Merenkulkuun liittyviä elokuvia/tv-ohjelmia

Aloittaja Eerik Laine, 13.04.2001, 15:13:22

« edellinen - seuraava »

Mikko-Oskari Koski

#60
...ja sen nimi tuon ohjelman aikana oli Nordvik, kotipaikka Kambodzhan pääkaupunki Pnom Phen ja henkilöstö ei suinkaan venäläinen vaan ukrainalainen. Uusi jengi, joka laivaan ohjelmanteon päättyessä tuli (edellisen porukan saatua varustamolta varmaan poikkeuksellisesti täyden palkkansa), oli romanialainen ja sen jäseniä oli kielletty puhumasta kameralle.

Sinänsä dokkari oli äärimmäisen hieno ja kippari toiminnallaan kunnioitusta herättävä. Onneksi kyseessä ei ollut tankkeri.

::)

Raid-leffassa on tosiaan mukana jm.Otso, joka esittää miljonääri Hollanderin huvijahtia. Ei liene asiakkaan pettämistä kertoa, että alus saa leffan lopussa ns.lentävän lähdön, joka tosin olisi voitu kuvata vähän taidokkaamminkin...
Merellä liikutaan myös fiskarimallisella veneellä, jonka Raid on "perinyt" aiemmin vainajoituneelta Ukilta. Tarja on piiloutunut Porkkala Kallbådanin majakalle, jonka kohdekuvat ovat ihan aidossa ympäristössä tehdyt. Pieni asiavirhe on toki siinä, että PK:lla ei Porkkalan vuokra-alueen palauttamisen jälkeen ole ollut vakinaista suomalaista henkilökuntaa, mutta kyllä kokonaisuus tämän asiavirheen kestää.

Siitäkin huolimatta, että Jansson ja Susisaari tekevät Tukholmanvisiittinsä lentokoneella, on Raid-leffa ihan katsomisen arvoinen pläjäys. Varsinkin, jos tv-sarja ns.KOLAHTI.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Salomon Kaukiainen

Eiköhän noihin laiva-aiheisiin elokuviin voida laskea myös eilen ensi-iltaan tullut Aavelaiva (Ghost ship). Siinähän 60-luvulla mystisesti kadonnut italialainen Atlantin-laiva (esikuvana selkeästi Andrea Doria) löytyy pienen meripelastusporukan toimesta ajelehtimasta hylättynä ja tyhjänä 40 vuotta myöhemmin.
Jännitys rupeaa sitten nousemaan kun selviää että laiva ei olekkaan ihan tyhjä ja mitä siellä loppujenlopuksi alunperin tapahtui...

Leffaa nyt voi varmaan suositella ainakin kauhuelokuvien ystäville, ihan kohtuullisen jännittävä se oli vaikka nyt vähän turhan hollywood-tyylinen... ja ehkä vertakin olisi vähän voinut säästää.
Ilmeisesti se ei ollut ihan pienellä budjetilla tehty, laiva ainakin näytti jokseenkin siltä mitä voi kuvitella 40 vuotta tyhjänä ajelehtineen paatin näyttävän... eri asia on sitten jokunen suhteellisen epäuskottava kohta, vaikka selvästi tekijöillä tuntuu jonkinlainen hatara käsitys merenkulusta olevan.
"Kuin ulos kuoresta, pois Roihuvuoresta. Jollakseen." (Leevi and the Leavings)

Pekka Laakso

Huomenna tulee TV1:ltä klo 19:15 puoltuntinen ohjelma, jossa murretaan jäätä kuluneena talvena/viime talvena jm Otsolla Oulusta Kemiin. Kuulostaa mielenkiinotoiselta. 8)
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Matti Kauppinen

Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 04.05.2003, 21:18:19
Huomenna tulee TV1:ltä klo 19:15 puoltuntinen ohjelma, jossa murretaan jäätä kuluneena talvena/viime talvena jm Otsolla Oulusta Kemiin. Kuulostaa mielenkiinotoiselta. 8)

Kiitoksia vinkistä. ;) Ilman olisi jäänyt väliin.

Matti Kauppinen

Lainaus käyttäjältä: Matti Kauppinen - 04.05.2003, 22:51:21
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 04.05.2003, 21:18:19
Huomenna tulee TV1:ltä klo 19:15 puoltuntinen ohjelma, jossa murretaan jäätä kuluneena talvena/viime talvena jm Otsolla Oulusta Kemiin. Kuulostaa mielenkiinotoiselta. 8)

Kiitoksia vinkistä. ;) Ilman olisi jäänyt väliin.

Vinkistä huolimatta ko. ohjelma jäi kuitenkin katsomatta. :-[ >:( Toivottavasti tuo ohjelma uusitaan joskus.

wirrankoski

samaa uumoilee allekirjoittanutkin...töissä kun ei aina ole mahdollisuutta/aikaa. Olisi pitänyt laittaa nauhoitukseen... ::)

Miran Hamidulla

Mäpä onnistuinkin saamaan sen nauhalle. :)
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Pekka Laakso

Jäänmurtajafriikkinä mun oli pakko ottaa se myös nauhalle.  8)(Repikää siitä... ;D)
Olis saanut kyllä olla hieman parempi keli silloin, Spliethoffin paatti ei päässyt loistoonsa noin paskassa kelissä. ;D
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Kervisen Lauri

Kyllä se ihan hieno ohjelma oli, vaikken nähnytkään ohjelman alkua. :(

Miran Hamidulla

#69
Eilisessä Mullan alla sarjan jaksossa jakson alussa oleva tapaturmainen kuolema tapahtui tällä kertaa sangen hulppealla huvijahdilla, josta kuolemaan kitaan joutunut mies horjahti kännissä mereen, ja joutui potkurin ruhjomaksi. Kuinka ollakaan tämä huvijahti sattui vielä tapahtumahetkellä olemaan Queen Maryn edessä. ::)
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Marko_L

Tuli tässä mieleen että yhdessä Uuno Turhapuro leffassa olikohan se Herra Helsingin herra, niin siinä saapi nähdä Silja Serenaden kastamisen (toiseenkertaan)

Sitte eräs musiikkiviedo Eric gaddin viedo on filmattu Amorellan aurinkokannella.

Tomppir

Eilen tuli joku leffa Subtv:ltä (en muista niemeä) missä he olivat Gabriellalla. En katsonut koko leffaa että en tiedä siitä sen enempää.

Kim Granlund

Lainaus käyttäjältä: Tomas Rönnback - 23.10.2003, 09:25:49
Eilen tuli joku leffa Subtv:ltä (en muista niemeä) missä he olivat Gabriellalla. En katsonut koko leffaa että en tiedä siitä sen enempää.
'
Ja leffahan on Ponterosa.Mikäli tarkotat sitä missä on Tony Halme,Karita Tuomola,Jenni Ahola.jne..Hyvä ettet kattonut.Ei ole kattomisen arvoinen  ;D

Miran Hamidulla

Tuo Ponterosa leffahan oli alunperin juuri se leffa, joka tämän  keskustelun aloitti. Onneksi Taistelutoverit vei mielenkiinnon kyseisestä skeidasta... ::)
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Kim Granlund

selasin koko viestiketjun läpi mutten löytänyt että joku olisi maininnut elokuvaa Minä ja Morrison.Siinä on kuvattu pieni pätkä,muistaakseni Nordlandialla ja pieniä pätkiä myös Länsi-satamasta.