Silja Linen telakoinnit

Aloittaja Petri Lindqvist, 22.01.2001, 22:21:51

« edellinen - seuraava »

Johannes Selänpää

Galaxy on jäänyt Turun satamaan sähkövian vuoksi. ( Alus korvaa Baltic Princessia ja ajaa BP:n aikataululla).
LainaaTallink Siljan matkustaja-autolautta M/S Galaxyn sähkövikaa korjataan parhaillaan, kertoo yhtiön viestintäjohtaja Marika Nöjd.
Nöjd kertoo STT:lle, että aamupäivän aikana varmistuu, pääseekö laiva lähtemään Ruotsiin aikataulun mukaisesti illalla.

– Vika on löytynyt ja sitä korjataan päivän aikana. Toivotaan, että laiva pääsee lähtemään normaalisti. Ihan positiiviselta näyttää, Nöjd sanoi.

Nöjdin mukaan kaikki Tukholmaan tai Ahvenanmaalle matkaavat Galaxyn matkustajat on saatu siirrettyä Viking Linen aamulla lähtevälle lautalle. Tukholmasta lähdössä olleen aamuvuoron reittimatkustajat on myös saatu siirretty Vikingille.

– Heitä oli pienempi määrä ja kaikki on saatu Vikingille.

Laivalla oli alun perin noin 1 800 matkustajaa, suurin osa risteilymatkustajia.

Niille, jotka olivat tulleet vain risteilemään, tarjottiin mahdollisuus jäädä viettämään yötä laivalle satamaan. Galaxy on pitänyt ravintolansa auki, ja esiintyjät ovat esiintyneet.

– Aika moni on jäänyt yöksi, koska tieto tuli myöhään illalla.

Nöjdin mukaan autolla laivaan saapuneet matkustajat pääsevät aamun aikana ajamaan ulos laivalta.
http://www.iltasanomat.fi/matkat/art-1443228517254.html

Kai Heino

Oltiin Galaxylla ja henkilökunnan mukaan yrittivät puoleen yöhön saakka saada laivaa kuntoon. Tarkoitus oli tehdä lyhyt risteily Kapellskäriin. Laivassa sai yöpalaa vielä 4.30 Suomen aikaa ja silloin oli yökerhossa vielä täysi meno päällä. Tanssilattia oli puolesta yöstä alkaen täynnä ja baaritiskillä 200 ihmistä koko ajan sekä ala että yläkerrassa. Bubi oli kiinni, mutta muuten kaikki oli illalla normaalisti auki. Aamulla 10 jälkeen herättiin ja jonkin ajan kuluttua tuli kuulutuksia, että laivasta tulee poistua ennen klo 16. Onneksi ostettiin jotain pientä edes illalla kaupasta. Kolmen päivän päästä tuli vastaus reklamaation ja kaikki muu maksettu pisteineen palautetaan - käytettyjen juomalippujen summakin - paitsi buffetin hinta.
Luonto suosii turhanpäiväistä kokeilijaa.

Tapani Salonen

Nyt on Tallinksiljan sivuilla seuraavat telakoinnit:
Star              10.1.-21.1.
Symphony     11.1.-21.1.
Superstar      25.1.-4.2.
Galaxy          25.1.-4.2.
Baltic Queen  30.3.-12.4.

Matti Rainio

Missä Helsingissä  telakoidaan MS Silja Serenade 9.11.2015 ?

Sami Kinnunen

#559
Edit 3.11.2015: Serenade menee Raumalle. ;D

Timo Heikkinen

#560
Pieni juttu Satakunnan kansasta Silja Serenaden telakoinnista. http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1195005388831/artikkeli/silja+serenade+remonttiin+raumalle.html

Edit. Siinä pääsee Silja Serenaden miehistö tutustumaan luotsin ottoon ja jättöön. Lienee Rauman luotseillekkin tavallisuudesta poikkeava vieras  ;D

Pasi Laakso

Serenadelle tulee näköjään Sushi & Co:n sijaan Coffee & Co. Tehdäänköhän sama muutos Symphonyllekin?

http://www.tallinksilja.fi/9.11.2015-silja-linen-laivojen-uudistaminen-jatkuu-mittavia-uudistuksia-silja-serenadella

Joonas Vähämäki

Nyt on helsinkiläisille, ja miksei muillekin laivatavaran kerääjille herkkua luvassa:

LainaaSilja Serenaden irtaimistoa myydään Siljan päivänä 22. marraskuuta kello 12-15 Olympiaterminaalissa. Myytävien esineiden joukossa on muun muassa käytöstä poistettuja lamppuja, tauluja, koriste-esineitä ja lautasia. Tempauksen tuotto ohjataan Lastenklinikoiden kummit ry:lle.

http://www.iltalehti.fi/matkajutut/2015111220651643_ma.shtml

Sami Penttilä


Tero Söderholm

#564
Kiitos Sami (Koski) erittäin mielenkiintoisesta matkakertomuksestasi.
Jonkinverran oli erilaiset interiöörit normaalista.

Toivottavasti olet mukana myös paluumatkalla !

Terveisin Tero S.
Laivakuviani Marinetrafficin galleriassa:
http://marinetraffic.com/ais/showallthumbs.aspx?copyright=Tero%20Soderholm

Kaikki paitsi torvisoitto on turhaa....eikä sekään  niin tärkeää ole.

Timo Heikkinen

Satakunnan kansan nettisaitti tietää kertoa, että Silja Symphony myös suuntaisi uudistettavaksi Raumalle. Hyvä juttu Rauman telakalle  :)
http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1195006678148/artikkeli/myos+silja+symphonyn+uudistusurakka+tulossa+raumalle.html

rasanttu

Lainaus käyttäjältä: Pasi Laakso - 11.11.2015, 21:41:35
Serenadelle tulee näköjään Sushi & Co:n sijaan Coffee & Co. Tehdäänköhän sama muutos Symphonyllekin?

http://www.tallinksilja.fi/9.11.2015-silja-linen-laivojen-uudistaminen-jatkuu-mittavia-uudistuksia-silja-serenadella

Sushi & co oli kyllä varsin tyhjillään kun viimeksi matkustin. Sushi oli tosin laadukasta ja hyvää. Ei taida pieruverkkareille ja tuulipuvuille vaan maistua.

Timo Toivonen

Juu ei tarvi kai kovin suuri meedio olla raflan tyhjistä pöydistä ennustamalla, että sushit siirtyvät syrjään Sympalta. Konsepti oli sushi jo syntyessään.
"Tere tulemast Titanicule!"

Marko Mäkelä

Mulle kyl Sushi maistuis vaikka laivallakin. Eikös Hesan ja Tukholman välillä kohtuullisesti japseja matkusta eli luulis et se ainakin Japanilaisille maistuis.
Mut ehkäpä Suomalaisille paremmin sopii tuo Coffe & Co juttu mene ja tiedä.

Arne Wallen

Lainaus käyttäjältä: Santtu Räsänen - 20.11.2015, 12:48:16
Sushi & co oli kyllä varsin tyhjillään kun viimeksi matkustin. Sushi oli tosin laadukasta ja hyvää. Ei taida pieruverkkareille ja tuulipuvuille vaan maistua.


Näin äkkiä ajatellen eipä tuo taida maistua kaikille liituraidoille eipä kaikki hipsteritkään tuota syö:)