Finlandia

Aloittaja Tapani Salonen, 26.01.2013, 14:07:39

« edellinen - seuraava »

rasanttu

En ole tupakoinnin vastustaja kun olen tuprutellut itsekin ja silloin tällöin vieläkin saattaa sikaria tulla polteltua. Tupakointialueet vievät vain turhaan niukkaa tilaa. Kannella voi kyllä hyvin käydä tupakoimassa ja Finlandiassakin ainakin yksi tupakointialue on tuulelta suojatussa paikassa yläkannella.

Jos nyt pakko on sisällä tupakkaa polttaa niin sitten pitää mennä hytin vessaan ja vetää siellä.

Kalle Id

Tupakkakopeissa on myös se ongelma, että niistä ei koskaan tunnuta saavan ilmatiiviitä. Sakea savu leijailee suhteellisen laajalla alueella kopin ympärillä, mikä tuhoaa kopin käyttötarkoituksen. Jos kopeista ei saada kunnollisia niin, että savu ei leviä on minusta parempi jättää ne tekemättä kokonaan.

Mikko-Oskari Koski

Olen tässä kevättalven aikana kolmeen otteeseen tehnyt tuttavuutta Finlandian kanssa. Laivassa on hyvät puolensa, mutta valitettava tosiasia on, ettei Eckerö lopulta sittenkään ole tehnyt siihen niitä uudistuksia, mitä olisi pitänyt, jotta alus täyttäisi tehtävänsä sekä kuljettimena että risteilijänä. Ahneus on iskenyt, kun sekä kaikki hytit että kaikki autopaikat on haluttu säilyttää -näin siitäkin huolimatta, että iltapäivällä 4.kannen keulapuolen bb-sivustalle on pakko jättää pari-kolmekymmentä tyhjää ruutua autokannelle Tallinnan matkustajaputken kauttakulun takia.
Finlandiassa on kaikki Eckeröltä tuttu hyvä. Maukas ja monipuolinen ruoka ja suomalaisjunteille putoava ohjelmatarjonta. Mitäpä sitä muuta kaipaisi..? No, esimerkiksi istumapaikkaa sisätiloissa, jos ei satu juuri olemaan ruoka-aika.

Finlandiaan on katsastettu 2080 matkustajapaikkaa. La 29.3. aamulähdöllä pax oli 2030, minkä valitettavasti huomasi. Koko laivasta ei tuntunut löytyvän sellaista tilaa, mihin olisi voinut hetkeksi istahtaa ennen ruokailua (9.30). Jos laivassa ilmiselvästi ei ole edes välttävästi tilaa kaikille kyytiin tulijoille, saattaisi jopa varustamon bisneksen kannalta olla järkevämpää laskea maksimipoka sellaiseen, mikä kyytiin edes jotenkin mukavasti mahtuisi. Tallinkiltahan nämä täyteen ahdetut porosäilykepurkit ovat tuttuja, eikä Viking XPRS:n konseptia voi monipuolisemmasta sisällöstään huolimatta pitää yhtään parempana. Finlandia olisi voitu rempata siten, että näitä virheitä ei olisi toistettu. Alle tuhannen matkalaisen pokallahan alus on hyvin kompakti ja toimiva, ja sen ravintolakonsepti on selkeästi linjan onnistunein -kenties sillä varauksella, että ahteripuolen kafeteria on kovin pieni, kun sen ja buffan välissä oleva noin 70-paikkainen tila nyt ilmeisimmin on miltei aina otettu buffan lisätilaksi. Jos lisää ruokailupaikkoja tarvitaan, niiden keksimisessä onkin tekemistä. Kafeteriaa kun ei oikein voi laajentaa muualle kuin ulkokannelle, mikä taas ei ainakaan talviaikana varmasti ole mitenkään erityisen ongelmaton vaihtoehto. 8.kannen kaupan tilat olisi siinä tapauksessa varmaan otettava tähän käyttöön.
8.kannen keulaosan baarit ovat myös melko pieniä, joten konfaksi merkitty tila saattaisi olla järkevää ottaa niiden lisätilaksi. Minusta konfan tilaksi sopisi parhaiten kaupan sivustalla nyt loungena palveleva tila, jonka palvelu ei oikein istu Eckerön kansanvarustamokonseptiin. Lisää yleisiä tiloja Finlandialle saataisiin myös 7.kannen keulaportaikon ja Bar Nosturin väliin, jos siihen rakennettaisiin jotain kaikkia palvelevaa hyttien sijaan.

