Kulkuväylät, reitit ja laivojen kohtaamiset

Aloittaja Joni Huopana, 31.07.2001, 21:20:31

« edellinen - seuraava »

Mikko-Oskari Koski

#45
HEL-STO-laivat kohtaavat Föglön eteläpuolella 01.45-02.15-välisenä aikana. Kummassakin parissa Silja on yleensä etummaisena.
Helsingistä tultaessa kannattaa muuten kahden-puolen kolmen aikoihin tähyillä saariston suuntaan, yhden jälkeen Långnäsistä lähtenyt Bella on silloin juuri lähestymässä Ahvenanmeren laitaa ja Amorella tulossa sieltä sisään. Festari on Amorellan ja Europa (kesällä) Bellan perässä ja kaikki kohtaavat kuitenkin Ahvenanmeren puolella. Paras paikka tuon seuraamiseen saattaisi olla Herröskattanin lintutorni tai Lågskärin majakkasaari.
Päiväsaikaanhan Turun laivat kohtaavatkin Maarianhaminassa, mikä varmasti ei jää kenellekään siellä joskus käyneelle epäselväksi.

***

TKU-STO-linjalla aikataulussa ei pelivaraa ole oikeastaan yhtään. Kymmenen minuutin viive lähdössä näkyy jo saapumisessakin ja esim.Isabellan aiempi aikataulu MHQ-TKU-osuudella oli liian tiukka, koska alus molemmissa päissä kääntyessään jäi usein taulusta 3-4 minuuttia. Tosin myös Amorella oli usein myöhässä Maarianhaminaan saapuessaan, mutta se johtui myöhästelleestä junasta. Aiemmin yömatkalla TKU-STO oli pelivaraa, mutta ei enää, koska yökäynti Långnäsissä ja Tukholman aamusaapumisen aikaistaminen vetivät ns.löysät pois.

HEL-STO oli mielenkiintoisempi: Siinähän oli aiemmin aika huomattavakin ajallinen ero suunnasta riippuen. Tämä johtui ainakin osittain siitä, että -70-luvun lautat (joille ne aikataulut oli suunniteltu) olivat aikamoisia herneenpalkoja Itämeren syys-ja talvikeleissä ja koska länsituuli on usein vallitseva, oli laskettu länteenpäin ajettaessa tarvittavan enemmän aikaa. Itään pääsee useammin peesaamaan. Tietysti tuollaiset erot ovat todellisissa olosuhteissa aika marginaalisia.

TLL-STO hyödyntää nyt aiempia Helsingin liikenteen kokemuksia (ja tietysti on ottanut myös omistaan opikseen, toivottavasti). Estonian päälliköillehän aikataulussa pysyminen oli kunnia-asia tunnetuin seurauksin, nykyiset kipparit taitavat olla realiteettitajuisempia.

***

Ainakin itse olen noita valomeriä parinakin talviyönä Mariellan kattoterassilta tiiraillut, eikä tunnisteista ole voinut erehtyä. Illalla Turusta lähteneeseen SeaWindiin on saatu jopa "lähikontakti" Lågskärin, Nyhamnin ja Flötjanin muodostamassa kolmiossa.
Huonolla näkyvyydellä alukset tuskin näkyvätkään.

Aiheeseen liittyen: FinnLinkithän eivät poikkea Långnäsissä, joten ne voisivat ajaa Föglön saaristossa Apteekkarin väylää eli Hjulgrundin kautta. Vai voisivatko sittenkään? Eli ovatko Clipper, Eagle ja Sailor niin raamikkaita, että ne kierrätetään aina Långnäsin ohi Staholmin reittiä samasta syystä kuin Silja Europa?
Vanha Fellowhan oli Överön rantaan törmätessään juuri tullut Hjulgrundista ja ehkä siksikin perämiehen ote oli vaikean paikan jälkeen päässyt hetkeksi herpaantumaan...
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Kenny Leong

#46
Tuossa viime viikolla tulin Hesasta kotio päin Espooseen ja Länsiväylällä Lauttasaaren sillan kohdalla kattelin bussista merelle päin ja näin kuinka Mariella oli kääntynyt Porkkalanväylälle. Oli hienon näköistä kun se oli niin lähellä ja se oli niin isonnäköinen. Se oli siinä Pihlajasaaren takaa kääntynyt Pväylälle. Yleensä oli tottunut näkemään samasta kohtaa vain Meloodian, Nordlandian tai Fantaasian tms. menevän merelle päin...
Onko siihen joku tietty syy että miksi Viikkari tai Silja käyttää joskus Porkkalanväylää?? Hiukan tyhmä kysymys mut kuiteskii.
Tuskinpa siihen on mitään erityistä syytä. Ajavat vaihtelun vuoksi varmaankin välillä Porkkalan kautta...

