Tallinkin matkustaja- ja rahtimäärien kehitys

Aloittaja Jarkko Korhonen, 28.07.2007, 18:53:32

« edellinen - seuraava »

Kalevi Lehto

Ohessa Tallinkin lukuja alkuvuodelta ja maaliskuulta. Pikkuhiljaa alkaa varmaan luvuissa näkymään Viron alkuvuoden alkoholiverotuksen korotuksen vaikutukset, mutta heinäkuussa, kun verotus kiristyy vielä 70% nähdään sitten kokonaisuudessaan, mihin tämä tulee johtamaan laivaliikenteen ja Viron matkailun kannalta yleensäkin. Uskon, että vaikutusta tulee kyllä olemaan, ainakin laivamatkojen hinnoitteluun, kun jo nyt ollaan tilanteessa, että alkoholin hinta tallinnanlaivoilla on ihan huomattavasti korkeampi, kuin taxfreehinnat Ruotsin liikenteessä, eli myymälämyynti Suomi-Viro-liikenteessä tulee todennäköisesti oleellisesti vähenemään viimeistään heinäkuussa.
https://cns.omxgroup.com/cdsPublic/viewDisclosure.action?disclosureId=766726&messageId=962756
Laivamatkailua Suomen Turusta jo vuodesta 1964

Mikko-Oskari Koski

Noissa lukemissa on ihan normaali vaihtelu suunnilleen kaikessa. Viina ei suomalaisia Viroon liikuta, sillä jos en nyt tuota ihan väärin tulkitse, on Suomen ja Viron välillä matkustajamäärissä havaittavissa kasvua. Kaikki liukumat mahtuvat normivaihteluun, ja kuten monesti todettu, tällä reitillä Tallinkilla on varaa jopa vähentää vuorotarjontaansa, jos tyhjää tuntuu olevan bisneksen kannalta liikaa.
Mutta lännempänä Tallinkilla on syytä huoleen. Huimat pudotukset niin Siljalla kuin TLL-STO-linjalla (kasvaneesta kapasiteetistä huolimatta) eivät lupaa hyvää. Ja ainoa, jossa lukemissa näyttäisi äkkivilkaisulla olevan nousua, eli RIX-STO-linja, on tulokseltaan suorastaan katastrofaalinen, kun lasketaan vuorokohtainen käyttökate (763,8 matkustajaa, 73,5 autoa ja 15,2 rahtiyksikköä/lähtö). Ne ovat karuja lukemia linjalle, jonka imagoon varustamo tuntuu viime aikoina jopa panostaneen.

Ehkäpä löysiä kannattaisi Tukholman markkinoilta vetää pois. Mene tiedä.  ::)
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Kalevi Lehto

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 17.04.2017, 22:32:07
Ja ainoa, jossa lukemissa näyttäisi äkkivilkaisulla olevan nousua, eli RIX-STO-linja, on tulokseltaan suorastaan katastrofaalinen, kun lasketaan vuorokohtainen käyttökate (763,8 matkustajaa, 73,5 autoa ja 15,2 rahtiyksikköä/lähtö). Ne ovat karuja lukemia linjalle, jonka imagoon varustamo tuntuu viime aikoina jopa panostaneen.
Niin, jos ottaa huomioon, että kapasiteetti on noussut viime vuoteen verrattuna yli 100% ja matkustajamäärä kuitenkin vain 20%, niin ei se kyllä kieltämättä oikein hyvältä vaikuta. Kesäsesonki varmaankin hieman osaltaan tulee parantamaan näitä lukuja, mutta kuinka paljon -nähtäväksi jää...
Laivamatkailua Suomen Turusta jo vuodesta 1964

Kalle Id

Helsinki-Tallinna -linjalla on kuitenkin yllättävää, että minkäänlaista "uuden laivan lisää" ei näy kuukauden eikä vuosineljänneksen matkustajamäärissä. Megastarin tulolla ja siihen liittyneellä hypellä kuitenkin luulisi saatavan pikkaisen normaalia enemmän matkustajia edelleen.

Kalevi Lehto

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 17.04.2017, 22:32:07 Viina ei suomalaisia Viroon liikuta...
Tulipa eilen käytyä Europa-risteilyllä ja laivasta poistui kyllä Helsingissä taas sellainen ylikuormattujen kaljakärrien armada, etten ihan lähtisi aliarvioimaan tuota viinaksien vetoa...  Mitä sitten muuten tulee oluen hinnoitteluun laivamyymälässä,(mikä näyttää nimetyn TAX FREE-marketiksi ???) niin ainakaan vielä ei vaikuttaisi tulleen mitään mainittavaa hinnankorotusta, Viron veromuutoksista huolimatta.
Laivamatkailua Suomen Turusta jo vuodesta 1964

Kai Heino

Tallinkin tavoitteissa yhtenä avainkohtana on ainakin vielä laaja reittiverkosto. Ei varmaan ihan heti luovuta Latviasta. Tuotteenahan STO-RIX on aikalailla STO-TAL kaltainen, joten ihmetyttää suuret erot matkustajamäärissä. Rahti on ihan toinen juttu.
https://www.tallink.com/documents/10192/40851720/Tallink-Factsheet_03_2017.pdf/e10acb33-e024-48d4-9964-e4e55c504ae2
Luonto suosii turhanpäiväistä kokeilijaa.

Kalle Id

Laaja reittiverkosto on kiva asia mainostaa sijoittajapresentaatiossa, mutta kaikissa bisneksissä lopulta raha ratkaisee. Ja noilla matkustaja- ja rahtimäärillä Riian-linja ei hyvältä näytä. Toki pitää odotella ja katsoa, miten liikenne kehittyy kesällä kun se oikea raha tahkotaan.

