S/S Leppävirta tänään

Aloittaja Erkki Tirkkonen, 11.11.2007, 19:36:50

« edellinen - seuraava »

Jouni Hämäläinen

Taisi eilen 29.7 puolenpäivän tienoilla olla masinassa ongelmia? Oli Hapolahdessa laiturissa.
J. Juhani Hämäläinen
http://puumalanveneseura.fi/

mbsilver

En tiedä ongelmista, mutta komeasti meni ainakin iltapäivällä Heinäveden reittiä ylöspäin. Ja illalla saapui kiertueen ensimmäiselle (itseasiassa toiselle) etapille klo 19 tienoissa.

Kimmo Rantanen

Kouvolan Sanomista 30. heinäkuuta saksittua:

Entisöidyn laivan neitsytmatka

Salminen ja kumppanit seilaavat Saimaalla anjalankoskelaismiehen omistamalla laivalla

Kuningasbasso Matti Salmista ja Sointu-orkesteria kuljettaa Saimaalla anjalankoskelaisen laivurin ja yrittäjän Tuomo Salosen omistama s/s Leppävirta. Salmisen vanha soittokaveri, Savosta kotoisin oleva Ari Hakulinen sattui kuulemaan, että Leppävirran kaupungilta oli ostettu s/s Leppävirta kunnostamista varten. Hakulinen oli yhteydessä laivan nykyiseen omistajaan ja kysyi, saataisiinko laiva purjehduskuntoon heinäkuun loppuun mennessä. Laiva on ollut entisöitävänä Lauritsalan telakalla. Alus ajettiin Savonlinnaan maanantaina. -Kyllä jännitti, miten kaikki pelaa, Salonen myönsi tiistaina Savonlinnan satamassa hyvin sujuneen neitsytmatkan jälkeen.


"Neitsytmatkapa" hyvinkin..  ;)

Erkki Tirkkonen

 No nyt tuli jymyuutinen. Että Leppävirtako kaupunki ? Ei ei, kyllä se vielä on vain kuntaluokan taajama. On pysynyt järki kädessä päättäjillä, eivät ole "kuuhun kurkottaneet".

Juha Toikka

Kouvolan Sanomat 03.08.09

Kuivan maan laivanvarustaja herätti höyrylaivan henkiin.
Höyrylaiva s/s Leppävirta seilaa taas Saimaalla nyt Kouvolalaisomistuksessa. Ei mikään mätäkuun juttu, että suomalainen sisävesilaiva on kouvolalaisomistuksessa vakkei Kymijoessa ei vielä kanavaa olekaan. Kouvolalainen yrittäjä Tuomo Salonen nimittäin sai laskettua Lauritsalassa maanantaina 27. heinäkuuta laajan entisöimisprojektin läpikäyneen s/s Leppävirran vesille. Neitsytpurjehduksensa alus suoritti Savonlinnaan ja parhaillaan höyrylaivaveteraani on oopperabasso Matti Salmisen ja tanssiorkesteri Soinnun tukikohtana kiertueella Salminen Saimaalla. Laivan taustayhtiönä on Tuomo ja Airi Salosen sekä poikiensa Vesa ja Tuomaksen omistama teollisuuspurkutyöyritys, umacon Oy, jonka kotipaikka on Kouvolaan liittynyt Anjalankoski. -Kyllä jännitti, kun Lauritsalan (huom! Kanavansuun telakka) telakalta viime sunnuntaina lähdettiin. Jokaista ääntä niin koneesta kun laivasta kuunneltiin, onko kaikki kunnossa. Matka Savonlinnaan meni hyvin, huokaisi Vesa Salonen Savonlinnassa helpottuneena. Heinävedeltä kotoisin oleva Tuomo Salonen syttyi idealle laivan ostosta, kun Leppävirran kaupunki (huom! kyllä se kunta vielä on) myi puoliksi uponneen s/s Leppävirran vuonna 2005. -Kunnostusoperaatiossa on mennyt paljon rahaa ja työtunteja ei lasketa. Laiva vaati perusteellisen kunnostuksen, esimerkiksi kansirakennelmat olivat lähes lahoja, Tuomo Salonen kertoo. Laivan kunnostus on tehty arkkitehti Timo Mikkosen suunnittelutyön perusteella vanhoja perinteitä kunnioittaen. Joitakin pieniä yksityiskohtia on vielä viimeisteltävänä. Alus on katsastettu 80 henkilölle, joista 40 saa olla samanaikaisesti yläkannella. Laivan miehistö koostuu kapteenista, konemestarista ja kahdesta kansimiehestä. Vaikka alus on Salosen perheen käytössä, ei Tuomo Salonen voi lähteä yksin kipparoimaan omistamaansa alusta. -Tämä vaatii aina mukaan tutkinnon suorittaneen kapteenin ja konemestarin. onneksi tällaisia henkilöitä on vielä olemassa. Elokuun alussa s/s Leppävirta ankkuroituu Lappeenrannan satamaan. Salosen perheyrityksen asiakkaita kuljetetaan kuninkuusravien aikana. -Tulevaisuudessa alus tulee olemaan perheen käytössä, yrityksen asiakaskäytössä ja kyllä sitä tullaan vuokraamaan myös halukkaille, Tuomo Salonen kertoo. Tällä hetkellä Suomessa on kymmenkunta purjehduskuntoista höyrylaivaa, joista ollaan kiinnostuneita Suomen rajojen ulkopuolellakin. Taannoin eräs saksalainen yrittäjä olisi halunnut ostaa suomalaisen sisävesilaivan Elbelle miljoonalla eurolla. Omistaja ei ollut halukas alusta myymään ja toiseksi Museovirasto ei edes antaisi myyntilupaa maamme rajojen ulkopuolelle. Ensimmäinen s/s Leppävirran ostaja ilmoittautui Tuomo Saloselle jo avajaisristeilyllä. Ohjelmatoimistoyrittäjä Ari Hakulinen Turusta oli kuullut laivan restaurointityöstä. Hänen ehdotuksestaan sitten syntyi parhaillaan menossa oleva Salminen Saimaalla -kiertue. Kuuden keikan kiertue päättyy tiistaina Punkaharjulle.

