Ålandstrafiken

Aloittaja Miran Hamidulla, 20.12.2000, 19:53:52

« edellinen - seuraava »

juzzy

Olin leirikoulussa pari vuotta sitten Kustavissa. Mentiin M/S Viggenillä Brändööseen. Hieno lauttahan se oli ja ruokakin maistui hyvälle :)

juzzy

Olen avannut uuden Ålandstrafikenin Ystävien sivun ja toivon,
että voisitte liittyä vähälukuiseen joukkoomme.
Sivuillani voi lähetellä omia Ålandstrafikenin alus kuvia ja saada niistä arvokasta palautetta,
tai saada ne näkyville Kuvagalleriaan.
Toivon, että voisitte myös vihjata kyseisestä paikasta ystävillenne. Ja osoitehan on:
http://alandstrafiken.gurut.be, Aaltoisin terveisin Jussi Kopra.

Wirrankosken Rami

Tulipa kokeiltua ensimmäistä kertaa (!!!) elämässäni Ålandstrafikkenin lauttoja. Ensiksi m/s Knipanilla Svinöstä Degerbyyhyn ja sitten Överöstä m/s Skiftetillä Långnäsiin. Knipanilla ei ollut kuin tylsä matkustamo ja Skiftetillä matkustamo-kahvio, joka oli mainitun välin kiinni, avautuen vähän ennen rantautumista. Kun kyselin kahvion tädiltä, että missäs kaikki postikortit ovat, sain kummeksuneen ilmeen takaisin... ::)
Muuten voin suositella lauttoja, sillä ne ovat suhteellisen edullisia auton kanssakin liikkuville ja kuten huomasimme: jos kiirettä ei ole, niin mukaan pääsee ilman varaustakin, mikäli lauttaan mahtuu...

Jani Nousiainen

Nyheter från Ålands Radio


Nya skärgårdsfärjan
byggs i Estland

Den nya skärgårdsfärja som landskapet ska beställa kommer troligen att byggas i Estland. Av sex inkomna anbud har landskapsregeringen fattat beslut om att inleda kontraktsförhandlingar med BLRT Shipbuilding i Estland. I budgetförslaget för nästa år har det reserverats sex miljoner euro för ändamålet. Totalkostnaden för färjan beräknas bli 13 miljoner euro. Byggnadstiden väntas vara 14 månader efter att byggnadskontraktet undertecknats.
Matkustajalaivat.com

Tulevaa: Viking XPRS 15-16.8 St. Ola 16.8 Ionis 16.8 Viking XPRS 18.8 Baltic Princess 19-20.8 VikingGrace 20-21.8

Joni Huopana

Ålandstidningenissä on tarkempia tietoja uudisrakennuksesta:

Kontraktet tecknas inom januari
Så här ser nya Föglöfärjan ut

Inom januari räknar trafikminister Runar Karlsson (c) med att kontraktet om bygget av ny Föglöfärja ska vara klart med estniska varvet BLRT i Tallinn.

Kontraktsförhandlingarna om nya Föglöfärjan är i slutskedet. Trafikminister Runar Karlsson säger att ett avslut borde komma inom ett par veckor.
Redan i november beslöt landskapsregeringen inleda förhandlingar med estniska BLRT.
– Det går inte i en handvändning, det är inte som att förhandla om ett vägbygge, säger han.

Däck av flaktyp
Nya Föglöfärjan blir 65,3 meter lång, 13 meter bred, får högsta isklass och plats för 62 personbilar, varav 46 på däck och 16 på hyllorna.
– Det blir en vanlig färja, men däcket blir av flaktyp. Det går att köra ombord flera filer samtidigt.
I de flesta fall ska däcket räcka till, men vid toppar behövs hyllorna på vissa turer.
– Den ska klara trafiken med halvtimmes cykler gott och väl, och går litet snabbare än dagens Knipan.
Till detta bidrar också att färjan inte behöver svängfa, då den har propellrar i båda ändarna.


