Rahtialus törmännyt jäänmurtaja Kontion perään

Aloittaja Joonas Vähämäki, 22.01.2019, 12:19:18

« edellinen - seuraava »

Joonas Vähämäki

LainaaHollannin lipun alla oleva rahtialus on törmännyt jäänmurtaja Kontion perään Oulun sisääntuloväylällä kello 10 jälkeen. Rahtialuksessa on pieni reikä, ja painolastitankista vuotaa vettä. Törmäyksestä ei aiheutunut henkilövahinkoja eikä vaaraa luonnolle, merivartiostosta kerrotaan. Rahtialuksessa on pieni reikä, ja painolastitankista vuotaa vettä. Aluksessa oli tapahtumahetkellä 14 ihmistä, mutta törmäyksestä ei aiheutunut henkilövahinkoja.

– Törmäyksestä ei ole myöskään ympäristölle vaaraa, Länsi-Suomen merivartioston meripelastusjohtaja Tomi Maunu kertoo.

Merivartioston mukaan rahtialus oli matkalla Saksasta Ouluun. Maunun mukaan alusten pieniä törmäyksiä sattuu toisinaan, sillä talvisessa merenkulussa jääväylät ovat ahtaita. Jäänmurtaja Kontion perähaarukka, johon hollantilaisalus osui, on Maunun mukaan varustettu pehmikkeillä juuri törmäysten vaimentamiseksi.

https://yle.fi/uutiset/3-10608091

Juhani Mehto

Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Janne Koskinen

Lähinnä räjäytysmattoa tai vast. käytetään hinattavan aluksen vaurioiden välttämiseksi; toki toissijaisesti vaurioiden estämiseksi perään ajettaessa (kun avustettava ei ole hinauksessa).

Paljonhan on esim. sopimusmurtajia joissa ei ole haarukkaa laisinkaan ja Pohjois-Amerikan murtajissakaan ei ole varsinaista "klyykaa". ("Pitkällä hinaaminen" ainoa mahdollisuus.)

Sinällään kovana jäätalvena näitä vastaavia sattuu viikoittain. Ei niistä ennen merivartiostolle ilmoitettu, mutta aika on toinen. Joskushan murtajat olivat keväällä Skattalle palatessa kuin sodasta tulleita (sillon kun oli kunnon jäätalvia).
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Marko Kosamo

Itse olin vastaavassa tapauksessa harjoittelijana mukana viime talvena Sisulla jossa osapuolina yhteensä 3 alusta. Meille ei vahinkoja sattunut juurikin siksi että toinen alus oli hinauksessa ja erillistä kontaktia ei tullut. (mitä nyt tavaroita lenteli yms.)

Sain päällystöltä käsityksen että jokainen vastaa omista vahingoista jos kolahduksia sattuu convoyssa kulkiessa. En tiedä onko asiasta mitään virallista sääntöä tai ohjetta.

Tuomas Romu

Lainaus käyttäjältä: Janne Koskinen - 22.01.2019, 14:16:04
...ja Pohjois-Amerikan murtajissakaan ei ole varsinaista "klyykaa". ("Pitkällä hinaaminen" ainoa mahdollisuus.)

Eipä niissä monissa ole vinssiäkään, koska avustettava otetaan hinaukseen lähinnä hätätilanteessa. Kun USCGC Healy avusti venäläistankkeria Nomeen jokunen vuosi takaperin, Alaskan rannikolla nysvättiin päivätolkulla laivanmitan matkalla, koska jäänmurtaja ei oikein soveltunut avustustehtäviin ja miehistölläkään ei ollut oikeastaan yhtään kokemusta operoinnista toisen laivan kanssa. Meille tuttu "saattomurtaminen" on lähinnä venäläis-pohjoismainen kuriositeetti.
All information and details given in good faith but not guaranteed!