Erkki Tirkkonen

#35
Päivitetäämpäs S/S Leppävirrasta muutama uusi tieto. "Neitsyt matka" Saimaalla on tehty ja laiva on palannut takaisin Lappeenrantaan tänään 6.8-09 iltapäivällä.
Ohessa muutama kuva Heinäveden Kerman kanavalta 29.7.2009

http://kuva1.kuvablogi.com/iso/img2158009.jpg
http://kuva1.kuvablogi.com/iso/img2158010.jpg
http://kuva1.kuvablogi.com/iso/img2158011.jpg
http://kuva1.kuvablogi.com/iso/img2158012.jpg

markku leikkainen

 No niin,Soisalo on sitten kierretty "laulaen"eli Matti Salmisen ja Sointu orkesterin sävelin. Matka meni hienosti ja sää suosi purjehdusta koko matkan ajan. Alussa oli pientä opettelua ja säätöä,kuten aina kun "uusi alus" otetaan käyttöön. Matkan edetessä kuitenkin kaikki asiat loksahtelivat paikoilleen. Oli ilo huomata matkan aikana, kuinka paljon laiva kiinnosti ihmisiä, kuinka paljon löytyi vanhoja tarinoita niin matkustajilta kuin laivassa ennen työskenneiltä. Kunpa vain muistaisi edes puolet niistä. Valokuviakin lienee otettu runsaasti, ja syksyllä tullee TV:stä kooste koko kiertueesta. Laiva on nyt Lappeenrannassa matkustaja satamassa missä omistajat nauttivat kuninkuusraveista vieraineen. Hyvää kesän jatkoa kaikille.

Lauri Pakkanen

Puulämmitys on kansalaistaito, joka kannattaa siirtää tuleville sukupolville. Pinon ei tarvitse olla komea tai erikoisen näköinen. Pääasia, että puuta poltetaan uuneissa.

Reino Mäkelä

Hienot on sivut, mutta?
Esim. tarjouspyynnon laittamista helpottaisi huomattavasti jos sivuilla olisi mainittu aluksen kotisatama tai edes se alue jossa risteilyjä on tarkoitus ajaa.

