Tallinkilla on isot kasvuhalut – yhtiö tutkii uusia reittejä

Aloittaja Mikko Salmela, 09.11.2018, 15:07:55

« edellinen - seuraava »

Mikko Salmela

https://www.ilkka.fi/uutiset/talous/tallinkilla-on-isot-kasvuhalut-yhtio-tutkii-uusia-reitteja-ja-laajenee-myos-maissa-1.2788239

Tallinkilla on isot kasvuhalut – yhtiö tutkii uusia reittejä ja laajenee myös maissa

Uusi laiva Raumalta valmistuu 2021 ja se tulee Helsingin ja Tallinnan väliselle reitille. Kiinan telakat eivät olleet Tallinkille edes vaihtoehtojen joukossa, kun laivatilaus tehtiin. Nõgene sanoo, että jos Euroopassa on hyviä telakoita, niin ei ole syytä rakennuttaa laivaa Kiinassa.

–Ensisijainen asia oli saada hyvä tarjous Euroopasta.

Hän sanoo olevansa hyvin iloinen siitä, että Tallinkin uusi alus rakennetaan Raumalla, josta yhtiö on aiemminkin tilannut laivoja. Tilaushinta oli noin 250 miljoonaa euroa.

Tallinkin kilpailija Viking Line tilasi viime vuonna uuden laivan Kiinasta Xiamenin telakalta. Laivatilausta Kiinasta Viking perusteli muun muassa Suomen telakoita halvemmalla hinnalla.

Uuden tilauksen lisäksi Tallink uudistaa lähikuukausien aikana Helsingin linjan laivansa, Silja Serenaden ja Silja Symphonyn Naantalin korjaustelakalla. Uusia laivoja Siljan Helsingin linjalle Nõgene ei lupaa, koska Serenade ja Symphony ovat vielä nuoria rouvia ja sopivat reitille vielä 10-15 vuoden ajan.

Nõgene kertoo, että Tallink analysoi koko ajan uusia reittejä Itämerellä ja muillakin maailman merillä.

–Kun Rail Baltica seitsemän vuoden kuluttua valmistuu, niin rahtikapasiteettia Suomenlahden yli tarvitaan lisää.

Myös hotellibisnes Baltiassa voi kasvaa. Sen sijaan Suomen hotellimarkkinoille yhtiö ei ole tulossa.

Myös vähittäiskauppa kiinnostaa Tallinkia. Tänä vuonna yhtiö on tehnyt sopimuksen neljän vaatemerkin franchise-oikeuksista Virossa. Ne ovat Esprit, Vero Moda, Jack & Jones ja uusimpana Benetton.

Laivojen hiipuvaa alkoholimyyntiä pyritään myös korvaamaan muiden tuotteiden, kuten vaatteiden, kenkien ja korujen myynnillä.

Tunnelia ei huoleta

Suunnitelmia yhdistää Helsinki ja Tallinna tunnelilla toimitusjohtaja ei pidä uhkana laivoille. Nõgene sanoo, että jopa 16 miljardia euroa maksava tunneli ei tule ainakaan 20-25 vuoteen, jos silloinkaan. Lisäksi tulisivat vuotuiset jopa 260 miljoonan euron käyttökulut.

–Emme ole huolissamme tunnelista.

S Liljeström

Minulle kerrottiin Kauppakorkeakoulussa jo 45 vuotta sitten, että yrityksen kannattaa pitäytyä omassa perusbisneksessään, eikä haalia ympärilleen erilaisia rönsyjä.
Rönsyjä on jo nyt ja se on poissa pääbisneksestä.
Onko asia muttunut?

Korjatkaa, jos olen väärässä.

SL

Kalle Id

Lainaus käyttäjältä: Mikko Salmela - 09.11.2018, 15:07:55
Nõgene kertoo, että Tallink analysoi koko ajan uusia reittejä Itämerellä ja muillakin maailman merillä.
Eli suomeksi tämä on ihan normaali prosessi ja juuri nyt ei ole mitään erityisiä, poikkeuksellisia laajentumishaluja. Sen puoleen on vaikea myös keksiä, mihin Tallink voisi laajentua missä olisi kysyntää mutta ei julmetusti kilpailua. (Paitsi tietysti ostamalla jonkin olemassaolevan toimijan).

