Finnjet romuksi

Aloittaja Timo Selkälä, 02.05.2008, 09:37:47

« edellinen - seuraava »

Rontti

Itse lehdessä kirjoitettiin juuri niinkuin asia on, että kun alus tuodaan hautausmaalle on sen kohtalo sinetöity.

Vaikka tuossakin kehuttiin aluksen kuntoa niin jos ei jo lähes kiertopalkintonakin olleelle laivalle löydy todellista käyttöä ja ostajaa on siinä silloin joku vika kun ei kelpaa ja sillä ei tarvitse olla mitään tekemistä itse laivan kunnon kanssa. Kyse on vaan markkinataloudesta ja siihen kategoriaan ei enää Finnjet sopinut.

Suunnittelija

Todella surullista, siitä olisi voinut tulla vaikka mitä esim Kauko-Idässä kasinona, mutta kaikilla on aikansa. Kuitenkin jos olisin itse ollut tarpeeksi rikas olisin ostanut aluksen, mutta kun ei satu olemaan kymppi milliä takataskussa niin ei oikein onnistu. Itse en koskaan Finnjetille päässyt vaikka olisin halunnut. Hienolta se kumminkin näytti varsinkin uudistusten jälkeen ainakin kuvien perusteella. Muistan kun olin noin neljä vuotias ja olimme Helsingissä niin tunnistin heti laivat savupiipun perusteella Mariella tuolla, Symphony täällä ja sitten näin sen kaikkein helpoimmin tunnistettavan savupiipun eli GTS Finnjetin savupiipun, joka oli Mariellan takana. Vaikka olenkin syntynyt vuonna 1996 ja minulla ei ole läheskään yhtä paljon kokemusta laivoista kuin teillä muilla, niin silti GTS Finnjettiä kovasti kaipaan Helsingin katukuvaan vaikka asunkin Forssassa. Ei Etelä-Satama näytä enää samalta kun tietää, että Finnjet ei sinne enää koskaan palaa. Älkääkä arvostelko minua ikäni takia koska olen pienestä pitäen ollut kiinnostunut laivoista. Finnjettiä jään kovasti kaipaamaan. Omasta mielestäni Finnjetin siirtäminen Pietari - Tallinna - Rostock reitille oli virhe, aluksi piti mennä pika-aluksella Tallinnaan ja sieltä vasta Finnjettiin ja Pietari ainakin oli virhe koska sinun olisi pitänyt hankkia viisumi, että olisit voinut mennä sinne. Hyvästi GTS Finnjet Suomen hienoin alus! Lepää rauhassa.

Sauli Nurmi

Lainaus käyttäjältä: Elias Mäki - 01.10.2008, 13:49:57 Omasta mielestäni Finnjetin siirtäminen Pietari - Tallinna - Rostock reitille oli virhe, aluksi piti mennä pika-aluksella Tallinnaan ja sieltä vasta Finnjettiin ja Pietari ainakin oli virhe koska sinun olisi pitänyt hankkia viisumi, että olisit voinut mennä sinne.

Ei se reitti ollutkaan suomalaisille suunniteltu.

Suunnittelija

No kenelle sitten? Virosta tuskin matkustetaan paljon Saksaan ja Pietarista menee pelkkää rahtia, saksalaisille vai?

Teemu Ahonen

Lainaus käyttäjältä: Elias Mäki - 01.10.2008, 14:15:50
No kenelle sitten? Virosta tuskin matkustetaan paljon Saksaan ja Pietarista menee pelkkää rahtia, saksalaisille vai?
Eikös se ollut niin, että oli tarkoitus antaa venäläisten paksujen rahanippujen kanssa matkustaa Saksaan koukaten Tallinnassa.
Daa daa daa dalalalala, dalalalala, daa daa daa dalalalalala, dalalalala, daa daa daa dalalalala, dalalalala, daa daa daa daa daa dum daa daa daa.