Tallinnan maihinnousu on edelleen 4.kannen bb-sivustalla autokannen keulassa iltapäivisin; puolenpäivän kääntö pystytään tekemään VXPRS:n normaalisti käyttämässä kaijassa. Kulkeminen tätä kautta ei nykyisellä pika-aikataululla onnistu kovinkaan jouhevasti, vaan laivaannousu tukkeutui pahasti. Vaikka Tallinnaan joskus tehtäisiinkin korkeampi putki 6:n exitiin myös paapuurin sivustalle, voisi  matkatavaran säilytyksen puolesta olla erittäin järkevää ohjata jatkossakin osa matkustajista laivaan ja sieltä pois alemman exitin kautta. Näin voisi tehdä Helsingissäkin, kahden uloskäynnin taktiikka on aina parempi kuin yhden. Muutama autopaikan pysyvä menetys ei iso vahinko olisi, sillä jos kansimatkustajien olisi jätettävä maista tuomansa alkoholijuomat maksulliseen säilytykseen, nuo lokerot toisivat varsin pian varmana tulona takaisin niiden lisäksi myös kulut, mitä autokannen palasen pysyvästi muuhun käyttöön muuttava remppa maksaisi.

Mutta noin yleisesti: kyllä Finlandia monessa asiassa kilpailijansa pesee. Paras sapuska, rento meininki. Ja arkivuoroilla kulkiessani on ollut ruuhkatonta, muttei tyhjää. Kyllä ahvenanmaalaiset rahan liikkeen tässä haistavat... 8)
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Kalle Id

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 31.03.2014, 01:52:06 ahteripuolen kafeteria on kovin pieni, kun sen ja buffan välissä oleva noin 70-paikkainen tila nyt ilmeisimmin on miltei aina otettu buffan lisätilaksi.
Mielenkiintoista kyllä, aina kun minä olen ollut laivalla on tuo tila ollut osana kahvilaa. Mutta toisaalta omilla visiiteilläni laiva ei ole koskaan ollut täynnä...

Tapani Salonen

Nyt tuli vihdoin testattua Finlandia miniristeilyllä ma 31.3. 15:30 lähdöllä hintaan 5 euroa /hlö.
Lähtöselvityksessä oli yksi luukku avoinna jonosta huolimatta!
Sujuvasti muuten laivaan ja varattuun sisähyttiin, jossa alavuode taisi olla 140cm leveä eli lakana
peitti vain osan vuoteesta (miten onnistuisi kiipeäminen kapeammalle ylävuoteelle...)
Wc oli kauttaaltaan litimärkä siivouksen jäljiltä! Mielenkiintoinen oli tupakointikielto ITALIAKSI Mobyn logolla!
(ps. vaihdetaanko lakanat jokaisen matkan jälkeen, vaikkei kukaan olisi nukkunut hytissä??)
Ja sitten tutustumaan laivaan... Yleisvaikutelma oli epäsiisti todella likaisten ikkunoiden takia.
Ahterin kahviossa oli mieletön tärinä - sämpylät putoilivat hyllyltä. Emme jaksaneet mennä syömään
buffet-ravintolaan, vaan tilasimme annokset grillistä (suolaa säästämättä valmistettuja), mutta yllätykseksi
valkkaria ei ollut pikkolopulloissa. Kahviossa ei todellakaan viihtynyt tärinän takia pidempään!
(ps. keittiön rasvankatkut tulivat ulos käytävään)

Mielenkiintoista oli italialainen miesten wc-käytäntö: ei lainkaan pisuaaria, vaan ainoastaan eriöt.

Paluumatkamme vietimme tiukasti siinä Pub Telakan pöydässä, jonka olimme saaneet Tallinnan Satamassa - muualle ei ollut
mitään asiaa - matkustajamäärästä en tiedä, mutta täyttä oli maanantai-illasta huolimatta!

Menomatkalla kaupassa oli jonosta huolimatta vain yksi kassa auki - muu henkilökunta touhuili jotain hyllyjen parissa.

Muistaakseni täällä on aiemmin kehuttu Eckerön palveluasennetta, mutta tällä risteilyllä palveluasenne
hävisi jopa Taliinkin "hapannaamoille"

Finlandia on rakennettu muistaakseni 2000 luvulla, mutta jotenkin laivaan oli onnistuttu saamaan
paljon sellaista, joka toi ainakin minulle mieleen Viikkarit 1990-luvun alkupuolelta.

