Koronaviruksen vaikutukset kootusti

Aloittaja Pete Lehto, 15.03.2020, 15:34:49

« edellinen - seuraava »

Mikko-Oskari Koski

Muutaman matkustajan takia ei MHQ:n visiittiä tosiaan ole mitään järkeä tehdä, ja periaatteessa päiväristeilijöidenkin vaihdon voisi tehdä Långnäsissä, sillä ei näiden määrä niin runsas ole, etteivät mahtuisi odottelemaan siinä paviljongissa. Tukholmastahan ei Vikingillä risteilyjä myydäkään muille aluksille kuin Cinderellalle.

Mitä Suomen valtion tukipaketteihin tulee, se jakautuisi enimmillään kahdeksalle alukselle Ruotsin liikenteessä (Wasa Express, Finnlines x2, Viking TKU-STO x2 sekä Rosella, Tallink TKU-STO x2). Heittämäni ajatus BQ:n ottamisesta Tallinkin reitin toiseksi alukseksi perustuu siihen, että Galaxy tosiaan jäisi laituriin odottamaan parempia aikoja, kuten Symppakin, kumpaakaan varustamon ruotsalaista alusta ei siis liputettaisi mihinkään muualle. Riian linjan hoitajaksi hiljaisena aikana riittäisi varmasti Romantikakin.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Tauno Hermola

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 09.09.2020, 20:02:27
Mitä Suomen valtion tukipaketteihin tulee, se jakautuisi enimmillään kahdeksalle alukselle Ruotsin liikenteessä (Wasa Express, Finnlines x2, Viking TKU-STO x2 sekä Rosella, Tallink TKU-STO x2). Heittämäni ajatus BQ:n ottamisesta Tallinkin reitin toiseksi alukseksi perustuu siihen, että Galaxy tosiaan jäisi laituriin odottamaan parempia aikoja, kuten Symppakin, kumpaakaan varustamon ruotsalaista alusta ei siis liputettaisi mihinkään muualle. Riian linjan hoitajaksi hiljaisena aikana riittäisi varmasti Romantikakin.

M/S Eckerö?

Kalle Id

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 09.09.2020, 20:02:27
Heittämäni ajatus BQ:n ottamisesta Tallinkin reitin toiseksi alukseksi perustuu siihen, että Galaxy tosiaan jäisi laituriin odottamaan parempia aikoja, kuten Symppakin, kumpaakaan varustamon ruotsalaista alusta ei siis liputettaisi mihinkään muualle. Riian linjan hoitajaksi hiljaisena aikana riittäisi varmasti Romantikakin.
On vaikea uskoa että Tallink olisi Viron lipun alla olevia laivojaan vähentämässä. Nyt syksylläkin on keskitytty pitämään mahdollisimman monta Viron lipun alla olevaa liikenteessä (ennen Europan makuuttamispäätöstähän oltiin menossa tilanteeseen, jossa kaikki Viron lipulla olevat laivat olisivat olleet ajossa, kun Suomen ja Ruotsin lipuilla olevista puolet ja Latvian lipulla olevista kaikki olisivat olleet makuutettuina) ja firman ollessa niin ylpeä virolaisuudestaan kuin se on en oikein itse jaksa uskoa että kriisin aikanakaan Viron lipun alla olevien laivojen määrää alettaisiin vähentämään. Sen sijaan nyt olisi viimein oiva tilaisuus vähentää lippumaita, minkä Tallink mainitsi tavoitteekseen jo yli kymmenen vuotta sitten...

Lainaus käyttäjältä: Tauno Hermola - 09.09.2020, 20:56:37
M/S Eckerö?
Eckeröllä ei varsinaisesti ole merkitystä huoltovarmuuden kannalta. Sehän ei saanut tukea keväälläkään, joten tuskin nytkään.

