Kirjoittaja Aihe: Vedenpaisumus Suokissa  (Luettu 10892 kertaa)

Mikko-Oskari Koski

  • Kippari
  • ******
  • Viestejä: 3781
  • Liputuskysymys...
Vedenpaisumus Suokissa
« : 25.04.2001, 19:48:22 »
Suomenlinnan eli Viaporin vanhalla kuivatelakalla vallitsee tällä viikolla vedenpaisumus. Ulkoallas täyttyi jo tiistaina ja mittausalus Airisto sekä sen talvehtijakumppanit ovat poistuneet telakalta. Perjantaina on sitten isomman eli sisäaltaan vuoro.

Hanat avataan kahdeksalta aamulla ja vedenpinta saavuttaa merenpinnan tason joskus kahden aikoihin iltapäivällä. Viimeiset pari tuntia ovat laivoissa odottaville tappavan tylsiä, mutta alasta kiinnostuneille ulkopuolisille taatusti mielenkiitoista seurattavaa. Oma hohtonsa on siinäkin, kun alukset lähtevät yksi kerrallaan kohti merta...

Monien mielestä mielenkiintoisinta telakointivaihetta eli laivojen asemointia veden laskiessa ei nyt ole, sillä altaaseen ei tiettävästi ole jäämässä kesäksi yhtään alusta.

Paras paikka telakoinnin seuraamiselle on Ehrensvärdin hauta-aukion reunassa oleva näköalatasanne. Altaan äärelle pääsee parhaiten kiertämällä koko telakka-alueen ja menemällä tenalji von Fersenin (altaan etelälaidalla oleva iso rakennus) länsipäädystä portin tuntumaan. Myös telakka-alueelle saa mennä, mutta altaan reunalla liikkuminen ei ehkä ole tuollaisena päivänä hirveän suositeltavaa.
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970, 02:00:00 kirjoittanut 1025470800 »
”Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka”
Carl-Erik Creutz, 1950

Miran Hamidulla

  • Luotsi
  • *****
  • Viestejä: 5093
Re: Vedenpaisumus Suokissa
« Vastaus #1 : 27.04.2001, 15:22:21 »
ATV:llä pyörii tällä hetkellä noin puolen tunnin välein juttu tuosta Suokin "vedenpaisumuksesta".
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Miran Hamidulla

  • Luotsi
  • *****
  • Viestejä: 5093
Re: Vedenpaisumus Suokissa
« Vastaus #2 : 30.04.2001, 00:04:28 »
Tossa Suokin telakassahan vaihdettiin telakanportti samalla kertaa "vedenpaisumuksen" kanssa. Onko tuo uusi portti samannäköinen kuin tämä nyt poistettu 70 vuotias porttivanhus?

Kuinka moni näki muuten tuon "asiapitoisen" ATV:n jutun tosta Suokin vedenpaisumuksesta? ;)
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970, 02:00:00 kirjoittanut 1025470800 »
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Mikko-Oskari Koski

  • Kippari
  • ******
  • Viestejä: 3781
  • Liputuskysymys...
Re: Vedenpaisumus Suokissa
« Vastaus #3 : 04.04.2002, 22:28:14 »
Uusi portti sijoitettiin ulompaan aukkoon, eli ulkoaltaan ja meren väliin. Sen malli on suunnilleen sama kuin edeltäjänkin, mutta eron kyllä huomaa, esim.pollareiden sijoitteluista, kaiteista ja siitä, että portti on sisältä pystysuora, kun aiemmassa oli isompi "sponsori" (sana ei tässä yhteydessä taida olla ihan oikea, mutta ilmiö, jonka se saa portin kelluessa aikaan on sama kuin s:lla laivoissa).
Altaiden väliseen aukkoon sitävastoin jäi vanha kunnon portti, joka tosin hieman vuotaa, mutta se ei kauheasti haittaa.

 :P

Kevään 2002 ilmoitetut telakointiajankohdat ovat keskiviikko 24.4. ulko- ja tiistai 30.huhtikuuta sisäaltaan osalta. Nämä saattavat vielä muuttua, varsinkin jälkimmäinen siirtynee päivää aiemmaksi jo ihan wappuaattohulinoiden takia...

