maritimeforum.fi

Merenkulku => Muut alukset => Aiheen aloitti: Pekka Laakso - 15.01.2003, 02:50:19

Otsikko: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 15.01.2003, 02:50:19
Hollantilaistunut Transfennica on nyt avannut uuden linjan Haminasta Lyypekkiin. Viikkolähtöjä on yhteensä kolme: maanantaisin, keskiviikkoisin ja lauantaisin. Linjalle on asetettu Miranin suosikit eli Transgard ja Heralden.  :P

Lisäksi operaattori on "palannut ajassa taaksepäin", nimittäin se on rahdannut käyttöönsä vanhoja pieruja eli Birka Forestin ja Baltic Link-nimisen baatin. Lisäksi Finnlinesin poispotkaisema Finnseal / Bore Nordia ajelee Trafen laskuun.  :o
Otsikko: Re:Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Miran Hamidulla - 16.01.2003, 14:10:59
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 15.01.2003, 02:50:19 Lisäksi operaattori on "palannut ajassa taaksepäin", nimittäin se on rahdannut käyttöönsä vanhoja pieruja eli Birka Forestin ja Baltic Link-nimisen baatin.
Joo ajassa taakse päin monessakin suhteessa, kun Hanko-Rauma-Tilbury linjaa hoidetaan nyt yhden uuden ja nopean laivan sijasta kahdella vanhalla ja hitaalla laivalla. Ratkaisun luulisi kuitenkin olevan väliaikainen, kunnes nopeampi laiva löytyy. Transfennicalla tapahtuu myös se muutos, että yhtiön rahtauksessa, mutta Finnlinesille eteenpäin rahdatut Birka Express, Birka Carrier ja Birka Trader eivät enään tule (odotetusti) saamaan uutta rahtausta Trafelle vaan, kun niiden nykyiset sopimukset päättyvät, alukset siirtyvät Finnlinesin suoraan rahtaukseen. Jännä nähdä muuttaako Finnlines alusten nimet perinteisiksi Finn+jotain nimiksi nyt, kun se pääsee suoraan alusten rahtaajaksi ilman "välikättä"?
Otsikko: Re:Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 16.01.2003, 14:23:19
Lainaus käyttäjältä: Miran Hamidulla - 16.01.2003, 14:10:59
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 15.01.2003, 02:50:19 Lisäksi operaattori on "palannut ajassa taaksepäin", nimittäin se on rahdannut käyttöönsä vanhoja pieruja eli Birka Forestin ja Baltic Link-nimisen baatin.
Joo ajassa taakse päin monessakin suhteessa, kun Hanko-Rauma-Tilbury linjaa hoidetaan nyt yhden uuden ja nopean laivan sijasta kahdella vanhalla ja hitaalla laivalla. Ratkaisun luulisi kuitenkin olevan väliaikainen, kunnes nopeampi laiva löytyy. Transfennicalla tapahtuu myös se muutos, että yhtiön rahtauksessa, mutta Finnlinesille eteenpäin rahdatut Birka Express, Birka Carrier ja Birka Trader eivät enään tule (odotetusti) saamaan uutta rahtausta Trafelle vaan, kun niiden nykyiset sopimukset päättyvät, alukset siirtyvät Finnlinesin suoraan rahtaukseen. Jännä nähdä muuttaako Finnlines alusten nimet perinteisiksi Finn+jotain nimiksi nyt, kun se pääsee suoraan alusten rahtaajaksi ilman "välikättä"?
Tuskinpa Birka antaa lupaa sellaiselle toiminnalle. ;D
Mutta saas nähdä mahtaako Finn-nimet kadota 3:sta B&N:n aluksesta, kun Finnlinesin F-Ships-brändi on lopetettu. ??? ::)
Otsikko: Re: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Miran Hamidulla - 05.05.2005, 23:11:03
Ja nyt Transfennica kertoo sulkeneensa Halmstad-Travemünde reittinsä 2.5.2005 lähtien. :(
Otsikko: Re: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Juhani Mehto - 17.06.2005, 10:17:07
SST:n mukaan Transfennica aloittaa ensi vuoden alusta liikenteen Hangon ja Gdynian välillä. Lähtöjä on kolme viikossa molempiin suuntiin.
Otsikko: Re: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 17.06.2005, 14:12:14
Lainaus käyttäjältä: Juhani Mehto - 17.06.2005, 10:17:07
SST:n mukaan Transfennica aloittaa ensi vuoden alusta liikenteen Hangon ja Gdynian välillä. Lähtöjä on kolme viikossa molempiin suuntiin.
Virallinen tiedote:"New express shipping service to Poland 
 
In order to upgrade our services, a new three times a week shipping service will be inaugurated between Hanko and Gdynia as from 1.1.2006. This new connection provides a crossing of 20 hours with planned departures at 21.00 hrs from both ports."

Mielenkiintoinen tapaus eittämättä. Näyttää siis vahvasti siltä, että Trafe pystyy nyt työllistämään vanhaa kalustoaan jatkossakin, kun noita suurempia uudisrakennuksia valmistuu. Eri asia sitten on mitkä niistä tuonne Gdyniaan sitten alkavat kulkea. Aluksi ehkä olisi järkevää rakentaa linjalle pohjaa pienillä Russ-tyypin aluksilla ja myöhemmin sitten vaikka siirtää Stenoja tuonne. Näin ainakin voisin veikata. ::)
Otsikko: Re: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Juhani Mehto - 09.12.2005, 05:12:04
Transfennica on nyt rahdannut Scandlinesin rollari Auroran kahdeksi vuodeksi. Alus asetetaan Rauman, Lyypekin ja Hangon väliseen liikenteeseen.
Otsikko: Re: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 14.12.2005, 09:56:47
Lainaus käyttäjältä: Juhani Mehto - 09.12.2005, 05:12:04
Transfennica on nyt rahdannut Scandlinesin rollari Auroran kahdeksi vuodeksi. Alus asetetaan Rauman, Lyypekin ja Hangon väliseen liikenteeseen.
Mielenkiintoista, että Trafe on aloittamassa vanhaa reittiään nyt entisillä Finnlinesin aluksilla, jotka ovat aikoinaan sahanneet samaa reittiä. Kaiketi pääsyy on tonnistopulassa ja ovathan nämä alukset tunnettuja reitin molemmissa päissä. Ainakin osataan lastata alukset rutiinilla ja luotseillakin on helpompaa. :)

Niin, eri lähteissähän on kerrottu&huhuttu Auroran toisen sisaren siirtymisestä Finnlinesilta Trafen vastaavaan uuteen liikenteeseen, mutta asia ei näytä olevan vielä varmaa. Lisäksi Rauma-Lyypekki reitille ollaan ilmeisesti tuomassa vielä sellaista alusta, jota ei enää olisi uskonut palaavan Trafen käyttöön. ::)

Edit: Nyt näyttää voimakkaasti siltä, että Trafe on rahtaamassa Vasalandin. ::)
Otsikko: Re: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Tero Reingoldt - 23.12.2005, 10:25:26
Näyttää siltä, että Russin alukset jäävät pois kokonaan Rauman liikenteestä. Stena Forecaster (ja joku toinen - Stena?) on ainakin jo merkitty tulevaksi Raumalle, Antwerpen linjalle.

