rahavalss Tallinki näitel: kurda, kiida-kiida, kurda, küsi-küsi
Mida suuremad on liigutatavad summad, seda kõrgemad on panused. «Ettevõtlus on nagu jalgratta sõit, seisma ei tohi jääda, muidu kukud. Praegu saame natukene veel vändata,» ütleb Tallinki suurosanik ja nõukogu liige Ain Hanschmidt, kui on oma kuldsest Audist välja astunud."

Ain Hanschmidt laskeutuu kultaisesta Audistaan rahvaan pariin.
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Jussi Laine

Karibialla on yli 100.000 risteilylaivojen miehistöä jumissa yli 50 laivalla. Matkustusrajoitusten vuoksi he eivät päässeet lentämään kotimaihinsa. Useimmilla laivoilla on corona tartuntoja ja miehistö joutuu olemaan hyteissään päivät pitkät kuin vankilan selleissä.
Palkkaa ei tietenkään makseta.

https://www.theguardian.com/environment/2020/apr/30/no-end-in-sight-100000-crew-on-cruise-ships-stranded-at-sea-coronavirus?CMP=share_btn_tw

Jussi Laine

Lainaus käyttäjältä: Kalle Id - 18.03.2020, 13:38:18
ERR:n uutinen kertoo, että Tallink ja Viron hallitus neuvottelevat väliaikaisen Paldiski–Sassnits-linjan avaamisesta. Aluksena toimisi koronatyötön Star. Mahdollisesti ensimmäinen lähtö olisi jo huomenna torstaina ja linjaa ajettaisiin ainakin kuukauden ajan. https://www.err.ee/1065591/ratas-paldiski-sassnitzi-kaubalaev-voib-alustada-neljapaevast

Tämä Starin liikennöimä Paldiski - Sassnitz linja jäi ilmeisesti vain muutamaan vuoroon ja Star on seissyt jo pidempään Helsingissä. Vähän savua tulee piipusta eli joku apukone tekee sähköä lämmitykseen/ilmastointiin.

Helsingin Satama liikelaitoksena ei ole satsannut maasähköön laituripaikoille ja Hernesaaren uuteen risteilijälaituriin, missä Mariella seisoo, on netin mukaan sähköt tulossa vasta lähivuosina. Joku ehkä osaa sanoa mikä on hintaero generaattorisähkölle vs. maasähkö. Hostellilaiva Boren tapauksessa se kaatoi ensimmäisen yrittäjän.

Jussi Laine

Lainaus käyttäjältä: Janne Koskinen - 02.05.2020, 20:41:49

Eli jos Viron valtio haluaa pelastaa Tallinkin, niin tukea tarvitaan minimissään kolme vuotta.

Olisikohan pilkkominen ja kannattamattomien osien päästäminen konkurssiin järkevämpää?

Joka tapauksessa 150 miljoonaa ei nokkaa veden pinnan yllä pidä edes vuodenvaihteeseen.


Rahaa saa aina mutta kysymys on hinnasta kuten lentoyhtiö Norwegianin tapaus osoitti. Alkuperäisille omistajille jäi vain murto-osa. Ilmeisesti kirjoittelut Tallinkin tilanteesta ovat osa peliä, jolla vaikutetaan rahan ehtoihin. Joka tapauksessa Tallinkin johto on toiminut huonosti, jos yhtiöllä ei ollut valmiiksi neuvoteltuja lainalimiittejä. Limiitit tietysti maksavat mutta ne ovat kuin palovakuutus pahanpäivän varalle ja se pahapäivä on nyt tullut.

Uutisessa mainitaan, että Tallinkin osuus Viron bkt:stä on 2-3 % ja konkurssiin mennessä Tallink vetäisi varmaan pääomistajansa Infortarin, joka puolestaan vetäisi nurin hotelleja ym. eli kerrannaisvaikutuksineen voi olla kyse jopa 10 % Viron bkt:stä.   

Vuosikymmen sitten Tallink velkaantui, kun Galaxy laivojen sarja ostettiin Raumalta. Asiasta tehtiin muutama näyttävä lehtijuttu ja sen jälkeen Suomessa jauhettiin Tallinkin veloista vuosia. Rohkeat satsaukset kannattivat ja yhtiö on tehnyt voittoa joka vuosi. Tallink on lyhentänyt velkojaan joka vuosi ja viime tilinpäätöksessä yhtiön omavaraisuus oli hyvä, parempi kuin monella suomalaisella pörssiyhtiöllä.

