DFDSn ikärajat + kysymys Vikingistä ja Siljasta

Aloittaja Santeri, 20.12.2001, 01:26:17

« edellinen - seuraava »

Santeri

Olin kaksi kuukautta sitten yksin Crown of Scandinavialla. Otin etukäteen selvää ikärajat ja sain sellaisen vastuksen, että reittimatkalla se on 18 ja 17 vuotias voi matkustaa vanhempien luvalla. Olin 20.10 Lauantai lähdöllä intoa täynnä Oslon satamassa. Sain maihinnousukortin ja menin istuskelemaan ja odottamaan laivalle pääsyä. Hetken kuluttua mies lähtöselvityksestä tuli sanomaan, että ikäraja on 21. Olin ihmeissäni ja sanoin, että olen menossa vain yhteen suuntaan. Se äijä sanoi, että ikäraja on silti 21. Olin siinä vaiheessa hieman kauhuissani. Mies sanoi, että hän kysyy asiaa laivasta. Lopulta sain luvan matkustaa, mutta loppuun saakka se ikäraja oli 21 v.
Muutama päivä sitten kysyin asiaa uudestaan DFDSltä. Sain saman vastauksen. Mistä ihmeestä se 21 v. ikäraja reittimatkalle tulee. Se mies olisi varmasti sanonut jos ikäraja on eri viikonloppuna.
Kaiken lisäksi jouduin tulliin palattuani takaisin Osloon.
Kuukausi sitten jouduin toisen kerran ikärajasääntöjen kanssa ongelmiin. Yritin varata kolme kertaa Sto-Tal matkaa Regina Balticalla suomen Tallinkilta. He kehtasivat väittää, että ikäraja on 18 v, koska matka sisältää yöpymisen. Lopulta varasin matkani Tukholmasta ja kaikki sujui ongelmitta koska se ikäraja on 16. Lähetin suomen Tallinkille palautetta virheellisestä tiedosta ja he pahoittelivat asiaa ja lupasi korjata tiedot. Muutenkin ne anto Sto-Tal reitistä ristiriitaista tietoa.

Se olisi hyvä jos mä saisin jonkun näkösen selvyyden DFDS ikäsääntö juttuun. Se häiritsee minua.

Miran Hamidulla

#1
Mun jossain DFDS esitteessä ikäraja risteilyillä oli 20 muistaakseni. Aika outoa että DFDS asiaa noin tarkkaa valvoo?!?!?! Yleensä tota ei kukaan tsekkaa laivoilla.
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Matti Kauppinen

#2
Sehän on yleistä että viikonlopun lähdöillä on korkeammat ikärajat. Esim. Siljalla sanotaan seuraavaa:

Risteilyliikenne:
"Ikäraja on 20 vuotta lähdöillä su-aamusta pe-aamuun
Ikäraja on 23 vuotta lähdöillä pe-illasta la-iltaan
Alle 20-vuotiaat (pe-la -lähdöillä alle 23-vuotiaat) voivat matkustaa vanhempansa tai muun aikuisen valvojan seurassa. Valvojan tulee olla 30 vuotta täyttänyt. Turvallisuussyistä lapsella/nuorella tulee olla huoltajansa allekirjoittama lupa matkustaa valvojan seurassa."

Reittiliikenne:
"Ikäraja on 18 vuotta kaikilla lähdöillä. Alle 18-vuotiaat voivat matkustaa vanhempansa tai muun aikuisen valvojan seurassa. Valvojan tulee olla 30 vuotta täyttänyt. Turvallisuussyistä lapsella/nuorella tulee olla huoltajansa allekirjoittama lupa matkustaa valvojan seurassa."

"15-17-vuotiaat voivat matkustaa yksin ilman vanhempansa tai muun aikuisen seuraa, kun nuorella on kirjallinen vanhempien tai muun huoltajan allekirjoittama lupa. Alle 15-vuotias ei voi matkustaa yksin."

Santeri

#3
Nuo ikärajat laivoilla ei ei varmaankaan kiinnosta täysi ikäistä, mutta minua ne kiinnostaa, koska en ole täysi ikäinen. Luskelin päivällä Viking Linen alennuskuponkia ja huomasin, että ikäraja arkilähdöillä risteilyille on 20 v. Samalla mieleeni tuli, että eikö se ollut joskus 18 v. Aloin tutkimaan vanhoja Vikingin esitteitä. Huomasin, että esitteessä joka oli voimassa 1.10.96 alkaen niin ikäraja oli muuttunut. Sitä ennen ikäraja oli 18 v. arkilähdöillä ja viikonloppulähdöillä 20 v ja sen jälkeen 20v. arkilähdöillä ja 23 v. viikonloppulähdöillä. Myös Siljan esitteessä joka tuli voimaan myös 1.10.96 on aivan sama juttu. Siitä eteen päin systeemi on jatkunut samana vikingin kanssa. Onko kenelläkään tietoa, että mistä tuo ikärajan muutos johtui? Johtuuko se lainmuutoksesta vai päättivätkö Silja ja Viking yhdessä muuttaa ikärajan nuorison huonosta käytöksestä johtuen tai jotain sellaista?
Tänäkin päivänä virolais yhtiö Tallinkille pääse risteilylle viikonpäivästä riippumatta 18 vuotias. Tuo käytäntö vittaa siihen, että Siljalla ja Vikingillä on keskenään sopismus ikärajoista risteilyliikenteessä.

