Helsinki Shipyard Oy (oli: Arctech Helsinki Shipyard)

Aloittaja Markus Myllymäki, 25.11.2010, 15:26:15

« edellinen - seuraava »

Tuomas Romu

Kauppalehti: Helsingin telakka raskaasti tappiollinen

LainaaTelakkaa operoiva Arctech Helsinki Shipyard Oy teki viime vuonna 115,8 miljoonaa euroa liikevaihtoa, mutta liiketulos painui 26,7 miljoonaa euroa tappiolle. Tappiovuosi oli telakalle jo toinen perättäinen, sillä edellisenä vuonna liiketappiota kirjattiin 15,9 miljoonaa euroa.

...

Kuluvana vuonna tuloksen odotetaan edelleen pysyvän tappiollisena. Vuoden 2013 rahoituksen uskotaan kuitenkin olevan kunnossa, kevään uusien lainasopimusten ansiosta, edellyttäen kuitenkin, että käynnissä olevat projektit toteutetaan suunnitelmien mukaisesti. Vuonna 2014 yhtiön rahoitukseen liittyy kuitenkin epävarmuutta, mikäli riittävästi uusia tilauksia tai muuta rahoitusta ei saada.

Saa nähdä, että aikooko Helsingin kaupunki käyttää telakan kannattamattomuutta lyömäaseena päätettäessä alueen vuokrasopimuksen jatkamisesta vuonna 2017...
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tuomas Romu

TS: Helsingin telakan vakuuksissa ongelmia

LainaaArctech Helsinki Shipyardin työntekijöiden palkanmaksu on viivästynyt. Viivästyminen johtuu siitä, että telakan on ollut työlästä saada uusia vakuuksia Venäjältä.

Ei tainnut venäläinen omistaja olla oikotie onneen...
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tuomas Romu

#47
Kauppalehti: Kommersant: Arctechin Helsingin-telakka venäläisille

LainaaVenäjän johtava talouslehti Kommersant uutisoi, että Helsingissä toimiva Arctech Helsinki Shipyard-telakka siirtyy kokonaisuudessaan Venäjän valtiollisen United Shipbuilding Corporationin (USC) omistukseen.

...

Maanantain Kommersantin mukaan STX Finlandilla on myyntioptio omistusosuutensa myymisestä venäläisyhtiölle. Lehden tietojen mukaan USC maksaisi STX Finlandille osakkeista alle 20 miljoonaa dollaria.

...

Telakan tilauskanta on riittämätön ja Kommersantin mukaan myös jo tilattujen alusten tuotantokustannukset ovat ylittäneet myyntihinnan. Kommersantin haastattelemat asiantuntijat arvioivat, että päästäkseen voitolliseksi, telakka tarvitsisi miljardin euron tilauskannan.

edit: YLE: STX myy helsinkiläistelakan venäläisomistajalle

LainaaUSC:n viestintäjohtaja Aleksei Kravchenko vahvistaa osto-option Yle Uutisille. Kaupan aikataulusta ei ole hänen mukaansa vielä sovittu, mutta hän ei usko, että asiassa menee kauan. Kauppahinta on Kommersantin mukaan alle 20 miljoonaa euroa.

Kravchenkon mukaan telakan taloustilanne on tiedossa, eikä USC pidä sitä vaikeana. Yhtiö uskoo, että telakan on USC:n omistuksessa helpompi saada tilauksia Venäjän valtiolta ja yrityksiltä.

edit 2: YLE: Helsingin telakan pääluottamusmies: "Työ omistajaa tärkeämpää"

LainaaSTX Finlandin Helsingin telakan pääluottamusmiehen Ilpo Haajan mukaan työ on tärkeämpää kuin se,kuka omistaa telakan.

- Meidät on omistanut kuka milloinkin ja haalarin selässä on lukenut mikä nimi tahansa. Pääasia kuitenkin on, että saamme työtä ja toimeentuloa. En halua ottaa kantaa siihen, kuka meidät omistaa. Mieluiten tietysti Suomen valtio tai suomalaiset yritykset, mutta se tuskin tulee kysymykseen tässä tapauksessa.

...

Telakan siirtyminen kokonaan venäläisomistukseen laukaisisi pitkään jatkuneen epävarman tilanteen.

