Merenkurkun liikenne (oli: NLC Ferryn...)

Aloittaja Mika Liinamaa, 09.10.2012, 01:38:28

« edellinen - seuraava »

Mika Liinamaa

Hyvältä näyttää tällä rintamalla. Uutisten mukaan uuden laivan rahoitus pitäisi olla varma ja laivatilaus on totta tämän vuoden aikana. Olisi hienoa, jos tänne saataisiin Suomalaisen telakan laiva. Toivottavasti voittava tarjous osuisi Suomeen.

Viitaten aiempaan kirjoitukseen Siljan luopumiseen reitistä... Sama juttu itselläkin. Olihan se iso harmi, kun Silja vetäytyi näiltä vesiltä, mutta olihan nämä vedet aivan toisenlaset silloin, kun tax-free oli vielä liian tuoreessa muistissa. Silloin haikailtiin, jotain sellaista, mihin ei ollut enää paluuta. Nykyään konsepti on liikenteellisesti paljon monipuolisempi ja nykyinen konsepti tuntuu myös toimivan. Tietysti matkustajamäärissä ollaan vielä kaukana tax-free aikakauden matkustajamääristä, jolloin laivoja oli useita ja reittejäkin useaan eri kaupunkiin. Noista ajoista on ehtinyt kulua jo lähes 20 vuotta ja uusi matkustajasukupolvi ei enää osaa edes kaivata kaikkia tax-free aikakauden "riemuja".

Tauno Hermola

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 17.07.2018, 23:16:12
Kvarken Link tuskin lienee myytävänä, mutta uuden aluksen operointi saatettaisiin kilpailuttaa. Siinä tilanteessa Eckerö voisi tosiaan -niin halutessaan- olla mahdollinen toimija, mutta yhtä hyvin voi olla, ettei moinen sitä kiinnosta. Eihän Eckerö tiettävästi lähtenyt kisaamaan Ålandstrafikeninkaan operoinneista, vaikka siinä oltaisiin oltu kirjaimellisesti varustamon kotivesillä.

Jos ei sittenkään kilpailuteta! Pakko ihailla sitä tinkimätöntä turvallisuuskulttuuria, joka nykyisen operaattorin toimitusjohtajan(?) sanoista heijastuu:

LainaaInte en enda passagerare utöver det som fartyget registrerats för. Inte en enda. Det är vad som gäller.

https://www.vasabladet.fi/Artikel/Visa/3801


Tuomas Romu

Lainaus käyttäjältä: Juha Paulavuo - 12.07.2018, 14:18:51
Suunnitelmat uuden laivan saamiseksi Merenkurkkuun etenevät. Kvarken Link Ab on kutsunut neljä telakkaa jättämään sitovat tarjoukset uuden laivan rakentamisesta. Telakoista kolme on eurooppalaisia ja yksi aasialainen.

Kaksi on leikistä jäljellä:

TS: Wasalinen uuden aluksen rakentaja ratkeaa pian – Rauman telakka lähellä tilausta

Wasalinen uuden aluksen rakentaja ratkeaa pian. Mukana tarjouskilpailussa on enää kaksi telakkaa, RMC Raumalta sekä "suuri eurooppalainen telakka". Tilaus saattaa selvitä jo joulukuun alussa.

Mikähän mahtaa olla kilpailija? Flensburger Schiffbau-Gesellschaft?
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Kalle Id

Saattaapi olla – paljon riippuu siitä, haluaako Kvarken Link sen alkujaan puhutun 2021-toimituksen. FSG ei nimittäin käsittääkseni siihen pysty, sen verran hyvässä kuosissa ovat tilauskirjat. Lisäksi kun puhuttiin suuresta eurooppalaisesta telakasta niin mietin, että olisiko kuitenkin Fincantierilla jollain telakalla tilaa? Heillähän on toki paljon tilauksia, mutta niin on telakoitakin...

Tuomas Romu

All information and details given in good faith but not guaranteed!

Timo Heikkinen

Lainaus käyttäjältä: Tuomas Romu - 11.01.2019, 13:53:12
Kyl Raum o ain Raum:

https://yle.fi/uutiset/3-10592138

Ei voi muuta todeta kuin, että hieno homma Raumalaisille  :beer: On se hienoa, että kotimaiseen osaamiseen luotetaan, jätettäköön se muuan sanomatta...  ;D

Marko Mäkelä

Aika pikkunen tuon havainnekuvan perusteella.

