Mols Line tilasi autolautan RMC:ltä

Aloittaja Juhani Mehto, 22.06.2016, 12:27:40

« edellinen - seuraava »

Juhani Mehto

Tanskalainen Mols Line on tilannut raumalaiselta RMC:ltä 158-metrisen autolautan. Tilauksen arvo on 68 MEUR. Aluksen suunnittelu on jo käynnissä ja rakentaminen aloitetaan keväällä, luovutuksen pitäisi olla syyskuussa 2018.

YLE
RMC:n tiedote (mukana kuva)
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Kalle Id

Tilaus liittyy siihen, että Mols-Linien voitti äskettäin tarjouskilpailun Tanskan valtion liikenteestä Bornholmiin. Liikenne siirtyy ymmärtääkseni Molsille syyskuun 2018 alusta, joten raumalaisten paranee saada laiva ajoissa valmiiksi. ;) Veikkaisin myös, että tilaus meni RMC:lle juurikin siksi, että heillä oli vapaata kapasiteettia toimitukseen silloin, kun Mols tarvitsi.

Uudisrakenteeseen liittymättä tulee olemaan kiinnostavaa nähdä, mitä nykyisen operaattorin Danske Faergenin laivoille tapahtuu liikenteen siirtyessä Molsille; työttömäksi jää kuitenkin kaksi katamaraania ja kaksi matkustaja-autolauttaa.

Ville Taavitsainen

ei kai sillä nyt ole niin merkitystä onko ajoissa, onhan Mols Linienillä uudenkarhea varalautta kuitenkin tulossa takas välimereltä tänne pohjoisempaan :) jotkut jo Landgångenilla närkästyneet kun noin vanha alus tulee tänne liikenteeseen, kun kerran ja saatu välimerelle siirrettyä.

siis jos tuo Sardinia Veran kauppa siis on varma.

joo kyllähän olisi hyvä näyttää että pysyy aikataulussa, samaan tapaan kuin Turun telakka. jopa etuajassa saavat alukset valmiiksi, toisin kuin ranskalaiset, jotka luovutti aluksen etuajassa, mutta keskeneräisenä  ;D
Silja Serenade 23-25.3.2019

Silja Europa 29-30.3.2019

Tauno Hermola

Lainaus käyttäjältä: Kalle Id - 22.06.2016, 15:14:51
Uudisrakenteeseen liittymättä tulee olemaan kiinnostavaa nähdä, mitä nykyisen operaattorin Danske Faergenin laivoille tapahtuu liikenteen siirtyessä Molsille; työttömäksi jää kuitenkin kaksi katamaraania ja kaksi matkustaja-autolauttaa.

Montako laivaa tuo kilpailutettu liikenne sitten vaatii, samat neljä kuin Danske Faergen'illä? Mistä muut, kuin RMC:ltä tilattu uudisrakennus, on tarkoitus ottaa?

Jos FoF:ia uskomme, Danske Faergen'illä on kaikkiaan melko paljon aluksia, joten laivaston ja liikenteen sopeuttaminen uuteen tilanteeseen ei liene ylivoimaista.   

Mikko-Oskari Koski

#4
"Päiväkäyttöön tuleva yhteisalus". Mikähän sellainen on?
Bornholmin liikenteen kapasiteettitarve vaihtelee melkoisesti vuodenaikojen mukaan, kesällä turisteja piisaa, muuten olennaisinta on taata saaren huoltovarmuus. Jutusta ei ilmene, onko uudisaluksen tarkoitus hoitaa rahtivetoista Køgen, turistivetoista Sassnitzin vai kaikkia asiakasryhmiä palvelevaa Ystadin linjaa vai tulleko siitä useamman reitin valmiuksiin varusteltu hybridi. Luultavasti Mols hakee tässä juuri jotain hybridiratkaisua, sillä pikamenijöitä ja rahtivetoisia lauttoja heillä on valmiiksi itselläänkin.