Ulkoaltaassa on tänä talvena oleskellut varsin sekalainen seurakunta: Airiston lisäksi siellä on peruskorjattu troolari Carmonaa sekä säilytetty mm.Ruotsista ostettua hirvitystä Mary-Annia (sitä ei muuten perinnelaivarekisteriin tulla ikinä merkkaamaan!!) ja matkustaja-alukselta vaikuttavaa romuläjä Marleena II:a. Jos jollakulla on tuosta viimemainitusta jotain lisätietoja, ne kiinnostaisivat kovastikin, alukselle kun ei koko talven aikana ole tehty mitään. Ainakaan turistiristeilijäksi sitä ei ensisilmäyksellä erehdy luulemaan...
« Viimeksi muokattu: 23.10.2003, 17:01:23 kirjoittanut Mikko-Oskari_Koski »
”Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka”
Carl-Erik Creutz, 1950

wirrankoski

  • Vieras
Re: Vedenpaisumus Suokissa
« Vastaus #4 : 12.04.2002, 23:51:31 »
Marleena II:han on se "laiva", joka jo muutaman vuoden on maannut vanhassa kalasatamassa Arabianlahdella. Alus tuli sinne Loviisasta lopetettuaan siellä huonosti alkaneen ravintolalaivatoimintansa heti ensi alkuun (Edellinen Marleenahan on nyt Hämeenlinnassa...) Alus on "neukkuperää" ja hankittu ilmeisesti Tallinnasta. Koska sitä ei ole rekisteröity, ei minullakaan ole siitä tarkempia tietoja tähän hätään. Jos jollakin on hallussaan teknisiä yms. tietoja tästä "kauniista ja upeasta merten kyntäjästä", ei kannata turhaan piilotella tietojaan....

Rami
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970, 02:00:00 kirjoittanut 1025470800 »

wirrankoski

  • Vieras
Re: Vedenpaisumus Suokissa
« Vastaus #5 : 14.04.2002, 18:37:50 »
Kävin itsekin lauantaina tarkistamassa ja kuvaamassa Marleena II:n Suokin ulkoaltaassa. Sen runkohan on aivan SIKAMAISEN siistissä kunnossa. Lienee hiekkapuhallettu ja maalattu nyt hienoksi. Kansirakenteet tosin ovat ihan törkyiset...eiköhän siitä vielä jotakin kalua tule...Paikalla ei ikävä kyllä ollut ketään (siis Marleenalla). Mikko-Oskari: mikäs on se toisella sivustalla oleva pressu-peltihökötyksellä katettu ISO puurunkoinen alus? En pystynyt sitä tunnistamaan. Airiston takana on myös pieni ja vanha runkoinen rauta-alus, liekö se ANN-MARI??

Rami
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970, 02:00:00 kirjoittanut 1025470800 »

Mikko-Oskari Koski

  • Kippari
  • ******
  • Viestejä: 3781
  • Liputuskysymys...
Re:Vedenpaisumus Suokissa
« Vastaus #6 : 06.08.2002, 13:15:51 »
Viaporista kuuluu nyt sikäli kummia, ettei sieltä ole vähään aikaan kuulunut mitään. Hoitokunnan johtaja Jaakko Antti-Poika ja telakkayhdistyksen uusi puheenjohtaja Mikko Rytsölä eivät syystä tai toisesta, kenties peräti molemmista, ole saaneet aikaan uutta vuokrasopimusta, joten mahdollisuus, ettei Viaporin Telakka Ry enää ensi talvena telakoisikaan suojattejaan afChapmanin altaaseen, on ihan realistinen. Mikäli onnelliseen lopputulokseen kuitenkin päästään, on alustava päivämäärä ison altaan sisääntelakoinnille perjantai 25.10.
Jos todella kävisi niin, että telakkayhdistys jäisi ilman sopimusta, suurin osa ainakin helsinkiläisistä purjealuksista todennäköisesti tekisi kuitenkin telakointisopimuksen suoraan hoitokunnan kanssa. Ongelmaksi muodostuisi tällöin ehkä vedensaanti; kun yhdistyksen etuihin kuulunutta sosiaalitilaa ei olisi, olisi laivoihin pakko vetää letkut ja pitää vesi päällä läpi talven. Toisaalta asia ei ole koskaan esim.hyvästä saunastaan (telakoitunakin) tunnettua Vivania haitannut, mutta tilanne on toinen, jos joka laivaan pitää saada täysi vedenjakelu ja lisäksi vielä remonttimiesten pukuhuoneet (ainakin aluksessa, jonka kansilankut on poistettu, tällainen voi olla todellinen ongelma).

