Pahin myrskyisä laivamatkasi

Aloittaja Santeri, 26.12.2001, 01:08:06

« edellinen - seuraava »

Maria Kurtto

#150
Juu onhan noita matkoja mutta ehkä parhaiten jääny mieleen reissu Serellä kun oltiin kolme tuntia Stockiksesta myöhässä myrskyn takia. Monet valitteli vatsan väänteitä ja kun ei pysty nukkumaan... itse vaan nautin kyseisestä kelistä ;)

Antti Kosonen

Olin 23.6.2011 Serellä ja alkoi siinä vähän tuntua. Onneksi otin pahoinvointilääkkeen.
Meri on edelleen sininen ja kauneimmat laivat valkoisia.

Seppo Honkanen

Myrskyisin merimatkani on toistaiseksi ollut juhannusyönä, siis 23.6.1984 Brunsbüttelistä Amsterdamiin Pohjanmerellä.
Laiva oli britti Baltic Progress (IMO 7333717), jonka skottiperämies virkkoi juhannusaamuna 23.6., että tuulen nopeus oli kaiken yötä pysytellyt noin 50 solmussa = 92,6 km/t = 25,7 m/s. Meno oli hulppean näköistä, mutta kovin hidasta. :beer:
Näin jälkeen päin tarkasteltuna sääasema Esbjerg Tanskan länsirannikolla vahvistaa tuon saman. Kovimmiksi puuskiksi tuo sääasema on kirjannut 23. kesäkuuta 92,4 km/t. (=25,6 m/s)
Vuosimallia 1974 raumalaissyntyinen Baltic Progress meni autuaammille rannoille jo 2008. Sisariansahan olivat Antares, Orion, Sirius ja Baltic Enterprise.

Joni Huopana

Minulla olikin hiljattain antoisa laivamatka: Menin Baltic Queenillä Tallinnasta Tukholmaan. Tuulta oli 19 m/s. BQ natisi ja keikkui kunnolla! Keulassa olevassa hytissä nukuin, ja aallot heittivät ikkunaan vettä tämän tästä.

Jorma Nieminen

Ei ole viime aikoina tullut noissa linjalautoissa seilattua mutta kai se myrsky saattaa yllättää Tukholmankin matkalla.
Oma pahin kokemukseni sattui jo v.1955 pohjanmerellä kun olimme tulossa välimereltä Kiilin kanavaan ja jo Englannin kanaalissa oli puhuri 12 bof.(silloin tuulen voimakkuutta mitattiin ainoastaan bofooreilla)ja rannikkoradiot joka puolella sanoivat sen yltyvän mutta kun ei ollut siihen aikaan mittareita kuin 12 pofooriin asti ja se oli jo hirmumyrsky ja kun se siitä vielä yltyi niin paljonkohan mahtoi lopulta ollakkaan ja kun noin nyrkkisäännöllä laskien kerrotaan bofoorien määrä 2,7:llä niin se on lähellä arvoa m/s ja se 12 b.olisi silloin noin 32-35 m/s ja kun se siitä vielä yltyi niin hädin tuskin siitä Kiilin kanavaan selvisimme,toki pieniä vaurioita oli kuten
messitytöltä jalka poikki kun aalto löi tytön baijereita vasten ja yhteen ruumaan kerkesi jo muutama kuutio vettäkin malmilastin sekaan,kaksi päivää ennen Joulua olimme Kiilin kanavassa suojassa ja kyllä sitä joskus vieläkin muistelen eräänä vähältä piti tilanteena.
Alkuperäinen kysymys sai vanhan miehen mietteliääksi ja siksi piti ottaa osaa tähänkin palaveriin.
Hyvää Joulua vaan kaikille.

jm667

Itselleni ei ole oikein sattunut kovin myrskyisiä laivamatkoja.Myrskyisin oli varmaan Silja Serenaden risteily Tukholmaan, jolloin tuulen nopeus oli noin 15m/s.Tuo ei tuntunut oiken miltään Serenadella.