Lisää: http://www.tidningen.aland.net/se/nyhet.asp?newsId=13415

Mikko-Oskari Koski

Päädyt näyttävät sellaisilta, että alus voisi operoida nykyisiin laituripaikkoihin -hyvä sinänsä, jos älyttömistä Hastersboda-Bråttö- ja tunnelisuunnitelmista on luovuttu. Olisikohan jopa tarkoitus ruveta ottamaan jalankulkijat sisään noista kahvilan päädyissä olevista luukuista -tämän kokoluokan alukseen kun tuskin sukkia tarvitaan..?

Verrattuna Åt:n nykyiseen tonnistoon uudisalus -annettakoon hänelle tässä nyt työnimeksi vaikka STORLOMMEN (Gavia arctica) alus on kuitenkin ratkaisevasti isompi; kymmenisen metriä Allua ja Viggeniä pidempi eikä kantavuudeltaankaan näille häviä. Toivottavasti saamme Degerbyn linjalle uutta säpinää jo kesäksi 2008.. 8)
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Kimmo Rantanen

Sopimus uudisrakennuksesta on allekirjoitettu BLRT:n kanssa helmikuun 22. päivänä Maarianhaminassa:

Leping reisipraami ehitamiseks.  23.02.2007

22. veebruaril 2007. aastal Ahvenamaa pealinnas Mariehamnis (Ahvenamaa – autonoomne piirkond Soome riigi kooseisus) kirjutati alla Ahvenamaa valitsuse ja BLRT Laevaehituse vahelisele lepingule uue reisijate ja transpordivahendite veoks mõeldud praami ehitamiseks.

Lepingu sõlmimisele eelnenud rahvusvahelisel hankel osales seitse laevaehitusega tegelevat ettevõtet. Ahvenamaa valitsus otsustas sõlmida lepingu praami ehitamiseks kontserni BLRT Grupp tütarettevõttega.
Uus praam peab valmis saama 2008. aasta novembris, selle pikkus on 65 meetrit ning see mahutab 240 reisijat ja 64 autot. Praam kuulub jääklassi ja on varustatud kahe peamasinaga võimsusega 1800 kW.

Laeva projekteeris soome disainerifirma ILS Oy. Laeva ehitamisel kasutatakse kontserni BLRT Tallinnas ja Klaipedas asuvate tütarfirmade ja teiste ettevõtete ressursse.


BLRT Grupp AS

KUVA: http://www.bsr.ee/popup.php?url=http://blrt.cma.ee/pics/main/wParom_100236.jpg

Mikko-Oskari Koski

Vaikka tonniston keski-ikä ei maakuntahallituksellakaan ole ihan hirvittävän matala, uskaltaisin väittää, että niin operatiivisesti kuin kalustopoliittisesti Ålandstrafiken seilaa mailitolkulla niin Mörököllilaitoksen ja sen alihankkijoiden kuin varsinkin Destian Lauttavarustamon vapaasti ohjailtavan tonniston edellä. Aikatauluviiveitä ilmenee, mutta liikenne toimii. Ja kun kuvioon ei tarvitse sotkea ulkopuolista operaattoria kilpailutuksineen, asiat luistavat omalla painollaan... 8)