Monenlaista viritelmäähän linjalla on vuosien mittaan ollut, Borholmstrafikkenin Dueodde ja Hammerodde taisivat olla matkustajatiloiltaan liian niukkoja, katit taas eivät pysty rahtia viemään. Jos Faergen ei keksi Leonora Christinalle muuta työtä eikä saa sitä kaupaksi, sillä saattaa tosiaan olla käsissään ongelma pika-alusten loppusijoittelussa; tietääkseni Villum Clausenillakaan ei ole ollut mitään käyttöä useampaan vuoteen. Kahta pika-alustahan ei Bornholmin reitillä tarvita; yksikin riittää, koska matka Ystadista kestää vain rapian tunnin ja yhdelläkin aluksella pystytään saavuttamaan kahden tunnin lähtöväli.
Näin toki sillä edellytyksellä, että alus toimii. Villum Clausenin kohdallahan näin ei tapahtunut, vieraillessani Bornholmilla keväällä 2008 aluksen aikataulutoteutuma oli alle 70% -tosin tilastossa olivat mukana sekä yli vartin viivästymiset että kokonaan peruutetut lähdöt.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Kalle Id

#5
Lainaus käyttäjältä: Tauno Hermola - 22.06.2016, 21:40:01
Montako laivaa tuo kilpailutettu liikenne sitten vaatii, samat neljä kuin Danske Faergen'illä? Mistä muut, kuin RMC:ltä tilattu uudisrakennus, on tarkoitus ottaa?

Jos FoF:ia uskomme, Danske Faergen'illä on kaikkiaan melko paljon aluksia, joten laivaston ja liikenteen sopeuttaminen uuteen tilanteeseen ei liene ylivoimaista.   
Vaatii neljä laivaa, ilmeisesti tosiaan kaksi pika-alusta ja kaksi perinteistä kuten Danske Faergenillä on ollut. Mols on muistaakseni ilmoittanut pika-alusten tulevan varustamon nykylaivastosta (Max Mols ja Katexpress 1), joskin varustamon lehdistötiedote puhuu vain Molsin omia nykyisiä vastaavista aluksista. Matkustaja-autolauttojen osalta Hammerodden tehtävät ottaa nyt Raumalta tilattu laiva ja Povl Ankerin tehtävät vaadittuna varalaivana ottaa Carsica Ferriesiltä rahdattu Sardinia Vera tai Corsica Marina Seconda. Molsille on rakenteilla uusi katamaraani valmistuvaksi ensi vuonna, mutta nykytilan säilyttäminen Aarhus-Sjaellands Odde -välillä vaatisi vielä toisen uuden katamaraanin. Sellaisen hankkiminen ajoissa ei ole mahdoton ajatus, koska nyt rakenteilla olevan Katexpress 3:n pitäisi valmistua 15 kuukaudessa tilauksesta.

Danske Faergen'illä on toki suuri laivasto, mutta Bornholmin laivoja lukuunottamatta laivat ovat lähinnä Ahvenanmaan saaristolauttojen kaltaisia pikkulaivoja tai losseja, joiden tilalle Bornholmin-liikenteen suuremmat laivat eivät oikein sovi. Voin toki olla väärässä.

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 22.06.2016, 21:43:33
Luultavasti Mols hakee tässä juuri jotain hybridiratkaisua, sillä pikamenijöitä ja rahtivetoisia lauttoja heillä on valmiiksi itselläänkin.
Onko Molsilla rahtivetoisia lauttoja? Sekä FoF että varustamon omat nettisivut kertovat nykylaivaston koostuvan vain neljästä katamaanista. Viimeiset perinteiset lautat myytiin 2011.

Muokkaus: Niin ja Molsin lehdistötiedote (http://www.mols-linien.dk/multimedia/Mols-Linien_vinder_Bornholm.pdf) vahvistaa uudisrakenteen tulevan Køgen reitille, katamaraanit puolestaan laitetaan Ystadin linjalle.

