Liikennevirasto tilaa jäänmurtajan Helsingin telakalta

Aloittaja Tuomas Romu, 27.11.2013, 16:47:10

« edellinen - seuraava »

Tuomas Romu

http://yle.fi/uutiset/helsingissa_rakennetaan_uusi_jaanmurtaja/6955973?ref=leiki-es

LainaaLiikennevirasto hankkii uuden jäänmurtajan. Sen tarkoitus on korvata lähivuosina poistuvaa kalustoa. Hankkeelle on myönnetty EU-tukea 24 miljoonaa euroa, minkä ansioista Suomen valtion rahoitus pienenee selkeästi. Murtajan budjetti on 125 miljoonaa euroa ja laiva olisi valmis 2015 lopulla.

Jäänmurtajan rakentajaksi valittiin Arctech Helsinki Shipyard Oy. Tavoitteena on, että sopimus allekirjoitetaan vuoden loppuun mennessä ja murtajan rakentaminen aloitetaan ensi vuoden alussa.

Liikenneviraston tiedotteessa on myös kuva uudesta murtajasta:



Uudesta jäänmurtajasta on aiemmin käyty keskustelua Jäänmurron tulevaisuus -viestiketjussa ja tavoitteena on, että aihetta käsittelevät viestit siirrettäisiin ylläpidon toimesta tähän erilliseen keskusteluun.

edit: Arctechin tiedotteessa on myös jotain speksejä.

- Jatkuva jäänmurtokyky 1.6 metriä
- 25 metriä leveä kanava 6 solmun nopeudella 1.2 metrin jäässä

Sisu ja Urho lienevät kohdanneet voittajansa...

All information and details given in good faith but not guaranteed!

Timo Tuomivirta

Niin mielenkiintoista, että tämäkin alus käyttää LNG:tä polttoaineena. Millä alueella tämä alus operoi, kukahana toimittaa kaasut ja missä tankkauspisteet ja menokaasun tuotanto tapahtuu?

Tuomas Romu

#2
Alus on uutisten mukaan suunniteltu erityisesti Itämeren vaativimpaan jäänmurtoon, joten olettaisin sijoituspaikan olevan jossain Pohjanlahdella. Sikäli kun alus on uusin, suurin, kaunein, tehokkain, paras ja ympäristöystävällisin valtion omistama jäänmurtaja, olettaisin sen korvaavan tulevaisuudessa Otso-luokan kauden ensimmäisenä ja viimeisenä jäänmurtajana. Samalla "perinnemurtajia" voidaan pudottaa kartalla pykälä alaspäin eli pääasiassa Suomenlahdella hääränneen Voiman tilalle tulee esimerkiksi Urho-luokan murtaja.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Juhani Reku

#3
Juuri tullut tieto kertoo, että tilaus on peruuntunut.

"Syynä on se, ettei tarjoukseen sisältynyt pankkitakaus ollutkaan sitova."

Tuomas Romu

#4
TS: Liikennevirasto kumosi jäänmurtajatilauksen

LainaaLiikennevirasto on perunut jäänmurtajahankinnan Helsingin telakalta. Syynä on se, että Arctech Helsinki Shipyardin tarjoukseen sisältynyt tieto pankkitakauksesta on virheellinen.

Pankkitakaus ei ollutkaan sitova, kuten telakkayhtiö ilmoitti Liikennevirastolle.

Jäänmurtajatilaus tehtiin tiistaina. Tilauksesta kilpaili myös STX:n Turun telakka.

Liikennevirasto kertoo palaavansa jäänmurtajahankintaan mahdollisimman pian.

Ei sitten.

edit: ks. slaidit 47-50:

http://portal.liikennevirasto.fi/portal/page/portal/f/uutiset/2013/uutiset2013_1112/11112013_vtsjavaylapaivat/J%C4%C4NMURTAJAT%20JA%20TALVIMERENKULKU%20Pdf.pdf

Pituus 110.5 m, eli sopii näppärästi Urho-luokan ja monitoimimurtajien väliin...
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Juha Paulavuo

Liikennevirastosta kerrotaan, että myös tarjouskilpailussa aiemmin mukana ollutta STX Finlandia koskeva hylkäyspäätös kumotaan. Virasto perustelee päätöstä sillä, että se haluaa varmistaa tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun.

Liikenneviraston mukaan jäänmurtajan hankintaa jatketaan mahdollisimman pian.

yle

Juha Paulavuo

Helsingin telakan omistavan yhtiön toimitusjohtaja Esko Mustamäki sanoi lauantaina STT:lle, että Liikennevirasto on tiedottanut asiasta ja että hän ei tässä vaiheessa kommentoi asiaa millään tavalla.

aamulehti

Timo Lehtinen

Lainaus käyttäjältä: Dan Lillberg - 29.11.2013, 13:11:53
Kyseinen härveli sijoitetaan Suomenlahdelle ja korvaa siten jm Apua. Suomenlahdelle siksi koska uudella murtajalla on suhteellisen hyvä öljyntorjuntakapasiteetti. Joku HELCOM juttu siis..