Globab

#47
     Ajattelin kysäistä että tietääkö kukaan, että jos Helsinki Tukholma linjan laivat jättävät Maarianhaminassa käynin kovan tuulen takia väliin, (tällaista kai sattuu harvemmiten), niin onko niillä tapana ajaa Tukholman saaristoon "Ahvenanmeren kautta" Kapellskärin läheltä eli samaa reittiä kuin muutenkin vai onko mahdollista että ne ajavat Tukholman saaristoon etelämpää samaa reittiä kuin Tallinkin laivat? (www.tallink.se ja sieltä "Här är båten" löytyy jonkunlainen kartta...) Tapauksessa jolloin ei käydä Maarianhaminassa "eteläisempi reitti" tulisi kai lyhyemmäksi...???
   Ja vielä yksi kysymys; Millainen muuten oli Helsinki Tukholma laivojen reitti ennen Maarianhamina käyntien alkamista?

Jussi Pehkonen

#48
Helsinki-Tukholma linjan laivojen ns. myrskyreitti kulkee "Ahvenanmeren kautta". Tämä reitti on ollut käytössä kovilla tuulilla myös ennen Maarianhaminassa piipahdusta. Eteläinen reitti on matkustajien ja laivojen kannalta erittäin epämiellyttävä, kun tuulen voimakkuus kasvaa.  ;D

Reiteillä ei ole pituus eroa kuin muutamia maileja, mutta pohjoisella reitillä tulee avomeriosuudella ajaa nopeammin, koska Tukholman saariston nopeusrajoitukset hidastavat matkantekoa.

Ennen Maarianhaminan kiertoa pääreitti kulki Sandhamin kautta ja poikeuksellisesti Söderarmin kautta edellä mainituista seikoista johtuen. ;)

Salomon Kaukiainen

#49
Ennen kuin Tukholman laivat rupesivat poikkeamaan Maarianhaminassa ne ajoivat yleensä sisään Tukholman saaristoon etelästä Sandhamnin kautta (eli samaa reittiä kuin Tallink). Joskus kovemmilla tuulilla saatettiin ajaa nykyistä reittiä Söderarmin kautta, jolloin saariston suojaan päästiin nopeammin.
Samoin jos nykyään Maarianhaminan käynti jää kovan tuulen takia väliin (sillonhan täytyy myräkän olla jo aikamoinen..) niin laivat ajavat yleensä silti pohjoisempaa Söderarmin väylää sen suojaisuuden takia.

Edit: tuli näköjään sama asia kahdelta eri henkilöltä saman aikaan... ;)
"Kuin ulos kuoresta, pois Roihuvuoresta. Jollakseen." (Leevi and the Leavings)

Kenny Leong

#50
Ahvenanmerta ylitettäessä huomaa että aika lujaa ne laivat pistävät menemään.
Mariellalla ollessani huomasin kun kannella kävin että aika sika lujaa sitä mentiin. Kuten mainittua...Tukholman saariston nopeusrajoitukset.

Santeri

Lainaus käyttäjältä: Kenny Leong - 18.11.2002, 16:47:36 Ahvenanmerta ylitettäessä huomaa että aika lujaa ne laivat pistävät menemään.
Mariellalla ollessani huomasin kun kannella kävin että aika sika lujaa sitä mentiin. Kuten mainittua...Tukholman saariston nopeusrajoitukset.
Ootko Kenny varma....
Olitko varmasti siinä mielentilassa, että tajusit kulkunopeuden... ;D ;D ;D

Globab


      Joo, mä huomasin kans joskus Serenadella laivan tullessa Tukholmasta Maarianhaminaan päin, että laiva paino eteenpäin aika haipakkaa... :)
       Samaisella Päivä Tukholmassa-risteilyllä Helsingistä päin mentäessä Maarianhaminaan ei vauhdista voinut puhua samaa. Erityisesti kello 22-24 aikoihin laiva suorastaan mateli eteenpäin (oli keskikesä, näki hyvin ulos). Aikataulussa on Hesasta Tukholmaan päin kai jotain joustoa, kaiketi vaikeiden meriolosuhteiden varalta...???