Russit suuntaavat ilmeisemmin kohti Hankoa ja Haminaa (ja sieltä eteenpäin).Ainakin yksi mennee tuolle Hanko-Gdynia linjalle.
Otsikko: Re: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 28.12.2005, 18:48:24
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 14.12.2005, 09:56:47
[Lisäksi Rauma-Lyypekki reitille ollaan ilmeisesti tuomassa vielä sellaista alusta, jota ei enää olisi uskonut palaavan Trafen käyttöön. ::)
Asioita voi aina paljastaa, kun jostakin lähteestä näkee virallista tietoa. Rauman satamalista nimittäin jo ehtii väittää, että UECC:in Transgard on saapumassa tammikuun alussa Raumalle lastatakseen paperia Saksaan Transfennican laskuun. Tätä ei kenties moni olisi uskonut. :D
Todennäköisesti kuvio on sellainen, että Transgard tuo Suomeen autoja UECC:in omassa rahtauksessa, mutta lähtee aina Suomesta Saksaan Transfennican käytössä. Kyse on siis vastaavanlaisesta kaksoisrahtauksesta, mikä esim. on Godby shippingin rollikoilla UPM:n ja Finnlinesin kanssa.
Otsikko: Re: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 31.12.2005, 02:01:23
Eri satamien laivalistoja tutkailemalla Transfennican tulevat kuviot vaikuttaisivat menevät jokseenkin näin:

- Caroline Russ aloittaa uudella Hanko-Gdynia reitillä
- Stena Forecaster ja - Foreteller Teron tietojen mukaan Raumalta Antwerpeniin ja Tilburyyn
- Transgard menosuuntaan Raumalta Lyypekkiin* ja Vasaland Raumalta Rostockiin
- Heralden takaisin HMN-LBK reitille ja Trans Botnia HMN-HKO-ANT reitille
- Friedrich Russ ja Elisabeth Russ Hanko-Lyypekki reitille tuuraamaan ja lisäksi vuorotellen myös välillä Hanko-Husum
- Aurora uudelle Hanko-Hamina-Rostock -reitille.
- Hamina-Tilbury -väliä kulkevat alukset poikkeavat nykyään myös Gdyniassa.

Otsikko: Re: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Tero Reingoldt - 05.01.2006, 19:13:29
Lisätään tuohon Pekan listaan muutoksena tuo Stena Fore-alusten kohdalle pieni juttu. Saamani listan mukaan Stenat ajavat vuorotellen siten, että toisella viikolla Rauma-Lyypekki ja toisella viikolla Hanko-Rauma-Antwerpen-Tillbury.

Ainakin Foreteller tulee Raumalle vuoroviikoin to-pe (kontinentin lähtö) ja pe-la (Lyypekin lähtö). Forecaster mennee sitten kait päinvastoin. Että näin.

Lisätään/vahvistetaan: Forecaster ei tulossa vaan tuo (kts. Pekan seuraava viesti) Trans Botnia tulossa. Transgard sen sijaan nököttää tuolla roro5 ja merkitty taas ensi viikolle. Saas nähdä kuka tulee ja milläkin viikolla...  ???
Otsikko: Re: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 18.01.2006, 02:50:48
Jostain syystä nyt Trans Botnia ja Stena Forecaster ovat vaihtaneet paikkoja keskenään, eli Forecaster kulkeekin Hangosta Haminan kautta Antwerpeniin. Lisäksi Transgard näkyy vaihteeksi taas Rauman odotettavien alusten listalla...

Edit: Strategisista syistä toinen Stena ei voinut enää jatkaa Rauman reitillä, minkä vuoksi Trans Botnia siirrettiin sen tilalle.

Otsikko: Re: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 16.02.2006, 19:02:14
Fofin (http://www.faktaomfartyg.com/vegaland_1979.htm) mukaan Transfennica on nyt rahdannut tästäkin (http://www.fcbsweb.com/forum/index.php?topic=6976.0) topicista tutut "kenkää" saaneet suurehkot ro-rot Vegalandin ja Thebelandin itselleen jopa kahden vuoden ajaksi. Taitaa olla tuolla muualla jo raportoidulla tavalla nuo uudisrakenteet niin myöhässä, että on pitänyt rahdata nämä "landit" niinkin pitäksi ajaksi. ::) Vegaland kulkee jo nyt väliä Hanko-Lyypekki, ja Thebelandin olisi määrä käydä Välimereltä palattuaan ensin Puolassa telakalla, ennen kuin sitten näemmä alkaa liikennöidä Trafelle. 

Päivitetty versio.
Otsikko: Re: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 23.05.2006, 20:31:02
Kuten tästä (http://www.fcbsweb.com/forum/index.php?topic=3371.msg64450#msg64450) topicista voi lukea, siirtyy Stena Foreteller viimeistään heinäkuussa muutamaksi kuukaudeksi Stora Enson uudelle SECU-reitille Kemistä ja Oulusta Göteborgiin ja Lyypekkiin toimiakseen uuden TransPaper-aluksen parina siihen saakka kunnes seuraava SECU-alus valmistuu. Jo aiemmin keväällä liikkuikin tiedonmurusia siitä, että Foreteller katoaisi joksikin aikaa Transfennicalta. ::)

Lisäksi yllä mainittu Vegaland on Fofin mukaan siirtynytkin kuljettamaan armeijakalustoa Hollannin puolustusministeriön laskuun. Laiva hävisi näiltä vesiltä huhtikuun aikana.
Otsikko: Re: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 22.06.2006, 23:38:44
Faktaomfartyg tietää kertoa, että ainakin toinen AWSR saa todellakin Timcan myötä poistua Trafelta. Beachy Head on nimittäin rahdattu heinäkuusta alkaen Cobelfretille jatkokuljettamaan SECU-boxeja Göteborgin ja Antwerpenin välillä. Reitti on muuten uusi, ja tällä korvataan mm. Finnlinesin nyt Stora Ensolle menettämäänsä Pohjois-Suomi-Antwerpen liikennettä.