Marko Manninen

Lainaus käyttäjältä: Kalle Id - 09.11.2018, 16:12:43
Eli suomeksi tämä on ihan normaali prosessi ja juuri nyt ei ole mitään erityisiä, poikkeuksellisia laajentumishaluja. Sen puoleen on vaikea myös keksiä, mihin Tallink voisi laajentua missä olisi kysyntää mutta ei julmetusti kilpailua. (Paitsi tietysti ostamalla jonkin olemassaolevan toimijan).
Jos äkkiä ajattelee lähi alueiden varustamo yhtiöitä, niin mihin Tallinkilla olisi mahdollisuuksia?
Finnlines, Viking Line, Stena Line, DFDS Seaways, Color Line ja TT-Line ovat kaiketi pois laskuista, jos jotain ostettaisiin. Kumpaakin Puolalaista varustamoa voisi pitää vaihtoehtona. Eckerö on varmaan laskuista pois ihan kilpailu sääntöjen takia. Vaasa-Uumaja reitti voisi olla? Ruotsin ja Tanskan sisäiset liikenteet tuskin on vaihtoehto.
Autolla menneet 1/2018->: Finnstar, Finnmaid, Finnlady, Stena Britannica, Finnswan, Finnclipper, Finnfellow, Finnpartner, Stena Superfast X, Tom Sawyer
Autolla tulevat 2018: Finnstar?, Finnmaid?, Finnlady?, Finnswan?
Risteily menneet 1/2017->: Galaxy, Baltic Prinses, Mariella, Stena Nautica, Stena Jutlantica
Risteily tulevat 2019: Viking Grace

Kalle Id

TT:stä liikkuu vahvoja huhuja, että se olisi myynnissä. Jos näin on, se voisi olla ihan potentiaalinen lisä Tallinkin toimintaan, vaikkakin bisnesmalli on rahtipainotteisempi kuin valtaosassa Tallinkin nykyliikenteestä.

Puolalaiset sen sijaan tuskin ovat myynnissä – Polferrieshän oli pari vuotta sitten myynnissä (ja Tallink jättikin siitä tarjouksen), mutta omistaja eli Puolan valtio päätti olla myymättä ja sen sijaan panostaa liikenteen kehittämiseen.  En jotenkin usko, että mieli olisi siellä näin nopeasti muuttunut (en tietenkään tiedä varmaksi). Ja koska Unity Linen omistaa sattumalta sama taho, tuskin sekään on markkinoilla.

Fjord Line ja Color Line saattaisivat olla ostettavissa jos tarpeeksi laittaa rahaa tiskiin. Finnlines, DFDS ja Stena sen sijaan varmasti eivät ole, ja ovat ihan liian isoja Tallinkille ostettaviksi. P&O Ferriesistä Tallink oli joskus kiinnostunut, mutta silloin eivät saaneet rahoja kasaan. Teoriassa P&O voisi olla potentiaalinen nykyäänkin, omistajalla ei kuulemma ole erityistä kiinnostusta liikenteen kehittämiseen... mutta luultavasti se ei lähde halvalla ja kaupan myötä Tallink saisi läjän ikäloppuja laivoja, jotka pitäisi korvata uusilla pikavauhtia.

Wasalinesta en usko, että Vaasan ja Uumajan kunnat ovat sitä valmiita myymään. Siellä on kuitenkin sen verran huonot kokemukset yksityisistä operaattoreista liikenteessä.

Kalle Id

Niin ja sitten olisi tietysti Scandlines ja Forsea (entinen Scandlinesin Helsingborg–Helsingør-linja), jotka ovat molemmat isojen sijoitusrahastojen omistamia ja siksi varmasti myynnissä.

