maritimeforum.fi

Merenkulku => Matkustaja-autolautat => Aiheen aloitti: Juhani Reku - 28.07.2014, 15:27:03

Otsikko: Folklandia-risteilyjen tulevaisuus
Kirjoitti: Juhani Reku - 28.07.2014, 15:27:03
Mielenkiintoinen kysymys muuten, miten hoidetaan ensi vuonna Folklandia-risteily. Käsittääkseni Europa on ainoa laiva, joka on ollut riittävän suuri sekä hyttipaikkojen että musiikki- ja tanssiesityksiin sopivien tilojen suhteen, ja sen vuoksi tapahtuma seurasi laivaa Turusta Helsinkiin eikä jäänyt BP:lle Turkuun. Muistaakseni seuraavan vuoden risteily myydään loppuun melkein saman tien, eli ensi vuonna jäänee osa kansanmusiikkiväestä rannalle. Kerran itse mukana olleena on kyllä vaikea kuvitella tapahtumaa millekään muulle liikenteessä olevalle alukselle.

Muita teemaristeilyjä ei taidakaan olla, joilla vastaavaa tilatarvetta olisi ja joiden suhteen Europa ei olisi täysin korvattavissa millä tahansa muulla laivalla.
Otsikko: Vs: Silja Europa rahdataan Australiaan
Kirjoitti: Mikko-Oskari Koski - 28.07.2014, 15:42:48
Sata-Häme soi-tapahtuman harmonikkaristeily on toinen samanmoinen. Näiden kahden risteilyn puitteissa lienee toteutettu kaikki laadukas erikoisohjelma, mitä Europan teatteritilassa on 2000-luvun aikana ollut.
Folklandian tiedotteessa kerrottiin risteilyn siirtyvän BQ:lle, mutta tapahtuman Facebook-sivulla on asiasta käyty keskustelua, jossa mm.muistutettiin asiakkaan aikanaan seuranneen laivaa, koska Folklandian ei katsottu Plasticille sopivan.

Oikeastaan paras ratkaisu Folklandialle olisikin nyt jompikumpi TallinkSiljan Helsinki-Tukholma-linjalaisista, eli Serenade tai Symphony. Niissä olisi kävelykadun verran mahdollisia keikkapaikkoja, erillisten ravintola-areenoiden lisäksi. Pispalan sottiisi (risteilyn tuottaja) voisi olla jopa niin iso asiakas, että Tallink voisi tosiaan irrottaa näistä aluksista toisen vain vuorokauden keikkaa varten, päivä Tukholmassa-reissu ei Folklandian kuvioon istu.
Otsikko: Vs: Silja Europa rahdataan Australiaan
Kirjoitti: Arto Papunen - 28.07.2014, 17:12:42
Näinpä. Ja eiköhän taas Baltic Queen voisi heittää jommankumman sijaan HEL-STO lenkin jos Serenade tai Symphony heittää välillä vuorokauden risteilyt.

Itselle tutuin risteily tammikuinen Tulimeri taisi myös kärsiä laivan pienuudesta Europan jälkeen kun 3 kuukautta ennen ilmoitettiin laivan olevan täynnä.
Pääjärjestävän Länsi-Suomen pelastusliiton takia taitaa risteily pysyä Turussa. Mystisesti netistä ei juuri mitään löydy ens vuoden risteilyyn liittyen vielä.
Otsikko: Vs: Silja Europa rahdataan Australiaan
Kirjoitti: Jani Nousiainen - 28.07.2014, 19:32:39
Baltic Queenin tilanne noiden isojen charterien suhteen kuitenkin parempi kuin BP:llä ja Galaxyllä.  Turun linjalla noissa on 809 hyttiä käytössä kun taas  Queenilla on 927 hyttiä. Muutama vuosi sitten olin BSTn risteilyllä  BPllä ja siellä  toimi  hienosti järjestelyt  osa bändeistä  soitti  perän baarissa ja toiset keulan Iskelmä baarissa.
Otsikko: Vs: Silja Europa rahdataan Australiaan
Kirjoitti: Juhani Reku - 29.07.2014, 07:35:17
Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 28.07.2014, 15:42:48 Folklandian tiedotteessa kerrottiin risteilyn siirtyvän BQ:lle, mutta tapahtuman Facebook-sivulla on asiasta käyty keskustelua, jossa mm.muistutettiin asiakkaan aikanaan seuranneen laivaa, koska Folklandian ei katsottu Plasticille sopivan.