Jäämme vielä odottelemaan saako Longstonekin pian väistyä, vaiko vasta loppuvuonna kun Kraftca valmistuu... ::)

Editiä kehiin: Juuri tulleen tiedon mukaan Fof onkin väärässä, ainakin aluksi... Beachy Head asetetaankin nyt SECU-liikenteeseen Kotkan ja Göteborgin välille, ja samalla toinen landeista, todennäköisesti Tyrusland, siirretään Kemi-Oulu-Götebörg/Lyypekki -reitille Foretellerin ja TransPaperin lisäksi siihen asti kunnes viimeinen Trans-alus valmistuu loppuvuonna.
Otsikko: Re: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Kimmo Rantanen - 12.07.2006, 23:38:03
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 22.06.2006, 23:38:44
Juuri tulleen tiedon mukaan Fof onkin väärässä, ainakin aluksi... Beachy Head asetetaankin nyt SECU-liikenteeseen Kotkan ja Göteborgin välille, ja samalla toinen landeista, todennäköisesti Tyrusland, siirretään Kemi-Oulu-Götebörg/Lyypekki -reitille Foretellerin ja TransPaperin lisäksi siihen asti kunnes viimeinen Trans-alus valmistuu loppuvuonna.

Beachy Head oli kuin olikin tänään Kotkan Hietasessa: http://s51.photobucket.com/albums/f361/KimmoRantanen/Laivakuvia/?action=view&current=c028.jpg
Otsikko: Re: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Aleksi Lindström - 12.07.2006, 23:57:43
Ja Vegalandin tilalle on mitä ilmeisimmin rahdattu HOBURGEN, käymässä tänään (12.7.06) ekaa kertaa Hangossa, jatkaa Gdyniaan.
Otsikko: Re: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 13.07.2006, 01:36:42
Lainaus käyttäjältä: Kimmo Rantanen - 12.07.2006, 23:38:03 Beachy Head oli kuin olikin tänään Kotkan Hietasessa: http://s51.photobucket.com/albums/f361/KimmoRantanen/Laivakuvia/?action=view&current=c028.jpg
Ja miksei olisikin, sillä kuten quotasit, sen on määrä kulkea Kotkaan monta kuukautta...
Otsikko: Re: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 20.07.2006, 21:12:31
Fof tietää kertoa, että Birka-alusten tieltä pois potkittu vanha kunnon Polaris on rahdattu joksikin aikaa Transfennicalle välille Hanko-Lyypekki.
Otsikko: Re: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Mikko R. - 21.07.2006, 00:28:28
Näin jossakin kuvan Polariksesta (olikose FoF) missä oli Finnlinesin korsteeni merkki maalattu yli. Mahtaako saada joksikin aikaa uuden logon piippuun?
Otsikko: Re: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 01.08.2006, 20:36:12
Timcan valmistumisen takia Stena Forerunner näkyy olevan nyt siirretty "takaisin" Hanko-Lyypekki-(Paldiski) reitille. Mikä muuten sinänsä onkin hyvä asia, sillä nyt shipspottingin ei tarvi hukkua tuhansiin kuviin tästä ro-rosta otettuna Antwerpenin alueella... ;D
Otsikko: Re: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 30.08.2006, 00:24:58
Vielä yksi edellisen sukupolven tyylikkäistä rollareista on nyt poistumassa Trafelta uudisrakennusten tieltä: Trans Botnian reportoidaan tulleen myydyksi 23,5 milj. dollarilla ranskalaiselle ostajalle. Luovutus tapahtuu Trafen rahtauksen päättyttyä (loppuvuonna?)... Myös Fof tietää jo asiasta.

Lisäksi Vegaland on palannut hetken tauon jälkeen takaisin Trafen tuuraajaksi. Myöskin sisaralus Thebeland on jo käynyt Trafen laskuun Hangossa...
Otsikko: Re: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Aleksi Lindström - 30.08.2006, 00:52:16
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 30.08.2006, 00:24:58
Lisäksi Vegaland on palannut hetken tauon jälkeen takaisin Trafen tuuraajaksi. Myöskin sisaralus Thebeland on jo käynyt Trafen laskuun Hangossa...

Näin on, ja pienenä kuriositeettina että Vegaland ja Thebeland olivat samaan aikaan Hangossa viime lauantaina, Thebeland vastamaalattuna ja Vegaland ei tod. vastamaalattuna...  :) Vega oli satamassa alle 10 h, otti pari traileria ja muutaman paperirullan ja lähti, Thebe viihtyi pari tuntia pitempään.
Otsikko: Re: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Aleksi Lindström - 03.09.2006, 21:07:24
Lainaus käyttäjältä: Aleksi Lindström - 30.08.2006, 00:52:16
Näin on, ja pienenä kuriositeettina että Vegaland ja Thebeland olivat samaan aikaan Hangossa viime lauantaina, Thebeland vastamaalattuna --

Ja täällä muutama kuva Thebestä:

http://www.shipspotting.com/modules/myalbum/photo.php?lid=283129
http://www.shipspotting.com/modules/myalbum/photo.php?lid=283127
http://www.shipspotting.com/modules/myalbum/photo.php?lid=283126
http://www.shipspotting.com/modules/myalbum/photo.php?lid=283125
http://www.shipspotting.com/modules/myalbum/photo.php?lid=283123

Otsikko: Re: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 07.09.2006, 01:42:47
Myös Transfennica on vihdoin tullut siihen tulokseen, että suora reitti Venäjälle on mahdollinen. Kuun lopussa avataan reitti Lyypekin ja Pietarin välille, käyden tosin myös hakemassa Pohjanmeren lastit feederinä Haminasta. Näin aluksi reitille asetetaan jokin Russ-aluksista. Alla olevan tiedotteen maininta 20+ solmun nopeudesta ja pieni tarkastelu aikatauluihin, viittaisi kovasti siihen, että alus olisi Caroline Russ. No pianhan sen näemme...

Osa virallisesta tiedotteesta:

New Ro-Ro service to St. Petersburg

We will start a new, fast Ro-Ro service to St. Petersburg on Friday 29.9.2006 from Lübeck. Weekend shipments from North Sea ports (Antwerp and Tilbury) will discharge in Hamina on Tuesdays and arrives in St. Petersburg on Wednesdays at 12.00 hrs.

The vessel employed in this service is a Russ-vessel with a speed of 20+ knots and 1,600 lane metres with ice-class 1A Super.
Below please find contact details for our newly established subsidiary in St. Petersburg:

OOO Transfennica Russia
Gladky ostrov 1
RU-198099 ST. PETERSBURG
Russia
Phone: +7 812 332 2989
Fax: +7 812 332 2995
Email:info.russia@transfennica.com

The sailing schedule is as follows:
Monday   St. Petersburg   06.30-23.00 hrs
Tuesday   Hamina   14.00-23.00 hrs
Wednesday   St. Petersburg   12.00-21.00 hrs
Thursday
Friday   Lübeck   14.00-23.00 hrs"
Otsikko: Re: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Kimmo Rantanen - 14.09.2006, 13:30:54
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 07.09.2006, 01:42:47
Kuun lopussa avataan reitti Lyypekin ja Pietarin välille, käyden tosin myös hakemassa Pohjanmeren lastit feederinä Haminasta. Näin aluksi reitille asetetaan jokin Russ-aluksista. Alla olevan tiedotteen maininta 20+ solmun nopeudesta ja pieni tarkastelu aikatauluihin, viittaisi kovasti siihen, että alus olisi Caroline Russ. No pianhan sen näemme...

