Kirjoittaja Aihe: Tampereen kaupunki haluaa eroon Suomen Hopealinja Oystä  (Luettu 631 kertaa)

Juha Paulavuo

  • Försti
  • ****
  • Viestejä: 593
Kaupungin omistajapolitiikasta vastaava kaupunginhallituksen konsernijaosto linjasi, ettei kaupunki lähde mukaan Suomen Hopealinja Oy:n ensivaiheessa nykyisille osakkeenomistajille suunnattuun osakeantiin.

Tampereen kaupungin liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolaisen mukaan risteilyjen järjestämistä ei katsota kaupungin ydintoiminnoksi.

Miljoonan euron osakeannissa liikkeelle laskettu osakemäärä vastaa kahta kolmasosaa kaikista osakkeista. Tampereen kaupunki omistaa tällä hetkellä noin 30 prosenttia yhtiön osakkeista, joten uusien osakkeiden merkintähinta olisi ollut yli 300 000 euroa.

tamperelainen