AKT saartanut aluksen Kotkassa

Aloittaja Timo Lehtinen, 30.01.2015, 16:23:23

« edellinen - seuraava »

Timo Lehtinen

Aluksen saarto jatkuu Kotkan satamassa


Kotkan satamassa torstaiaamuna Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n aloittama ulkomaalaisen aluksen saarto-operaatio jatkuu edelleen. Ahtaajat eivät käsittele laivan lastia.

Charlotta B -aluksen saarron taustalla on pitkäaikainen kiista alusten konttilastien käsittelystä.

Ahtaajat ovat kiistelleet alusten varustamojen kanssa noin kolmen vuoden ajan siitä, millä työvoimalla konttien kiinnitystyö tehdään.

– Laivat ovat teettäneet sitä omilla merimiehillään. Me olemme sitä mieltä, että työ kuuluu ahtaajille, sanoo AKT:n 1. varapuheenjohtaja Arto Sorvali.

Sorvalin mukaan tilanne on laivoissa erittäin yleinen. AKT on vienyt laivoihin huomautuksia ja järjestänyt satamissa kolmen tunnin käsittelykatkoja, mutta neuvotteluja ei ole syntynyt.

– Varustamosta riippumatta olemme katsoneet konttien kiinnitystyön kuuluvan ahtaajille. Nyt saarto päätettiin käynnistää torstaina eikä mitään lopettamispäätöstä ole tehty. Laiva ei lähde satamasta, ennenkuin sopuun on päästy, sanoo Sorvali.


http://www.kymensanomat.fi/Online/2015/01/30/Aluksen%20saarto%20jatkuu%20Kotkan%20satamassa%20/2015318567904/4
Kaikki paitsi merivalvonta on turhaa! -Jenkkimenttaliteettiviranomaisbyrokratian sisäistänyt henkilö-


http://s100.photobucket.com/albums/m26/timolehtinen/