Janne Koskinen

http://www.iltasanomat.fi/kuvagalleria/frame.asp?id=30437

IS:ssa kuvagalleria keväältä; osa tuttuja kuvia osa ei.
"Syyttömiä ihmisiä ei ole olemassakaan; ainoastaan väärinkuulusteltuja." Josif Vissarionovitš Džugašvili "Kun syyllinen tiedetään, niin rikokset on helppo keksiä." Sama

Teemu Hangasluoma

Lainaus käyttäjältä: Janne Koskinen - 01.10.2008, 15:16:01
http://www.iltasanomat.fi/kuvagalleria/frame.asp?id=30437

IS:ssa kuvagalleria keväältä; osa tuttuja kuvia osa ei.

Aivan tippa tulee kun muistelee sitä ku kerran pääsin laivalle :'(

Teemu Ahonen

Lainaus käyttäjältä: Janne Koskinen - 01.10.2008, 15:16:01
http://www.iltasanomat.fi/kuvagalleria/frame.asp?id=30437

IS:ssa kuvagalleria keväältä; osa tuttuja kuvia osa ei.
Ja ihmiset valittavat Finnjetin olevan hyödytön romu..

Tullee kyllä itselläkin tippa linssiin, lähinnä sen takia koska en itse ole koskaan päässyt käymään laivalla. Ja muutenkin..
Daa daa daa dalalalala, dalalalala, daa daa daa dalalalalala, dalalalala, daa daa daa dalalalala, dalalalala, daa daa daa daa daa dum daa daa daa.

Teemu Hangasluoma


Juuri tuli tuossa radio novalla että Alangista on tullut joku juttu että Finnjet on hyväkuntoisin
laiva mitä sielä on purettu  :'(

Karri Heino


Teemu Hangasluoma

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2008/10/724148

tuolta löytyy lisää. Aika surullisen näkönen tuo suomen laivan historian ihme

Kristian Lampio

Onhan se aika surkean näköistä kun entistä hienoa laivaa pilkotaan rumalla mustalla beachilla. Minua ei Finnjetin kohtalo pistä mitenkään itkettämään kuten joitain muita. Kohta alkaa suht uuden komentosillan purkaminen. Ei varmaan niin uutta bryggaa ole koskaan Alangissa tuhottu. http://www.youtube.com/watch?v=Rx98ftvp6iE&feature=related Tuossa vielä joitain muistoja Finnjetistä.

Teemu Ahonen

Tuntui melko pistävästi, kun näin kuvan Finnjetistä ilman keulaa. :'(
Hjuvashti Finnjet..

Toivottavasti joku keksisi sen aikakoneen, niin pääsisin kokemaan taistelevien saksalaisten rynnimistä buffeessa, sekä sitä vauhdin tuntua. Nopein laiva, jolla koskaan olen ollut, on ilmeisesti jokin Silja Europa.
Daa daa daa dalalalala, dalalalala, daa daa daa dalalalalala, dalalalala, daa daa daa dalalalala, dalalalala, daa daa daa daa daa dum daa daa daa.

Esa Elo

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2008/10/724148
Tossa udempaa videoo..

Edit: olin liian hidas, näkys olevan tossa ylempänä jo..
Takana loistava tulevaisuus

Jussi Lampinen

Iso Masa eli Martin Saarikangas huomenna MTV3:n huomenta suomi ohjelmassa klo 7 jälkeen keskustelemassa Finnjetistä. Kympin uutisten mukaan purkajat ovat ihmeissään Jetin kanssa, laiva kun on niin hyvässä kunnossa, että purkamiseen menee paljon suunniteltua kauemmin. Nyt oli uutisvideon mukaan vasta keula saatu purettu. Ja Turku kulttuuripääkaupkina 2011 olisi kai voinut tehdä kulttuuriteon ja antaa sen laituripaikan niin olisi tuokin saatu pelastettua?