Kökariin on rakenteilla uusi laituripaikka, joka sijoittuu Harparnäsin nykyisen rampin eteläpuolelle. Paikalla on nyt rakennusparakki ja proomu, mutta työt ovat keskikesän ajan kesken lomien takia... Paikallisten kertoman mukaan lahteen lyödään sen verran järeä tihtaali, että Alfågeln-sarjan seuraava uudisrakennus voidaan siihen töijatakin, eikä tuuliolosuhteista pitäisi olla minkäänlaista haittaa. Nykyinen ramppi ilmeisesti poistetaan.
Uudisaluksen (ensimmäinen varta vasten etelälinjalle rakennettava sitten Gudingenin!) hankkimismäärärahoja odotellaan ensi- tai seuraavan vuoden liikennöintibudjettiin, joten alus lienee liikenteessä aikaisintaan joskus vuoden 2010 vaiheilla. Virallisia päätöksiä siitä ei ole. Laiturin parantaminen palvelee erinomaisesti myös linjan nykyaluksia.
Pikaisempana parannuskeinona tämän kesän ruuhkiinsa Kökarin asukkaat ja myös nykylauttojen henkilöstö väittivät kuitenkin odottavansa ensi kesäksi Knipania etelälinjan kolmanneksi lautaksi Ejdernin sijaan. Totta on, että K:lla niin autokansi kuin matkustamotilakin ovat aika paljonkin E:ä isommat ja lautan runsas käyttö huomioiden se vaikuttaa myös yllättävän hyväkuntoiselta. Kahvilan rakentaminen saattaisi tosin olla hankalaa, byssaa kun ei taitaisi saada sopimaan, kuin autokannen alapuoliseen tilaan. Ensi talvena valmistuva uudisalushan kieltämättä vapauttaa K:n nykyisestä toimestaan, mutta eri asia on, miten MHQ:n konttorissa päätetään kalustoa jatkossa kierrättää...

Ja sitten keskitytään saaristoliikenteen kannalta siihen olennaisimpaan... ;D

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 06.02.2006, 17:05:34
Gudingenin kahvilan ylläpito kuuluu nimittäin 1.1.2006 alkaen Konditori&Bageri Kökar-nimiselle yhtiölle, jolle se on sivubisnes -mutta sen verran vakavasti otettava, että asiaa kannattaa mainostaa jopa linjapari ms.Skiftetillä...
Kahvilaa hoitaa käytännössä kuitenkin suomenkielinen perheyritys, joka -ilmeisesti hyvän asiakaspalvelun nimessä- on jakautunut lautalle kolmen vanhimman tyttärensä muodoissa.  ;)
Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 18.07.2006, 19:49:51
Pannaria ei koskaan osata varata mukaan riittävästi, vaan aina se pääsee loppumaan (onneksi sentään Alfågelnilla sitä riitti vielä illan viimeisellä lähdöllä Torsholmasta kolmelle ensimmäiselle, joten hyvissä ajoin jonoon ehtimisestä oli etua...ja olihan kahvilanhoitajakin ihan herkku..!)
Tällä kertaa kävi sikäli kehnommin, että pannari oli ehtinyt loppua jo ennen Galtbytä. Mutta Gudingenin omat herkut kyllä korvasivat tämän hetkellisen pettymyksen. Pyttipannuannoskin tuntui tavallista runsaammalta.. 8)
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Juhani Mehto

Knipanin korvaajan kölinlasku tapahtui toissapäivänä Klaipedassa. Aluksen rakentaa siis Western Shipyard, joka kuuluu BLRT-konserniin. Tarkempi tilaushinta näyttäisi olevan 12,5 MEUR. (SST)
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

<- Chios Luckin kuva Marinetrafficissa
Lisää laivakuvia täällä.

Mikko-Oskari Koski

Uuden Åt:n vuosiohjelman mukaan Knipan operoisi Föglön reitillä koko vuoden. Tosin syksyllä Degerbyn satama menee remonttiin, jolloin liikenne siirtyy Långnäs/Svinö-Överö-reitille. Aikatauluista ilmoitetaan sitten erikseen.
Etelälinjalla on muutos kevät-kesä-syksy-tauluissa viikonloppuliikenteen osalta -Korppoossa käyvä alus on vastaisuudessa la-iltapäivänäkin Skiftet.