Mikko-Oskari Koski

#6
Bornholmin sopimusliikenteen voi hyvin hoitaa kahdellakin aluksella. Joskin varalauttakin tarvitaan, ja sille on hyvä kehittää omaa liikennettä tämän ulkopuolella, kuten Faergen on tehnyt sijoittamalla Povl Ankerin Sassnitzin reitille sekä Ystadin lisävuoroille. Eihän Bornholmstrafikkenin takavuosien kolmoslautta Peder Olsenkaan (siis suomalaisille Wasa Princenä tutumpi alus) koskaan kuulunut sopimusliikenteeseen muuna kuin reservinä. Sesonkihuippuina vuoroja voi myös ostaa ulkopuolisilta operaattoreilta, kuten Faergen on tehnyt ainakin parina kesänä ostaessaan Unityn Skanian kääntymään aamuisin Ystadista Rønneen ja takaisin. Pitää aina muistaa, että Sassnitzin vuorot eivät ole sopimusliikennettä, joten missään ei ole sanottu, että Mols olisi niiden operoinnista vastaisuudessa edes kiinnostunut.
Kahdelle pikamenijälle tuolta ei töitä löydy millään, sillä matkustajamäärät ovat rajalliset ja polttoainekulut liian korkeat. Yksi Katexpress siis riittää mainiosti, vaikka maksimipoka onkin Leonora Christinaa jonkin verran pienempi. Kuten todettua, Villum Clausen on Leonora Christinan valmistumisen jälkeen palvellut vain vara-aluksena, jos edes sellaisena.
Sitten tilanne on tietysti eri, jos Molsilla on jotain haluja kehittää omaa liikennettään Bornholmin vuorojen rinnalla, eli lähinnä operoida Sassnitzin vuoroja Rønnen lisäksi myös Køgestä tai jopa Ystadista. En juuri näihin ajatuksiin usko, mutta saisihan sillä laivoille töitä, ja ajatus Jyllannin ja Berliinin välisestä pikavuorosta Ebeltoft/Aarhus-Sjaellands Odde sekä Køge-Sassnitz ei ehkä ole ihan tuulesta temmattu. Melko epätodennäköinen kuitenkin.

Siitä voimme olla yhtä mieltä, että Leonora Christinaa ei Faergen muille linjoilleen oikein voi sijoittaa. Parasta olisikin, jos Mols ostaisi sen (mitä se tuskin kuitenkaan tekee). Hammeroddekaan ei pienten saarten raskaskuljetuksissa täysin pystyisi työllistymään, mutta se voisi olla näppärä seuraaja Fjärdvägenille tai vaikka Sea Windille. Povl Ankerin ja Villum Clausenin kohdalla vaihtoehdot ovat vielä moninaisemmat... ::)

Edit: Elon laskuopin mukaan neljästä Katexpressistä yksi tulisi siis Leonora Christinan tilalle Ystadin ja Rønnen välille ja kolmen muun toimenkuva olisi jatkossakin Sjaellands Odden linjoilla. Max Mols vara-aluksena kaikille.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Timo Selkälä

Taisivat heti seuraavana päivänä tilata Katexpress 4sen.
Eiköhän ropaxista tule Mols Kiss...
I am not a complete idiot. Some parts are missing.

06 / 2007 Liverpool Viking ja Ulysses.

Kalle Id

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 26.06.2016, 01:32:27
Pitää aina muistaa, että Sassnitzin vuorot eivät ole sopimusliikennettä, joten missään ei ole sanottu, että Mols olisi niiden operoinnista vastaisuudessa edes kiinnostunut.
Paitsi varustamo itse. ;) Ja kuten Timo sanoi, tilasivat vielä yhden Katin. Ymmärtääkseni alusten määrässä on nimenomaan kyse siitä, että sopimus vaatii neljä laivaa, oli tarvetta eli ei. Joka tapauksessa Mols on itse ilmoittanut lehdistötiedotteesaan (johon linkkasin aiemmin) Bornholmin liikenteeseen tulevan kaksi pika-alusta uudisrakenteen lisäksi. Vara-aluksesta tiedote ei mainitse mitään, mutta siitä on uutisoitu sen verran laajasti muualla, että en jotenkin usko sen jäävän toteutumatta.

Mikko-Oskari Koski

Näinhän tämä juuri meni -eli olemme koko ajan puhuneet samasta asiasta eri sanoin. Kolme kattia Odden linjoilla ja neljäs Ystadiin. Max Mols pystynee toimimaan reservinä molemmissa. Sikäli paljonkin nykyistä parempi tilanne, että koska Bornholmin liikenteen sopimus ilmeisimmin vaatii pikamenijällekin vara-aluksen (sitä ihmettä ei tule tapahtumaan, että Tanskan valtio tukisi useamman katin samanaikaista liikennöintiä tuolla linjalla, ja omalla riskillä harvemmin kukaan viitsii noin kalliita vuoroja ajaa), ei Faergen ole voinut edes yrittää hankkiutua Villum Clausenista eroon. Ei sillä, että se aiemman maineensa perusteella varmaan juuri alukseen perehtyneitä mahdollisia ostajia olisi kiinnostanutkaan... ::)

