M/s Juovesi karille

Aloittaja Lasse Reunanen, 27.07.2006, 10:36:00

« edellinen - seuraava »

Lasse Reunanen

Tämänpäiväisen Länsi-Savon mukaan m/s Juovesi on ajanut eilen illalla karille Haukivedellä Haponlahden kanavan edustalla.

Paikalla väylä tekee mutkan ja aluksella oli tähystetty liian kaukana olevaa viittaa ja välistä oli muutama keppi jäänyt huomaamatta, jolloin alus meni niiden väärältä puolelta. Juovedessä ei ole vuotoa ja se makaa keskilaivasta tukevasti karilla. Aluksessa ei ollut matkustajia vaan sitä oltiin kuljettamassa pelkän miehistön voimin.
Halko on laivan ainoa oikea voimanlähde, mutta hätätapauksessa korvaavatkin polttoaineet tulevat kysymykseen.

Tarmo Hurskainen

Saimaan suunnallan kolistellaan pohjia jatkuvasti. Olen itsekin ajanut veneellä reitin Oravista Haponlahden kanavalle ja siitä Haukivedelle.  Ja kyllä on hyvin merkitty väylä. Sanoisin, että taas kerran silkkaa huolimattomuutta.

Lasse Reunanen

Alus on muuten aikanaan 6 vuotta sitten käynyt samassa paikassa kivillä. Tosin silloin nimi ja omstaja eivät olleet nykyiset.
Halko on laivan ainoa oikea voimanlähde, mutta hätätapauksessa korvaavatkin polttoaineet tulevat kysymykseen.

Antti Aho

Alus kävi tuossa paikassa kivellä Kuopio-nimisenä kesällä 1997 eli yhdeksän vuotta sitten. Silloin se ajoi viimeistä kesää Rollin lipun alla Kuopio-Savonlinna -reittiä ja tämä tapaus antoi kai varustamolle potkua jättää se seisomaan ensiksi Kuopion satamaan ja sen jälkeen Kumpusaareen. Yleensähän alus kulki Oravin kautta, mutta tuona tuulisena lauantai-iltana se valitsi sääolosuhteiden vuoksi reitikseen Haponlahden kanavan. Rankka sadekuuro oli tuolloin kuulemma syy poikkeamaan väylän ulkopuolelle ja tutkan kanssakin oli kaiketi ongelmia.

Erkki Tirkkonen

 M/S Juovesi on siirretty syyskuun 2007 alkupäivinä Savonlinnasta takaisin Tuusniemen satamaan.Matka sujui omilla koneilla.
Saamieni tietojen mukaan, M/S Juovesi jatkaa ravintolalaivana Tuusniemen satamassa.

Jani Nousiainen

Vieläkö Juovesi on Metzbergin omistuksessa vai onko vaihtanut omistajaa?
Matkustajalaivat.com

Tulevaa: Viking XPRS 15-16.8 St. Ola 16.8 Ionis 16.8 Viking XPRS 18.8 Baltic Princess 19-20.8 VikingGrace 20-21.8

Erkki Tirkkonen

 Vastaan tuohon kysymykseen "diplomaattisesti" :'(, omistussuhteissa on tapahtunut "tarkennuksia". Näin kerrottiin.

Juha-Matti Harjumäki

Lainaus käyttäjältä: Niko Viirret - 10.09.2007, 19:21:07
Romuksi vaan tommonen hirvitys. ::)
Älä kärhämää aiheuta, monta kertaa aiemminkin on samanlaista sanottu eri aluksista ja siitä se soppa on syntynyt.  ::)
2010

Silja Europa 9.10-10.10.

2008 Isabella 26.1-27.1  XPRS 29.6-30.6.
2007         Gabriella 3-5.4.
Rosella 18-19.6.  Isabella 22-23.9

Niko Viirret

Lainaus käyttäjältä: Juha-Matti Harjumäki - 10.09.2007, 19:29:53
Älä kärhämää aiheuta, monta kertaa aiemminkin on samanlaista sanottu eri aluksista ja siitä se soppa on syntynyt.  ::)

Joo ehkäpä pitää poistaa. 8)

Kimmo Rantanen

Varusteet: Baari, kahden hengen hyttejä kahdella kannella yhteensä 58:lle matkustajalle, viidessä hytissä oma wc, 2 saunaa, joista toinen katolla, suihkut, salonki, aurinkokansi.

http://fi.wikipedia.org/wiki/M/S_Juovesi

Tuo Juoveden katolle ilmestynyt häkkyräkö on sauna? :o

KUVA: http://personal.inet.fi/koti/juha.karhu/LAIVAKUVIA/Juovesi.jpg

Jani Nousiainen

Ei voi olla, on meinaan sen verran pieni koppi , uskoisin sen olevan  portaikko katolle. Tai jos on niin on yksi pienimmistä saunoista
Matkustajalaivat.com

Tulevaa: Viking XPRS 15-16.8 St. Ola 16.8 Ionis 16.8 Viking XPRS 18.8 Baltic Princess 19-20.8 VikingGrace 20-21.8