Jan Holm

Viking Olympia -89 Helsingistä lähdettiin ja Gotlannin kauta kierrettiin pohjoistuulen takia. Puuskissa yli 50m/s ja tasaisempana 28-32m/s. Kamat ja ihmiset sai "siivet".

Vesa Penttilä

2 vai 3 v takaperin Silja Symphonyllä tukholmasta tullessa muistaakseni tuuli 20m/s ja kyl se hyvin keikutti kun ei selvinpäin voi suoraan kävellä ei metrin metriä :D

Rainer Silfverberg

Elokuussa 1970 olin tulossa isäni kanssa s/s Birger Jarlilla Tukholmasta Helsinkiin. Olin 9-vuotias silloin. Kun tulimme ulos Tukholman saaristosta illlan suussa alkoi merenkäynti. Tuulta ei ollut kuin ehkä 7-8 beaufortia mutta aallot niin korkeat että etukannella olevat autot kastuivat kunnolla. Isä naureskeli että ovatpas muut matkustajat kalpeita. Niin olin varmaan minäkin kun yritin pidätellä ettei laatta lentäisi. Hyttimme oli alimmalla hyttikannella ja siinä oli pyöreä ikkuna, jonka tiivisteet harmiksemme vuosivat kun ikkuna sukelsi aaltojen alle. Lattialla oli pari senttiä vettä ja pyysimme hyttiemäntää tekemään asialle jotain. Mekaanikko tuli ja ruuvasi pultit kireämmälle, ja laittoi pimenysluukun ikkunan eteen, mutta ei se paljoa auttanut. Ei ollut puhettakaan että olisimme saaneet toisen hytin, ikkunaton olisi kelvannut ihan hyvin. Kenkämme ja sukkamme kastuivat siis kunnolla. Isä halusi istuia baarissa johonkin puolenyöhön asti enkä minäkään viitsinyt mennä pimeään märkään hyttiin palelemaan. Isä kertoi yöllä käynensä ulkokannella tupakalla, ja nähneensä jonkun kaupungin valot, olisiko ollut Maarianhamina tai Hanko, mutta laiva ei poikennut. Se olisi ollut helpotus päästä ulos keikkuvasta kiposta, mutta se vaan höyrysi hitaasti eteenpäin kohti Helsinkiä. Perille tultiin vasta iltapäivällä eli  matka kesti lähes vuorokauden. Päässä "keinui"  vielä viikon verran matkan jälkeen.

t. Rainer S

Janne Malmberg

#159
Se ol joskus 2010 tai 2011, en enää muist ko siit o nii kaua aikka. Tultii vesipussipaatil kuuskajaskarist poroholma ja tuult ol ainaki 5 m/s. Paatti heilus nii pal ett rompotti (tyhjä) meinas pudot lattial. Kaik boja oliva kans hujahaja pitkänäs ko niit ol muutenki keikuttanu koko reissu aja jo enne tätä jumalatont myrsky. Se ol mysky se vaik mä itte nii sanonki.  ;D

Kim Granlund

Lainaus käyttäjältä: Janne Malmberg - 13.06.2012, 18:21:06
Se ol joskus 2010 tai 2011, en enää muist ko siit o nii kaua aikka. Tultii vesipussipaatil kuuskajaskarist poroholma ja tuult ol ainaki 5 m/s. Paatti heilus nii pal ett rompotti (tyhjä) meinas pudot lattial. Kaik boja oliva kans hujahaja pitkänäs ko niit ol muutenki keikuttanu koko reissu aja jo enne tätä jumalatont myrsky. Se ol mysky se vaik mä itte nii sanonki.  ;D