Samankaltaisuus Tukholma-Tallinna -linjan kanssa on Riian-linjalle myös ongelma - Tallink on sen verran kotiseuturakas firma, että Tallinna tulee aina olemaan markkinoinnissa Riian edellä.

Mikko-Oskari Koski

Lainaus käyttäjältä: Kai Heino - 18.04.2017, 20:10:01
Tuotteenahan STO-RIX on aikalailla STO-TAL kaltainen, joten ihmetyttää suuret erot matkustajamäärissä.
Tässähän se juju juuri on. Linjat ovat liikaa toistensa kaltaisia ja aika lailla samalle kohderyhmille -ruotsalaisille- suunnattuja. Balttilaisella elinkustannusindeksillä ei juuri risteillä, ja vielä vähemmän kulutetaan laivalla. Tallink on suuressa viisaudessaan pannut Baltian ja Ruotsin välisille laivoilleen samat hinnastot, joilla Siljallakin mennään, eli samalla hinnalla, jolla Latviassa syö hyvin ja monipuolisesti viikon, saa Romskulla tai Isabellellä yhden illallisen. Kauppatuotteita ei balttilaisvinkkelistä kannata edes vilkaista. Ruotsalaisille hinnat ovat kohtalaisen edulliset, mutta eivät varsinaisesti halvat heillekään.
Virolaisasiakkaita Tallinkilla kaiketi TLL-STO-linjallaan on kohtalaisesti, vaikka DFDS:n Paldiskin reitti syökin merkittävästi autoilevia tarvematkustajia. Latviasta taas kukaan vähänkään tolkuissaan oleva ei lähde Ruotsiin kalliilla ja hitaalla Tallinkilla, kun Ventspilsistä pääsee nopeammin, kätevämmin ja ennen kaikkea huomattavasti edullisemmin Stenalla. Jos kyytiin mahtuu.

Latvian linjalta karsii ruotsalaisasiakkaita kehno aikataulu, eli liian lyhyt maissaoloaika, sekä myös se, että siltä puuttuu taikasana taxfree. Sen myötä siitä puuttuu myös nuuska, jolle tunnetusti ei latvialaisverollista hintaa voi määrittää. Riika olisi huimasti kiitollisempi risteilykohdekaupunki kuin Tallinna, mutta perilläoloaikaa Tallinkin nykyaikataulun puitteissa on liian vähän. Oikeastaan linjaa voisikin olla viisainta säätää siten, että Tukholmassa käytäisiin vain kääntymässä, mutta Riiassa oltaisiin koko päivä, myöhäiseen iltaan asti. Voi olla, että käyttökate nousisi kummasti, kun vielä iltariennoistakin ehtisi laivaan -ja saapuminen Tukholmaan olisi seuraavana päivänä sen verran myöhään, että useimmat söisivät vielä lounaankin.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950


Pasi Saarinen

Lainaus käyttäjältä: Kalevi Lehto - 18.04.2017, 12:04:45
Tulipa eilen käytyä Europa-risteilyllä ja laivasta poistui kyllä Helsingissä taas sellainen ylikuormattujen kaljakärrien armada, etten ihan lähtisi aliarvioimaan tuota viinaksien vetoa...  Mitä sitten muuten tulee oluen hinnoitteluun laivamyymälässä,(mikä näyttää nimetyn TAX FREE-marketiksi ???) niin ainakaan vielä ei vaikuttaisi tulleen mitään mainittavaa hinnankorotusta, Viron veromuutoksista huolimatta.

Sen verran veromuutos näkyy, että osa juomista on jo halvempia Tku/Hki-Sto laivoilla kuin Viron laivoilla. Ennen oli aina toisin päin.

Marko Mäkelä

Lainaus käyttäjältä: Pasi Saarinen - 07.05.2017, 15:23:01
Sen verran veromuutos näkyy, että osa juomista on jo halvempia Tku/Hki-Sto laivoilla kuin Viron laivoilla. Ennen oli aina toisin päin.
TS:n Turun laivoilla tuoppi olutta melkein 6 euroa, ei ihan halpaa touhua.

Kalle Id

#1016
Nyt Latvian-liikennekin näyttää varsin asiallisia kasvulukuja (rahtia lukuunottamatta). Sen sijaan vähän yllättävää edelleen, että Suomi-Eesti -liikenteessä kasvuluvut ovat matalia vaikka on uusi laiva reitillä - erityisesti kun kaikki muut ovat kasvaneet kovempaa.

Kai Heino

Lainaus käyttäjältä: Marko Mäkelä - 07.05.2017, 20:43:06
TS:n Turun laivoilla tuoppi olutta melkein 6 euroa, ei ihan halpaa touhua.
Taitaa olla Viikkari vielä tyyriimpi. Huomenna testataan TS. Kaksi viikkoa sitten katsottin VL.
Luonto suosii turhanpäiväistä kokeilijaa.

Pasi Saarinen

Lainaus käyttäjältä: Marko Mäkelä - 07.05.2017, 20:43:06
TS:n Turun laivoilla tuoppi olutta melkein 6 euroa, ei ihan halpaa touhua.
Tarkoitin myymälähintoja.

Kai Heino

Baltic Princessillä oli Hartwallin lonkerot 19.90, litra kotimaista kirkasta 12.90. Taitaa ollaa alle Superalkon.
Luonto suosii turhanpäiväistä kokeilijaa.