ES Venus pysäytetty Rauman satamaan

Aloittaja Seppo Honkanen, 10.09.2020, 14:21:11

« edellinen - seuraava »

Seppo Honkanen

Pitkästä aikaa tämmöistäkin. Minä kun luulin, että tällaiset tapaukset olisivat jo "aavan meren" iankaikkisen ja globaalin hyvinvoinnin sekä tes-politiikan takia jääneet jo historian lehdille.
Merimies-Unioni saartoi 34 358 dw-tonnin ES Venuksen (IMO n:o 9672208) Rauman satamassa: "Merimiehiä pidettiin käytännössä vankeina"
Unionin mukaan kyseessä ovat ulkomaalaisten merimiesten kymmenien tuhansien eurojen palkkasaatavat.
https://yle.fi/uutiset/3-11537078

Panaman lipusta päättelen, että ainakin verosuunnittelu lienee (ollut) hyvinkin aktiivista, kuten myös "paikallinen sopiminen."  ::)

Merellä kaikki on mahdollista.

Sven Liljeström

Aikarahtasin takavuosina - kauan sitten bulkkereita ja tweendeckareitakin ja laadimme sertepartiat
sellaisiksi, että mikäli aikarahdissa oleva alus näistä syistä pysäytetään jonnekin, päivävuokran
maksu keskeytyy, koska alus ei ns. "tee työtään", NO PERFORMING. Tälläkään ei pääse pitkälle,
koska vastaanottajat alkavat kaivata tavaroitaan.
Olen samaa mieltä siitä, että ennen näitä tapauksia oli enemmän. Erityisen hankalaa tämä oli
matkarahtauksissa, joista tavaran myyjä oli huolehtinut, sillä vastaanottaja ei silloin ollut sopimusosapuoli.

Pekka Laakso

Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Ari Leskinen

Rauman satamassa saarrettu Es Venus -laiva on vapaa lastaamaan kuorman ja jatkamaan matkaansa, sillä laivayhtiö maksoi viimein sorrettujen myanmarilaisten merimiesten palkat.

Torstaiaamuna alkanut saarto päättyi lopulta kolmen jälkeen perjantai-iltapäivällä. Asiasta Länsi-Suomelle kertoo tilannetta Raumalla hoitanut Suomen Merimies-Unionin eli SMU:n ITF-koordinaattori Kenneth Bengts.

Aivan yksiselitteisesti palkanmaksu ei käynyt, mutta onnistui lopulta.

– Laivalla oli vielä vähän sähläystä, mutta rahat maksettiin vihdoin ja viimein niin, että me näimme sen. Lisäksi he halusivat tehdä vielä kanssamme ITF-hyväksytyn kansainvälisen työehtosopimuksen, Bengts kertoo.

ITF on lyhenne sanoista International Transport Workers' Federation, kansainvälinen kuljetustyöntekijöiden liitto.

– Sopimuksen myötä ITF:llä ja Merimiesliitolla on oikeus käydä tarkistamassa tuo laiva, kun se liikkuu maailmalla.

Kuudelle setvitään lentoja kotiin
Kuusi laivasta ulos tullutta myanmarilaista miehistön jäsentä matkaavat Raumalta Helsinkiin, josta käsin heille järjestetään lentoyhteys kotimaahansa. SMU on valtuutettu hoitamaan asiaa.

Laivalle jäi vielä viisi myanmarilaista ja kymmenen miehistön jäsentä. Eri kansallisuudet olivat laivalla Bengtsin mukaan erilaisissa asemissa.

– Ei ole todisteita suoranaisesta rasismista, mutta kyllä he todella ovat kahta eri kansallisuutta, jos niin voi sanoa.

Painostettiin väittämään, että vaatimuksia ei ole
Kenneth Bengts toteaa, ettei laivan oloissa ja niihin puuttumisessa ollut enää kyse pelkästä työsuhdekiistasta, vaan suorastaan ihmisoikeuksista.

– Merimiehiä pidettiin laivalla vankeina ja painostettiin allekirjoittamaan paperit, joiden mukaan heillä ei ole mitään vaatimuksia ja he haluavat jatkaa laivalla.

Miehet eivät kuitenkaan taipuneet sorron alla.

– Kyllä nämä olivat tosi kovapäisiä jätkiä. He halusivat pitää kiinni omista ihmisoikeuksistaan ja omalla työllään ansaitsemistaan rahoista, Bengts kuvailee.

Tarkastaja yritti käydä jo maanantaina
Niin sanotuilla mukavuuslippulaivoilla, jollaiseksi Es Venuskin lasketaan, ongelmat eivät ole harvinaisia.

– Noin 40 prosentissa tarkastuksista ilmenee jotain puutteita, jotka yleensä liittyvät palkanmaksuun. Muutaman kerran vuodessa on sellaisia, että saatavia on enemmänkin. Ne liittyvät yleensä kaatumassa oleviin yhtiöihin.

Es Venuksellakaan ei Raumalle saapuessaan ollut ITF-hyväksyttyä sopimusta, minkä takia tarkastaja kävi laivalla ensimmäisen kerran maanantaina. Hän onnistui jättämään miehistölle käyntikorttinsa.

Lopulta yhden myanmarilaismerimiehen vaimo otti yhteyttä edunvalvojiin ja varsin ruma vyyhti alkoi purkautua. Es Venuksen tapaus osoittautui poikkeukselliseksi.

– Tässä oli kyse ihan ihmisoikeuksien rikkomisesta ja vapaudenriistosta. Tämä oli kaikkineen todella räikeä tapaus, Bengts päättää.
Merellä vietetty aika ei lyhennä elämää !!

Laita samaan paikkan takaisin !!

Mikko-Oskari Koski

Jutussa mainitut kuusi myanmarilaista merenkulkijaa saivat sitten odotella Suomessa kotimaanmatkaansa yli puolitoista kuukautta. Varustamo hoiti heidän kulunsa. Laivalle jääneen viisikon kohtalo oli tylympi -heiltä kun oli kerätty taalat takaisin heti avomerelle päästyä. Kuten ulosmaksun ottaneet olivat heitä varoittaneetkin...
Pitkää kotimatkaa odotellessaan merenkulkijat kävivät kokkaamassa Vuosaaressa, ja pääsivät Merimieskirkko-lehteenkin.
https://merimieskirkko.fi/wp-content/uploads/2020/12/Merimieskirkko_3_2020_kevyt.pdf
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950