Mielipideasioista ei sovi kiistellä, mutta ainakin meille Finlandia jäi jumbosijalle HKI-TAL linjan "pikalaivoista"

Ps. Onko kokemuksia, miten lipun vaihto on vaikuttanut matkustuskokemuksiin XPRS:llä???

Joonas Vähämäki

Lainaus käyttäjältä: Tapani Salonen - 06.04.2014, 14:48:58
Mielenkiintoista oli italialainen miesten wc-käytäntö: ei lainkaan pisuaaria, vaan ainoastaan eriöt.

Itsekin toissaviikolla  matkustin Finlandialla ensimmäistä kertaa, ja aika lailla samansuuntaisia fiiliksiä oli laivasta, kuin sulla nuo muutkin kohdat. Ei tullut tästä suosikkilaivaani, ja kun vielä Tallinnassa laivaanpääsy oli niin monimutkaisesti ja ahtaasti autokannen kulkureittien kautta, niin oi ja voi.

Mutta noihin miesten wc:hin kiinnitin itsekin erityisesti huomiota. Jouduin ihan varmistamaan, että tulinko varmasti miesten wc:hen, varsinkin kun eriöissä oli siteille ja tamponeille omat roskiksensa  ???

Kyllä edelleen Linda on itselleni se mieluisin tapa ylittää lahti, mutta tietysti hieman epävarma sääolosuhteista eikä kulkenut vielä maaliskuussa. Miten lie käyvän sille jos/kun Makasiiniterminaalin tilalle tulee Guggenheim, taitaa olla Länsisataman laiturit liian korkeita Meriliinille ja Karoliinille.

Tauno Hermola

Lainaus käyttäjältä: Tapani Salonen - 06.04.2014, 14:48:58
Sujuvasti muuten laivaan ja varattuun sisähyttiin, jossa alavuode taisi olla 140cm leveä eli lakana
peitti vain osan vuoteesta (miten onnistuisi kiipeäminen kapeammalle ylävuoteelle...)
Wc oli kauttaaltaan litimärkä siivouksen jäljiltä! Mielenkiintoinen oli tupakointikielto ITALIAKSI Mobyn logolla!
(ps. vaihdetaanko lakanat jokaisen matkan jälkeen, vaikkei kukaan olisi nukkunut hytissä??)

Voisi ehkä kysyä, tarviiko päivälaivan hytissä olla lakanoita lainkaan, joku petauspatja vain, jos ei ole jo luonnostaan soffamallinen alapeti :D

Eikös Vikingillä ainakin ole ovenpielessä irtonaiset tikkaat, jotka sopii siihen vuoteen reunaan, vai mitä kommentti ylävuoteeseen kiipeämisestä tarkoitti...

Mikko-Oskari Koski

Eckerölle kannattaa antaa palautetta, sillä "ainoan suomalaisen" imago ei pidemmän päälle kestä matkustajien jatkuvaa valittamista juuri riittämättömistä oleskelutiloista. Finlandian matkustajatiloihinhan ei tosiaankaan ole Mobyn aikojen jälkeen tehty mitään niin olennaisia rakenteellisia muutoksia, että kahdensadan nosto maksimipokassa olisi perusteltu; tästä kannattaa huomauttaa. Paxihan on aina julkista tietoa, jonka kysyminen infosta kuuluu tiedostavan matkustajan ohjelmaan, varsinkin laivan tuntuessa täydeltä.
Timo (tai joku muu, jolla tämän aluksen ga:t ovat) voinee kertoa, kuinka paljon autopaikkoja menetettäisiin, jos bb-sivusta 4.ja5.autokansien tila keulan ja etummaisen portaikon väliltä muutettaisiin asialliseen käyttöön. Alemman exitin aulan lisäksihän tänne varmaan mahtuisi näköalakahvila, runsaasti maksullisia matkatavaransäilytystiloja ja ehkäpä ne peremmällä olevat liukuportaatkin voisi siirtää tänne. Autopaikkojen ja toteutuvan matkustajamäärän suhteenhan Eckerö on ilmeisesti laskenut hieman pieleen, mutta jokainen varustamo on aina varuillaan, kun tulee puhe autokannen pienentämisestä.