Kenny Leong

Lainaus käyttäjältä: Santeri Lahdensalo - 18.11.2002, 17:57:27 Ootko Kenny varma....
Olitko varmasti siinä mielentilassa, että tajusit kulkunopeuden... ;D ;D ;D


Niin muuten... :) ...oonkohan ihan varma :o Saattaa olla että eräs pullossa sisältänyt juoma aiheutti mulla silmissä sellasen zoomspeed efektin :-\ :) Mutta siihen saattoi vaikuttaa myös eräs ohi kävellyt nuori neitonen 8)

Santeri

Lainaus käyttäjältä: Joonas - 18.11.2002, 18:51:28 Joo, mä huomasin kans joskus Serenadella laivan tullessa Tukholmasta Maarianhaminaan päin, että laiva paino eteenpäin aika haipakkaa... :)
       Samaisella Päivä Tukholmassa-risteilyllä Helsingistä päin mentäessä Maarianhaminaan ei vauhdista voinut puhua samaa. Erityisesti kello 22-24 aikoihin laiva suorastaan mateli eteenpäin (oli keskikesä, näki hyvin ulos). Aikataulussa on Hesasta Tukholmaan päin kai jotain joustoa, kaiketi vaikeiden meriolosuhteiden varalta...???
Tiedä sitten, että onko kyse vain aikataulun yhdenmukaistamisesta eli lähtöaika Helsingistä ja Tukholmasta on kello 17.00 ja saapuminen Tukholmaan ja Helsinkiin on kello 09.30.
Aikaeron takiahan Hki-Sto sunnassa tulee se kaksi tuntia enemmän kuin Sto-Hki.
Jos jollain on parempi selitys niin kertokoot...

Globab


        Joo, totta, sillä aikaerollahan/aikataulun yhdenmukaistamisellahan se selittyy. Kumma juttu silti, että joskus oli lehdessä juttu että Mariella saapui kolme tuntia myöhässä Tukholmaan myrskyn takia, vaikka lähti Hesasta ajallaan. (Olikohan se Marraskuu-tai joulukuu 1999)
Tulee vaan mieleen että kuinka hiljaa Mariella on silloin "madellut"... Onko kellään kokemuksia myrskyisistä keleistä ja olosuhteiden vaikutuksista aikatauluihin Hel-Mar-Sto reitiltä?

Juha Westerlund

Joo Sto-Hel välillä otetaan kiinni se tunnin aikaero...

On muuten ollut rauhallinen syksy, ei ole sattunut yhtään kunnon tuulta kohdalle viellä tänä syksynä... 8)

Jussi Pehkonen

Tarkennus vielä noihin Tukholman saariston etäisyyksiin. Eteläinen reitti eli Sandham - Värtän on noin 42nm ja pohjoinen reitti Söderarm - Värtän on noin 54nm. Eli tästä tulisi noin 1 tunnin matka-aika ero. Lisäksi matkat länteen eli Tukholmaan ovat yleensä vastatuuliosuuksia ja siten voivat vaatia lisää aikaa. Edelläolevasta johtuen laivat "matelevat" Ruotsiin.

Globab

#58

   Noista reitetistä vielä; käyttävätkö Tallinkin Tallinna-Tukholma laivat koskaan myrskyisellä ilmalla tuota "pohjoisempaa reittiä", (sitä mistä Vikingin ja Siljan Hel-Mar-Tuk laivat kulkevat tulleessaan Tukholman saaristoon...?
Heh, Vikingin sivuilla lukee että Rosellassa ei ole vakaajia. Niimpä sitten ei taida olla sisarusalus Fantaasiassakaan. Voi olla joskus aika "kuoppaista" menoa Tallinnasta Tukholmaan jossain 25m/s puhaltavssa esim.etelä tuulessa...  ;D

Jamppa11

kyl se vaikuttaa vähän siltä et säällä kuin säällä laivat matelee tukholmaan ja painaa täysillä takasin stadiin...johtuen ehkä siitä et siljalla on sto-hel välillä 2 tuntia vähemmän aikaa kuin hel-sto..ja viikkarilla 55 min vähemmän aikaa