Kolme suomalaista siepattu Arabiemiraateissa

Aloittaja Juha-Matti Harjumäki, 05.06.2007, 23:18:22

« edellinen - seuraava »

Juha-Matti Harjumäki

Kolme suomalaista liikemiestä on siepattu Persianlahdella. Kaapatut ovat iranilaisten hallussa ja UM:n mukaan heillä ei ole hätää.

MTV:n uutisten saamien tietojen mukaan Arabiemiraateissa on kaapattu kolme suomalaista. Kaappaus tapahtui Abu Musan saarella. Miehet olivat olleet vapaa-ajallaan kalastamassa, ja iranilaisten mukaan heidän aluksensa oli rikkonut aluevesirajaa.

Ulkoministeriö on vahvistanut tiedon tapahtuneesta. UM:n mukaan miehet ovat turvassa, mutta edelleen iranilaisten hallussa. Iranilaiset ovat antaneet miesten ottaa yhteyttä työnantajaansa.

Heidän vapauttamisestaan ei ole vielä tietoa.


MTV3 5.6.07



Iranin viranomaiset ovat ottaneet talteen kuulusteluja varten kolme suomalaista liikemiestä. Heidät otettiin kiinni Abu Musan saarella lauantaina. 
Ulkoministeriön konsuliyksikkö selvittää asiaa. Talteenoton syynä on ilmeisesti tahaton aluevesiloukkaus, joka oli tapahtunut kun miehet olivat lähteneet kalastamaan Arabiemiraattien liitosta.

YLE 5.6.07

2010

Silja Europa 9.10-10.10.

2008 Isabella 26.1-27.1  XPRS 29.6-30.6.
2007         Gabriella 3-5.4.
Rosella 18-19.6.  Isabella 22-23.9