APUa tuskin korvaa kun ko. alus on myyty jo 2006 Venäjälle.  :D
Kaikki paitsi merivalvonta on turhaa! -Jenkkimenttaliteettiviranomaisbyrokratian sisäistänyt henkilö-


http://s100.photobucket.com/albums/m26/timolehtinen/

Tuomas Romu

TS: Jäänmurtajan tarjousehdot uusiksi – Liikennevirasto harkitsee höllennyksiä

Ensin menetetään EU-tuki (24M€) ja sitten tilaus valuu Fincantierille, jolta tilattiin jokin aika sitten myös Norjan uusi polaaritutkimuslaiva...
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Ari-Jukka Perkiomaki

#9
Lainaus käyttäjältä: Timo Tuomivirta - 29.11.2013, 12:26:51
Niin mielenkiintoista, että tämäkin alus käyttää LNG:tä polttoaineena. Millä alueella tämä alus operoi, kukahana toimittaa kaasut ja missä tankkauspisteet ja menokaasun tuotanto tapahtuu?
Nyt selvisi sitten ainakin miten ko. murtaja tulee mahdollisesti bunkraamaan Torniossa?
Tornioon aiotaan Wärtsilän toimesta rakentaa uusi LNG-terminaali eninmäkseen teollisuuden tarpeisiin, ja terminaalin LNG:tä voidaan Pohjalaisen jutun mukaan käyttää myös uuden jäänmurtajan bunkraamiseen. Terminaalin rakentamiselle pitää tietysti vielä saada erinnäiset tuet, ennenkuin rakentaminen voi alkaa. Nk. ehdollinen sopimus.
Linkki Pohjalaisen päivän webbijuttuun:
www.pohjalainen.fi/uutiset/talous/wartsilalle-sopimus-lng-terminaalin-toimittamisesta-1.1533016

Tuomas Romu

Vaikka aiheesta olikin jo linkki Jäänmurron tulevaisuus -viestiketjussa, laitetaan myös tännekin:

http://www.ts.fi/uutiset/talous/583361/Jaanmurtajan+tilaus+ratkennee+viikon+sisalla

LainaaLiikennevirasto pyrkii tekemään päätöksen jäänmurtajatilauksesta ensi viikon maanantaina tai tiistaina. Liikenneviraston talvimerenkulkuyksikön päällikkö Jarkko Toivola kertoo, että tarjousten määräaika päättyy perjantaina, minkä jälkeen tarjoukset käsitellään mahdollisimman nopeasti.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Miikka Ylikoski

Pohdinnan arvoinen ajatus pääluottamusmies Mutkalta SMU:n sivulta.

http://www.smu.fi/viestinta/nettijutut/polaarinen-jaanmurtaja-paras-rat/

Oikeat polaarimurtajat vain tahtovat olla isoja, kömpelöitä ja mahdollisesti ydinkäyttöisiä, jotta teho ei lopu kesken napa-alueiden monivuotisessa jäässä, eivätkä ne siten oikein joustavasti ja taloudellisesti sovellu pohjanlahdella kulkevien enimmäkseen pienikokoisten (90 m-130 m) alusten avustamiseen. Juuri tässä tehtävässä on tällä hetkellä yhden murtajan vajaus Suomen huoltovarmuuden turvaamiseksi jäänmurtokaudella pelkästään omaa murtajakalustoa hyödyntäen. Kunhan ei ainakaan suunnitella ODENin tapaista polaaritutkimuksen tukialusta / jäänmurtajien bunkrauslaivaa http://www.marinetraffic.com/fi/photos/of/ships/photo_keywords:8700876/ship_name:ODEN, joka ei ole kovin kummoinen jäänmurtaja Pohjanlahden ahtautuneissa jäissä kovana jäätalvena.

Tuomas Romu

Lainaus käyttäjältä: Miikka Ylikoski - 15.01.2014, 16:08:36
Pohdinnan arvoinen ajatus pääluottamusmies Mutkalta SMU:n sivulta.

http://www.youtube.com/watch?v=UxfEtLIbbHs

Mikä laiva on perinteistä jäänmurtajaa huonompi kovassa merenkäynnissä?

Polaarimurtaja.
All information and details given in good faith but not guaranteed!


Tuomas Romu

#14
Arctech Helsinki Shipyard voitti myös uuden tarjouskilpailun:

http://arctech.fi/arctech-to-build-the-new-icebreaker-for-the-finnish-transport-agency/

LainaaArctech Helsinki Shipyard will build the new icebreaker for the Finnish Transport Agency. The Finnish Transport Agency informed about the results of the tendering process on the 22nd of January 2014.

edit: Hesarin uutisessa on aika mielenkiintoinen kappale:

Lainaa125 miljoonaa euroa maksavan uuden jäänmurtajan on määrä valmistua ensi vuonna. Se korvaa jäänmurtaja Frejn, jota Suomi on vuokrannut Ruotsilta. Se korvaa osittain myös Voima-murtajan, jonka käyttöä joudutaan rajoittamaan.
All information and details given in good faith but not guaranteed!