Viime talven pikkualtaassa oleskellut pelti-ja pressupeitteinen ex-troolari on Carmona. Tai oli, sillä nykyään aluksen voi bongata Munkkisaaressa, melko tarkalleen Länsiterminaalia vastapäätä, ilman kupuja. Tom Granström ja kumppanit ovat kunnostamassa sitä purjealukseksi, omistajan henkilöllisyys ei ole tiedossani.
”Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka”
Carl-Erik Creutz, 1950

wirrankoski

  • Vieras
Re:Vedenpaisumus Suokissa
« Vastaus #7 : 06.08.2002, 16:25:36 »
Kiitokset M-O!

Välitän tiedon tästä "petepaatista" asianomaiselle henkilölle, joka asiaa kysyi ;)
Kuuluupa Suokista sangen harmillisia uutisia. Toivottavasti homma selkenee ja altaassa suoritettu kansallishistoriallisesti varsin arvokas toiminta voi samassa laajuudessaan keskeytyksettä jatkua. Näin ainakin toivoo allekirjoittanut.

Rami

Mikko-Oskari Koski

  • Kippari
  • ******
  • Viestejä: 3781
  • Liputuskysymys...
Re:Vedenpaisumus Suokissa
« Vastaus #8 : 23.10.2003, 17:03:56 »
Viimekeväinen kommentti:
Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan...
Jäätilanne siirsi tänä vuonna Viaporin kevättelakoinnin poikkeuksellisen myöhäiseksi johtuen mittausalus Airiston herkistä anturoista. Vesi saatiin koko allasyhdistelmään vasta maanantaina 28.4.ja sisäaltaan laivat ulos maanantain ja tiistain välisenä yönä.

Antti-Poika ja Rytsölä pääsivät viime syksynä sopimukseen allasvuokrasta, mutta vakituista sosiaalitilaa yhdistyksellä ei ole. Ja Margonan tapaus huomioiden tuskin tuleekaan. Monetkin laivayrittäjät katselevat jo ihan vakavissaan muita telakointivaihtoehtoja. Ensi talven nykyinen sopimus yhdistyksen ja hoitokunnan välillä on voimassa, mutta ei ole ollenkaan mahdotonta, että joku muukin, kuin Kathrina ja Random (Svanhild) eroaa telakkayhdistyksestä vastalauseena sen heikentyneelle palvelutasolle.

***

Ja niinpä tullaan taasen vallitsevaan ajankohtaan:
Tänään ja huomenna on Viaporissa sisääntelakointi ja vedenpaisumus päällä. Jää taas itseltäni väliin, mutta onneksi on muita, jotka hoitelevat homman kunnialla... ;D
« Viimeksi muokattu: 23.10.2003, 17:06:01 kirjoittanut Mikko-Oskari_Koski »
”Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka”
Carl-Erik Creutz, 1950

Mikko-Oskari Koski

  • Kippari
  • ******
  • Viestejä: 3781
  • Liputuskysymys...
Re:Vedenpaisumus Suokissa
« Vastaus #9 : 28.04.2004, 13:55:59 »
Vanha altaiden välinen portti poistui viimeisen kerran paikaltaan myöhään eilisiltana, kun sisäaltaankin vedenpinnan taso oli saatu merenpinnan kanssa tasoihin. Uusi asennetaan lähipäivinä ja vanha jää museokapistukseksi.
Ulkoaltaan(kin) ulostelakointi oli siis tälläkin kertaa suhteellisen myöhään, mutta ainakaan Erikssonin mukaan siinä ei ollut mitään pahaa, päinvastoin. Olosuhteet kuopan pohjalla kun pysyvät varsin talvisina siihen asti, kunnes vesi tulee...
”Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka”
Carl-Erik Creutz, 1950

Wirrankosken Rami

  • Vieras
Re:Vedenpaisumus Suokissa
« Vastaus #10 : 28.04.2004, 16:42:23 »
Uusi porttihan on tulossa Aker Finnyardsilta, Raumalta, ensi perjantaina hinauksessa. Kuka kävisi kuvaamassa sen tulon? Mikähän hinuri kyseessä?

