Risteilyaluskesä 2021

Aloittaja Juhani Mehto, 21.04.2021, 11:47:50

« edellinen - seuraava »

Juhani Mehto

Tämä kesä on vielä suurena kysymysmerkkinä mitä risteilyalusten käynteihin tulee. Helsingin ja Tallinnan satamat eivät ole vielä uskaltaneet laittaa nettiin mitään tietoa kesästä.

Länsinaapurissa Tukholman listalle on ruotsalaisella positiivisuudella merkitty koko joukko laivoja, joista ensimmäinen olisi tulossa jo 4.5. (Aidamar) ja viimeinen 23.10. (Aidadiva) ja lisäksi Hanseatic Spiritillä olisi vielä lisäksi kaksi käyntiä joulukuussa. Tukholman listaa pääsee katselemaan TÄÄLTÄ valitsemalla "Kryssningsanlöp" ja sitten valikoimalla sopivan aikavälin kalenterista.

On varmasti selvää, ettei noin suurta määrää laivoja ole tulossa, kuin mitä Tukholman listalla on, mutta on mielenkiintoista seurata, olisiko joitakin laivoja kuitenkin liikkellä rokotusten edetessä. Yksi mahdollisuus toki olisi myös se, että sesonki Itämerellä pitenee, jos muualla maailmassa ei vielä päästä risteilemään. Olisiko loka- tai marraskuinen Helsinki kiinnostava? Sen näkee muutaman kuukauden kuluessa.

Tällähän hetkellä mm. Royal Caribbeanin uusin, aivan hiljattain valmistunut Odyssey of the Seas on jo risteilemässä Israelista ja ainakin Costa on ollut aloittelemassa liikennettä Italiassa.

Edellisten vuosien keskusteluita löytyy täältä:
Vuosi 2020 (joka kutistui Mein Schiff 1:n ja 2:n sekä Europa 2:n vierailuihin ilman kiinnittymistä ja näin ollen myös maihinnousua)
Vuosi 2019
Vuosi 2018
Vuosi 2017
Vuosi 2016
Vuosi 2015
Vuosi 2014
Vuosi 2013
Vuosi 2012
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Juhani Mehto

#1
Kausi alkaa viimekesäisen tyylisellä Mein Schiff 1:n käynnillä Turun edustalla ensi viikolla 27.5. Se käy sitä ennen Tukholmassa ilman matkustajien maihinnousumahdollisuutta.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Hannu Sarell

Näyttää risteilijöitä käyvän Tukholmassa ja Tallinnassa ihan laiturissa kiinni. Pääseekö ulos en tiedä, mutta Hesaan vaan ei tule ketään. Turussa nuo Mein Schiffit joskus piipahtavat Pernon telakan luona. Markkinoinnissa vikaa? Maksuissa?

Juhani Mehto

Kesän ensimmäinen laituriin asti tuleva risteilyalusvieras, Phoenix Reisen -varustamon Artania, on parhaillaan lähestymässä Helsinkiä.

Turun edustalla on toistaiseksi käynyt Mein Schiff 1 muutaman kerran ja Hapag-Lloydin Europa kahteen kertaan, molemmat käymättä laiturissa kiinni (ja tietysti Mein Schiff 1 ei Turussa laituriin asti mahtuisikaan).

Lainaus käyttäjältä: Hannu Sarell - 20.07.2021, 00:16:23
Näyttää risteilijöitä käyvän Tukholmassa ja Tallinnassa ihan laiturissa kiinni. Pääseekö ulos en tiedä, mutta Hesaan vaan ei tule ketään. Turussa nuo Mein Schiffit joskus piipahtavat Pernon telakan luona. Markkinoinnissa vikaa? Maksuissa?
"Vikaa" on ollut koronarajoituksissa. Virossa ja Ruotsissa ne ovat sallineet risteilyalusvieraiden maihinnousun, mutta ei Suomessa tähän asti.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Hannu Sarell

Hesassa oikein ruuhkaa, kun on Artania ja MeinSchiff1 yhtä aikaa. En huomannut aiemmin Helsingin sataman saapuvista, että MeinSchiff1 on tulossa.

Hannu Sarell

Risteilykausi päättyi. 14 laivaa kävi Hesassa... No parempi sekin kuin viime vuoden nolla...