Isabellan tulevaisuus

Aloittaja Jesse Saarimäki, 18.01.2012, 01:15:54

« edellinen - seuraava »

Jesse Saarimäki

Enpä tiedä, onko tästä vielä avattu keskustelua. Mutta ajankohtaiseksi tulee nyt spekuloida myös tuon Turun-linjalta pois jäävän Isabellan tulevaisuudella. Onko jotain käsitystä, mitä Viking aikoo tehdä kyseiselle laivalle?

Oma käsitykseni on, että yhtiö miettii käytännössä kolmea vaihtoehtoa:
-Alus siirretään VXPRS:n pariksi Helsinki-Tallinna reitille
-Viking avaa uuden reitin Pietariin joko Tukholmasta tai Helsingistä
-Alus myydään

Itse toivon tuota Helsinki-Pietari reittiä. Uskoisin Vikingin jotenkin miettivän tuossa tapauksessa mahdollisuuksia yhdistää Tukholman liikenne siten, että matkustajia voi Pietarin reitille tulla sekä Tukholmasta että Helsingistä, mahdollisesti myös Tallinnasta.

Mikko-Oskari Koski

Tällehän ei nimenomaista keskustelulankaa ole avattu, mutta aihetta on sivuttu monessakin yhteydessä. Ja sietääkin niin tehdä, Bella kun kaikella varmuudella jättää nykyisen liikenteensä Kaasuhellan valmistuttua. Mutta siinä se varma tieto tästä asiasta sitten onkin.
Esitetyt vaihtoehdot ovat kaikki ongelmallisia:
-HEL-TLL: Skattalle tuskin heltiää liikennelupaa nykyistä isommalle päivittäin käyvälle alusmäärälle, vaikka kaikkien tiedossa on, että VXPRS ei läheskään kaikissa tilanteissa ole liikennetarpeen täyttäjäksi riittävä. Bella on kuitenkin jo vanha ja kallis ylläpidettävä, eli siitä ei bisnesmielessä ole Plastic Princessin kilpailijaksi.
-Pietari: Toistaiseksi vain venäläistaustainen, vahvan aseman Venäjän markkinoilla saanut varustamo on onnistunut Pietarin liikenteessä. Lännestä tulevat asiakasmäärät eivät ole tämän tuotteen ylläpitämiseen yksinään riittäviä. Mutta voi olla, että tätä vaihtoehtoa pohditaan -kuin myös sitä, onko Isabella paras laiva moiseen kokeiluun, jos siihen mennään.
-Myynti: Hankala, koska laivojen hinnat ovat alhaalla ja tämä yksilö ei ole priima. Vuosien rankka rassaaminen käytännössä tauotta on jättänyt jälkensä ja kun Bellassa alunperinkin oli koneongelmia, saattaisi olla järkevämpää pohtia, miten laiva saadaan järkevimmin ajettua itsellä loppuun.
-Neljäs vaihtoehto, linjakierrätys: Bellassa on julkisia tiloja enemmän kuin esim.Gabriellassa, joten johonkin uudistuvaan risteilybrändiin sitä varmaan voisi ajatella.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Kalle Id

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 18.01.2012, 14:27:05
-HEL-TLL: Skattalle tuskin heltiää liikennelupaa nykyistä isommalle päivittäin käyvälle alusmäärälle, vaikka kaikkien tiedossa on, että VXPRS ei läheskään kaikissa tilanteissa ole liikennetarpeen täyttäjäksi riittävä.
Toisaalta pitää minun mielestäni ihan oikeasti ottaa huomioon se, että päätäjät ovat tietätämättömiä ja valitsemalla sananta oikein voi saada ihmeitä aikaan. XPeRS meinasi joutua Vuosaareen koska sitä erehdyttiin kutsumaan ropaxiksi, mutta sama käänten Bellalle voisi hellitä liikennöintilupa Skatalle yksinkertaisesti sillä, että laivaa kutsutaan "risteilylaivaksi" kun asiaa esitellään päättäjille.