Heikki Helen

#4
En oo tästä aivan varma, mutta tuo ikärajojen korotus tuli nimen omaan sen takia, ettei nuoret aikuiset osaa käyttäytyä kunnolla ja tietääkseni tuo ikärajajuttu on jollain tavoin lakisääteinen juttu eikä suinkaan vain siljan ja viikingin oma sopimus. Eestiläisten alusten kun ei tarvi noudattaa samoja ikärajoja kuin suomalaisten alusten, niin siksi heillä on tuo ikäraja aina 18. Ruotsalaisista aluksista en tiedä, mutta luulisin, että he noudattaa samoja ikärajoja kuin suomalaiset alukset.

Tosin noista reittimatkojen ikärajajutuista mä en tiedä, koska mä en oo vielä kertaakan harrastanu sellaisia...
Nykyään yli 1200 alusta ja 1600 kuvaa ---> http://www.hhlweb.org

Jaakko Ahti

#5
-
Jaakko Ahti

Jaakko Ahti

#6
-
Jaakko Ahti

Santeri

#7
Hyvä kun tuli joku selvyys tuohon ikäraja juttuun! En välttämättä olisi ollut kiinnostunut tuosta ikärajan muutos jutusta, mutta täytän 18 vajaan vuoden päästä. Kyllä nuo reittimatka säännöt ovat tulleet tutuiksi.
Kyllä tuo ruotsalaisten nuorten käytös laivoilla on välillä vähän huonoa. Viime syksynä menin lauantai iltana Silja Symphonyllä Helsingistä Tukholmaan niin siellä ne ruotsalaiset polttivat tupakkaa saunan pukuhuoneessa.

Matti Kauppinen

#8
Tuo ruotsalaisten nuorten huono käytös muuten pitää paikkansa. Vuosi sitten helmikuussa kun matkustin Silja Festivalilla Tukholmaan, niin laivan sauna-osastolla oli iso joukko ruotsalaista nuorisoa "räkäkännissä". Ne huusivat kovalla äänellä saunassa ja uima-altaassa, rikkoivat allas-osastolla lastenaltaan muovisen suojalasin, kuseskelivat suihku-osastolla lattialle. >:( Yksi tyyppi oli mennyt uimaan lompakon kanssa ja siellä se tyyppi kuivatteli seteleitä ja luottokortteja lauteilla. Kyseinen seurue ei antanut kovin hyvää kuvaa ruotsalaisten nuorten käytöstavoista. Eikä asiaa parantanut yhtään samaisen porukan metelöinti ja huutaminen laivan buffetissa ja laivan yökerhossa. Jo tuon kokemuksen perusteella minusta on hyvä, että ikä-rajat ovat korkealla.

Santeri

#9
Lisäyksenä vielä, että kyllä ne samat ruotsalaiset mitkä polttivat tupakkaa pukuhuoneessa niin huusivat altaassa kaiken näköistä. Minua kyllä harmittaa kun täytyy olla tollaisia riehuja ja niiden takia täytyy nostaa ikärajoja. On se silti ihan oikein, että ikärajoja on nostettu.
Voisin vielä kertoa vähän historiaa ikärajoista Siljan laivoilla vuodelta 1993.

Reittiliikenne ruotsiin.
16 v ja sitä nuoremmat vanhempien luvalla.

Risteilyliikenne ruotsiin
Samat ennen kun ne muuttuivat.

Sally Albatrossin risteilyt
Alaikäraja 18 v.

Saksan liikenne.
Alle 14-vuotiaat eivät saa matkustaa Finnjetillä ilman vanhempiensa tai 30v v. täyttäneen aikuisen seuraa.
Tämä pätee sekä risteily- että reittimatkoilla.

Eli Saksan risteilylle on päässyt jo 14 vuotias vuonna 1993!

Ennen oli ennen nyt on nyt.

Eerik Laine

#10
Ehkä ruotsalaisten huonosta käytöksestä kertoo aika hyvin sekin fakta että Rosellan Dancing Queen risteilyllä sattuneista pahoinpitelyistä saa lukea usein paljon enemmän kuin "tavallisten" Suomen laivoilla riehunnasta. Pari kertaa Rosellalla Dancing Queen aikana matkustaneena (ja vielä keskellä vikkoa) voin kyllä sanoa että siellä on kyllä meininki huomattavasti rauhattomampaa...

Kenny Leong

#11
Joo minäkin olen sitä mieltä että nämä ruotsalaiset nuoret on aika rällästäjiä!! On meinaa tullut nähtyä niitten käytöstä.
Saisivat ne turvaukkelit pistää ne kaikki riehujat juoppoputkaan virumaan ja aamulla väkisin syöttäisivät valkosipulia ja hapankaalia örveltäjien suuhun >:(




Petri Lindqvist

#12
No kun nyt ruotsalaisia haukutaan, niin sanotaan että kyllä ne suomalaisetkin osaavat riehua. Tästä hyvänä esimerkkinä Cinderellan viikonlopun risteilyt joka on todellista sikailua ja porauslautta meininkiä. Perjantai lähdöllä on putka varmuudella täysi ja ruotsalaisia ei varmasti ole mukana.

Juha Westerlund

#13
Välillä kieltämättä putkat täynnä sekopäitä, mutten ole mitään erityisen pahaa tässä nähnyt..Mutta aina ison "mainoskampanjan aikaan" ne kaikki hullut on täällä kun kerran halvalla pääsee!!! 8)

Kenny Leong

Niin joo näitä pöytälevyjäkin lentelee Cinderellan yökerhossa helvettiin....silloin tällöin...kuulemma  ;) 8) :) :)

P.S. En minä!!