Haaja katsoo, ettei STX Finlandista ja sen korealaisten emoyhtiöstä ei ole ollut juuri hyötyä telakan työntekijöille. Haajan mukaan he eivät ole alkua lukuunottamatta osallistuneet telakan toimintaan.

- STX Finland tai Korean emo eivät ole tuoneet meille töitä, eivätkä oikeastaan mitään muutakaan. Korean emoyhtiö on jo aikapäivää sitten ilmoittanut julkisesti, etteivät he tue omistuksessaan olevia Etelä-Korean ulkopuolisia telakoita.

Ja ennen kuin kukaan menee älähtämään suomalaisen jäänmurtajaosaamisen myymisestä:

Talouselämä: Vaikka kaikki muu menisi, tätä meritekniikkayhtiötä ei anneta venäläisille

LainaaValtio ei luovuta määräysvaltaa venäläisille ainakaan vuosaarelaisesta STX-yhtiöstä Aker Arctic Technologystä. Yhtiöön on keskitetty kaikki suomalainen vuosikymmenten aikana kertynyt jäänmurto-osaaminen.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tuomas Romu

Ensin Helsingin telakka, sitten Helsingin telakan jälkeläinen...

Talouselämä: Ostajat himoitsevat Suomen arktista huippuyksikköä

Lainaa"Ostajakandidaatteja on ilmoittautunut jo lukuisia – niin kotimaasta kuin ulkomailtakin, sekä idästä että lännestä", Aker Arctic toimitusjohtaja Mikko Niini kehuu.

Julkisuudessa ostohaluistaan on toistaiseksi kertonut venäläinen meriteollisuuden teknologian tutkimuskeskus Krylov.

...

Talousvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk) on huolissaan sekä Aker Arcticin että Helsingin telakan myynnistä. Hän pelkää, ettei ulkomainen omistaja välttämättä ole valmis panostamaan Suomeen.

"Paras ratkaisu olisi, jos Suomen valtio ostaisi Aker Arcticin yhdessä sopivan yksityisen konsortion kanssa", Pekkarinen sanoo.

Niinille kelpaisi Pekkarisen malli.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Tuomas Romu

Saa nähdä, vaikuttavatko United Shipbuilding Corporationiin kohdistuvat talouspakotteet myös Arctechin toimintaan:

http://www.motorship.com/news101/industry-news/difficult-times-ahead-for-russias-usc
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Juhani Mehto

#50
USC on ostanut nyt toisenkin puoliskon Helsingin telakasta.

Ilta-Sanomat
Arctech aiheesta
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Tuomas Romu

Nostanpa vanhaa aihetta. Arctechilla ei mene yleisesti erityisen hyvin, vaikka tilauskirja on täynnä ja laivoja rakennetaan.

http://www.talouselama.fi/uutiset/helsingin-telakka-tehnyt-yli-100-miljoonan-euron-tappiot-merkittavaa-aihetta-epailla-yhtion-kykya-jatkaa-toimintaansa-6240231

LainaaHelsingin telakka tehnyt yli 100 miljoonan euron tappiot - "Merkittävää aihetta epäillä yhtiön kykyä jatkaa toimintaansa"

Vain venäläinen raha voi pelastaa Helsingin telakan eli Arctech Helsinki Shipyardin.  Telakan viime vuoden luvut ovat karua luettavaa.

Telakan omat pääomat on syöty ja viime vuoden lopussa yhtiön oma pääomaa oli miinuksella 99,4 miljoonaa euroa.

Liikevaihtoa telakka  teki viime vuonna 53,7 miljoonaa euroa, mutta liiketappiota yhtiö teki 49 prosenttia liikevaihdosta eli 26,5 miljoonaa euroa. Yhden vuoden tappioilla ei olisi sinänsä väliä, mutta telakka teki myös vuonna 2013 yli 24 miljoonan euron liiketappion 65 miljoonan euron liikevaihdolla.

Kaikkiaan tappiota on kertynyt kumulatiivisesti yhtiön neljän vuoden historian aikana jo 102,4 miljoonaa euroa.