Eerik Laine

  • Kippari
  • ******
  • Viestejä: 1355
    • Laivakuviani...
Re:Vedenpaisumus Suokissa
« Vastaus #11 : 29.04.2004, 11:00:42 »
Satakunnan Kansassa on tänään isohko juttu uuden telakkaportin vesillelaskusta Raumalla. Mielenkiintoisina yksityiskohtina uudesta portista voisi kertoa vaikka, että portin valmistuksessa on käytetty samaa venäläistä teknologiaa kuin vanhassakin portissa. Portin tiivisteissä esimerkiksi on käytetty puuta, hamppuköyttä, purjekangasta ja tervaa. Vanhasta portista poiketen uutta porttia ei ole koottu niittaamalla, vaan niitaustaidon kadottua on turvauduttu hitsaamaan osat kiinni. Maalina porttiin on käytetty mustaa jäämurtajamaalia. Strategiset mitat portilla ovat: pituus n. 19 m, korkeus n. 9 m ja painoa hökötykselle tulee 85 tonnia. Portin hankintakustannukset olivat noin 430 000 euroa.

Portti lähti siis eilen Raumalta rannikkoa pitkin Helsinkiin, jonne saapuu viimeistään perjantaina. ( Sääolojen salliessa).

Saapa nähdä montako sukellusveneilmoistusta tuo musta hökötys aiheuttaa matkallaan Helsinkiin...  Yhdennäköisyyttä sukellusveneeseen kuitenkin joidenkin mielestä saattaa löytyä... :-X

Mikko-Oskari Koski

  • Kippari
  • ******
  • Viestejä: 3781
  • Liputuskysymys...
Re: Vedenpaisumus Suokissa
« Vastaus #12 : 29.10.2005, 17:18:11 »
Ja tältä syksyltä alkaa vedenpaisumus olla taas ohi, sillä torstaina ja perjantaina kuluvaa viikkoa on sisääntelakointi suoritettu ja perinnelaiva-armaadaa asemoitu. Halkolaiturin hiljaisuuskin (paketoitu Svanhild ja yksityisbileiden pitopaikka Kathrina eivät paljoa miljöötä elävöitä) on yksi varsin varma syksyn merkki... ::)
”Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka”
Carl-Erik Creutz, 1950

Mikko-Oskari Koski

  • Kippari
  • ******
  • Viestejä: 3781
  • Liputuskysymys...
Re: Vedenpaisumus Suokissa
« Vastaus #13 : 26.04.2006, 13:47:26 »
Ulostelakoinnille antaa tänä keväänä mielenkiintoisen lisävärityksen kysymys ex-majakkalaiva Relandersgrundin tilasta. Aluksen pohjaan hitsattujen paikkausten pitävyys näyttää ainakin toistaiseksi pysyvän, vaan kuinka kauan..?  ::)
Ulkoaltaasta ulostelakoitavien alusten joukossa on myös ms.My Dream, joka joskus on tällä foorumilla mainittu erikoislaatuisesti nimettyjen alusten listalla. Nyt se on hyvässä maalissa ja tuntuvat myllytkin toimivan, joten ehkäpä nimikin on nyt hiukan helpompi ymmärtää.. 8)

Isoon altaaseen tulee vesi huomenna ja ainakin Astridilla, Inga-Lillillä, Vivanilla ja Ingalla lienee jo piankin kiire ensimmäisille keikoilleen.

Tämähän on varma kevään merkki, jos mikä.  8)
”Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka”
Carl-Erik Creutz, 1950

Tero Ilus

  • Matruusi
  • **
  • Viestejä: 139
  • Traden Lofooteilla
Re: Vedenpaisumus Suokissa
« Vastaus #14 : 26.04.2006, 14:03:50 »

Isoon altaaseen tulee vesi huomenna ja ainakin Astridilla, Inga-Lillillä, Vivanilla ja Ingalla lienee jo piankin kiire ensimmäisille keikoilleen.


Eräillä aluksilla ei tänäkeväänä ole kovin kiire keikoille. Möljäkeiju (puuta syövä ökkömönkijäinen) on pitänyt siitä huolen :'(