On omituista, ettei Finlandiaan tehty muutoksia, joita toimivuus olisi edellyttänyt ennen aluksen pohjoiseen tuloa, sillä Eckerö-varustamo ei näillä vesillä ole mikään noviisi. Lisäksi ms.Eckerön kohdalla puolentoistatuhannen paxin ruokkimisesta rapian puolentoista tunnin reissulla on runsaasti onnistuneita kokemuksia. Ja joka reissulla, olipa ylimenijöitä sitten tuhat tai kaksi, Finlandiassa on taatusti ainakin jokunen hytti tyhjillään, tyhjistä autopaikoista puhumattakaan.

Ja mitä tulee "parhaaseen Tallinnanlaivaan", kovin on vaikea valita. Tarjolla kun tuntuu olevan vain tälle linjalle sellaisenaan jokseenkin sopimattomia tai muuten huonoja sovelluksia.  ::)
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Timo Selkälä

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 07.04.2014, 15:05:28

Timo (tai joku muu, jolla tämän aluksen ga:t ovat) voinee kertoa, kuinka paljon autopaikkoja menetettäisiin, jos bb-sivusta 4.ja5.autokansien tila keulan ja etummaisen portaikon väliltä muutettaisiin asialliseen käyttöön. Alemman exitin aulan lisäksihän tänne varmaan mahtuisi näköalakahvila, runsaasti maksullisia matkatavaransäilytystiloja ja ehkäpä ne peremmällä olevat liukuportaatkin voisi siirtää tänne. Autopaikkojen ja toteutuvan matkustajamäärän suhteenhan Eckerö on ilmeisesti laskenut hieman pieleen, mutta jokainen varustamo on aina varuillaan, kun tulee puhe autokannen pienentämisestä.

Ja mitä tulee "parhaaseen Tallinnanlaivaan", kovin on vaikea valita. Tarjolla kun tuntuu olevan vain tälle linjalle sellaisenaan jokseenkin sopimattomia tai muuten huonoja sovelluksia.  ::)
Kerrotaan sitten. Käytännössä menetät koko ylemmän autokannen, jos sillä tarkoitat että koko bb-puolen kaistat tuolta pätkältä katkaistaan, ramppeja kun on vain yksi. Toinen pitäisi rakentaa toiselle puolelle jotta kyseistä kantta voisi ollenkaan käyttää. Se maksaa. Jos meinaat vain kahta kaistaa, sekään ei oikein hyvin onnistu, sillä se ramppi on siellä ulkolaidassa, minkä seurauksena se exit olisi todella kaukana keulassa.

Paras Tallinnanlaiva on luultavasti Sea Francen sisaret. Ne tosin ei ole kyseisellä reitillä... Omasta mielestäni Star on paras Tallinnanlaivoista. Se tosin kaipaisi lisää vessoja, sekä leikkihuoneen siirtoa nykynurkastaan saman salin keskelle. Sekä ulkokansien avaamista.
I am not a complete idiot. Some parts are missing.

06 / 2007 Liverpool Viking ja Ulysses.

Mikko-Oskari Koski

Mutta eihän se ajoramppi (siis 3:n ja 4:n välinen) keulassa ole, vai onko sijainti ratkaisevasti erilainen kuin Superstarilla (vai tarkoititko ajoramppia 4:lta 5:lle?). Jos rajaus matkustajatilaksi olisi suunnilleen siinä, missä se nykyään noilla pressuilla on, eli 4:lla matkustajaportista keulaan ja keskimmäisen kaistan verran etummaisen portaikon kohdalle, menetettävien autopaikkojen määrä tuskin olisi sen runsaampi kuin mitä se nykyäänkään on. Tallinnan lankun takiahan nuo paikat on nykyäänkin aina 15.30- ja 18.45-lähdöillä jätettävä tyhjiksi.
Finlandian perusongelmaa, matkustajatilojen riittämättömyyttä ja sinne roudattuja maista tuotuja kaljapattereita voi oikeasti saada aisoihin juuri muualta kuin autokannelta tilaa napsimalla. Superstarilla 6.kannen sisustaminen kaiken kansan tiloiksi (kaupat yms.) on järkevämpi ratkaisu, mutta Eckerö ei  hyttipaikoista hellitä, kuten jo Nordlandialla nähtiin...