Liian vähän töitä, liikaa työntekijöitä

Hirmuisten tappioiden syynä viime vuonna on sekä Venäjän ruplan romahdus ja tilinpäätöksen mukaan myös "kapasiteettiin nähden liian matala kuormitus vuoden aikana."

Lause kertoo selvästi sen, missä ongelmissa telakka pyörii, kun Venäjän ja Ukrainan sota aiheutti länsivaltojen rankan talouspakote- ja boikottiaallon ja STX:n sekava tilanne söi muuten vain telakan luottamusta.

Telakalla oli liikaa kuluja työmäärään nähden. Tilauskirja ei täyttynyt vuonna 2013  tavoitteisiin nähden riittävän nopeasti ja telakka luovutti viime vuonna ulos vain yhden laivan, jäätä murtavan monitoimipelastusaluksen Venäjän liikenneministeriölle.

Pakotteet vaikeuttivat telakan maksuliikennettä sekä hidastivat yhtiön rahoitusjärjestelyjä, mikä puolestaan heijastui negatiivisesti telakan edellytyksiin toteuttaa alusprojekteja suunnitelmien mukaisesti.

Toisin kuin Turun telakan risteilijärakentamisessa, suuri osa Helsingin telakan laivaprojektien rakentamisen aikaisesta rahoituksesta hoidetaan tilaajien maksamilla ennakkomaksuilla ja osin rahoituslaitosten lainoilla projektikohtaisesti. Rahoituksen järjestämisessä telakka on saanut tukea omistajiltaan emoyhtiötakausten muodossa.

Helsingin telakka siirtyi kokonaan venäläisen United Shipbuilding Corporationin (USC) omistukseen vasta viime vuoden syksyllä. Sitä ennen telakka oli korealaisen STX:n ja USC:n puoliksi omistama joulukuusta 2010 lähtien. Sekaomistus vaikeutti  entisestään yhtiön laivaprojektien rahoitusta.

Omistusmuutosta ennakoiden telakka sai esimerkiksi elokuussa 2014 sopimuksen kolmesta jäätämurtavasta valmius- ja huoltoaluksesta eli niin sanotusta stand-by-aluksesta Venäjän suurimmalle varustamolle Sovcomflotille.

Tilauskanta pitää elossa

Kaikkiaan yhtiö teki viime vuonna 600 miljoonan euron laivakaupat viidestä laivasta.

Tämä tilauskanta onkin nyt pääsyy, miksi Helsingin telakka on edelleen toiminnassa. Viime vuodenvaihteessa telakan alustilauksista oli tulouttamatta vielä 544,5 miljoonaa euroa.

Ongelmana on silti edelleen rakentamisen rahoitus.

Telakan johto uskoo, että telakka voi jatkaa liiketoimintaansa, koska USC:n tuki yhtiön projekti- ja rahoitusjärjestelyille tulee vahvistumaan siten, että rahoitus voidaan järjestää telakan käyttöpääomatarpeiden mukaisessa aikataulussa.

Suomeksi sanoen telakan johto uskoo venäläiseltä omistajalta löytyvän tarvittavat rahat laivojen tekemiseen.

Arctechin tilintarkastajat eivät ole aivan yhtä optimistia.

"Haluamme kiinnittää huomiota toimintakertomuksen kappaleeseen "Tulevaisuuden näkymät" sekä tilinpäätöksen liitetietoon numero 21, joissa kuvataan toiminnan jatkuvuuden edellytyksien arviointiin liittyviä oletuksia, mikä viittaa sellaiseen olennaiseen epävarmuuteen, joka saattaa antaa merkittävää aihetta epäillä yhtiön kykyä jatkaa toimintaansa", tilintarkastuslausunnossa todetaan.

Tilintarkastajien lausunto tarkoittaisi tavallisessa länsiyhtiössä samaa kuin konkurssi. Helsingin telakan kohdalla tilanne on kuitenkin toinen – ainakin vielä venäläinen raha tulee telakan pelastamaan.

Telakan pitäisi luovuttaa vielä tämän vuoden aikana Venäjän liikenneministeriölle uusi raskaan sarjan jäänmurtaja Murmansk.