voi vain kuvitella, miten sottiisilaiset vielä syksyn mittaan hierovat tuskastuneena älynystyröitään miettiessään, miten tapahtuma ängetään BQ:lle. Hyttipaikkojen määrä on pieni ongelma esiintymispaikkapulan rinnalla. Äkkiseltään ajatellen teatterin tapahtumat lienee pakko siirtää yökerhoon ja yökerhon iskelmäbaariin (tai mikä lieneekin BQ:lla), mutta miten piirin pyörintä jatkuu siitä eteenpäin? Foodmarketin esiintyjät ovat erittäin iso ongelma. Käytävien kapeus, mutkittelevuus ja vastaavan arkadin puutekin tulevat vastaan, samoin saunaosasto tuskin herättää samanlaisia tunnelmia kuin Europalla.

folklandian konsepti on vuosien ajan noudattanut samaa kaavaa, mikä on hyvin ymmärrettävää voimavarojen käytön näkökulmasta. Luulen ja uskon vahvasti, ettei Sottiisin toimistossa ole vielä ollenkaan tajuttu, millainen muutos on edessä. Ehkä eivät ole tulleet ajatelleeksi, että BQ on identtinen BP:n kanssa.
Otsikko: Vs: Silja Europa rahdataan Australiaan
Kirjoitti: Tapio Väyrynen - 29.07.2014, 13:03:48
Tai jos kansanmusiikki tilaisuuden pitää Tallinan laululavalla, mutta matka Baltic Queenillä.
Vai pitääkö siellä olla paljon pieniä soittotiloja?

Yksi vaihtoehto Mariella tai Viking Grace.
Otsikko: Vs: Silja Europa rahdataan Australiaan
Kirjoitti: Juhani Reku - 29.07.2014, 13:41:22
Lainaus käyttäjältä: Tapio Väyrynen - 29.07.2014, 13:03:48
Tai jos kansanmusiikki tilaisuuden pitää Tallinan laululavalla, mutta matka Baltic Queenillä.
Vai pitääkö siellä olla paljon pieniä soittotiloja?

Yksi vaihtoehto Mariella tai Viking Grace.

Ongelma on juuri tuo erilaisten, pienten ja suurten, vakiintuneiden ja myös vakiintumattomien esiintymispaikkojen tarve. Folklandialle ei riitä tanssiravintola, disko ja yökerho, vaan tarvitaan myös paljon muuta. Mikko-Oskarin esittämä vaihtoehto eli Serenaden/Symphonyn Promenaden valjastaminen voisi olla yksi vaihtoehto, joskaan minun näkemykseni mukaan sekään ei kovin hyvä. Musiikista tulee väistämättä ääntä, ja yleisökin on tavanomaista hissukkakansaa äänekkäämpää, joten Promenadelle mahtuu enimmillään kaksi esiintyjää koko matkalleen. Sekään ei suurta lisäapua siis tuo - minun mielestäni. Sitä paitsi Europalla myös käytävät ovat olleet tehokäytössä erilaisten kojujen ja epämuodollisten esiintymispaikkojen muodossa. Yksi megakäytävä ei siis pahemmin auta, kun menetetään muut käytävät.

Mariella on täysin poissuljettu, Graceakaan en näe - se ei erilaiten tilojen määrän suhteen ole yhtään kummempi kuin plastikit.

Olen oikeasti hiukan sillä kannalla, että viimeinen "aito ja oikea" Folklandia risteiltiin viime tammikuussa. Ensi tammikuussa vuorossa voi olla vanhaa hyvää muisteleva varjotapahtuma, mutta ei paljon muuta.
Otsikko: Vs: Silja Europa rahdataan Australiaan
Kirjoitti: Petri Nummijoki - 29.07.2014, 13:48:03
Lainaus käyttäjältä: Tapio Väyrynen - 29.07.2014, 13:03:48
Yksi vaihtoehto Mariella