Olli Lehtinen

#39
Oletuslähtösatamaksi lisätty Lappeenranta, tosin Leppävirta liikkuu tilauksesta eikä lähtöpaikan kanssa ole niin tarkkaa.
Melkoisesti haasteellisempaa on, mikäli vesistöjä ei ole käytettävissä.  :)

Markku Leikkainen

Lainaus käyttäjältä: Pekka Hömppi - 01.12.2007, 20:29:59
Eikös tuohon Leppävirtaan suunniteltu pellettilämmitystä? Onkohan suunnitelmat toteutuneet?
Pekalle ja muille asiasta kiinnostuneille tietoa suunnitelmien etenemisestä. Tutkimus ja tekninen kehitystyö etenee Safirex Service Oy:n toimesta ja koelaitoksella on päästy hyviin tuloksiin sekä laitteiden että saavutettujen hyötysuhde testien osalta. Lisätietoa löytyy Safirex Service Oy:n nettisivuilta, www.safirexservice.fi.
Vaatii tietenkin oman aikansa, että systeemit saadaan laivoihin sopiviksi, mutta Tuomo Salosen tuntien uskon vahvasti, että jonain kauniina päivänä s/s Leppävirta kulkee pelletin voimalla.

Mikko-Oskari Koski

#41
Leppävirta on taas painunut pinnan alle.
https://ita-savo.fi/uutiset/lahella/af9ba5af-2883-45e7-85af-cdd962f0d1fe

Uutisessa särähtää silmään vaihtoehto "romutus". Eikö asia kuitenkin liene niin, ettei muinaismuistolain piiriin (ja jos en väärin muista, tässä tapauksessa perinnelaivarekisteriinkin) kuuluvan aluksen romutus olisi sen verran kova rikos, että korjaaminenkin saattaisi tulla halvemmaksi?
Niin tai näin, on toivottava Salosen jaksavan vielä kerran ryhtyä kunnostustoimeen. Vai onko laivan runko nyt lopullisesti loppu?

Edit: Olihan tämä jo huomattu ja tulevaisuudella spekuloitukin, mutta harhaanjohtavasti toiseen alukseen viittavan otsikon alla... ::)
Lainaus käyttäjältä: Erkki Tirkkonen - 09.02.2018, 21:17:58
Kyseessä on ehyt runko. Jos vaikka seuraavaa konstia kokeilisi. Loput lumet pois katolta. Jos ympäristön jäätilanne salli pilkkimiehen kairalla vaikka kuusi reikää laivan viereen väylän puolelle ( tiedän paikan ) siis vasemmalle puolelle. Reikiin saman paksuiset kuusipuut pystyyn yön ajaksi kiinni jäätymään. Aamulla kuhunkin puurunkoon taljat ja veto päälle laivan rungosta. Laivan sisälle uppopumput ja pumppaus päälle. Verkkovirta sähköä on saatavissa. Tai agrikaatilla tehden paikallis sähköä. Sitten moottorisahalla rungon vierestä sahaten laiva irti jäästä. Veto suoristaa maston pystyyn ja pumput vähentävät vesilastia, jolloin laiva nousee oikeaan asentoonsa.  Sisäpuolinen kuivatus käyntiin ja kevättä odottelemaan. Alueen virtauksien takia on suurempien nostokoneiden käyttö riskialtis homma. Ja tämäkin konsti pitäisi nyt pikaisesti kokeilla ennenkuin pakkaskausi loppuu.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Erkki Tirkkonen

S/S  Leppävirta on noussut ylös "ahventen valtakunnasta" katselemaan keväistä rantamaisemaa lomasataman rannassa. Masto on pystyssä ja laivamiesten kevät puuhastelut ovat päässeet alkamaan. Just oikea ja perinteinen aika aloittaa ne hommat. Ei
mene romuksi vaan edelleen matka jatkuu Saimaan aalloilla.

Lauri Pakkanen

Lainaus käyttäjältä: Erkki Tirkkonen - 22.04.2018, 06:57:58
S/S  Leppävirta on noussut ylös "ahventen valtakunnasta" katselemaan keväistä rantamaisemaa lomasataman rannassa. Masto on pystyssä ja laivamiesten kevät puuhastelut ovat päässeet alkamaan. Just oikea ja perinteinen aika aloittaa ne hommat. Ei
mene romuksi vaan edelleen matka jatkuu Saimaan aalloilla.

Hieno juttu! Onkos tästä ihan kuvatodisteitakin olemassa?
Puulämmitys on kansalaistaito, joka kannattaa siirtää tuleville sukupolville. Pinon ei tarvitse olla komea tai erikoisen näköinen. Pääasia, että puuta poltetaan uuneissa.

Erkki Tirkkonen

Ei ole kuvia tästä tilanteesta, mutta luotan tekstiviestiin sekä viestin lähettäjään varustamon suunnasta.