60 vuotta Ilmarisen tuhosta

Aloittaja Mikko-Oskari Koski, 13.09.2001, 17:46:40

« edellinen - seuraava »

Mikko-Oskari Koski

Tänään tulee kuluneeksi päivälleen 60 vuotta siitä, kun panssarilaiva Ilmarinen tuhoutui osallistuessaan epäonnistuneeseen harhautussaattueeseen pohjoisella Itämerellä. 271 merisotilasta hukkui, 132 pelastui (viimemainittujen joukossa isosetäni, joka onnekseen sattui olemaan onnettomuuden tapahtuessa vahtivuorollaan ylimmällä kannella sijainneessa radiohytissä).
Ilmarinen, kuin myös sen sisaralus Wäinämöinen, oli ehkä kaikkien aikojen epäonnistunein suomalainen sota-alus. Sen oli määrä toimia raskaan tykistönsä ansiosta ikäänkuin kelluvana rannikkolinnakkeena, mutta tämäntyyppiseen toimintaan täysipäiväisesti se oli hieman liian pieni. Saaristoväylissä operointiin panssarilaiva taas oli aivan liian iso. Sotien jälkeen hankitut sota-aluksemme eivät sitten koskaan ole olleetkaan läheskään tämän kokoisia.

Ilmarinen osallistui kohtalokkaalla matkallaan saattueeseen, jonka oli määrä harhauttaa venäläisiä. Aluksen miinaharaimet oli laskettu V-kirjaimen muotoon ulkosivustoille, mutta jommallakummalla sivustalla eivät vaijerit pitäneetkään, ja haraimeen tarttunut miina paiskautui aluksen kylkeä vasten räjähtäen. Ilmarinen upposi noin vartissa paikkaan, joka hyvin tiedettiin, mutta suuren syväyksen (70-90 metriä) vuoksi sijainnista kerrottiin vasta -80-luvun lopulla, jolloin sukellustekniikka oli riittävän kehittynyttä hylyn tutkimiseen. Ja kävihän paikalla pari veteraaniakin, Ranuan sukellusveneellä...

Kun Ilmarisen tuhosta tuli kuluneeksi 50 vuotta 13.9.1991, vietettiin onnettomuuspaikalla pienimuotoinen muistojuhla, johon osallistuivat tykkivene Karjala (allekirjoittanutkin mukana) ja ohjusvene Turku. Kuulas syyspäivä vuodenaikaan nähden melkein tyynellä Itämerellä jäi mieleen yhtenä parhaimmista hetkistä koko laivastopalveluksessa. Samaan aikaan paljastettiin myös onnettomuuden muistolaatta Utössä.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Mikko Pätäri

#1
Kaiman pikku historiankatsaukseen hiukan lisätietoa.
Joka vuosi tuhon vuosipäivänä 13.9 (tai sitä lähinnä olevana viikonloppuna) järjestetään laivaston muistoristillä Naantalin kuparivuorella muistotilaisuus, jota yleensä edeltää jumalanpalvelus Naantalin kirkossa. Eli ainakin vinkkinä, jos tuolloin sattuu tuolla seudulla liikkumaan.

Panssarilaivojemme muistoa yleensäkin vaalimaan on myöskin perustettu perinneyhdistys, joka mm. tallettaa laivoilla käytössä ollutta esineistöä, ja muuta aluksiin liittyvää materiaalia, kuten miehistön kertomuksia toiminnasta aluksilla ym.

Itselleni k.o. onnettomuus on sikäli läheinen, että oma isoisäni palveli Ilmarisen tykkimiehenä kyseisellä matkalla, ja oli yksi onnekkaista pelastuneista.

Matti Kauppinen

#2
Löytyisikö netistä sivua josta löytyisi teknisiä tietoja Ilmarisesta?

Mikko-Oskari Koski

#3
Ei taida varsinaisia nettitiedostoja aiheesta löytyä, mutta siihen liittyvästä kirjallisuudesta saa luettelon osoitteesta: http://koti.mbnet.fi/~karsikas/psl/index.html
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

wirrankoski

#4
Tähän saakka parhain laivaston (ja koko valtiovallan) laivoja esittelevä yleisteos on Visa Auvisen toimittama "Leijonalippu Merellä" - kirjaa löytynee hyvinvarustetuista kirjastoista...

Rami