Jos BQ:lla ei katsota olevan riittävästi yleisiä tiloja tarkoitukseen niin tuskin Mariellaa kannattaa edes harkita. Mariella ei vielä ollut alun perinkään valmiiksi kehitetty risteilylautta siinä mielessä, että yleisiä tiloja on selvästi vähemmän mitä Cinderella ja sen jälkeen rakennetut risteilylautat ovat tarjonneet. Esim. Mariellan yökerho oli mitoitettu noin 550 asiakkaalle eli täydellä 2500 matkustajamäärällä reilut 20 % pääsi osallistumaan, kun Mariellaa uudemmilla risteilylautoilla yökerhot on pyritty mitoittamaan noin 1000 asiakkaalle.
Otsikko: Vs: Silja Europa rahdataan Australiaan
Kirjoitti: Arne Wallen - 29.07.2014, 13:58:05
Toisaalta on ihan ymmärrettävää ettei varustamo voi pitää alusta yhtä tai kahta vuosittaista tapahtuma varten, pitäisiköhän järjestävän porukan miettiä uutta konseptia?
Otsikko: Vs: Silja Europa rahdataan Australiaan
Kirjoitti: Arto Papunen - 29.07.2014, 16:09:00
Vai varustamojen uutta konseptia, että tuollaisia tapahtumia saataisiin lisää laivoille..?
Otsikko: Vs: Silja Europa rahdataan Australiaan
Kirjoitti: Rami Kristian Wirrankoski - 29.07.2014, 16:11:39
Eiköhän suuri osa matkustajista halua matkustaa laivalla rauhassa, ilman, että joutuu kuuntelemaan kaiken maaliman rämpytyksiä ja varsinkaan niin epävireisiä "trubaduureja". Mää en ainaskaan!
Otsikko: Vs: Silja Europa rahdataan Australiaan
Kirjoitti: Mikko-Oskari Koski - 29.07.2014, 17:58:53
Folklandialle tai Harmonikkaristeilylle ei tosiaan sellaisia asiakkaita kaivatakaan, jotka eivät musisointia ymmärrä -suurin osa osallistujista on mukana musisoidakseen itsekin. Samasta syystä tapahtumaa ei voida viedä maihin, vaan kaikkien sen ohjelmanumeroiden on tapahduttava laivassa.
Molemmat tapahtumat ovat koko laivan tilauksia, joten niillä ei ole edes mahdollista mennä vain reittimatkustajana yli, olipa reitti mikä tahansa.
Otsikko: Vs: Silja Europa rahdataan Australiaan
Kirjoitti: Pasi Saarinen - 29.07.2014, 19:14:02
Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 29.07.2014, 17:58:53
Folklandialle tai Harmonikkaristeilylle ei tosiaan sellaisia asiakkaita kaivatakaan, jotka eivät musisointia ymmärrä -suurin osa osallistujista on mukana musisoidakseen itsekin. Samasta syystä tapahtumaa ei voida viedä maihin, vaan kaikkien sen ohjelmanumeroiden on tapahduttava laivassa.

Miksi ei voisi järjestää maissa ?
Otsikko: Vs: Silja Europa rahdataan Australiaan
Kirjoitti: Jani Nousiainen - 29.07.2014, 19:26:30
saahan BQlle kuitenkin aika monta artistia samaan aikaan esiintymään.  show Lounge, keulan baari, Pub, Sevilla Bar (pubin toisella puolen) , piano  bar ja disco . Eli 6 paikkaa ja   perän baari vetää noin 1000 ja loput  100 - 200  jokainen . joten 2500 hyttimatkustajasta pääsee  suurin osa  nauttimaan esityksistä samaan aikaan.
Otsikko: Vs: Silja Europa rahdataan Australiaan
Kirjoitti: Petri Lindqvist - 29.07.2014, 20:19:39
Täällä on spekuloitu näillä erikoisristeilyillä ja Folklandia ollut monella huolena. Otan osaa keskusteluun siltä pohjalta, että olen itse ollut soittamassa kyseisellä risteilyllä 10 vuoden ajan.

Risteily on joka vuosi myyty loppuun eli laivalla on ollut 3000 matkustajaa. Näin ollen kapasiteetin puolesta voidaan sulkea ulos kaikki muut laivat paitsi Silja Serenade, Silja Symphony ja Viking Grace. Kokosin tähän nyt yhteen kaikki Folklandian hyödyntämät Europan tilat. Ohessa pohdintaa mitä se tarkoittaisi korvaavien alusten suhteen.

Yökerho Ocean Club     Korvattavissa kaikilla aluksilla

Teatteri Europa           Siirrettävä Conference-tiloihin. Omakohtaisen kokemuksen mukaan Viking Gracen iso auditorio sopisi tähän paremmin kuin Baltic Queen tai Serenaden/Symphonyn vastaava.