Peetu Kytöranta

Vois luulla, että se ihan tarpeen mukaan rakennetaan. Ei kai oo järkeä kuljettaa matkustajille hukkatilaa ja autoille turhia metrejä, kun alusta asti päästään uutta suunnittelemaan ja tekemään.  ::)

Marko Mäkelä

Lainaus käyttäjältä: Peetu Mäkelä - 11.01.2019, 14:50:57
Vois luulla, että se ihan tarpeen mukaan rakennetaan. Ei kai oo järkeä kuljettaa matkustajille hukkatilaa ja autoille turhia metrejä, kun alusta asti päästään uutta suunnittelemaan ja tekemään.  ::)
No tottahan tuo on. Esim Viking Gracessa on tarpeetonta hukkatilaa.

Kai Heino

Varmaan aika lailla Hammershusin pohjiin perustuva lautta. Autokansi yhtäsuuri ja matkustajia hieman enemmän.
Luonto suosii turhanpäiväistä kokeilijaa.

Kalle Id

Kynäilin Ulkomatalan blogiin vähän enemmän tietoa sisältävän uutisen (kuin Ylen versio): http://ulkomatala.net/ajankohtaista/uutiset/2019/kvarken-link-ja-rmc-aiesopimukseen-uudesta-vaasa-uumaja-lautasta/

Onhan tuo tosiaan varsin pieni, mutta matkustajakapasiteetti on kuitenkin samaa luokkaa kuin nykyisessä (ja ilmeisesti siis tarpeeksi), rahtikapasiteetti puolestaan melkein puolet nykyistä isompi. Tuohan ei ole reitti, jossa olisi varsinaisesti odotettavissa isoa kasvua tulevaisuudessa, mutta uusi laiva on "pakko" rakentaa kun sopivan kokoista Wasa Expressiä uudempaa joka a) täyttäisi ympäristövaatimukset ja b) jossa olisi sopiva jääluokka ei ole saatavilla.

Tauno Hermola

#236
Lainaus käyttäjältä: Marko Mäkelä - 11.01.2019, 14:25:14
Aika pikkunen tuon havainnekuvan perusteella.

En ole nähnyt missään aluksen mittoja, mutta Svenska YLE:n uutisen mukaan pituus ja leveys olisi hieman suurempi kuin Wasa Expressin.

https://svenska.yle.fi/artikel/2019/01/11/nya-kvarkenfarjan-ska-byggas-i-raumo-leverans-varen-2021?page=1

Wasa Expressin matkustajakapasiteettihan on ollut yli 1500, miehistön pienentämiseksikö se on nyt rajoitettu 850:een?


Marko Mäkelä

Lainaus käyttäjältä: Tauno Hermola - 12.01.2019, 12:29:13
En ole nähnyt missään aluksen mittoja, mutta Svenska YLE:n uutisen mukaan pituus ja leveys olisi hieman suurempi kuin Wasa Expressin.

Näkeehän sen kun kuvaa katsoo ettei se nyt mikään jättiläinenkään ole. Mutta varmasti ihan kompaktinkokonen nykyiseen liikenteeseen merenkurkussa.








Wasa Expressin matkustajakapasiteettihan on ollut yli 1500, miehistön pienentämiseksikö se on nyt rajoitettu 850:een?

Joo niin se on eli Wasa Expressin matkustajamäärää on tarkoituksella rajattu ja onhan jos jollakin matkalla tuo 850 ihmistä niin sehän on paljon pohjanlahden liikenteessä. Aikoinaan muistan kun joulukuussa 2000 Wasa Queenilla mun lisäksi tais olla noin 50 ihmistä mennentullen.

Kalle Id

Muistelisin jostain lukeneeni (ja nyt saatan siten olla 100% väärässä) että pelastusvälineistöä on alkuperäisestä muokattu ja siksi 850 olisi nykyinen maksimi.

Jani Nousiainen

Ajoittain ollut pienempikin kuin 850 matkustajaa.  En tiedä onko vähennetty pelastusvälineistöä mutta toisaalta olisi loogista kun on vähemmän välineistöä katsastettavaksi.
Matkustajalaivat.com

Tulevaa: Viking XPRS 15-16.8 St. Ola 16.8 Ionis 16.8 Viking XPRS 18.8 Baltic Princess 19-20.8 VikingGrace 20-21.8