Marko Mäkelä

Niin mää kanssa luulen että Vaasassa parhaiten pärjätään omin voimin eli Wasa Linen voimin ja tossa pohdeinkin jokupäivä että Vaasanliikenne on silloin parhaiten menestynyt kun se on ollut Vaasalaisten omissa käsissä,tällä tarkoitan aikaa ennen Siljan tuloa kuvioihin 80-90 lukujen taitteessa ja nyt nykyistä Tilaa. Siljankin aikana Vaasanliikenne menestyi mutta Siljalla on monasti ollu tapana laittaa nopeasti pillit pussiin kun on tullut takaiskuja eli just vaikka se kun Tax Free loppui merenkurkussa.
Mulla pyöri päässä hyvä joskin epärealistinen ajatus että Tallink voisi tilata cruiserin Helsinki-Tallinna välille mikä olisi paranneltu versio Galaxysarjalaisista ja siirtää Silja Europa takaisin Turkuun Silja Line brändille ja Turku-Ahvenanmaa-Kapellskär reitille vanhalla aikataulullaan mutta tuskinpa sekään toteutuu. Turku-Kapellskär voisi kesällä ja sesonkiaikoina olla kannattava ja fiilistelijät toki tykkäisi.

Kalle Id

Varsinaisesti Vaasan-liikenne ei tainnut olla vaasalaisten omissa käsissä kuin 40–50-luvuilla; 1958 suurimmaksi omistajaksi tuli Enso-Gutzeit, joka sitten osti koko roskan 70-luvulla, ja myi sitten varustamon Sallylle 1982. Ja Sallyn mukana Vaasanlaivat sitten päätyi Silja-leiriin.

Silja Europa ei varmaan tule takaisin Turku-Kapellskär -reitille, koska se söisi Siljan omien Turku-Tukholma -laivojen matkustajia. Linjalle, jolla ei – ainakaan minulle kantautuneiden tietojen mukaan – mene kovin hyvin, ei varmasti haluta lisää kilpailua oman firman sisältä. Kuten olen varmaan ennenkin sanonut, Europa on Tallinkin ja Siljan reiteistä tällä hetkellä sillä, joka sille parhaiten sopii ja jos se korvataan uudisrakenteella niin seurauksena on Europan myynti (jos siis joku sen haluaa ostaa).

Oma Stetson–Harrison-metodilla tehty veikkaukseni on, että Megalomanian valmistumisen jälkeen Tallinkin seuraavat uudisrakenteet ovat joko kapasiteetiltaan Galaxy-sarjaa vastaava alus Tallinna–Tukholma-linjalle Baltic Queenin pariksi (mikä vapauttaisi Victoria I:n Romantikan pariksi Riian-linjalle, ja Isabelle voitaisiin myydä – näin sekä Tallinna–Tukholma että Riika–Tukholma -linjoille saataisiin kapasiteetiltaan samanlaiset alukset), tai sitten kaksi rahtipainotteista ropaxia, jotka korvaisivat Sea Windin ja Regal Starin.

Harri Anukka

Hieman ehkä yllättäen Europa tekee ensi kesänä Hel-Tal-Mhn risteily 8-10.7, juuri ennen Visby risteilyitä.
Saa nähdä tuleeko tuolle jatkoa myöhemmin...

Mikko-Oskari Koski

Tallink voisi kai teoriassa olla mahdollinen operaattori Vaasan linjalla sitten, kun uuden aluksen liikennöinti kilpailutetaan. Tosin en hetkeäkään usko varustamon olevan tästä edes kiinnostunut, mutta siinä siis taitaisi olla käytännössä ainoa sauma tehdä jokin Suomea sivuava laajennus. Keski-Euroopan ja Suomenlahden välisen linjan kaikinpuolisesta tyrimisestä varustamolla on tuoreehko näyttö, ja vaikuttaisi epätodennäköiseltä, että siihen uudelleen lähtisivät.

Tuo Forsea onkin sitten kiintoisampi paketti (vaikken ihan heti usko Tallinkin sitä lähtevän ostamaan). Varsinkin ulkonäkönsä suhteen -näyttää nimittäin ihan siltä kuin lautan kyljessä lukisi tyylitellysti FORSSA. Ja tietysti myös ruotsinkielisellä, varmaan kulkemiseen vähemmän lupaavasti viittaavalla nimiassosiaatiolla (får se)... 8)
https://www.sjofartstidningen.se/invigning-och-namnbyte-helsingborg/
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Marko Mäkelä

Miksi Tallink lähtisi Vaasaan kun siellä on nykyään ihan hyvin pärjäävä Wasa Line? Tai jos edes koittaisi niin kyllä se pitäisi tehdä silloin Silja Line tuotenimen alla koska se on pohjalaisille tuttu nimi.
Uskon että jatkossakin Vaasanliikenne suoritetaan Wasa Line nimen alla ja jos joitakin uusia laivoja Vaasaan tulisi niin varmasti uudisrakennus josta on puhuttu tai sitten Star tai Amorella ainakin jos Tax Free olisi Vaasassa vielä niin silloin varmasti siellä oltaisiin Amorellasta kiinnostuneita.

