S/S Leppävirta Viikko Saimaalla 1985

Aloittaja Erkki Tirkkonen, 17.02.2008, 11:32:50

« edellinen - seuraava »

Erkki Tirkkonen

Tässä reittiselostus S/S Leppävirran Viikko Saimaalla-risteilystä kesältä 1985. Kipparina oli Hannes Pulliainen (S.1915 ) syntyperäinen leppävirtalainen, koko ikänsä Saimaalla kulkenut kippari.
Maanantai, lähtö Kuopiosta klo.11:00. Etelä-Kallaveden ja Suvasveden ylitettyään laiva saapui Tuusniemen Levälahteen klo.14:00. Matkustajat siirtyivät linja-autolla tutustumaan Valamon ja Lintulan luostareihin. Myöhemmin illalla oli illanvietto Lomakeskus Hupelissa.Tiistai aamuna matka jatkui Heinäveden reitin kanavien kautta Pilpan kanavan alapuolelle, lähelle Koukunpolvea,Mäntysalon saareen, vanhan tukkikämpän laituriin. Iltaohjelmana saunomista ja onkikilpailu joukkueittain. Keskiviikko aamuna matka jatkui kohti Savonlinnaa, jonne saavuttiin iltapäivällä. Tunnin pysähdyksen jälkeen matka jatkui vielä Punkaharjulle ns.Retretin laituriin. Matkustajat siirtyivät pienen kävelymatkan jälkeen Retrettiin tutustumaan taidenäyttelyyn.Noin kahden tunnin tauon jälkeen laiva siirtyi  matkustajineen yöpymään lahden toiselle puolelle Valtion hotellin kivilaituriin. Torstaina matka jatkui Virtasalmen kapeikon kautta takaisin Savonlinnaan, jonne saavuttiin klo 14:00. Iltaohjelmaan kuului mm. opastettu kiertokäynti Olavinlinnassa. Perjantai aamuna lähdettiin kohti "kalakukkojen kaupunkia". Matkattiin Haukivettä myöten Varkauteen. Taipaleen kanavan jälkeen matka jatkui Unnukka-vettä pitkin ja klo 17:00 saavuttiin laivan kotikuntaan Leppävirralle,Kalmalahden laituriin. Iltaohjelma oli vapaamuotoista tutustumista ympäristöön,mm.matkailukeskus Unnukan tarjoamiin palveluihin. Lauantai aamuna jatkettiin matkaa Konnuksen kanavan kautta Etelä-Kallavedelle ja Kuopioon saavuttiin klo. 13:30 aikoihin. Huomattakoon lopuksi että kyseisenä kesänä oli S/S Leppävirta jo Leppävirran kunnan omistama ja Roll-Laivojen "aikarahtaama-alus".