Suomeen EU-vaatimukset täyttävä laivaromuttamo?

Aloittaja Joonas Vähämäki, 10.10.2016, 13:59:22

« edellinen - seuraava »

Joonas Vähämäki

Todella kiinnostava juttu oli Kauppalehdessä: Suomi hakee uutta bisnestä, tahtoo valtamerilaivojen purkupaikaksi.

Tekesin rahoittamassa hankkeessa ovat mukana Turun Korjaustelakka, Meriaura, Delete Finland ja Pesupalvelu Hans Langh. Turun Korjaustelakan kuivatelakan pituus on 265 metriä ja leveys 70 metriä. Eniten telakkaa kiinnostavat riittävän suuret, noin 150-metriset laivat.

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/suomi-tahtoo-valtamerilaivojen-purkupaikaksi/N2uS7tAg

Kalevi Lehto

Eihän tuo Naantalissa mitään ennennäkemätöntä olisi. 1990-luvun alussahan siellä oli useamman vuoden ajan vastaavaa toimintaa. Silloin taidettiin pääsääntöisesti tosin romuttaa itänaapurin käytöstä poistettua kalustoa mm. sukellusveneitä.
Laivamatkailua Suomen Turusta jo vuodesta 1964

Janne Koskinen

Katajanokallakin taidettiin romuttaa viimeinen laiva noin anno 1980?

Eikä se työturvallisuuskaan ollut silloin Suomessakaan laivanpurkamisessa juuri nykyisiä Alangin rantoja kauheasti korkeampi.
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Joonas Vähämäki

Silloin oli silloin, nyt on nyt :)

Ei ollut EU-määräyksiä, ja laivatkin valtaosin pienempiä. Vaikka kuinka olisi suhmurointia saada osa Aasiassa romutettavista laivoista vain tänne säännöistä riippumatta, niin tuskin ketään tilanne harmittaa, että Suomeen saadaan lisää työpaikkoja.

Tuomas Romu

Ennen wanhaan Suomi oli monesti laivojen viimeinen todellinen lippuvaltio. Nykyään suomalaiset varustamot ostavat laivansa uutena ja myyvät ne sitten aikanaan second hand -markkinoille.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Aleksi Kallio

Sikäli kun Meyer on nyt niin hyvässä nosteessa en epäile hetkeäkään etteikö myös toissuuntainen toiminta onnistuisi. Tässä olisi myös synergiaetuja kun ajattelee että vieressä rakennetaan uusia paatteja.

Tuomas Romu

No jaa. En näe romuttamisen ja uudisrakentamisen välillä muita yhtäläisyyksiä kuin että molemmat tapahtuvat telakassa.
All information and details given in good faith but not guaranteed!

Pekka Laakso

Eikä Turun Korjaustelakka Naantalissa (Naterin vanha romuttamo 80-luvulta) ja Meyer Turku Pernossa liity muutenkaan toisiinsa, mitä nyt sattuvat sijaitsemaan kohtuullisen lähellä toisiaan.
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.