Nyt on jo muistaakseni kolmas kerta, kun Gudingen saa kunnian olla prosyyrin kansikuvassa. Edellä kertomani faktat ko.aluksen kahvilan tilasta oikeuttaisivat sen mielestäni kyllä olemaan Ålandstrafikenin pr-alus myös...hieman toisesta kulmasta, esim.salongin keulasta ahteriin päin, kuvattuna... 8)
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Mikko-Oskari Koski

Monien mielestä saaristoliikenteen tärkeimpään olennaisuuteen keskittyvä trafikmeddelande, tosin hiukan jälkijunassa:
M/S Skiftet ur trafik på södra linjen p.g.a. caférenovering 21.1 – 17.2.2008. M/S Ejdern ersätter.

Pääsiäispyhinä sinne muuten pääsisi kaffellekin, siis niin, että samana päivänä pääsee takaisinkin. Tämä ihan vinkkinä kulkijoille.. 8)
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Miran Hamidulla

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 11.03.2008, 21:57:50
Monien mielestä saaristoliikenteen tärkeimpään olennaisuuteen keskittyvä trafikmeddelande, tosin hiukan jälkijunassa:
M/S Skiftet ur trafik på södra linjen p.g.a. caférenovering 21.1 – 17.2.2008. M/S Ejdern ersätter.

Ja vielä tuota trafikmeddelandeakin enemmän jälkijunassa tulee tämä kuva aluksen uudistetusta kahvilasta:
http://www.tidningen.aland.net/article.con?id=7675&iPage=1
Laivakuviani + muita kuvia

19.10 Stena Europe, 24.10 Stena Adventurer, 24.10 Ulysses, 26.10 Stena Superfast VII, 26.10 European Causeway, 27.10 Stena Mersey, 28.10 Superstar

Timo Heikkinen

Tuli käytyä risteilyllä turusta tuossa vappuna. Hyttinä oli sviitti, niin sieltä oli mukava kiikaroida ohitse kulkevaa liikennettä. Sellaisen huomion tein ettei nämä ålandstrafikkenin lautat näytä käytävän tutkaa ollenkaan liikkuessaan (ei tutka antenni pyöriny, toki aurinkoinen päivä). Myöskin viimme jussina sattui kans mielenkiintoinen tilanne kun Silja Europalla köröteltiin tommoisen lautan perässä eikä silloinkaan tutka näyttänyt olevan käytössä. Eli kysymys kuuluu et onko lauttojen kuskit niin konkareita ettei ne kirkkaalla päivänvalolla tarvitse tutkaa toisin kuin esim. matkustaja-autolautat.  ???

Timo Selkälä

Kuljin muutama vuosi sitten säännöllisesti heidän kyydissän, koska ajoin maakuntahallituksen kuorma-autoa kesätyönä. Totesin silloin että tuo riippui kovasti siitä kuka oli ajovuorossa, tietyt perämiehet käyttivät sitä koko ajan, toiset taas vain huonolla kelillä. Onhan se kyllä sikäli totta että koska he ovat itse pienikokoisia ja ketteriä niin suurempien lauttojen havaitsemiseen he eivät sitä pahemmin tarvitse, ja pienimmät purjeveneet eivät aina näy tutkassa muutenkaan, mikä johtanee siihen että jotkut eivät niitä paljoa käytä.
I am not a complete idiot. Some parts are missing.

06 / 2007 Liverpool Viking ja Ulysses.

Mikko-Oskari Koski

Syksyn poikkeusaikataulu Föglön linjalle on ilmestynyt Ålandstrafikenin sivuille. Näyttäisi uuden Samane-fågelin odotusaikana Telkän lento keskittyvän Pitkännenän ja Överön välille. Se on pitkänpuoleinen kierros suoraan linjaan tottuneelle asiakaskunnalle -ja ilmoituksen mukaan kestää neljä kuukautta.
Pääasia kuitenkin lienee, että uudisaluksenkin reitti on Svinön ja Degerbyn eikä minkään rantakalliolle kymmenen kilometrin päähän lähimmästä kylästä pykätyn kylmälaiturin ja toisen kaltaisensa välinen.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950