Ensi keväänä telakka saa rahansa Suomen uudesta raskaasta jäänmurtaja Polariksesta ja kahdesta Sovcomflotille menevästä jäätä murtavasta huoltoaluksesta.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Teemu Malinen

Onko noista Venäjälle toimitettavista aluksista solmittu kaupat ruplissa, vaikka kulut on euroissa? Jos kyse oli ruplalainasta, niin silloinhan olisi pitänyt syntyä voittoa ruplan heikkenemisen takia.

Juhani Mehto

Helsingin kaupunki päätti 30.6. jatkaa Hietalahden telakan tontin vuokrasopimusta vuoteen 2035. Asia herätti ristiriitaisia tunteita, kuten YLE:n uutinen aiheesta kertoo.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Tuomas Romu

Tekniikka & Talous kirjoitti eilen Helsingin telakasta:

http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/metalli/lavrov-suomessa-raskaasti-tappiollinen-helsingin-telakka-haluaa-osansa-risteilijabuumista-6646373

Toivottavasti Arctech saa uusia tilauksia, sillä muuten ensi vuonna on edessä valojen sammuttaminen.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Kalle Id

Vaikka toivonkin Helsingin telakalle vielä pitkää jatkoa, niin näistä arktisten risteilyalusten toiveista lukiessa tulee väistämättä mieleen, että nyt telakka on liikkeellä pahasti myöhässä. Expedition-markkinat ovat toki isossa nosteessa, mutta tilauksia on jo tullut iso liuta muille telakoilla ja varoitukset markkinan ylikuumenemisesta ovat sen verran vakavia, että uusille on minulle kerrotun mukaan vaikeaa saada rahoitusta. Ja jotain ehkä kertoo sekin, että (jos oikein muistan) asian ollessa viimeeksi tapetilla Esko Mustamäki kertoi Arctechin neuvottelevan expedition-risteilijöistä japanilaiselle, monacolaiselle ja pohjoismaalaiselle tilaajalle - nyt kuitenkin Pryakhin kertoo neuvotteluiden olevankin menossa saksalaisen ja venäläisen tilaajan kanssa.

Tuomas Romu

Tällä hetkellä tilatut "arktiset risteilyalukset" eivät myöskään vaadi Arctechin kaltaista erikoistelakkaa - onko maailmalla tilattu tai edes suunniteltu tilattavan yhtään ekspeditioristeilijää, jonka jääluokka olisi korkeampi kuin PC 6 eli jotakuinkin suomalais-ruotsalainen 1A Super? Tällaisen laivan rakentaminen onnistuu käytännössä miltä tahansa telakalta, joten voittomarginaalit eivät välttämättä ole riittävät "jäänmurtajatelakalle"...

Lavrovin soisi siis edesauttavan ensisijaisesti jäänmurtajatilauksia.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Kalle Id

Mä en ainakaan keksi yhtään joka olisi korkeampi kuin PC 6. Muutamasta on kyllä mainostettu laivojen tulevan "korkeimpaan jääluokkaan", mutta sekin paljastui sitten PC 6:ksi... ::)

Juha Tuomala

Jos Venäjän tilaukset jäävät tulematta, mikä ei olisi yllätys nykyisen sisäänpäin kääntymisen aikana - herää kysymys oliko venäläisomistus sittenkään hyvä asia. LV2020 hankinnasta olisi ehkä jotain tullut Helsinkiin jos omistaja ei olisi Venäjä?

Kalle Id

Laivue 2020 olisi varmaan mennyt kuitenkin Raumalle ihan vaan siksi, että se on suomalaisessa omistuksessa (eri asia sitten jos Helsinkikin olisi jotenkin päätynyt suomalaiselle omistajalle). Mutta minua paremmin skenessä sisällä olevat ovat kertoneet venäläisomistuksen haittaavan Helsingin yrityksiä saada risteilijätilauksia, sillä Venäjän-vastaisten pakotteiden vuoksi varsinkin yhdysvaltalaiset varustamot eivät halua telakalta tilata.

Jälkiviisaus on tietysti helppoa. Ainakin juuri nyt venäläisomistuksesta on telakalle selkeästi haittaa, mutta olisiko vuonna 2010 telakalle löytynyt muuta ostajaa kuin USC? Voi hyvin olla, että ilman venäläisiä telakalla olisi sammutettu jo tämän vuosikymmenen alussa.