Caroline Russ oli ainakin 12.9. yöllä kolmen aikaan lastattu ja lähti Haminasta (tiedä sitten minne). En kylläkään tiedä onko sillä ollut aikaisemmin tapana käydä ainakaan säännöllisesti Haminassa, vai onko sillä jo aloitettu uusi linja, Pekka tietänee...
Sumuinen todiste (http://s51.photobucket.com/albums/f361/KimmoRantanen/Kotka/?action=view&current=Keitti005.jpg)

Otsikko: Re: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 03.10.2006, 06:46:39
Tässä ketjussa voidaan vielä kerrata muualla esittämäni tiedonmurunen, että autolaivoiksi muutettavien Engshippien tilalle Hamina-Lyypekki reitille on asetettu sisaret Vegaland ja Thebeland.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 26.02.2007, 21:31:25
Finnlinesin reittimuutosten lisäksi hyvä uutisoida myös Trafesta. Tilburyn reitille muutoksia:

"Twice a week from Tilbury to Hamina

Tilbury shipping service will be concentrated from Rauma to Hamina with two sailings per week from Hamina on Mondays and Thursdays and one call from Hanko on Fridays. The last Rauma departure will be on 9 March. Both departures from Tilbury to Hamina takes place on Mondays and Fridays as previously, but in future only to Hamina. This improvement will strengthen our shipping service between East Finland and South UK."


http://www.transfennica.com/news/news20070226.html (http://www.transfennica.com/news/news20070226.html)
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Juhani Mehto - 03.10.2007, 16:24:43
Trafe on aloittanut uuden Trans Iberia-linjan Zeebrüggen ja Bilbaon välillä. Linjalla on kolme viikottaista lähtöä molemmista satamista. Aluksena on Friedrich Russ, mutta myöhemmin sinne tulee mahdollisesti myös toinen alus. (SST)
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 05.10.2007, 17:57:45
Transfennicalla on nyt mihin siirtää noita russin laivoja kun kaikki on jääneet pois Hangon ja Lybeckin väliltä! Pauline russ oli tuuraamassa Longstonea kun se oli telakalla 2,5 viikkoa viime kuussa.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Juhani Mehto - 20.10.2007, 13:21:31
Lokakuun lopusta Trafe lisää vuorotiheyden Lyypekin ja Pietarin välisellä linjalla kolmeen viikossa. Kaksi matkaa tekee Pauline Russ, kuten ennenkin,mutta ylimääräisen reissun tekee toistaiseksi Midas, joka on vuokrattu vuoden loppuun asti UPM:ltä. (SST)
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 24.10.2007, 02:29:43
Lainaus käyttäjältä: Juhani Mehto - 03.10.2007, 16:24:43 Trafe on aloittanut uuden Trans Iberia-linjan Zeebrüggen ja Bilbaon välillä. mutta myöhemmin sinne tulee mahdollisesti myös toinen alus.
Joka on oletetustikin Elisabeth Russ. Lisäksi uusin con-ro Trica alkaa liikennöidä Raumalta. Alus saapuikin yöllä Raumalle suoraan Szczecinistä.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 25.10.2007, 11:28:15
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 24.10.2007, 02:29:43
Joka on oletetustikin Elisabeth Russ. Lisäksi uusin con-ro Trica alkaa liikennöidä Raumalta. Alus saapuikin yöllä Raumalle suoraan Szczecinistä.

Toi uusin alus pitäisi kuulemani mukaan ajaa Rauma-Antwerpen- Hanko väliä. Järjestystä en tiedä onko rauma- hanko tai päinvastoin Antwerpenistä tullessa.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Lauri Isberg - 25.10.2007, 17:06:56
Kraftca ainakin tuli / tulee Hangon kautta Raumalle.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 25.10.2007, 17:12:44
Kuvio on ilmeisesti niin, että Trica kulkee aluksi Rauma-Lyypekki-Hanko, mutta voi tietysti jossain vaiheessa vaihtaa Kraftcan kanssa paikkaa. Vasaland on siirtynyt joka tapauksessa Raumalta Haminaan E. Russin tilalle.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 25.10.2007, 17:28:53
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 25.10.2007, 17:12:44
Kuvio on ilmeisesti niin, että Trica kulkee aluksi Rauma-Lyypekki-Hanko, mutta voi tietysti jossain vaiheessa vaihtaa Kraftcan kanssa paikkaa. Vasaland on siirtynyt joka tapauksessa Raumalta Haminaan E. Russin tilalle.

Kyllä on myöskin ollut puhetta Hanko-Rauma-Lybeck linjasta siinä vaiheessa kun 6 alusta ovat valmistuneet. Nyt on Timca, Kraftca, Genca ja toi uusin. Voio olla että ovat aikaistaneet suunnitelmia???? Herrojen metkuista kun ei aina tiedä ???
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Juhani Mehto - 26.10.2007, 11:12:49
Tässä vielä kuva Suomea kohti neitsytmatkallaan kulkevasta Tricasta.

[klikkaa] (http://media.shipspotting.com/uploads/photos/520911.jpg)
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 26.10.2007, 21:33:51
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 25.10.2007, 17:12:44 Kuvio on ilmeisesti niin, että Trica kulkee aluksi Rauma-Lyypekki-Hanko, mutta voi tietysti jossain vaiheessa vaihtaa Kraftcan kanssa paikkaa.
Kyllä näin on. Trafen tiedotteesta, joka löytyy www.transfennica.com (http://www.transfennica.com):

"M/v Trica enters the Lübeck trade

   
Our fourth newbuilding M/v Trica, in a series of eight vessels, has joined her sister vessels M/v Timca, M/v Kraftca and M/v Genca. She will sail the route Lübeck-Rauma-Hanko in a weekly roundtrip and loading in Rauma on Friday 26 October and discharges in Lübeck on Monday 29 October and continues after that to Hanko.

M/v Trica sails under Dutch flag and has a length of 205 m and a breadth of 25.5 m with a container capacity of about 640 TEU and about 2,900 lane metres. She has a speed in excess of 22 knots and is ice-strengthened above highest ice-class 1A Super."



Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Lauri Isberg - 27.10.2007, 13:43:55
Terveisiä Tricalta, että ajo Raumalle loppuu vuodenvaihteessa. Huhun mukaan korvaavina mm. Finnpulp...
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 27.10.2007, 18:31:22
Lainaus käyttäjältä: Lauri Isberg - 27.10.2007, 13:43:55 ajo Raumalle loppuu vuodenvaihteessa. Huhun mukaan korvaavina mm. Finnpulp...
Liikkuu joo tietoja, että UPM olisi tehnyt Saksan-liikenteestä sopimuksen Finnlinesin kanssa. Odotellaan lisätietoja, ja sitten jatketaan jossain toisessa topicissa, jos koskee Finnlinesia. Esim. voisi olla "Muutoksia Finnlinesin rahtiliikenteessä" -topic.