Mikko-Oskari Koski

Eckerö on lisäksi edelleen Ruotsin rekkarissa, joten suomalaisten mahdollinen lippuvaatimus ei täyttyisi sen kohdalla. Tosin aluksen lipun vaihtamisesta on varustamon runsaiden taustavoimien kesken käyty keskusteluja (perustuen tuoreehkoon keskusteluun varustamon pienosakkaan kanssa). Arkivuoroilla on ollut erittäin hiljaista, miltei tyhjääkin ajoa on kuulemma ollut. Toisaalta aluksen makuuttaminen ruotsalaisena saattaa olla edullisempi ratkaisu, koska silloin henksaa ei tarvitse lomauttaa, vaan sen voi potkia kokonaan pois, kuten keväälläkin tehtiin.


"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Kalle Id

Jos Suomesta olisi mahdollista saada laivalle tukea niin Eckerön uudelleenliputus voisi toki olla mahdollinen (sitä en tiedä, miksi unohdin sen nykyisen lippumaan vaikka sen varsin hyvin tiedän). Tosin edelleen se fakta, että reitti ei ole juurikaan huoltovarmuudelle merkityksellinen pätee – jos Ahvenanmaa–Ruotsi-liikenteessä joku tukea saa se on mitä todennäköisimmin Rosella.

Joonas Vähämäki

Mielenkiintoista nähdä miten matkustusrajoituksen poisto Ruotsista muuttaa nyt tehtyjä päätöksiä ja toisaalta tartuntatilastoja.

Janne Koskinen

Myös Virossa otetaan käyttöön malli, jossa merihenkilöstön sivukuluja palautetaan työnantajalle. Tosin palautus on vain tilapäinen (vuoden loppuun) ja koskee vain osaa sivukuluista:

https://www.aripaev.ee/uudised/2020/09/17/tallink-ja-vaiksemad-reisilaevnikud-saavad-veel-miljoneid-toetust

Vaikutus lienee kuitenkin varsin "marginaalinen".
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Mikko Valli

Koronan kurittama Tallink otti uudet konstit käyttöön: Valtava Silja Europa kelluvaksi ostoskeskukseksi Tallinnaan

Varustamokonserni Tallink aikoo muuttaa liikenteestä toistaiseksi vedetyn M/S Silja Europan "uivaksi ostoskeskukseksi" Tallinnan satamassa. Yhtiö kertoo tempauksesta vironkielisillä verkkosivuillaan.

Lopullisesta ratkaisusta ei ole kyse, vaan "ujuv kaubamaja" on auki yleisölle syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Normaalisti laiva tekee yhden yön risteilyjä Helsingin ja Tallinnan välillä.

Varustamo mainostaa sivuillaan muun muassa laivan ravintola- ja ostostarjontaa.

Tallinkin viestintäpäällikkö Katri Link kertoo MTV Uutisille, että kysymyksessä on yhdellä laivalla tehtävä kokeilu. Jos kokeilu sujuu hyvin, sen laajentamista muille laivoille harkitaan.

Tallink-konserni on tehnyt merkittäviä muutoksia liikenteeseensä, reitteihinsä ja laivoihinsa koronapandemian vuoksi. Erityisesti kesän jälkeen matkustajamäärät laskivat, mikä osaltaan vaikutti Silja Europan vetämiseen pois liikenteestä.

Katri Linkin mukaan asiakkailta on tullut varustamolle kyselyjä, mitä satamassa makaaville laivoille aiotaan tehdä.

Lue tausta: Laivojen matkustajamäärät romahtivat – Tallink vetää Silja Europan pois liikenteestä
Europa on matkustajamäärältään Itämeren suurin matkustaja-autolautta. Historiansa aikana se liikennöi pisimpään Turun ja Tukholman välillä. Laiva vietti myös jonkin aikaa kelluvana asuntolana Australiassa. Lopulta alus siirrettiin Helsingin ja Tallinnan väliseen risteilykäyttöön.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/koronan-kurittama-tallink-otti-uudet-konstit-kayttoon-valtava-silja-europa-kelluvaksi-ostoskeskukseksi-tallinnaan/7929802

Tauno Hermola

Maiden hintataso huomioiden, eikö se 'ostoskeskus' kannattaisi laittaa Helsinkiin! Kunnon rautakauppa vaan viron hinnoilla, luulisi, että kauppa käy kuin siimaa. ;D Noutovarasto autokannelle! :D

Kalle Id

Europan tavaroita ei vaan saisi myydä Viron veroilla ja hinnoilla Suomessa. Tämä on oletettavasti Tallinkilta keino myydä ylimääräiset tavarat Viron lipun laivoilta ennen kuin menevät vanhaksi ilman, että tarvitaan isoja säätöjä tavaroiden siirtämiseksi toiseen maan verokantaan kesken matkan.