Top Club                   Toimi Europan Conference-tiloissa. Siirrettävissä kaikkien vaihtoehtojen conference-tiloihin, samaan isoon auditorioon mihin on pakko siirtää teatteri Europan esitykset.

Aulasoitot                    Luonnistuu Serenaden/Symphonen promenaden lavalla ja samoin Gracella on tarpeeksi tilavia aulatiloja. Baltic Queenilla aiheuttaa tukoksen melkein mihin tahansa aulaan tämän sijoittaa. Europalla soitto soi isossa hissiaulassa.

Food Market              Gracella tilana toimisi Retro Bar. Baltic Queenilla Tango Bar on tähän loistava ja ohjelman määrää voi jopa lisätä. Serenadella/Symphonyllä kunnollista tilaa ei löydy. Mahdollisesti disco olisi otettava käyttöön, vaikka normaalisti sitä ei ole Folklandialla hyödynnetty.
Joe's Place   Vastaava pubi löytyy kaikilta korvaavilta aluksilta

Sauna, tupsun juureen      Millään muulla aluksella kuin Europalla ei voida realistisesti tätä korvata.

Pelimannin penkki                 Europalla tämä oli Tauruksessa tai Cornerissa. Gracella se menisi varmaankin Oscarin shampanjabaariin. BQ:lla Sevillaan.  Serella/Sympalla ehkäpä yökerhon alakertaan.

Messut, soitinhuolto           Europalla käytetty 7 tai 8 kannen arcadea ja conference osastoa. Muilla aluksilla menisi varmaan kokonaisuudessaan Conference-osastolle.

Yhteenvetona voisi todeta, että promenade-laivat tai Grace voisivat toimia melko lailla yhtä hyvin. Käännyn
kuitenkin Gracen puoleen seuraavista syistä.

-   Paluu Turkuun voisi olla toivottu ja aikataulusäätöjä ei tarvitse laivayhtiön puolesta juuri tehdä
-   Uusi yökerho, sen lava ja tekniikka antaa parhaimmat puitteet konserttien järjestämiseen
-   Uusi iso auditorio on parhaiten muokattavissa Teatteri Europaksi.

Pakko nyt kuitenkin kommentoida ruman rehellisesti, että sekä Pispalan Sottiisin että Sata-Häme soi organisaatiot taitavat olla sen verran piilokorruptoituneita TallinkSiljan suuntaan, että mitään yhtiön vaihtoa ei edes realistisesti ajatella. Karonkka-risteilyllä taitaa olla joka vuosi sen verran avokätinen ruoka- ja juomatarjoilu, että toivotan vain lämpimästi onnea Baltic Queenin järjestelyiden kanssa.
Otsikko: Vs: Silja Europa rahdataan Australiaan
Kirjoitti: Juhani Reku - 30.07.2014, 08:17:00
Lainaus käyttäjältä: Jani Nousiainen - 29.07.2014, 19:26:30
2500 hyttimatkustajasta pääsee  suurin osa  nauttimaan esityksistä samaan aikaan.

Siinähän se ratkaisun avain tulikin :) Rajataan 500 esiintyjää/esiintyvää matkustajaa joukosta pois, niin jo mahtuu. Seuraavana vuonna tilaa on varmasti sitäkin enemmän.
Otsikko: Vs: Silja Europa rahdataan Australiaan
Kirjoitti: Tapio Väyrynen - 30.07.2014, 09:06:46
Sinänsä jännää, että kyseessä niin suosittu tapahtuma, että tälläiseen alukseen ei mahdu kaikki alan harrastajat kerralla.
Tulee mieleen se, että miksi ei näin suosittua tapahtumaa järjestetä vaikka pari kertaa vuodessa, jos tulijoita on paljon.

Samoin kuin Visbyn risteilyjä voisi tehdä useammin kuin 2 kertaa kesässä.
Otsikko: Vs: Silja Europa rahdataan Australiaan
Kirjoitti: Janne Raiskinmäki - 30.07.2014, 09:15:28
Tuskinpa kuitenkaan kahta laivallista osallistujia riittäisi.  Muutama vuosi sitten puhuttiin että seuraava Folklandia myydään lähes heti  loppuun risteilyn jälkeen. Taitaa into olla kuitenkin vähän hiipumassa, kun nyt ei ollut vielä Europaa myyty loppuun, puoli vuotta ennen.  (Onhan Sottiisinkin osallistujamäärät olleet laskussa. Kaustisesta en tiedä.)