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 18.01.2012, 14:27:05
-Pietari: Toistaiseksi vain venäläistaustainen, vahvan aseman Venäjän markkinoilla saanut varustamo on onnistunut Pietarin liikenteessä. Lännestä tulevat asiakasmäärät eivät ole tämän tuotteen ylläpitämiseen yksinään riittäviä. Mutta voi olla, että tätä vaihtoehtoa pohditaan -kuin myös sitä, onko Isabella paras laiva moiseen kokeiluun, jos siihen mennään.
Toisaalta Vikingin nykyisillä reiteillä on runsaasti matkustajia Venäjältä ja varustamolla tuntuisi olevan tällä perusteella ainakin jonkinmoinen tunnettuvuus Venäjällä. Jos Pietariin lähdetään liikennöimään, olisi nähdäkseni Vikingiltä fiksuinta yrittää päästä yhteistyöhön jonkin venäläisen matkatoimiston kanssa jolla olisi tietoa ja markkinointikanavia valmiina.

Siitä olen samaa mieltä, että Pietarin-liikenteeseen on turha yrittää lännestä tulevilla matkustamäärille. Puhuttaessa SLP:n onnistumisesta reitillä pitäisi kuitenkin mielestäni muistaa se, että aiemmistä yrittäjistä Tallink ja Stella olivat liikkeellä vanhemmalla, vähemmän houkuttelevalla tonnistolla (ja Stella oli muutenkin vähän amatöörimäinen yritys kun asiaa jälkeenpäin katsoo), Silja taas ei ottanut matkustajia kuin lännestä päitsi ihan Silja Operan liikenteen lopulla. Finnjetiä taas ei voi verrata aluksen erilaisen reitityksen takia. Lopputulemana yritän siis sanoa, että aiempien yrittäjien perusteella ei voi sanoa onnistuisiko Bella reitillä vai ei. Se on laivana parempi kuin aiemmat yrittäjät ja Viking on Venäjällä takuulla tunnetumpi kuin Stella oli.

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 18.01.2012, 14:27:05
-Neljäs vaihtoehto, linjakierrätys: Bellassa on julkisia tiloja enemmän kuin esim.Gabriellassa, joten johonkin uudistuvaan risteilybrändiin sitä varmaan voisi ajatella.
Toisaalta Bellan kierrätys vain siirtää ongelmaa: myytäväksi jää vain joku muu laiva. Tosin vähemmän koneongelmaisen laivan myyminen lienee helpompaa kuin Bellan. Kuitenkin Bellan siirtäminen Hel-Sto -linjalle tarkoittaisi myös vähemmän tasapainoista laivaparia linjalle kuin nykyisellään. Toisaalta Bella+Mari on ollut aiemminkin toimiva joskaan ei ehkä ideaali yhdistelmä.

Jesse Saarimäki

Bellan siirto Hel-Sto liikenteeseen voi siinäkin mielessä olla hieman heikko vaihtoehto, että käsittääkseni kyseisellä laivalla kannan seitsemän keulan iso kahvila vie linjalle Turun-linjaan verrattuna tärkeämpää hyttikapasiteettia. Yhtenä vaihtoehtona voi toki olla, että alus liikennöi pääasiassa Hel-Tal ja juhannuksen jälkeisestä ajasta elokuun puolen välin tienoille TKU-KAP, jolloin Turku - Ahvenanmaa - Ruotsi linjalle tulee lisäkapasiteettiä kesän piikkikysyntää varten.

Repe

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 18.01.2012, 14:27:05
Bella on kuitenkin jo vanha ja kallis ylläpidettävä, eli siitä ei bisnesmielessä ole Plastic Princessin kilpailijaksi.

Kaipaisin vähän perusteita, mistä johtuen Bella olisi kallis ylläpidettävä Tallinnan reitillä? Vanhalle laivalle erittäin leppoisa reitti, mikäli vuorokauden risteilyjä tekisi(kuten uskoisin Vikingin mahdollisissa suunnitelmissa olevan).
Etenkin tuo vertaus BP:hen bisnesmielessä kaipaisi mielestäni perusteluita. Itse kun olen sitä mieltä, että Bella on jo todennäköisesti maksettu laiva, eikä sitä siten rasita esimerkiksi velkakulut. Lisäksi sen arvo ei enää putoa kovinkaan suuresti iän karttuessa, joten Bellan pitäminen on siinä mielessä halpaa. Liputuskysymys on sitten vaikea kysymys kylläkin.