Kalle Id

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 11.11.2018, 22:04:14
Tuo Forsea onkin sitten kiintoisampi paketti (vaikken ihan heti usko Tallinkin sitä lähtevän ostamaan). Varsinkin ulkonäkönsä suhteen -näyttää nimittäin ihan siltä kuin lautan kyljessä lukisi tyylitellysti FORSSA. Ja tietysti myös ruotsinkielisellä, varmaan kulkemiseen vähemmän lupaavasti viittaavalla nimiassosiaatiolla (får se)... 8)
https://www.sjofartstidningen.se/invigning-och-namnbyte-helsingborg/
Kuten forumisti Selkälä toisaalla huomautti, Forsea vääntyy helposti myös muotoon Försenad...

Mikko-Oskari Koski

Merenkurkun liikenne on julkisin varoin tuettua liikennettä, joten sen operointi kuuluu kilpailuttaa. Mutta kuten sanoin, ei Tallink ole mitenkään todennäköinen edes tuohon kisaan osallistuja, puhumattakaan, että se tosiaan voittaisi operoinnin. Tästä samasta asiastahan on aiemmin keskusteltu Eckerön kohdalla, enkä ainakaan minä usko senkään olevan Wasa Linesta kiinnostunut.

Tallinkin laajentumishalua Itämerellä hillitsee varmasti eniten se, ettei varustamon tonnisto ole kovinkaan passelia muille linjoille kuin niille, joilla se nyt on. Eteläisellä Itämerellä voisi toki olla saumaa vaikka jollekin Kuurinmaan ja Saksan väliselle linjalle, mutta siinä painaa päälle tämän sektorin osaajana ylivoimainen kilpailija Stena, miksei myös DFDS.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Mika Liinamaa

Merenkurkun liikenne on jokusen kerran tax free aikakauden jälkeen kilpailutettu ja halukkaita varustamoja reitille on ollut käytännössä tasan yksi ehdokas. Ensimmäisellä tax freen jälkeisellä aikakaudella mukana oli RG Line ja Botnia Link. RG Line sen kilvan voitti. Hetken aikaa Botnia Link yritti pyristellä liikenteessä mukana kunnes tie nousi pystyyn. Tie nousi pystyyn myös RG:lle muutama vuosi myöhemmin. Sen jälkeen on sitten julkisomisteinen Wasaline hommaa pyörittänyt kohtuullisen menestyksellisestikkin. En jaksa uskoa, että yksityisomisteiset varustamot tuohon pienten katteiden hommaan ihan helposti lähtisi. Pitää muistaa se, että ei Merenkurkun liikenne mikään rahasampo ja suurten ihmismassojen liikuttaja ole, vaikka ihan kohtuullisen hyvin Merenkurkussa nykyään meneekin. Tax free aikakauden numeroista ollaan kuitenkin vielä todella kaukana.

Mitenkähän kilpailutus toimisi jos vieras tulisi markkinoille mukaan. Kilpailuttaja on kuitenkin Vaasan ja Uumajan kaupungit yhdessä ja samaan aikaan ko tahojen omistama varustamo myös tarjouskilvassa mukana.  :)

Toni Ohvo

Lainaus käyttäjältä: Harri Anukka - 11.11.2018, 21:44:46
Hieman ehkä yllättäen Europa tekee ensi kesänä Hel-Tal-Mhn risteily 8-10.7, juuri ennen Visby risteilyitä.
Saa nähdä tuleeko tuolle jatkoa myöhemmin...

https://www.tallinna24.ee/artikkeli/714641-tallink-laajentaa-erikoisristeilyvalikoimaansa-ensi-kesana-kohteina-visby-riika-ja

Kesän erikoisristeilyt kasvavat määrällä ja vaihtoehdoilla vuosi vuodelta. Ensi kesänä Europa tekee neljä risteilyä Visbyyn, kaksi Riikaan ja yhden Maarianhaminaan.