Otsikko: Vs: Folklandia-risteilyjen tulevaisuus
Kirjoitti: Mikko-Oskari Koski - 30.07.2014, 10:50:33
Suomessa on varsin runsaasti musiikin harrastajia, Kansanmusiikkiliitto hyvin organisoitu toimielin ja Pispalan sottiisi sekä Sata-Häme soi toimijoita, jotka jaksavat tuon kokoisen tapahtuman tuottaa. Kun itse katson Folklandiaa ja Harmonikkaristeilyä hieman sivusta eli kuoro- ja orkesteriharrastajien lehden toimittajana, voin osoittaa niitä kohtaan vain suurta kunnioitusta. Tapahtuman tuottaminen kun ei ole ihan kevyttä touhua.
Muistelisin, että Folklandia keksittiin -90-luvulla talvitapahtumaksi, jossa kansan-ja maailmanmuusikot kohtaisivat. Alan harrastajia Suomessa on huomattavasti yli yhden laivan pokan, joten sikäli tulijoita useammallekin reissulle varmasti riittäisi, mutta ainutkertaisen risteilyn uniikkius kärsisi, jos tapahtuma toistuisi useammin kuin kerran vuodessa. Uskoakseni harmonikkaväellä on sama toimintaideologia.

Kumpaakaan mainittua risteilytuotetta tuskin olisi keksittykään ilman Europan runsaita keikka-areenoja, vaikka musikantteja on toki nähty ja kuultu muillakin laivoilla (enkä tällä tarkoita humppaorkesteria baarissa). Sibelius-Akatemia järjesti aikanaan Silja Symphonylla (joka oli laivaksi valittu täysin nimensä takia) oman syystapahtumansa, jolloin opiskelijoiden sinfoniaorkesteri heitti keikan Promenadella.
Otsikko: Vs: Folklandia-risteilyjen tulevaisuus
Kirjoitti: Mika Honkonen - 30.07.2014, 21:13:02
Itse en noista tapahtumista juuri tiedä mitään eikä hirveesti kiinnosta kyseiset musiikkilajit mutta näiden ja muitakin tapahtumia ajatellen.

Kuinka paljon noille risteilyille on lähdössä pelkästään musiikki porukkaa ja kuinka iso osa on muita risteilijöitä/reittimatkustajia ?
Olisiko aihetta vuokrata alus charter-risteilylle ?
Voiko turvallisuus tai muista syistä autokantta hyödyntää charter-risteilyillä yleisö tilaisuuksiin ?
Otsikko: Vs: Folklandia-risteilyjen tulevaisuus
Kirjoitti: Pasi Saarinen - 30.07.2014, 21:54:41
Tuolla luki jo aiemmin näin: Molemmat tapahtumat ovat koko laivan tilauksia, joten niillä ei ole edes mahdollista mennä vain reittimatkustajana yli, olipa reitti mikä tahansa.
Otsikko: Vs: Folklandia-risteilyjen tulevaisuus
Kirjoitti: Arto Papunen - 10.01.2015, 20:54:57
Folklandia käsittääkseni nyt risteilty, onko foorumilla mukanaolleita kuinka järjestelyt saatiin laivalla toimimaan?
Otsikko: Vs: Folklandia-risteilyjen tulevaisuus
Kirjoitti: Mikko-Oskari Koski - 14.01.2017, 21:03:42
Oli ilo saada ensimmäistä kertaa osallistua Folklandialle. Ilmeisesti kaikki ei BQ:lla ollut mennyt kuin rasvattu, koska avajaisgaalassa erityisen suuret aplodit nostatti lause "poika on tullut kotiin" (siitäkin huolimatta, että laiva on suomen sukupuolineutraalissa kielessä nainen).
Osa asiakaskunnasta oli viime- ja edellisvuosina majoitettu johonkin sataman tuntumassa olleeseen hotelliin, mikä oli rikkonut kuvion yhtenäisyyttä. Nyt moiseen ei ollut tarvetta, kun ennakkomyynti oli tehty BQ:n mukaan, ja lisäpaikkojakin oli saatu alkusyksystä tarjolle. Ennakkomyynnissä, joka alkoi kaksi tuntia ennen tämänvuotisen risteilyn päättymistä, Folklandian kapasiteetista menee laakista noin 85-90%, eikä kaikkia jäljellejääviä paikkoja edes myydä, koska tietty reservi tarvitaan mahdollisia kutsuvieras- ja erikoisesiintyjävarauksia varten. Itsekin pääsin juuri tällä momentilla mukaan akreditoinnilla, jonka olin tilannut vasta pari kuukautta sitten. Hytti oli deLuxe, mikä on sikäli ihan ymmärrettävää, ettei järjestäjillä todennäköisesti ollut muuta reserviä jäljellä... 8)

