Ex-Marella Turkkiin

Aloittaja Mikko-Oskari Koski, 04.12.2002, 13:22:50

« edellinen - seuraava »

Mikko-Oskari Koski

Vuonna -70 Kraljevicassa Jugoslaviassa valmistunut, sittemmin maamme ensimmäisenä naisenakin tunnetuksi tulleen rouva Tellervo Koiviston ensimmäinen kummilaiva ms.Marella, vuodesta -81 Alcaeos, on kaupattu Kreikasta Turkkiin. Alus tultaneen jatkossa näkemään Mustanmeren liikenteessä.

Hyvä sikäli, että Kreikassa 35 vuoden ikäsääntö olisi aika pian ajanut aluksen rantaan ruostumaan ja silloin sen kohtalo olisi varmaan ollut yhtä masentava, kuin kolme vuotta vanhemman, samalla telakalla rakennetun ja aika lailla samantyyppisen Nissos Chioksen eli entisen Kapellan, joka lienee ruostumisprosessissaan Ateenan lähistöllä jo aika pitkälle edennyt...
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Kervisen Lauri

Hyvä että Marella sai ainakin jonkun lisävuoden lisää.
Nythän on useita Viikinkejä kuollut viimeaikoina, esim.
Viiking 1, 6, Kapella...

Onneksi sentään ainakin kaksi tai kolme Papperpurgia
on suht'hyvässä turvassa, Roslagen, Alandia ja Apollo Kanadassa.

Heikki Helen

Hyvähän se on joo, että töitä löytyy... silti en vannoisi minkään laivan nimeen, että tulevaisuus on turvattu... kaikki hauska loppuu aikanaan... eli loppu tulee joskus kaikille ex viikkareille...
Nykyään yli 1200 alusta ja 1600 kuvaa ---> http://www.hhlweb.org

Miran Hamidulla

Näinhän se on, mutta sitä kauemmin joku laiva pysyy liikenteessä sen paremmat mahdollisuudet se on vielä joskus nähdä. Hienoa, että tätä erästä 70-luvun kauneimmista Ruotsinlaivoista ei kuitenkaan vielä myyty Punaisellemerelle pyhiinvaelluskuljettimeksi, kuten esimerkiksi wanhalle ex-Finnpartnerille kävi tämän vuoden alussa. :(
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Mikko-Oskari Koski

Marella-Alcaeoksen uusi nimi on Sochi Express, lippu Saint Vincentin ja Grenadiinien ja linja kaiketi Mustanmeren poikittainen (jostain Turkin satamasta Sotsiin Krimille, eli eteläänpäin lähdettäessä uuet matkustajat toivotetaan tervetulleiksi kuulutuksella HELLO, CRIMINALS... ;D)
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Kervisen Lauri

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari_Koski - 26.08.2003, 14:28:30
Marella-Alcaeoksen uusi nimi on Sochi Express, lippu Saint Vincentin ja Grenadiinien ja linja kaiketi Mustanmeren poikittainen (jostain Turkin satamasta Sotsiin Krimille, eli eteläänpäin lähdettäessä uuet matkustajat toivotetaan tervetulleiksi kuulutuksella HELLO, CRIMINALS... ;D)

Entäs kun lähdetään Turkista pohjoseen?

Miten ois HELLO, TANKEROS!  8)

Miran Hamidulla

Kaikki päättyy aikanaan, ja nyt on sitten ex-Marellankin seilaukset seilattu. Sillä Sochi Express(ex-Marella) on tässä kuussa saapunut romutusrannalleen Aliagaan Turkkiin. Mitään yllättäväähän asiassa ei sinäänsä ole paitsi ehkä se, että alus koki tämän kohtalon ennemmin kuin sen vielä näennäisesti olemassa oleva vanhempi "puolisisar" Kapella.

Marella R.I.P.

http://www.faktaomfartyg.com/sochi_express_1970_b_1.htm
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Jani Nousiainen

Aluksen kunnossa oli reilusti huomautettavaa jokaisessa viime vuosien tarkastuksessa, joten siitä syystä hyvä ,että alus on pysyvästi poistunut liikenteestä.   :'(
Matkustajalaivat.com

Tulevaa: Viking XPRS 15-16.8 St. Ola 16.8 Ionis 16.8 Viking XPRS 18.8 Baltic Princess 19-20.8 VikingGrace 20-21.8

Mikko-Oskari Koski

Sisso. Siinä lähti sitten meikäläisen elämän ensimmäinen punainen lautta (TKU-MHQ vuonna -77) viimeiselle purjehdukselleen...mutta täysin kunniallisesti!
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Jonathan Laitala

Lainaus käyttäjältä: Miran Hamidulla - 17.09.2004, 21:41:51


Marella R.I.P.

http://www.faktaomfartyg.com/sochi_express_1970_b_1.htm


Olipas masentavan näköinen kuva  :( :'(...oikea laiva tuollaisessa ruosteromujen peittämässä rannassa odottamassa loppuaan.Kuten Mirankin sanoi:


Marella R.I.P

Wirrankosken Rami

Marella lienee myös ollut yksi minun ensimmäisistä Viikkari-kokemuksistani kun perheen kanssa aikoinaan muutettiin Ruotsiin. Joko se tai Kapella. Muistikuvaa ei tästä enää ole, olinhan vain 10-11 vuotias 8)

Mikko-Oskari Koski

Lainaus käyttäjältä: Wirrankosken Rami - 20.09.2004, 16:57:00
Muistikuvaa ei tästä enää ole, olinhan vain 10-11 vuotias 8)

Jaa..? Itse olin Marellalla reissatessani 5-vuotias. Ja ihan hyvin muistan... ;D
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Wirrankosken Rami

#12
Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari_Koski - 20.09.2004, 17:06:07
Jaa..? Itse olin Marellalla reissatessani 5-vuotias. Ja ihan hyvin muistan... ;D
Niin no, me liikuttiin silloin ees taas Suomen ja Ruotsin väliä ja en millään pysty sanomaan kumpi oli se ensimmäinen laiva. Näiden lisäksi käytettiin myös Siljan Nordiaa ja Skandiaa, sekä Botniaa ja joskus Vaasanlaivoja...

Gallet

Hyvästi Marella... Vaikkei mulla koskaan ollutkaan ilo ko. alukseen livenä tutustua, mutta silti...