RCCL-risteily Dubai - Singapore loka-marraskuussa.

Aloittaja sliljestrom, 22.09.2015, 11:07:34

« edellinen - seuraava »

S Liljeström

Olen yhdessä vaimoni kanssa varannut otsikoidun Explorer of the Seas-
risteilyn jo kesäkuussa sellaisin tiedoin, ettei viisumia tarvita missään,
siis UAE, Intia, Malesia ja Singapore.
Tietoni olivat väärät tai vanhentuneet, sillä Intiaan näyttäisi viisumi
olevan välttämätön, mutta ennätämme nämä hinnakkaat "leimat" mitä
ilmeisemmin kuitenkin vielä saada.
Mikäli jollain on kokemusta tällaisesta vähän erikoisemmasta matkasta,
olemme kiitollisia kaikista mahdollisista neuvoista, näkemyksistä ja
vinkeistäkin.
Yövymme yhden yön Dubaissa ennen matkan alkua, mutta Singaporessa meille
jää vajaa neljä päivää, koska varasimme laivamatkan suoraan ja lennot erikseen.

SL


Teijo Niemelä

Vuonna 2009 risteilimme vaimoni kanssa Crystal Symphonylla Singaporesta Dubaihin. Kavimme Phuketin ja Myanmarin lisaksi Cochinissa ja Mumbaissa ennen saapumista Dubaihin.

Tuon Intiassa kaymisen kanssa tarvitsee olla tarkkana: jos alus pysahtyy kahdessa Intian kohteessa, tarvitsette "multiple entry" -viisumit. Eli, kannattaa tarkistaa asia Intian suurlahetyston kanssa.
Risteilyuutiset osoitteesta www.cruisebusiness.com
2/2015 Costa Serena; 3/2015 Wind Surf; 4/2015 Viking Star; 5/2015 Star Breeze; 10/2015 Norwegian Escape; 11/2015 Anthem of the Seas. Tulevaa: 1/2016 Veendam; 4/2016 Koningsdam.

S Liljeström

Vain tiedoksi, että viisumit nyt saatu, runsas viikko ennen lähtöä.
Hakemuslomakkeen kysymykset olivat mutkikkaita.
Leima voimassa 6 kk eli ns. "Multple Entry".
Matkavakuutustodistusta ei sitten kuitenkaan tarvittu, mutta asia
voi muuttua.
Muuten hakemus hoidettiin esimerkillisesti, kolme työpäivää, mitä
ei voi pitää pitkänä.

SL

Tero Söderholm

Laivakuviani Marinetrafficin galleriassa:
http://marinetraffic.com/ais/showallthumbs.aspx?copyright=Tero%20Soderholm

Kaikki paitsi torvisoitto on turhaa....eikä sekään  niin tärkeää ole.

S Liljeström

Olen viikko sitten palannut otsikoidulta matkalta "yhtenä palasena" kuten englanniksi on tapana sanoa.
Ei ihmeempää valittamista, tosin matkalle pääsy Dubaissa oli huonosti järjestetty - tosin en tiedä,
missä klikkasi, mutta puhdasta seisomista jonossa oli kokonaista 1h50 min.
Meiltä oli etukäteen oli pyydetty ilmoittamaan miten ja milloin saavumme laivaan.
Ilmoitimme 01:30pm!
Odotusarvomme olivat tietenkin, että silloin tiski on tyhjä ja joku on vastaanottamassa meitä ruusu kädessään!
Näin ei siis ollut, mutta tanssiesitys laiturilla ja punainen matto alukseen oli kyllä, joten oli edes vähän
juhlan tuntua.
Laivaan nousu tapahtui kannelta yksi.
Toisessa satamassa oli kiinnitettynä ex. Queen Elizabeth 2, jonka tunnistin muotojensa perusteella.
Ruokatarjonnasta puuttui paljolti kala, ei siis mitään lohta eikä sen sellaista, turskaa oli lämpimänä
ruokana Ala Cartessa muutamana päivänä. Suomalaiseen makuun annokset pienehköjä, ei kuitenkaan
aivan niin pieniä kuin Uuden ranskalaisen keittiön annokset.
Koska alus on yli 300 m pituinen niin reipasta kävelyä kannella neljä kykeni harrastamaan kaikkina
meripäivinä kierrosajan ollessa n. 7 min. Näillä eväillä paino ei ollut noussut.
Intian viranomaiset halusivat nähdä kaikki 3000 matkustajaa "naamatusten", joten siinäkin oli kyllä oma jononsa.
He olivat nousseet laivaan jo Dubaissa tai tulleet laivalle muulla kyydillä, sillä tarkastus oli merellä.
Juomat, exkursiot maihin ja muu, mikä ei sisältynyt hintaan, olivat hintavan puoleisia, etenkin kalliin dollarin
vuoksi.
Henkilökunta - pääosin aasialaista - oli töissä koko ajan, eli aamuisin, päivisin ja iltaisin sekä pestit vähintäänkin
puoli vuotta, joten työajat ja työsopimukset poikkeavat etenkin niistä, joihin täällä olemme tottuneet.
Paikkoja kiilloitettiin aivan koko ajan - mikään ei siis ennättänyt edes tulla likaiseksi.
Kädet piti desinfioida ennen yleisiin tilohin menoa.
Joka ilta n. 50 min esitys teatterissa - paikkoja ehkä n. 1.000, joka tosiaan ei ollut mitään "playbackiä" vaan
ensiluokkaisia live-esiintyjä kaikki.

Joku saattaa kysyä, kannattiko?
Once in a lifetime joo, mutta viikko kyllä riittää, vaikka en sulje uutta matkaa kokonaan pois.

SL