Korvaajat olisivat muiden huhujen mukaan Vasaland ja Baltica...
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 30.10.2007, 13:08:00
Lainaus käyttäjältä: Lauri Isberg - 27.10.2007, 13:43:55
Terveisiä Tricalta, että ajo Raumalle loppuu vuodenvaihteessa. Huhun mukaan korvaavina mm. Finnpulp...


Meinaako trica joutua myös Antwerben-Hamina-Hanko linjalle??? Kuulin tällaista huhua??
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 21.12.2007, 21:39:59
Mielenkiintoinen liikennemuutos tulossa Trafelle. Rauma Steven Hakuni-lehti on nimittäin varmistanut pitkään liikkuneet huhut ja muut puheet, että yksi con-ro siirtyy Trafen liikenteestä viemään UPM:n paperia rapakon taakse. Takaisin ilmeisesti autoja Venäjälle, ja taas Rauma jne. - USA. Näillä näkymin kyseessä olisi Timca...

Lisäksihän Trafelta lähtee noita Lyypekin reittejä, mutta niistähän raportoin jo Finnlinesin vastaavassa topicissa.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Juhani Mehto - 22.12.2007, 01:45:04
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 21.12.2007, 21:39:59
Mielenkiintoinen liikennemuutos tulossa Trafelle. Rauma Steven Hakuni-lehti on nimittäin varmistanut pitkään liikkuneet huhut ja muut puheet, että yksi con-ro siirtyy Trafen liikenteestä viemään UPM:n paperia rapakon taakse. Takaisin ilmeisesti autoja Venäjälle, ja taas Rauma jne. - USA. Näillä näkymin kyseessä olisi Timca...

Onko kyseessä edelleenrahtaus Trafelta UPM:lle? Eli kylkitekstit säilyisivät laivassa?
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 22.12.2007, 05:31:48
Lainaus käyttäjältä: Juhani Mehto - 22.12.2007, 01:45:04 Onko kyseessä edelleenrahtaus Trafelta UPM:lle. eli kylkitekstit säilyisivät laivassa?
Minulla ei ole asiasta niin tarkkaa tietoa - vielä. Mutta uskoisin näin olevan.

Edit: Aamun Kymen Sanomissa mainittiin, että Haminaan avataan uusi linja USA:n itärannikolta, todennäköisesti juuri transitoautojen kuljetusta. Aluksena olisi Timca. Eli rotaatio olisi täten Rauma-mahd. jatkosatamat (Rostock, Greenock,...)-USA-Hamina.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 22.12.2007, 19:56:35
Skudaa kaikille! Juttelin keskiviikkona timcan yliperämiehen kanssa ja hän sanoi että lastaavat ens viikolla Raumalta Baltimoreen 15000ton paperia. Timca siirtyy ajamaan vakinaista reittiä Rauma-Baltimore-Hamina linjalle. Försti sanoi myös et on hieman huolestunut tulevan syväyksen vuoksi 8,5-8,8m ,koska ahterirampin alapää tulee niin lähelle vesilinjaa ja jos on pahaa svelliä ahterin puolelta niin vettä voisi päästä sisään?
Ehdotin että kokeilevat uretaania saumoihin sen jälkeen kun ovat sulkeneet rampin?? Voisi vaikka toimia?
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 22.12.2007, 19:58:42
Ja sitten vielä että Caroline Russ tulee tuuraamaan stenan tai  engelsmannien telakka ajaksi!
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 28.12.2007, 14:28:39
Pauline Russ tuli myös tänään pitkän tauon jälkeen käymään Hangossa.
Seagard jatkaa Englannin linjalla mutta ajaa ainoastaan Hanko linjaa joten Hamina jää pois kierroksesta.
Ilmeisesti Timcan linja tulee muuttumaan Haminan osuudesta Amerikanlinjaan. Ajaako sitten Kotka -Rauma-Baltimore???
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 01.01.2008, 17:55:18
Seagard liikennöi nyt vuoden alusta Hangosta joka tiistai entisen perjantain sijaan.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 07.01.2008, 20:08:47
Ja nyt Trica siirretään Hanko-Rauma-Antwerpen :( -reitille. Kraftca näkyy muuten olevan nyt A-penissä telakoitavana.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 08.01.2008, 11:23:57
Lainaus käyttäjältä: Jan Holm - 01.01.2008, 17:55:18
Seagard liikennöi nyt vuoden alusta Hangosta joka tiistai entisen perjantain sijaan.
Aiemmin oli juttua Seagardin linjasta että Hamina jäisi pois kierrosta mutta Transfennican edustajan mukaan Hamina kuuluu edelleen kierrokseen Hanko- Tilbury-Hamina.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 24.01.2008, 19:18:06
Lainaus käyttäjältä: Jan Holm - 28.12.2007, 14:28:39 Ilmeisesti Timcan linja tulee muuttumaan Haminan osuudesta Amerikanlinjaan. Ajaako sitten Kotka -Rauma-Baltimore???
Nyt Timca tulee kuitenkin takaisin Trafen ajossa. Se koukkaa huomiseksi Antwerpeniin, ja tulee sieltä normaalisti Haminaan alkuviikoksi (Tricahan myöhästyi pahoin männä viikolla, ja siirretään Haminan perjantailaivaksi...). Purettuaan Haminassa Timca siirtyy Naantaliin telakoitavaksi.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 29.05.2008, 10:50:19
Beachy Head in henkilökunta puhui että siirtyisivät ensivuoden vaihteessa linjalle Helsinki- Lybeck tai Rostock?? Samaa huhuilua oli viime vuonnakin kun Spliethofin uusia aluksia tuli liikenteeseen! Vaan eipä silloin tapahtunut mitään. Muistaakseni on vielä 2 Timca sarjan alusta valmistumassa tänä vuonna joten saas nähdä kuinka lordien käy! :'(                Longstone ja Beachy Head ovat parhaat laivat mitä llikennöi Hankoon. Nopeita purkaa ja lastata. Sekä surrauksissa on ne niin sanotut elefantin jalka malli turkkiin 2m välein kiinnityksessä ja taas timca sarjassa käytetään koukkuja! Ja kiinitys pisteet on harvassa 3m välein
ja todella ahtaat kun laittaa 4 koukkua paikalle niin täytyy suunnitella jo etukätteen jotta ne mahtuu :finger:
Taas on säästetty väärässä paikassa sillä aikaa kuluu ylimääräistä tuollaisessa leikissä! ???
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Timo Lehtinen - 29.05.2008, 11:37:21
Ei kai Beachylle ja Longstonelle kovin pahasti voi käydä. Töitä varmasti löytyy näille, jos ei muuta niin laivaston ajossa. 
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 29.05.2008, 15:15:54
Lainaus käyttäjältä: Timo Lehtinen - 29.05.2008, 11:37:21
Ei kai Beachylle ja Longstonelle kovin pahasti voi käydä. Töitä varmasti löytyy näille, jos ei muuta niin laivaston ajossa. 