Kysymys on mielestäni ennemmin siitä, kykeneekö Bella kilpailemaan matkustajista Baltic Princessiä vastaan. Itse uskoisin sille markkinaraon löytyvän, samalla tavalla kuin Nordlandialle löytyy asiakkaat vaikka tarjolla olisi uusia ja nopeita laivoja.
--

Pietarin reitillä pitäisi keskisttyä venäläisiin asiakkaisiin jo siitäkin syystä, että muutoin kilpailtaisiin omaa Hki-Tuk linjaa vastaan Suomessa. Menee varmasti jo liian monimutkaiseksi toteutuakseen, mutta voisihan Bella ajaa Pietari-Helsinki-Tukholma ja takaisin yhdessä Mariellan tai Gabriellan kanssa, joista toinen jäisi Hki-Tukholma linjalle. Tällöin Helsingistä olisi joka päivä lähtö Tukholmaan ja joka toinen päivä Pietariinkin. Tiedä sitten haittaisiko venäläisiä se, että Helsingissä vierailtaisiin kaksi kertaa risteilyn aikana. Parempi se varmaan olisi, kuin bussimatkat edestakaisin Venäjälle.
Toisaalta Gabbe voisi olla Bellaa parempi vaihtoehto Pietarin reitille johtuen kalliimpien hyttien suuremmasta määrästä. Usein niillä venäläisillä jotka lähtevät matkustelemaan ei nimittäin ole juuri rahasta pulaa.

Molempia vaihtoehtoja varjostaa Helsingin sataman suhtautuminen uuden laivan liikennöimiseen Katajanokalta...

Mikko-Oskari Koski

Kysymyshän oli nimenomaan siitä, että Bella joutuisi kisaamaan ratkaisevasti edullisemmin pyörivää ja uudempaa (=maallikon silmissä tasokkaampaa, vaikka todellisuudessa tylsempää) alusta vastaan. Kyllähän HEL-TLL-asiakaspohjaa olisi, mutta riittäisikö sitä kahdelle Vikingille varsinkaan, jos kummankaan aluskohtainen käyttökate ei ole nykyisen VXPRS:n luokkaa.
Varmastihan kierrätyksessä pitäisi huomioida sekin, miten runsaita remppoja mihinkin alukseen tehtäisiin. Bellan konsepti pitäisi oikeastaan miettiä kokonaan uusiksi ja Cinderellakin kaipaa säätöä. Bella saattaisi ongelmaherkkine koneineen olla passeli korvaaja Tukholman vuorokauden markkinoillekin -Cindy nimittäin sopisi Marin pariksi STO-MHQ-HEL-reitille Bellaa paremmin, tosin ei nykyisellään. Tämä siis sillä oletuksella, että Venäjän koepallo heitettäisiin nimenomaan Gabriellalla. Tukholman risteilylähtöjen painotus tietysti riippuu monesta osatekijästä, mutta selvää on, että nykyisenlaista itsensä kanssa kilpailemista Cindyn ja Amorellan kesken ei pitkään voi jatkaa.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Arne Wallen

Aikanaan Isalla töissä olleena mietiskelen tässä, ei muistini mukaan nuo koneet nyt aivan maailmanlopun vehkeitä ollut?Kaikki ihmisen tekemä reistailee joskus.Ikäähän nuilla kyllä on, eivät nuo uusille pärjäile taloudellisuudessa mutta hitaassa risteilyajossa nuo lienevät vielä monivuotisia ja kuten tuossa aiemmin mainittiin jo hintansa haukkunut.
Eipä tuo Eckerön aluskantakaan aivan uusi ole mutta vuodesta toiseen nuo vain ajelevat.Pienellä tuunauksella tuo Isa vielä ajelisi montakin vuotta ja toisi varmaan varustamolle monta satasta.
Venäjän liikennettä ei kannata näin länsimaisin silmin edes miettiä, sielläpäin on liikaakin muuttuvia tekijöitä, kuka ajelee, kuka maksaa, kenen luvilla ja mitä rahaa ja miksi.
Näitä on monta vaikuttavaa asiaa itäliikenteessä.

Harri Anttila

No... tuli vaan ajatus mieleen....
Pientä rulettia ja utopiaa mutta... XPRS turkuun Gracen pariksi, tietenkin jonkinmoisen(aikamoisen) remontin (jopa pidennyksen) jälkeen, Isabella HEL-TAL cruiseriks mutta niin että sille tehdää "Amorellat" eli otetaan 5-kannelta pätkä henkilöautoille.