Nyt tuli sellaista turkua, ettei ole vähään aikaan edes laivalla kuullut.
Itse aiheeseen voisi vastata viime marras-joulukuun myräkät. Harvemmin on  ollut niin monta päivää putkeen, kun keikutaan. Tukholmastahan keikkuminen alkaa vasta kymmenen aikaan illalla (Suomen aikaa), mutta Helsingistä lähdettäessä päästiin heti asiaan. Pahin noista, tai ainakin ainoa joka jäi kunnolla mieleen, oli 7.12.2011. Helsingistä lähdettiin totta kai aikataulussa, Tukholmaan tultiin 11.30 paikallista aikaa.
Illan show peruttiin, koska "Tina Turner" ei suostunut koroissaan lavalle, kaikki mikä voitiin sitoa kiinni, sidottiin, mutta aamulla oli ravintoloissa ja tax-freessa ollut paaaaaaaljon tavaraa lattialla.
Aallot olivat 7,5-10,5 metriä korkeita ja vauhtia laivalla "parhaimmillaan" 8 solmua.
Aijaa, mikä laiva? Mariellahan se.

Pasi Saarinen

#161
Eiköhän se kuitenkin ollut raumaa, kun Kuuskajaskari ja Poroholma ovat molemmat siellä. Sellaista kuntaliitostakaan ei vielä ole suunnitteilla, että olisivat Turkua.

Samu Rautiainen

Itse en ole myrskyssä matkustanut, vaikka tämän kesän matkalle lupasikin. Antaisin kuitenkin pari vihjettä.

1. Jos varaat matkaasi, ja kyseiselle päivälle on luvattu myrskyä: Varaa hytti mahdollisimmat alhaalta laivasta. Alempana ja keskempänä laivaa, myrsky tuntuu yleensä vähemmän.

2. Jos myrskyä on luvattu jo varatulle matkalle: Hanki inkivääritabletteja. Ne ovat epävirallisesti (Myytinmurtajat) testatusti tehokkain apu pahoinvointiin. Niissä on myös vähiten sivuvaikutuksia, kuten esim. unettavuus. (Vaikka toki normaaleissa lääkkeissäkin on eroja.)

Tämmöstä. Varmaan suurin osa tiesikin jo, mutta tämä oli tietä... hmmm... ööö... vähemmän tietäville. ;D
Tuttuja laivoja: Punkaharju, Lake Seal, Pielinen, Amorella, Isabella, Gabriella, V. Grace, V. XPRS, Rosella, Eckerö, Djurgården 9, Viggen, Alfågeln, Skiftet, Gudingen, Finlandia

Jara Röksä

Jos.... Tarkotuksella ,lähden myrskymatkalle. Tilaan hytin  laivan Ulkokyljeltä&korkealta...... Jos haluaan luksusta,,,,, Juhannuss. ja Swiitti........... ;D ;D ;D ;D

Seppo Honkanen

Kannattaa pitää mieleissä tämä Ilmatieteen laitoksen juttu 'Suurin Suomessa mitattu tuulen nopeus.'  Eli tämän valossa varsinaisessa hirmumyrskyssä ei Suomen aluevesillä ole ilmeisesti seilannut kukaan.

Näin siis Ilmatieteen laitos: Suurin Suomessa mitattu 10 minuutin keskituulen nopeus on 31 m/s. Sellaiset on mitattu Valassaarilla 25.2.1971, Korsnäsin Moikipäässä 15.12 1975 ja 23.12.1975 sekä Hangon Tulliniemessä 23.1.1995. Siispä hirmumyrskyn (vähintään 33 m/s) nopeutta 10 minuutin keskituulena ei meillä ole mitattu meriasemilla koskaan.
Suurin Suomessa mitattu lyhytaikainen tuulen puuska on 39 m/s Korsnäsin Moikipäässä 15.12.1975.
Tunturien huipuilla olevissa mastoissa on mitattu aina silloin tällöin 32 m/s keskituulen nopeuksia vuodesta 1990 alkaen. Myös tunturien lakien mastomittauksissa on saavutettu yli 40 m/s puuskahuippuja.