Joo nehän on kokoajan valmiudessa mikäli royal navy tarvitsee kuljetuksia kriisi alueille. Ajavat lähimpään kohteeseen ja purkavat kuorman ja heti määrättyyn satamaan mikäli on oikein tosi hälytys. Muutoin ajavat määräsatamaan, purkavat ja sitten tosi toimiin. Ovat kertoneet aika huimia juttuja Irakin vesiltä! Ei käy kateeksi heitä! Näiden alusten väritys tietysti sopisi Finnlines muottiin heti ja ovat tilavia! Ei ole väliä mistä ja miten alkaa lastata tai purkaa niin KOSKAAN ei ole försti stopannut hommia vakaus ongelmien takia tai kaatuma vaaran takia! Monessa muussa laivassa kyllä!Ne on tehty kuljettamaan panssareita ja muutakin painavaa.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Timo Lehtinen - 29.05.2008, 15:24:21
Lainaus käyttäjältä: Jan Holm - 29.05.2008, 15:15:54
Joo nehän on kokoajan valmiudessa mikäli royal navy tarvitsee kuljetuksia kriisi alueille. Ajavat lähimpään kohteeseen ja purkavat kuorman ja heti määrättyyn satamaan mikäli on oikein tosi hälytys. Muutoin ajavat määräsatamaan, purkavat ja sitten tosi toimiin. Ovat kertoneet aika huimia juttuja Irakin vesiltä! Ei käy kateeksi heitä! Näiden alusten väritys tietysti sopisi Finnlines muottiin heti ja ovat tilavia! Ei ole väliä mistä ja miten alkaa lastata tai purkaa niin KOSKAAN ei ole försti stopannut hommia vakaus ongelmien takia tai kaatuma vaaran takia! Monessa muussa laivassa kyllä!Ne on tehty kuljettamaan panssareita ja muutakin painavaa.

Onko muuten niin että jos navy tarvitsee aluksia, niissä jatkaa sama miehistö vai tuleeko laivastolta omat jantterit puikkoihin? Onko kapteeni muuten kapiainen?
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 29.05.2008, 15:28:00
Niissä on aina sama miehistö. Ne ei ole "ihan" tavallisia rahtareita vaikka siltä näyttää!
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 06.06.2008, 11:12:42
Kuulumisia Hangon satamasta sen verran että Beachy Head tai Longstone siirtyisi vuodenvaihteen jälkeen FINNLINESin ajoon. Ja Hanko-Lybeck linjalle tulisi Spliethoffin Pulpca tai saman sarjan muu alus tai tuleva uudisrakennus laiva.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 25.06.2008, 10:07:58
Skudaa taas! Juttelin eilen Longstonen förstin kanssa ja hän kertoi että kummatkin Longstone & Beachy Head siirtyvät Finnlinesin charttauseen vuoden vaihteen jälkeen! Saivat rahakkaamman sopimuksen.
Saas nähdä mitä tulee tilalle ???
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 25.06.2008, 10:51:06
Niin, Finnlinesilla onkin tarvetta kahdelle laivalle kun Master ja Reel lähtevät noihin aikoihin DFDS:lle.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 26.06.2008, 10:19:45
Hyvä tietää! Tänäähän on reel Hangossa niin käyn kyselemässä Latvialaiselta förstiltä uutisia mikäli ne tietää jotain??
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 12.07.2008, 20:04:25
Stena roron forerunnerilla oli TAAS hitsari porukkaa parsimassa kiina-ilmiötä!
Ei oikein kiina hitsaukset pidä levyjä yhdessä!
Taitaa olla forerunner ja caster olla maanantai versioita ???
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 22.12.2008, 20:26:54
Jan Holm kirjoitti tuolla Pulp/Mill -muutosketjussa seuraavasti Longstonen ja Beachyn siirtymisestä Finnlinesille:

Lainaus käyttäjältä: Jan Holm - 22.12.2008, 13:44:56 uttelin eilen illalla Beachy Headin förstin kanssa ja hän sanoi että B.Head tulee tuuraamaan mill & pulpin telakka ajat n.6 viikoa vuodenvaihteen jälkeen.
Longstone taas vuorostaan menisi vuodenvaihteen jälkeen linjalle Vuosaari- Århus.
Tänään ilmeisesti B.Headin kyljestä maalataan transfennican tunnukset pois ja tilalle tulee FINNLINES
Kyllä tulee ikävä näitä laivoja
Kysymys kuuluukin mitä Transfennica saa tilalle Lyypekki/Paldiski/Gdynia -reiteille? Sillä kuudes uudisrakenne laskettiin vesille vasta jokunen viikko sitten, ja valmistunee vasta keväällä.

Impi Intermodal listan mukaan rapakon taakse ajellut Genca voisi lastata vuodenvaihteessa Lyypekkiin: yksi korvaaja?
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 23.12.2008, 11:38:50
Genca tulee lybeck linjalle ja entinen transbotnia nykyään vissiin dolphin (delfiini)
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Timo Lehtinen - 23.12.2008, 17:00:10
Lainaus käyttäjältä: Jan Holm - 23.12.2008, 11:38:50
entinen transbotnia nykyään vissiin dolphin (delfiini)

Siis MN PELICAN vai?
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 24.12.2008, 08:51:34
Lainaus käyttäjältä: Timo Lehtinen - 23.12.2008, 17:00:10
Siis MN PELICAN vai?

