Kaasuvuoto miinalaivalla

Aloittaja Markus Myllymäki, 20.05.2009, 16:32:28

« edellinen - seuraava »

Markus Myllymäki

Miinalaiva Hämeenmaalla on havaittu kaasuvuoto.

Miinalaiva Hämeenmaalla havaittiin kaasuvuoto keskiviikkona keskisellä Suomenlahdella.

Kyseessä oli todennäköisesti ammoniakkivuoto. Alus palasi mereltä Upinniemeen Kirkkonummelle, kertoo Merivoimien esikunta.

Aluksen henkilöstöstä yhdeksän altistui höyrystyvälle kaasulle. Heistä kaksi toimitettiin Kirkkonummen terveyskeskuksen lääkäriin lisätutkimuksia varten. Altistuneiden omaisille on ilmoitettu.

Aluksen päällikön, komentajakapteeni Kaarle Wikströmin mukaan miehistön oireet olivat alustavien tutkimusten mukaan hyvin lieviä.

Vuoto sattui noin kello 13. Kaasun epäillään päässeen ilmaan matkajääkaapista.

Vuodosta ei ollut Wikströmin mukaan vaaraa ympäristölle.

Alus osallistui parhaillaan käynnissä olevaan LIEKKI 09 -viranomaisharjoitukseen
.

IS-STT