Tallink Grupp tilaa LNG-käyttöisen nopean laivan Meyeriltä Turusta

Aloittaja Vesa Penttilä, 11.12.2014, 15:11:08

« edellinen - seuraava »

Joonas Kortelainen

Lainaus käyttäjältä: Eerik Vilenius - 19.12.2014, 18:33:54
Missään ei ole ilmoitettu, kasvaako laivojen määrä uudisrakenteen myötä vai myydäänkö/vuokrataanko jokin nykyisistä aluksista tieltä. Se, mikä laiva mahdollisesti menee myyntiin tai vuokralle, riippuu pitkälti siitäkin, millainen tämä uudisrakenne tulee olemaan. Eikä laivaston karsimista aloiteta välttämättä vanhimmasta päästä. Ratkaisevaa taitaa olla se, mikä menee kaupaksi helpoiten tai mistä saa parhaan hinnan.

Tämä on tietysti muuten totta, mutta Tallinkin tapauksessa laivojen arvo taseessa on kirjattu niin korkealle, että
käytännössä sellaisia markkinahintoja ei uusimmista yksiköistä tulla saamaan, että tällaista ihan heti nähtäisiin. Eli jos joku lähtee, niin se on todennäköisesti vanhemmasta päästä ja silloinkin vuokralle. Lisäksi uudemmat yksiköt vastaavat paremmin oman liikenteen tarpeita kuin vanhemmat, vrt tapaus Silja Europa, joka vaihdettiin kahdesti saman sarjan uudempiin ja taloudellisimpiin, mutta pienempiin sisaraluksiin reilun vuoden sisään. Markkina-alueelta ei riitä porukkaa, joka olisi valmis maksamaan sellaisia summia, että Europaa olisi voitu kannattavasti päivittää vastaamaan nykyajan vaatimuksia. On siis halvempi rakentaa uusi.

Kalle Id

Autojen määrä kasvaa Länsisatamassa joka tapauksessa uuden laivan myötä. Vaikka se korvaisi jonkin nykyisistä aluksista (eli lähinnä Starin tahi Superstarin), tulee uuden laivan rahtikapasiteetti olemaan suurempi. Ergo, samaan vuoroon mahtuu enemmän kuljetettavaa kuin aiemmin -> isommat ruuhkat.

Mitä tulee Tallinkin alusten sijoitteluun uuden valmistuessa, varustamonhan kerrotaan tehneen tarjouksen Polferriesistä. Jos Tallink Polferriesin saa omistukseensa, voi uuden laivan syrjäyttämien vanhojen alusten uusi paikka hyvinkin löytyä Polferriesin reittiverkosta.

Tero Lindfors

Omasta mielestäni Tallnkin reittien tulisi mennä näin:

HEL-TAL
Star, Superstar, 2017 Uusi laiva, Sea Wind
HEL-MHQ-STO
Silja Serenade, Silja Symphony
TKU-MHQ-STO
Bq, Bp
TAL-MHQ-STO
Victoria, Mahdollinen uusi laiva 2018


Sitten voisi tulla uusi reitti kuten esim. Helsinki-Pietari tai niin kuin St. Peters Linella Helsinki-Pietari-Tallinna-Tukholma-Pietari. Uudella reitillä kulkisivat sitte. Romantika ja Isabelle.

Peetu Kytöranta


Tero Lindfors

Lainaus käyttäjältä: Peetu Mäkelä - 22.01.2015, 22:43:45
Onhan Galaxykin olemassa... Missäs sen paikka olisi?

Ainiin, Galaxy pääsi unohtumaan... Se korvaisi siis BQ:n Helsinki-Tallinna -linjan risteilylaivana.

rasanttu

Lainaus käyttäjältä: Tero Lindfors - 23.01.2015, 20:42:56
Ainiin, Galaxy pääsi unohtumaan... Se korvaisi siis BQ:n Helsinki-Tallinna -linjan risteilylaivana.

En usko. Helsinki-Tallinna on tämän virolaisen  varustamon kruunun jalokivi ja sillä ansaitusti uusin ja  kapasiteetitltaan suurin alus. En myöskään ymmärrä miksi sitä pitäisi siirrellä kun se on saatu hiljattain reitille yleisön pyynnöstä.

Kalle Id

BQ ei todellakaan tullut Tallinnan-linjalle yleisön pyynnöstä, vaan enemmänkin olosuhteiden pakosta. Galaxy ja BQ ovat käytännössä identtisiä lukuunottamatta sitä, että BQ:n nopeus on suurempi. Helsingin-linjan risteilylaivalle ei ole mitään hyötyä suuremmasta nopeudesta, mutta sen sijaan Turun-linjan tiukalla aikataululla sillä voi olla merkittävä vaikutus mahdollisten myöhästymisten kiinni kirimisessä. Sillä, että toinen laiva sattuu olemaan toista kolme vuotta nuorempi ei varsinaisesti ole merkitystä.