Joo olet oikeassa muistin väärin!!!
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 31.12.2008, 15:46:55
Beachy Head on tänään viimeistä kertaa Hangossa Transfennican leivissä! :'(  Jatkaa tyhjänä Turkuun Finnpulpin tilalle.
Maanantaina vuorostaan lähti viimeistä kertaa Longstone Hangosta  Lybeckiin Trafen leivissä :'( 
Sieltä menevät Kiel kanavaan korjauttamaan keulan vaurioita mitkä tuli muutama viikko sitten Saksan päässä törmättyään kaijaan.
Genca on vissiin siirtynyt nyt linjalaivaksi Hanko - Lybeck.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 10.01.2009, 19:26:34
Mn Pelican saapui eilen illalla Paldiskista Hankoon ja ruvettiin lastaamaan Lybeckin kamaa kyytiin ja jonkun ajan päästä tuli ilmoitus että laivan boileri systeemi on rikki ja eivät voi lähteä ulos. Makaa Hangon vapaasataman kaijassa.
Vanhaan Trans Botniiaan oli rakennettu ahteriin tyypuurin puolelle kylkiramppi ja mielestäni oli myös jatkettu laivaa muutamalla metrillä.
Ahterin syvyyslukemat olivat  kylkirampin keulanpuolella ja ramppi on rakennettu aivan peräporttiin kiinni.
Ranskalais / sekämiehistöä.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 16.01.2009, 17:30:35
Pelican makaa edelleen Hangon vapaasatamassa.
Ei mene kovin hyvin fransmanneilla.
Ahterin merkintä oli Marseile kotisatamaksi
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 04.03.2009, 11:04:09
Kuulemma Spliethoff on laittanut jäihin kahden uudisrakennuksen laman takia.
Eilen kuulin Gencalla kun lastattiin.
Olisivat olleet samaa sarjaa  kuin edelliset!
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 04.03.2009, 11:59:46
Lainaus käyttäjältä: Jan Holm - 04.03.2009, 11:04:09
Kuulemma Spliethoff on laittanut jäihin kahden uudisrakennuksen laman takia.
Eilen kuulin Gencalla kun lastattiin.
Olisivat olleet samaa sarjaa  kuin edelliset!
Eli siis con-ro sarjan 7. ja 8. alus? Näistähän oli ajoittain huhupuhetta jo parikin vuotta sitten, mutta tuolloin jäi vain huhun asteelle. Szczecinin telakallahan on ollut rahoitusongelmia jo ennen yleistä laman aikaa, ja jo lisäksi sarjan kuudes alus (Plyca) on myöhässä melkoisen reippaasti.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 06.03.2009, 19:40:30
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 04.03.2009, 11:59:46
Eli siis con-ro sarjan 7. ja 8. alus? Näistähän oli ajoittain huhupuhetta jo parikin vuotta sitten, mutta tuolloin jäi vain huhun asteelle. Szczecinin telakallahan on ollut rahoitusongelmia jo ennen yleistä laman aikaa, ja jo lisäksi sarjan kuudes alus (Plyca) on myöhässä melkoisen reippaasti.

Joo taitaa olla nuo.
Puolassa on myös ollut lakkoja telakoilla joten myöhästymisiä on!
Plyca piti valmistua jo vuoden vaihteeseen mennessä mut saas nähdä tuleeko tän kuun lopulla???
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 18.04.2009, 19:52:31
Miranda palailee taas ilmeisesti telakan jälkeen liikenteeseen Hanko- Lybeck ja uusi PLYCA pitäisi tulla enskuun puolivälissä liikenteeseen.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 18.04.2009, 20:17:01
Itse asiassa Miranda heitti yhden normaalin UPM:n Pohjanmeren keikan tässä välissä. Telakalla on sen sijaan Godbyn isompi Misida.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 02.06.2011, 11:27:21
Genca menee n.2 viikon kuluttua Naantalin kuivatelakalle ja tilalle Lybeck linjalle tulee Timca.
Telakoinnin jälkeen Genca ajaa yhden USA keikan ja sen jälkeen alukset vaihtavat takaisin omille linjoilleen.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 12.06.2011, 20:20:40
Lainaus käyttäjältä: Jan Holm - 02.06.2011, 11:27:21
Genca menee n.2 viikon kuluttua Naantalin kuivatelakalle ja tilalle Lybeck linjalle tulee Timca.
Telakoinnin jälkeen Genca ajaa yhden USA keikan ja sen jälkeen alukset vaihtavat takaisin omille linjoilleen.
Näyttääpi Genca menevän suoraan Paldiskista Raumalle lastaamaan jenkkeihin...
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 15.06.2011, 17:29:58
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 12.06.2011, 20:20:40
Näyttääpi Genca menevän suoraan Paldiskista Raumalle lastaamaan jenkkeihin...

Joo muuttivat suunnittelut ja Timca kävi pitkästä aikaa Hangossa eilen!
Ajaa Lybeck linjaa kuukauden päivät!!
Ja osa miehistöstä muutti Gencasta Timcaan.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 18.06.2011, 11:09:48
Lauantaina tulee Timca Hankoon ja purkaa lastin.
Sitten matka jatkuu telakalle.
Pauline Russ  tuuraamaan Lybeck linjalle!
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 18.06.2011, 16:16:14
Jep, Naantaliin pitäisi mennä, ja sen jälkeen oletettavasti takaisin Amerikan linjalle... Eli lyhyeksi jäänee lyypekkiläisten ilo. ;D
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 18.06.2011, 19:35:02
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 18.06.2011, 16:16:14
Jep, Naantaliin pitäisi mennä, ja sen jälkeen oletettavasti takaisin Amerikan linjalle... Eli lyhyeksi jäänee lyypekkiläisten ilo. ;D

Joo, ja Pauliine vaihtaa Seagardin kanssa Tillbury linjaa ja joku toinen Russ alus korvaa Lybeck linjan.
Ajavat 4vko Hanko-Tillbury-Hamina ja Hamina-Pietari-Lybeck vuorotellen.
Pietarissa joutuu miehistö surraamaan lastinsa kokonaan!!!
Seagardin kundit kertoivat et 4 täkkäriä joutuivat hoitamaan koko laivan.
Sama meillä on joskus Hangossa, 4 surraria, mutta vastassa on n. puolet isompi alus ja kyllä kropassa tuntuuuuuuu!!!!!! :beer:
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 22.06.2011, 00:46:20
Timcan telakointi päivitetty jo Naantalin satamalistalle:

"TIMCA   Tulo: 26.06. 18:00 / Hanko,FI   Lähtö: 11.07. 18:00 / ZZUKN (ei rekisterissä)
26.06. 18:00       
MUU (ei rekisterissä)   GAC Finland Oy"


http://aleksis.naantali.fi/satama/Laivaliikenne.aspx (http://aleksis.naantali.fi/satama/Laivaliikenne.aspx)
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 26.06.2011, 16:41:27
Timca nyt matkalla kohti Naantalia.
ETA huomen aamuna klo7
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 11.07.2011, 11:24:39
Timcan ramppi oli hajonnut eilen vesillelaskun yhteydessä. Telakalla olo jatkuuuuuuu....
Stena Forecaster lähti eilen illalla Kohti Haminaa Hangosta, purettuaan Lybeck trailerit ensin.
Asuuko joku kameranikkari telakalla päin? Voisi käydä kuvamassa ramppia ja sen vaurioita!
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 11.07.2011, 15:18:06
Johtuisiko tuosta incidentistä, että Friedrich Russ on nyt merkitty saapuvaksi Hankoon lähipäivinä? Timcanhan piti tietääkseni jatkaa Lyypekin reitillä Gencan Itämerelle paluuseen saakka...
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 12.07.2011, 14:08:30
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 11.07.2011, 15:18:06
Johtuisiko tuosta incidentistä, että Friedrich Russ on nyt merkitty saapuvaksi Hankoon lähipäivinä? Timcanhan piti tietääkseni jatkaa Lyypekin reitillä Gencan Itämerelle paluuseen saakka...

