Jäätalvi 2018-2019

Aloittaja Tuomas Romu, 31.10.2018, 18:23:40

« edellinen - seuraava »

Pekka Laakso

...of Finlandin kausi on päättynyt. On matkalla Vaasan edustalta Turkuun, ja Turun satamalistan mukaan jatkaa myöhemmin matkaansa Turusta Hollantiin.
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Petri Nummijoki

#106
Lainaus käyttäjältä: Hannu Sarell - 24.03.2019, 15:32:44
Hämmästytti vaan kun tänäänkin 12.45 merisään yhteydessä mainittiin Thetiksen avustavan Merenkurkussa. Ei tietenkään muita Ruotsin murtajia. Toisaalta Sjöfartsverketin sivuilla on tämän päiväisen tiedon mukaan "heidän" laivastossaan. No pääasia, että liikenne sujuu, miten sitten kulut tasataankin.

Kuten Ari-Jukka edellä mainitsikin niin takavuosina (vuoden 2010 molemmin puolin) oli yksi ruotsalainen Atle-luokan murtaja Merenkurkussa yhteiskäyttöisenä (yleisimmin varmaan Frej) ja toisinaan se mainittiin jäätiedotuksessakin. Silloin homma käsittääkseni pelasi niin, että laskettiin, monenko vuorokauden edestä sille kertyi talven mittaan töitä Suomen satamiin kulkevan liikenteen avustuksissa ja korvaus maksettiin sen mukaan. Joskus Viking-luokan murtajiakin oli vastaavalla tavalla yhteiskäytössä. Esim. talvella 2010 oli Selkämerellä ja Ahvenanmerellä Vidar Viking.

Pekka Laakso

Sjöfartsverketin jäätalven tilannekatsauksen mukaan Thetis lopetti eilen jäänmurtorahtauksensa, mutta ZoFin lopetettua kautensa kokonaan, on Thetis siirtynyt Väylän rahtaukseen tuon paikalle Vaasan saaristoon, minkä vuoksi näkyy nyt jäätiedotuksessakin.

"Även Ymer ligger till kaj i Luleå, dock med 24 timmars beredskap. Kvar i tjänst är Ale och Frej samt Ymer som ligger i beredskap i Luleå. Samtliga tre är stationerade i Bottenviken. På förmiddagen den 2 april avslutade Thetis sin isbrytningsexpedition.

http://sjofartsverket.se/sv/Press/Mycket-lindriga-isforhallanden-i-svenska-farvatten-/
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Hannu Sarell

Frej avustamassa Ajoksesta laivaa. Sitä ennen kävi Hailuodon pohjoispuolella jatkamassa Sisun Oulusta auttaman laivan avustusta? Onko halvempaa käyttää ruotsalaisten saman luokan Frejtä. kuin Sisua? Sisu nyt parkissa...

Pekka Laakso

#109
Lainaus käyttäjältä: Hannu Sarell - 05.04.2019, 00:17:12
Frej avustamassa Ajoksesta laivaa. Sitä ennen kävi Hailuodon pohjoispuolella jatkamassa Sisun Oulusta auttaman laivan avustusta? Onko halvempaa käyttää ruotsalaisten saman luokan Frejtä. kuin Sisua? Sisu nyt parkissa...
Eiköhän se tänä päivänä mene jäänmurtoyhteistyön nojalla niin, että lähimpänä oleva murtaja avustaa on se sitten suomalainen tai ruotsalainen. Lisäksi tässä vaikuttanee sekin, että Frej tavallaan on tuurannut alueella sekä Sisua että Polarista, joilla on ollut vaihtopäivä eilen ja tänään.
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Pekka Laakso

Nyt lopetti kautensa sekä Sjöfartsverketille että Väylälle hommia paiskinut jäänmurron liikkuva taidonnäyte Thetis. Matkalla Turkuun.
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Pekka Laakso

Sisu lopettelee jäänmurtokauttaan Kalajoen edustalla. Määränpääksi päivitetty jo Helsinki.
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Pekka Laakso

Håku julkaissut virallisen tiedotteen ZoFin ja Thetiksen jäänmurtokauden päättymisistä:

https://www.alfonshakans.fi/company/news/thetis-and-zeus-have-completed-their-icebreaking-season/
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Pekka Laakso

#113
Urho avusti vielä aamupäivällä Furuvik-nimisen sementinkuljetuslaivan ulos Oulusta, mutta avustuksen jälkeen lähtikin jo Helsinkiä kohti.

Urho näkyy sittenkin avustavan yhä Furuvikiä, vaikka on jo paluumatkalla.

Oheinen Twitter-tili kannattaa laittaa seurantaan:
https://mobile.twitter.com/WinterAuthority
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Pekka Laakso

Jäänmurtokausi loppui jo Ruotsin puolella. Ohessa Sjöfartsverketin tiedote kauden tilastoilla:

http://sjofartsverket.se/sv/Press/Isbrytaren-Ale-avslutar-arets-isbrytarsasong/
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Pekka Laakso

#115
Päivän jäätiedotuksen mukaan: "Jäänmurtajat: Polaris ja Otso avustavat Perämerellä."

Kontiolla ennakko PortTrafficissa Helsinkiin maanantaiaamuksi. Otsolla taas ennakko myöhemmin ensi viikolla.

https://mobile.twitter.com/WinterAuthority/status/1124632953567567872
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Pekka Laakso

#116
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 04.05.2019, 13:05:09
Päivän jäätiedotuksen mukaan: "Jäänmurtajat: Polaris ja Otso avustavat Perämerellä."

Kontiolla ennakko PortTrafficissa Helsinkiin maanantaiaamuksi. Otsolla taas ennakko myöhemmin ensi viikolla.

https://mobile.twitter.com/WinterAuthority/status/1124632953567567872
Otso lopettaa tänään eli PolarIs jää todellakin kerrankin kauden viimeiseksi murtajaksi:

https://mobile.twitter.com/WinterAuthority/status/1125319738794676224

Polariksellekin on jo annettu tuloennakko Helsinkiin PortTrafficissa eli jäänmurtokausi päättyy piakkoin...
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Pekka Laakso

#117
Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 06.05.2019, 12:03:30 Polariksellekin on jo annettu tuloennakko Helsinkiin PortTrafficissa eli jäänmurtokausi päättyy piakkoin...
Nyt jäänmurtokausi sitten päättyi, Polariskin suuntaa kotilaituriinsa:

https://mobile.twitter.com/WinterAuthority/status/1126379006557732864

Edit: Viralliset tiedotteet ohessa:

https://vayla.fi/-/viimeinen-jaanmurtaja-polaris-lahti-kotimatkalle#.XNWl3-yU-f0
http://arctia.fi/2019/05/10/jaanmurtokausi-paattyy-11-toukokuuta/
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Pekka Laakso

Ja nyt päättyi koko jäätalvi, päivän jäätiedotuksesta:

"JÄÄTIEDOTUS 14.05.2019
Itämeri on jäätön


Jäänmurtajat: Jäänmurtokausi on päättynyt.

Avustusrajoitukset: Ei avustusrajoituksia.

...

Tämä on talven viimeinen jäätiedotus.
Jääpalvelu toivottaa kaikille hyvää kesää!"


https://ilmatieteenlaitos.fi/jaatilanne
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.