Riippuen sopimuskauden pituudesta en pitäisi isona yllätyksenä, vaikka Mols teettäisi Raumalta tilaamalleen lautalle vielä sisaraluksenkin. Silloin huoltoliikenne Køgeen ja turistivuorot Sassnitziin pystyttäisiin hoitamaan toistensa kaltaisilla aluksilla, eikä olisi väliä, kumpi sattuisi vuorossa olemaan. Tämä kuitenkin lienee ajankohtainen kysymys vasta sitten kun alustyypin soveltuvuudesta linjalle on selkeää näyttöä.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Tauno Hermola

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 27.06.2016, 15:51:41
Riippuen sopimuskauden pituudesta en pitäisi isona yllätyksenä, vaikka Mols teettäisi Raumalta tilaamalleen lautalle vielä sisaraluksenkin. Silloin huoltoliikenne Køgeen ja turistivuorot Sassnitziin pystyttäisiin hoitamaan toistensa kaltaisilla aluksilla, eikä olisi väliä, kumpi sattuisi vuorossa olemaan. Tämä kuitenkin lienee ajankohtainen kysymys vasta sitten kun alustyypin soveltuvuudesta linjalle on selkeää näyttöä.

Sopimuskausihan on kymmenen vuotta, kuten tuossa edellä linkitetyssä Molsin tanskankielisessä lehdistötiedotteessakin kerrotaan:

LainaaDet bliver det jyske rederi Mols-Linien, som fra den 1. september 2018 til den 31. august 2028 skal besejle ruterne fra solskinsøen i Østersøen. Det har Transport- og Bygningsministeriet netop offentliggjort, og nyheden blev modtaget med stor begejstring hos rederiet.

Kalle Id

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 27.06.2016, 15:51:41
Näinhän tämä juuri meni -eli olemme koko ajan puhuneet samasta asiasta eri sanoin. Kolme kattia Odden linjoilla ja neljäs Ystadiin. Max Mols pystynee toimimaan reservinä molemmissa.
Toki erona se, että Odden linjoilla on nyt kolme kattia ilman vara-alusta, joten faktuaalinen lisä Molsin laivastoon on joka tapauksessa kolme kattia.

Mikko-Oskari Koski

#12
Uusi operaattori on tällaisten sopimusten alkaessa aina erikoissyynissä, vaikka Mols toki tunnetaan hyvämaineisena operaattorina varmaan muuallakin kuin Tanskassa. Ilmeisesti vaatimus toisesta pika-aluksesta on tullut juuri tuossa edellisessä kisauksessa 2008, jolloin Villum Clausenin epäkelpoisuuteen oltiin toden teolla kypsytty. Ehkäpä tuolloisen Bornholmstrafikkenin (juridisesti sama varustamo kuin nykyinen Faergen, asiasta keskusteltu täällä joskus jossain muussa langassa) soppari on ollut ehdollinen vaatien juuri Leonora Christinan tilauksen, jos joku tietää, vahvistakoon tai kumotkoon.
Sinälläänhän pika-aluksen vuoro on miltei ehto sille, että saarella asuu edes se nelisenkymmentätuhatta ihmistä, mikä siellä nykyään asuu. Mahdollisuus käydä Köpiksessä päiväseltään ajamalla aamun ensimmäisellä kyydillä Ystadiin ja siitä junalla tai bussilla sillan yli pääkaupunkiin ja illan viimeisellä takaisin, on monille tarpeellinen (vaikka tosin kelejä toisinaan sattuu eteläisellä Itämerelläkin, jopa niin, että myrskyaallot ovat parhaimmillaan huuhtoneet koko saaren yli). Huoltovarmuus eli rahtikuljetukset taataan hitaammalla vuorolla Køgen kautta.
Lainaus käyttäjältä: Kalle Id - 27.06.2016, 20:18:45
Toki erona se, että Odden linjoilla on nyt kolme kattia ilman vara-alusta, joten faktuaalinen lisä Molsin laivastoon on joka tapauksessa kolme kattia.
Siis Odden linjoilla nykyiset kolme, joista yksi siirtyy reserviksi + yksi uudisalus Odden linjoille reserviksi siirtyvän tilalle + yksi uudisalus Rønneen. Mikä se kolmas faktuaalinen lisä olisi?
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Kalle Id

Tarkoitin kahta, aivot eivät näköjään selviä kunnolla lukusanojen kirjoittamisesta.

Tuomas Romu

All information and details given in good faith but not guaranteed!