Jokainen ymmärtää, että konkurssi ei ole vaihtoehto vaan rahaa hankitaan jostain kriisin ylipääsemiseksi. Samoin puheet laivojen ajamisesta Alangiin voi jättää omaan arvoonsa. Muutamat laivaintoilijat ovat olleet vuosien saatossa spekuloimassa milloin mitäkin laivaa Alangiin mutta tietysti niillä ajetaan niin kauan kuin se on taloudellisesti järkevää vaikka ne eivät olisivatkaan uusimpien suuntausten mukaisia.  Esim. Symphony ja Serenade toimivat Helsingin linjalla erinomaisesti, niin spekuloinnit niiden siirtämiseksi esim. Turun linjalle ovat täysin turhia. Samoin uusien laivojen tilaaminen ei varmastikaan ole ajankohtaista vaan Serellä ja Symphonyllä ajetaan niin kauan kun koneet kestää.

Kalle Id

Lainaus käyttäjältä: Jussi Laine - 04.05.2020, 13:34:13
Tämä Starin liikennöimä Paldiski - Sassnitz linja jäi ilmeisesti vain muutamaan vuoroon ja Star on seissyt jo pidempään Helsingissä.
Paldiski–Sassnitzia ajettiin kyllä kuukauden ajan, koska Viron valtio oli siitä maksanut – vaikka lopulta linjalle ei ollut tarvetta, kun Puolan rajat avautuivat läpiajoliikenteelle pian reitin avaamisen jälkeen. Sopimuksen umpeudettua Star sitten siirtyi Helsinkiin makuutukseen.

Hannu Sarell

Miksiköhän Star seisoo Hesassa, eikä Tallinnassa? Ilmeisesti paikalla oleva miehistökin kuitenkin virolaisia. Toimiikohan vaihdot Megastarin henkilöstön kanssa niin, että pääsevät kotona käymään välillä?

Arto Papunen

Noh XPRS myös Helsingissä ja Cinderella Maarianhaminassa. Oisko laiturimaksut ja tila syitä missä laivat on. Toki ensimmäinen laiturimuutosyllätys itselle oli että Mariellakin ajettiin Hernesaareen eikä jäänyt Katajanokalle kuten postin lakon tiimellyksessä.

Janne Koskinen

Tallinkin luvut huhtikuulta varsin "mielenkiintoisia":

https://cns.omxgroup.com/cdsPublic/viewDisclosure.action?disclosureId=938262&messageId=1181981

"AS Tallink Grupp passenger, cargo unit and passenger vehicles numbers for April 2020 were the following:

                    April 2020   April 2019   Change
Passengers         32 181   779 113   -95.9%
Finland - Sweden   4 469   243 164   -98.2%
Estonia - Finland   24 594   388 459   -93.7%
Estonia - Sweden   2 509   82 971   -97.0%
Latvia - Sweden              609   64 519   -99.1%
           
Cargo Units           27 743   32 386   -14.3%
Finland - Sweden   5 622   6 750   -16.7%
Estonia - Finland   19 393   20 601   -5.9%
Estonia - Sweden   2 655   3 720   -28.6%
Latvia - Sweden   73   1 315   -94.4%
           
Passenger Vehicles   3 615   84 203   -95.7%
Finland - Sweden   311       9 995   -96.9%
Estonia - Finland   3 131   64 051   -95.1%
Estonia - Sweden   0             5 103   -100.0%
Latvia - Sweden              173   5 054   -96.6%"

Luvut varmaan muillakin samansuuntaiset ja kansainvälisillä risteilyvarustamoilla lienee volyymit -100% ?

Saa nähdä onnistuuko Carnival aloittamaan risteilyt Texasista ja Floridasta elokuussa 2020?
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Janne Koskinen

Star takaisin liikenteeseen 15.05.2020

https://majandus24.postimees.ee/6965946/tallink-taasalustab-soome-piletimuuki?_ga=2.164891263.1309028215.1588605445-1814990921.1587851960

Tosin ainoastaan viikonlopun ruuhkavuoroille. Megastar jatkaa nykyisellä aikataululla.
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Joonas Vähämäki

Lainaus käyttäjältä: Janne Koskinen - 06.05.2020, 07:01:21
Tosin ainoastaan viikonlopun ruuhkavuoroille. Megastar jatkaa nykyisellä aikataululla.
Onko työmatkalaisia todella niin paljon, että voidaan tänänkin aikana puhua ruuhkista? Olen kuvitellut että laivat kulkisivat lähes tyhjänä matkustajista.