Mitä tulee näkemykseen Starin parhaimmuudesta HEL-TLL-liikenteessä, siitä on helppo olla samaa mieltä muutamin varauksin. Ensinnäkin laivan maksimipoka on -kuten muillakin reitin aluksilla- aivan liian suuri suhteessa yleisten tilojen riittävyyteen ja toiseksi ulkokansien avaaminen edellyttäisi sitä, että alus olisi jonkun muun kuin Tallinkin operoima. Mutta alushan eroaa näistä muista siinä, että se on alun perinkin suunniteltu tälle linjalle, kaikki muut ovat sovelluksia jotain muusta.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Kalle Id

Mutta miksi hyttipaikoista ei luovuttaisi? En tietenkään tiedä, kuinka paljon laivalla on hyteistä kysyntää, mutta jotenkin on todella vaikea uskoa kaikkien hyttien olevan käytössä.

Tauno Hermola

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 07.04.2014, 18:51:02
Mutta alushan eroaa näistä muista siinä, että se on alun perinkin suunniteltu tälle linjalle, kaikki muut ovat sovelluksia jotain muusta.

Öh, mihis XPRS sitten on suunniteltu, jos ei Tallinnan linjalle? ::)

Joni Huopana

Samalla tavalla kuin Superstar ja Finlandia ovat muunnelmia muualle suunnitelluista laivoista, myös XPRS on muunnelma (Seafrancen kanaaliin suunnitelluista aluksista).

Ville Taavitsainen

Lainaus käyttäjältä: Joni Huopana - 07.04.2014, 21:38:26
Samalla tavalla kuin Superstar ja Finlandia ovat muunnelmia muualle suunnitelluista laivoista, myös XPRS on muunnelma (Seafrancen kanaaliin suunnitelluista aluksista).

kuten myös Star, joka on muunnelma samoista aluksista kuin XPRS:kin. mutta uskon kuitenkin että molemmat ovat ihan yhtä paljon suunniteltu Tallinnan reitille, tuskin se rungon muoto siinä määrää soveltuuko alus reitillee vaan ne sisätilat ja ne on varmasti Starissa lähempänä esikuviaan kuin XPRS:ssä. sentään Starista jopa ulkoapäin huomaa yhdennäköisyyttä ranskan sisariin.
Silja Serenade 23-25.3.2019

Silja Europa 29-30.3.2019

Timo Selkälä

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 07.04.2014, 18:51:02
Mutta eihän se ajoramppi (siis 3:n ja 4:n välinen) keulassa ole, vai onko sijainti ratkaisevasti erilainen kuin Superstarilla (vai tarkoititko ajoramppia 4:lta 5:lle?). Jos rajaus matkustajatilaksi olisi suunnilleen siinä, missä se nykyään noilla pressuilla on, eli 4:lla matkustajaportista keulaan ja keskimmäisen kaistan verran etummaisen portaikon kohdalle, menetettävien autopaikkojen määrä tuskin olisi sen runsaampi kuin mitä se nykyäänkään on. Tallinnan lankun takiahan nuo paikat on nykyäänkin aina 15.30- ja 18.45-lähdöillä jätettävä tyhjiksi.


Selitetään se sitten tarkemmin. Rampin peräpää on suunnilleen 2 ja 3 hytti-ikkunan kohdalla pelastusveneistä ahteriin päin, ja sen etupää on hiukan pelastusvenerakennelman etupäästä keulaan päin. Ehdotelmasi tarkoittaisi sitä että haluat taas sulkea yläkannen rahdilta. Koska ramppi on kapea ja sijoitettu typerästi ulkolaitaan, tarvitaan yhdistelmiltä paljon tilaa että sinne saisi ajoneuvonsa sihdattua, ja nykyiselläänkin sitä on vain noin 30 metriä. Kääntöalue on jo alkuperäisestä pienentynyt koska sinne rakennettiin se kaupan vaatima hissi. Joka tapauksessa - haluat juuri rampin ajoalueen kohdalle rakentaa esteen.

Lainaus käyttäjältä: Kalle Id - 07.04.2014, 21:02:04
Mutta miksi hyttipaikoista ei luovuttaisi? En tietenkään tiedä, kuinka paljon laivalla on hyteistä kysyntää, mutta jotenkin on todella vaikea uskoa kaikkien hyttien olevan käytössä.

Eipä vaan Norsultakaan viety hyttitiloja muuhun käyttöön. Sama linjahan jatkui Finlandialla - sielläkään ei ole hytteihin paljoa koskettu. Enemmänkin päin vastoin koska sen lepotuolisalongit menivät muistaakseni miehistön käyttöön.

I am not a complete idiot. Some parts are missing.

06 / 2007 Liverpool Viking ja Ulysses.