Janne Koskinen

"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Mikko Valli

Suosittu Helsinki-Riika-risteily tauolle maanantaista alkaen – Latvia laittaa suomalaisille 10 päivän karanteenin

Tallink keskeyttää operoinnin Helsinki-Riika-reitillä 28.9.2020 alkaen lokakuun loppuun asti.

Latvian hallitus on tänään päättänyt uusista matkustusrajoituksista ja asettanut 10 vuorokauden karanteenimääräyksen Suomesta saapuville matkustajille. Latvia on luokitellut Suomen keltaiseksi maaksi.

Päätöksen seurauksena Tallink keskeyttää operoinnin Helsinki-Riika-reitillä 28.9.2020 alkaen lokakuun loppuun asti.

Tallink Silja on mahdollisimman pian yhteydessä matkustajiin, joiden matkavarauksiin reitin tilapäisellä keskeyttämisellä on vaikutuksia.

Suosittu reitti
Liikennöinti Helsinki-Riika-reitillä aloitettiin kesäkuun 2020 lopussa. Matkustajia oli kesälomakaudella jopa 1500–2000 per lähtö. Matkustajamäärät ovat laskeneet elokuun puolivälistä lähtien.

– Tänään ilmoitettujen uusien matkustusrajoitusten myötä on mahdotonta jatkaa reitin liikennöintiä kannattavasti. Tiedämme kokemuksistamme, että matkustajamäärät romahtavat heti kun uusista matkustusrajoituksista ilmoitetaan. Tappioidemme minimoimiseksi meidän on valitettavasti keskeytettävä tämä suosittu reitti toistaiseksi, Tallink-konsernin toimitusjohtaja Paavo Nõgene kertoo.

Nõgene sanoo ymmärtävänsä viranomaisten tekemät päätökset, mutta toivoo niihin poikkeuksia.

– Toivoimme, että saisimme edelleen kuitenkin järjestää Päivä Riiassa-risteilyjä Helsingistä, jolloin matkustajat viettävät Latviassa vain lyhyen ajan. Tällaiset poikkeukset olisivat merkittävä apu matkailulle eri maissa ja matkailualalle ylipäätään, sekä olisivat tietysti mahdollistaneet liikennöinnin jatkamisen Suomen ja Latvian välillä, Nõgene jatkaa.

KATARIINA TALEVA
katariina.taleva@iltalehti.fi
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8ab6dfc4-848a-4480-81e7-6e320b456f4b

Pete Lehto

Lainaus käyttäjältä: Mikko Valli - 25.09.2020, 22:15:13 Tallink keskeyttää operoinnin Helsinki-Riika-reitillä 28.9.2020 alkaen lokakuun loppuun asti.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8ab6dfc4-848a-4480-81e7-6e320b456f4b

Samaan uutiseen ilmeisesti myöhemmin lisätty, että myös Starin vuoroja vähennetään. Lauantaisin ajetaan 7:30 Helsingistä-Tallinnaan, muut vuorot lauantailta peruttu. Sunnuntaina 7:30 peruttu, muut ajetaan.

Pääsee miehistö kotona käymään  ::)

Kalevi Lehto

Näyttääpä Symphonykin siirtyneen Turkuun sisarensa seuraksi. Ovatkohan muuten ensimmäistä kertaa yhtä aikaa Turussa? Paitsi tietenkin "synnyinaikanaan" Pernon telakalla.
Laivamatkailua Suomen Turusta jo vuodesta 1964

Hannu Sarell

Symphony nyt takaisin Värtanilla. Mikäköhän oli visiitin tarkoitus?