Folklandia on erinomaisen vaikuttava tapahtuma, siinä menee kirjaimellisesti päällekkäin monta musiikin esittämisen kerrosta, ja kaikki se kliseiden kokoelma, mikä ruotsinlaivan käsitettä yleensä leimaa, kääntyy tässä positiiviseksi alkuvoimaksi. Koko laiva kirjaimellisesti soi koko matkan ajan, eikä kenelläkään tuntunut olevan kiire levolle -tuntui jotenkin absurdilta, kun ravintolakannet pursusivat porukkaa kolmen aikaa yölläkin.
Jos kuviosta nyt pakko on jotain olennaista vikaa hakea, isoin lienee se, ettei Europan pääsisäänkäyntiä vieläkään ole Helsingissä mahdollista käyttää. Vitosen lankkupaikat olivat mennen tullen tukossa, vaikka laivaan noustessa yhteislaulu helpottikin kaikkien oloa. Mutta rumpusettien tai kontrabassojen kanssa laivalle tulevat matkalaiset luonnollisesti haluavat ensi töikseen viedä nämä tilaa vievät tarvikkeensa soitinnarikkaan, joka sijaitsee konfassa, kannella 12, ja sinne olisi jouhevaa päästä yhdellä hissillä.
Otsikko: Vs: Folklandia-risteilyjen tulevaisuus
Kirjoitti: Mikko-Oskari Koski - 14.01.2020, 00:19:47
Vuoden Folklandian uudistuksia oli soitinnarikan sijoittaminen seiskan ahteriin kaupan taakse, mikä oli erinomainen ratkaisu, kun maihinnousu oli nyt onnistuttu saamaan saman kannen pääexitiin.
Toki kolmentuhannen henkilön siirtäminen tuotakin kautta on omanlaisensa suoritus, ja ainakin oma risteilyni oli miltei "perinteinen 24-tuntinen": lähtö terminaalista kohti laivaa alkoi perjantaina kello 17.22 ja paluu saman rakennuksen alempaan kerrokseen seuraavana päivänä 17.12...
Otsikko: Vs: Folklandia-risteilyjen tulevaisuus
Kirjoitti: Mikko-Oskari Koski - 16.01.2023, 01:04:54
Pitkän odotuksen jälkeen toteutunut Folklandia 2023 oli ymmärrettävistä syistä joutunut muuttamaan Baltic Princessille, mutta tapahtuman paluu oli niin upea asia, ettei laivan vaihtuminen tietyiltä osiltaan heikommaksi häirinnyt. Ex-tempore-keikkojen ja pelimannin penkkien osalta BP oli jopa Europaa toimivampi, ja isoja show-tilojakin oli tarjolla neljä; ahterin iso baari ja 10.kannen disko sekä keulan Iskelmäbaari ja konfan iso tila. Muina virallisina keikkaestraadeina toimivat Pianobaari ja SeaPub. Etäisyydet toki olivat Europaa isommat, ja laivassa saattoi hetkittäin olla hiljaisiakin paikkoja. Starlightissa tuli tilanahtaus konkreettisesti vastaan vain keskiyön huutokatrillissa, mutta eipä se kunnolla mahtunut vastaavaan tilaan Europallakaan.
Soitinnarikan sijoittaminen 5.kannen exitin viereen lastenhuoneeseen oli hyvä oivallus, ja myös kansanmusiikkitapahtumien esittely mahtui ravintolakannen käytävälle, vaikka arkadi toki on Europaa ahtaampi.

Pääasia on kuitenkin, että Folklandian vanha hyvä henki on voimissaan, ja tämä ainakin minun rankingissäni miltei ainoa käymisen arvoinen maihinnousuton risteily elää jälleen.  8)