Rahtialus kateissa Perämerellä

Aloittaja Eerik Laine, 26.01.2002, 14:41:31

« edellinen - seuraava »

Eerik Laine

Noh tässä Hesarin uutissähke asiasta 25.1.2002 23:37 :-[

VAASA. Pohjanlahden merivartiosto aloitti myöhään perjantai-iltana liki 90 metrisen kuivarahtialuksen etsinnät Perämerellä. Alus ei ollut lähettänyt hätäkutsuja, mutta etsinnät aloitettiin, koska rahtialus ei saapunut perille Pietarsaareen päivällä määräaikaan mennessä, eikä siihen saatu yhteyttä.
    Normaalioloissa aluksen olisi tullut ilmoittaa myöhästymisestään.

    
Hollantilaiseen kuivarahtialukseen on oltu yhteydessä edellisen kerran perjantaiaamuna. Jo tuolloin se oli myrskyn vuoksi reilusti aikataulustaan myöhässä. Merivartiostosta arvellaan, että alus on saattanut muuttaa kurssiaan päästäkseen tuulen suojaan.
    Aluksella arvellaan olevan töissä kuudesta kahdeksaan henkeä.


Aleksi Lindström

#1
YLE:n teksti-tv tänään (26.01):

"Selkämerellä etsittiin alkuyöstä hollantilaista kuivarahtialusta. Alus löytyi etsintöjen jälkeen Ahvenanmaalta ja on nyt matkalla Haminaan. Etsinnät aloittettiin, koska alus ei saapunut perille Pietarsaareen määräaikaan mennessä eikä siihen saatu yhteyttä."