En oo kuullut mitään asiaan kuuluvaa!
Timcan ahterin konttipidike putosi muutama vuosi sitten rampin päälle ja aiheutti klommoja ja
hieman paikat vääntyivät ja nuo jäljet oli edelleen rampissa ennen telakkaa.
Johtuikohan tuo hajoaminen vanhasta vammasta??
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 13.07.2011, 12:37:52
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 11.07.2011, 15:18:06
Johtuisiko tuosta incidentistä, että Friedrich Russ on nyt merkitty saapuvaksi Hankoon lähipäivinä? Timcanhan piti tietääkseni jatkaa Lyypekin reitillä Gencan Itämerelle paluuseen saakka...

F.Russ tuli aamulla Hankoon.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 13.07.2011, 18:22:12
Timca on vähän aikaa sitten päässyt lähtemään telakalta. Matkaa odotetusti Hankoon. Asiaankuuluvista laivalistoista tosin jo näkeekin, että lastaa parin viikon päästä jälleen Raumalla ja Eemshavenissa paperia rapakon taakse...
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 14.07.2011, 18:39:32
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 13.07.2011, 18:22:12
Timca on vähän aikaa sitten päässyt lähtemään telakalta. Matkaa odotetusti Hankoon. Asiaankuuluvista laivalistoista tosin jo näkeekin, että lastaa parin viikon päästä jälkeen Raumalla ja Eemshavenissa paperia rapakon taakse...

Tuli aamulla Hankoon.
Näytti oikein tilkkutäkiltä! Keulasta maalattu isompi-osa ja sitten sieltä sun täältä.
Ruosteraitoja näkyi siellä täällä.
Pohja on ilmeisesti maalattu kokonaan?
Vai onkohan siinäkin säästetty? maalaus vain vesinjaan niin näyttää hyvältä!
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 14.07.2011, 19:43:49
Aivan, kiinnitin samaan huomiota, valkoista on maalattu vain sieltä täältä. Luulisin kuitenkin, että koko pohja olisi maalattu. Säästöähän tällainenkin. ;)
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 28.07.2011, 16:59:11
Genca on ilmestynyt nyt Naantalin listalle, eli yllä mainittu kaavailtu telakointi tapahtuu vasta nyt. Timca sen sijaan on jo Raumalla lastaamassa Amerikan lastia.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Jan Holm - 28.07.2011, 18:11:17
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 28.07.2011, 16:59:11
Genca on ilmestynyt nyt Naantalin listalle, eli yllä mainittu kaavailtu telakointi tapahtuu vasta nyt. Timca sen sijaan on jo Raumalla lastaamassa Amerikan lastia.

Sanoivat laivalla et vielä yksi Lybeck reissu ja sit telakalle.
Baltimoressa oli ollut +40 lämmintä. Filippiinit pitivät liian kuumana.
12vrk kesti matka Raumalta Baltimoreen.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Hannu Haikkala - 28.07.2011, 18:50:03
ketkä ihmettelevät timcan maalauksia vesirajan yläpuolelta paine pesty     pahimmat ruoste kohdat maalattu   pohja maalattu kokonaan    ja mistä tämä tieto   satiunpa olee telakoinnissa mukana :)
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 11.12.2012, 23:31:51
Mainitaanpa täälläkin, että Stevecon päätöksen vetäytyä Haminasta johdosta koko Transfennican liikenne Haminasta on siirretty Kotkan Hietaseen. Siirto tapahtui viime viikolla Caroline Russin ollessa ensimmäinen Hietaseen kiinnittäytynyt trafelainen viime keskiviikkona.

http://www.steveco.fi/fi/Ajankohtaista/?news_id=232 (http://www.steveco.fi/fi/Ajankohtaista/?news_id=232)

http://www.transfennica.com/Index.aspx?objectName=NewsShow&objectId=112050 (http://www.transfennica.com/Index.aspx?objectName=NewsShow&objectId=112050)
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Juhani Mehto - 12.01.2014, 13:30:57
Trafe korvaa pienemmät alukset Stena Forecasterilla ja Stena Forerunnerilla Zeebrugge-Bilbao -reitillä, kertoo Sjöfartstidningen (http://www.sjofartstidningen.se/stena-fartyg-tar-gods-fran-landsvag/).
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Pekka Laakso - 12.01.2014, 17:41:57
Lainaus käyttäjältä: Juhani Mehto - 12.01.2014, 13:30:57
Trafe korvaa pienemmät alukset Stena Forecasterilla ja Stena Forerunnerilla Zeebrugge-Bilbao -reitillä, kertoo Sjöfartstidningen (http://www.sjofartstidningen.se/stena-fartyg-tar-gods-fran-landsvag/).
Mainitaan vielä, että korvatut pienemmät alukset olivat noiden pikkusiskot Stena Freighter ja Ark Forwarder, joista ensin mainittu oli aikoinaan pitkään Lillbackalle päätyneiden edeltäjien korvaajana Stenan Travemunde-Göteborg -reitillä.

Virallinen tiedote:
http://www.transfennica.com/Index.aspx?pgeId=270
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Juhani Mehto - 10.01.2018, 22:39:06
Mainittakoon tässä kohtaa, että ennen DFDS:n ajossa olleet Corona Seaways ja Hafnia Seaways ajavat nyt Trafelle vuoden alusta alkaen. Hafnia Seaways tuli ensimmäisen kerran Hankoon 5.1. ja Corona Seaways eilen 9.1. Hangon sataman laivalistan mukaan Corona Seawaysin nimi olisi lyhentynyt muotoon Corona Sea, mutta ainakin AIS:in mukaan nimi olisi entisellään. Hafnia Seaways on ollut vanhalla nimellään ainakin vielä 7.1. ensimmäisen matkansa jälkeen (ja on myös "pitkällä" nimellään Hangon listalla).

Hafnia Seaways nykyistä "lookkia" voi vilkaista täältä (http://www.shipspotting.com/gallery/photo.php?lid=2794667), ainoastaan DFDS:n tunnukset on maalattu yli.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Juhani Mehto - 16.01.2018, 14:34:12
Kuten jo Pekka mainitsi muualla, myös Bore Sea on nyt Trafen ajossa - ensimmäinen käynti Hangossa lienee tänään.

Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 12.01.2018, 23:12:14
Mutta lopputuloksena näkyy korsteenia silti laajennetun:
http://www.shipspotting.com/gallery/photo.php?lid=2797138 (http://www.shipspotting.com/gallery/photo.php?lid=2797138)

Kulkee jatkossa jälleen oman konsernin sisällä Transfennicalle, by the way.

EDIT: Ei näemmä päässyt satamaan tänään, ehkä tuulen takia. Uusi ennakko huomenna aamulla.
Otsikko: Vs: Transfennicalla muutoksia
Kirjoitti: Juhani Mehto - 05.02.2018, 23:03:40
Tänään tuli tietoa, että Corona Seaways on saanut telakalla nimen Corona Sea ja sen kylkeen on maalattu Transfennica-teksti ja korsteeniin on tullut Trafen tunnus.