Tämä siksi että mielestäni näin Turkuun saataisiin toimiva pari ja toisaalta Viking pystyisi panostamaan HEL-STO uudisrakennuksiin joka väistämättä edessä ja toisaalta olkoonkin että Isabellalla ikää, mutta uskoakseni, - vuorokauden kellunnat kun nyt yksin Tallinkin käsissä, vaihtoehtojakin kaivataan

Mikko-Oskari Koski

XPRS olisi ilman muuta sopivin alus Turun aamulähtöön. Tosin sen satamaksi Ruotsissa pitäisi vaihtaa Kapellskär, koska sen konseptia ei ole tarkoitettu koko päivän kestävään matkustamiseen, yön yli risteilemisestä puhumattakaan. Eikä nopeaan viittava "nimikään" ihan kuvasta sitä etenemistä, mitä Ruotsin saariston yli kolmituntinen läpiajo rajoitusten mukaan on. Tästähän on puhuttu muuallakin.
Isabellaan ensimmäisen liikennöintitalven aikana rakennettuja 5.kannen ahteripuolen hyttejä tuskin ruvetaan purkamaan, mutta jos Amorella siirtyisi Tallinnan reitille, se varmaan saisi pitää garagensa.

Muita mahdollisia reittivaihtoehtoja Vikingille vastaisuudessa pähkäiltäessä voitaisiin ajatella pari-kolme kertaa viikossa ajettavaa suoraa Tukholman ja Pietarin välistä reittiä, jossa yhdensuuntainen matka kestää parikymmentä tuntia ja jossa asiakaspohja rakentuisi osittain Ruotsista tulevien varaan ja osittain siten, että venäläismatkatoimistot markkinoisivat Suomenlahden kierrosta, jossa matka toiseen suuntaan tehdään suoraan ja toiseen suuntaan Helsingin tai Turun kautta.
Aika kaukaiselta, mutta ei ihan täysin mahdottomalta vaikuttaisi ajatus Tukholmasta Långnäsin ja Vaasan kautta Uumajaan pari kertaa viikossa ajettavasta vuorosta. Se taitaisi olla ainoa mahdollinen linja, jonka turvin Merenkurkusta saataisiin jalkeille edes jotain sellaista lauttaliikennettä, joka ei tarvitsisi EU-tukiaisia käynnistyäkseen ja pystyssä pysyäkseen. Ja on kyllä myös niin epävarma bisnesidea, etteivät tarkan talouden ahvenanmaalaiset sitä lähde edes kokeilemaan ilman huomattavia takuita... ::)
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Mika Liinamaa

Olisihan se todella hienoa, jos Vaasaankin saataisiin taas oikein matkustajalaiva liikennettäkin pitkästä aikaa, mutta kuten edellä todettiin... Todennäköisyys tällaiselle reitille ei valitettavasti taida olla millään lailla realistinen.

Silti... Olisihan se hienoa, jos Vaasasta pääsisi laivalla Tukholmaan.

Marko Manninen

Itse toivoisin Isabellan tulevan Helsinki-Tallinna linjalle Tallinkin kilpailijaksi. Vaikka on vanha laiva niin kyllä se oman kakkunsa ottaa ja Vikingin markkina osuus nousee 30% paremmalle puolen kevyesti. Pitäisivät laivan Suomen lipun alla, niin se voisi vaikuttaa laiva valintoihin kummasti matkustajilla. Viking Gracen sisar aluksen valmistuttua Viking Cinderella voisi korvata Isabellan linjalla isomman telakoinnin jälkeen. Sen jälkeen joitain uusia reitti vaihtiehtoja tai myynti mahdollinen.
Autolla menneet 1/2018->: Finnstar, Finnmaid, Finnlady, Stena Britannica, Finnswan, Finnclipper, Finnfellow, Finnpartner, Stena Superfast X, Tom Sawyer
Autolla tulevat 2018: Finnstar?, Finnmaid?, Finnlady?, Finnswan?
Risteily menneet 1/2017->: Galaxy, Baltic Prinses, Mariella, Stena Nautica, Stena Jutlantica
Risteily tulevat 2019: Viking Grace

Ville Alho

Lainaus käyttäjältä: Marko Manninen - 22.02.2012, 17:48:36
Pitäisivät laivan Suomen lipun alla, niin se voisi vaikuttaa laiva valintoihin kummasti matkustajilla.