Ville Taavitsainen

no kyllä sillä sisätilojen kunnon kannalta on suuri ero, onko laiva ollut turun linjalla ruotsalaisten sikailevien teinien potkittavana vai Tallinnan reitillä missä on vähän vanhempi asiakaskunta ja kalliimmat matkat.
Silja Serenade 23-25.3.2019

Silja Europa 29-30.3.2019

Kalevi Lehto

Lainaus käyttäjältä: Ville Taavitsainen - 26.01.2015, 20:23:34
no kyllä sillä sisätilojen kunnon kannalta on suuri ero, onko laiva ollut turun linjalla ruotsalaisten sikailevien teinien potkittavana vai Tallinnan reitillä missä on vähän vanhempi asiakaskunta ja kalliimmat matkat.
Mutta mitä tulee yleisesti asiakaskunnan sikailun määrään, niin ainakin omien kokemusten mukaan rankkaisin Tallinnan risteilylinjan kyllä jonkin verran Turkua korkeammalle.
Laivamatkailua Suomen Turusta jo vuodesta 1964

Tero Lindfors

Lainaus käyttäjältä: Ville Taavitsainen - 26.01.2015, 20:23:34
no kyllä sillä sisätilojen kunnon kannalta on suuri ero, onko laiva ollut turun linjalla ruotsalaisten sikailevien teinien potkittavana vai Tallinnan reitillä missä on vähän vanhempi asiakaskunta ja kalliimmat matkat.

On totta, että Turun linjan laivoja potkivat suomalaiset ja ruotsalaiset teinit, mutta Helsingin risteilylinjan laivaa potkivat suomalaiset ja virolaiset teinit. Kyllä itselleni on muodostunut sellainen käsitys, että HEL-TAL -risteilylinjalla on humalaisia jotka juovat ja polttavat sisällä laivassa ja mm. työntelevät toisiaan ostoskärryissä ympäri laivaa... Tallinnan matkat vaan sattuvat olemaan kalliimpia, koska sillä reitillä on ylivoimaisesti eniten matkailijoita.

Kalevi Lehto

Lainaus käyttäjältä: Tero Lindfors - 26.01.2015, 20:51:34
Helsingin risteilylinjan laivaa potkivat suomalaiset ja virolaiset teinit.
No joo, tarkoitin tuolla "risteilylinja"-ilmauksellani vain eroa Shuttle-laivoihin, joilla meno niinikään kokemukseni mukaan yleensä on hieman siistimpää.
Laivamatkailua Suomen Turusta jo vuodesta 1964

Ville Taavitsainen

Lainaus käyttäjältä: Kalevi Lehto - 26.01.2015, 20:40:03
Mutta mitä tulee yleisesti asiakaskunnan sikailun määrään, niin ainakin omien kokemusten mukaan rankkaisin Tallinnan risteilylinjan kyllä jonkin verran Turkua korkeammalle.

no oletin kyllä että ymmärtäisit mitä tarkoitin Tallinnan reitillä jos puhe Baltic Queenistä. Eli Tallinnan ja Tukholman välistä, jolla kuitenkin BQ on ehtinyt urastaan enimmän ajan olla. Jos sitä vertaa Galaxyyn joka on yhtä kauan ollut turun linjalla niin kyllä siellä eroa löytyy hyttien ovista ja muista tiloista.
Silja Serenade 23-25.3.2019

Silja Europa 29-30.3.2019

Kalevi Kallio

Enemmän olisin huolissani Hki-Sto linjasta. Syrrat ovat jo yli 20 vuotta vanhoja kiuluja, ja kun statistiikkaa katsoo, niin joko hinnoittelu on täysin päin persettä, tai kiulut eivät vedä enää - tavallista Matti ja Maija Meikäläistä ja Svenssonin perhettä.

Maalia peffaan ja Silja -hylkeen uudistus ei ihan niin iso juttu ollut. Kakaramaailman muutos pois silmistä 5. kannelle. Uuden itsepalveluravintolan luominen Sympille (kalakauppaa vastapäätä). Entinen hieno ALC ei vedä enää, nyt huoltoasematyyppinen kuppila tilalle.

Kaikessa on juttu, että henkilökunta on kallista. Palvelkoot itse itseään - ja ostakoot luksusmerkkejä!

Uudistukset tehtiin venäläisille. Kertoohan sen butiikkiuudistus. Nyt tämä ryhmä tulee huutamaan poissaoloaan.

Noista Turun linjan lautoista en nyt sano mitään. Täysiä susia koko sarja. Olet nähnyt yhden - olet nähnyt kaikki!

Jarno Setälä

Lainaus käyttäjältä: Kalevi Kallio - 26.01.2015, 22:54:05
Enemmän olisin huolissani Hki-Sto linjasta. Syrrat ovat jo yli 20 vuotta vanhoja kiuluja, ja kun statistiikkaa katsoo, niin joko hinnoittelu on täysin päin persettä, tai kiulut eivät vedä enää - tavallista Matti ja Maija Meikäläistä ja Svenssonin perhettä.

Esimerkkitilanteena 22.5. perjantailähtö Hki-Sto risteily:

Siljalla Deluxe-hytti ilman mitään bonuksia tai pisteitä 600€ (commodore 1000€)
Vikingillä vastaava parivuoteellinen hytti 360€ ilman mitään etuja (suite 740€)