Tuskinpa lipulla on mitään merkitystä tuossa suhteessa. Eivät ihmiset tiedä minkä lipun alla jokin laiva purjehtii, eikä heitä se edes suuressa mitassa kiinnosta. Ihmiset ovat jollain tasolla tietoisia varustamojen kansallisuuksista ja voivat kenties tehdä valintoja sen perusteella jossain määrin, mutta ei yksittäisen laivan lippu mitään vaikuta kun ihmiset eivät ole siitä edes tietoisia. Jos varustamo mielletään suomalaiseksi, niin silloin sen laivatkin mielletään suomalaisiksi oli siellä ahterissa mikä lippu hyvänsä. Esimerkiksi jos ihmisiltä kysyttäisiin, että minkä maalainen laiva Silja Symphony on, niin ylivoimainen enemmistö vastaisi että se on on suomalainen, koska ihmiset mieltävät Siljan suomalaiseksi. Joku tiedostavampi voisi veikata Tallink-yhteyden takia Viroa, mutta Ruotsia tuskin kovinkaan moni.

Ove Sjöblom

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 19.01.2012, 00:24:12 Varmastihan kierrätyksessä pitäisi huomioida sekin, miten runsaita remppoja mihinkin alukseen tehtäisiin. Bellan konsepti pitäisi oikeastaan miettiä kokonaan uusiksi ja Cinderellakin kaipaa säätöä. Bella saattaisi ongelmaherkkine koneineen olla passeli korvaaja Tukholman vuorokauden markkinoillekin -Cindy nimittäin sopisi Marin pariksi STO-MHQ-HEL-reitille Bellaa paremmin, tosin ei nykyisellään. Tämä siis sillä oletuksella, että Venäjän koepallo heitettäisiin nimenomaan Gabriellalla. Tukholman risteilylähtöjen painotus tietysti riippuu monesta osatekijästä, mutta selvää on, että nykyisenlaista itsensä kanssa kilpailemista Cindyn ja Amorellan kesken ei pitkään voi jatkaa.

Tätä samaa aihetta jauhetaan aina vaan - mutta oikeasti: Mikseivät Cinderella ja Amorella voisi kilpailla keskenään jatkossakin? Molemman aluksen käyttöaste on kuitenkin melkoisen korkea ja markkinaosuus kilpailevaan, uudempaan alukseen nähden suorastaan hatunnoston arvoinen...

Karo Suopuro

Lainaus käyttäjältä: Ove Sjöblom - 24.02.2012, 19:50:03
Tätä samaa aihetta jauhetaan aina vaan - mutta oikeasti: Mikseivät Cinderella ja Amorella voisi kilpailla keskenään jatkossakin? Molemman aluksen käyttöaste on kuitenkin melkoisen korkea ja markkinaosuus kilpailevaan, uudempaan alukseen nähden suorastaan hatunnoston arvoinen...
Ei se markkinaosuus Viking Linella nyt niin mahtava Birka Lineen nähden ole. Ja aluksilla on kyllä myös reilu kokoero myös esim. matkustajamäärissä; Viking Cinderella 2560 ja Birka Paradise 1800...  ;)

Tiina Smit

#14
Lainaus käyttäjältä: Ove Sjöblom - 24.02.2012, 19:50:03
Tätä samaa aihetta jauhetaan aina vaan - mutta oikeasti: Mikseivät Cinderella ja Amorella voisi kilpailla keskenään jatkossakin? Molemman aluksen käyttöaste on kuitenkin melkoisen korkea ja markkinaosuus kilpailevaan, uudempaan alukseen nähden suorastaan hatunnoston arvoinen...

Tämä ei oikeastaan Isabellaan liity mitenkään, mutta:

Varmasti molemmille tällä hetkellä riittääkin asiakkaita, sillä ne ovat lähes 10 vuotta nykyisillä reiteillään viihtyneet. Itse uskoisin, että ongelmia syntyy juuri mahdollisten uusien laivojen takia. Kun toinen vaihdetaan, se vaikuttaa myös toisen liikenteeseen. Jos Amorella korvattaisiin Gracen sisarella, suurin osa Cinderellan asiakkaista saattaisi ryhtyä käyttämään uutta laivaa huonommasta aikataulustakin huolimatta. Ja toisaalta Cinderellan korvaaminen autolautalla olisi silkkaa rahtikapasiteetin hukkausta, joten näiden kahden korvaaminen yhdellä isolla autolautalla ratkaisi nämä ongelmat. Pelkän risteilijän tilaaminen Cinderellan tilalle taas poistaisi mahdollisuuden käyttää alusta muilla reiteillä.

Ja kuten on jo äskeisessä viestissä todettiin, Cinderellan osuus on kokoon suhteutettuna kilpailijoita pienempi. Mutta yli 49% Turku-Tukholma liikenteestä on mielestäni melko hyvä saavutus kahdella pienemmällä aluksella TallinkSiljaa vastaan.