Viking Clubin edut ja tarjoukset

Aloittaja Lassi Liikanen, 10.12.2008, 08:19:59

« edellinen - seuraava »

Kalevi Lehto

#15
Lainaus käyttäjältä: Ville Wanhatalo - 28.01.2009, 21:50:49
Helppohan se on houkutella ihmisiä puoli-ilmaisille risteilyille. Tähän aikaan vuodesta laivat ovat viikolla todella tyhjiä, joten tuo on oikeastaan pakollista Viking Linelle saadakseen matkustajia.
Enpä sanoisi. Piti päästä työmatkalle Turusta Tukholmaan tällä viikolla keskiviikkoiltana ja laiva olikin yllättäen viimeistä hyttipaikkaa myöten täyteen buukattu. Onneksi sentään löytyi sitten yksi peruutuspaikka.
Laivamatkailua Suomen Turusta jo vuodesta 1964

Petri Moilanen

Lainaus käyttäjältä: Erkki Kangasviita - 30.01.2009, 17:16:39
Kenties Siljan kilpailuvalttina ei ole koskaan (siis pitkään aikaan) ollut tarjota markkinoiden edullisinta laivamatkaa, siinä syy lyhykäisyydessään.

Eipä se aina ihan noinkaan mene, suomessahan silja on pitänyt perinteisesti hinnat korkealla ja yrittänyt profiloitua "paremman porukan laivana".

Noi kuuden euron tarjouksethan ovat vain kanta-asiakkaille ja erittäin rajoitetusti, mutta mielestäni hieno homma viikkarilta että hinnoittelussa päästään lähelle sitä mitä ruotsalaiset risteilyistään maksavat, tähän astihan on tilanne ollut se että ruåtsista saa risteilyjä suomeen monta kertaa halvemmalla mitä me suomalaiset samoista matkoista joudumme maksamaan.

Tälläkin hetkellä silja tarjoaa ruotsista helsingin risteilyjä alk. 50,- sek/hlö, eli nopeasti laskettuna alta 20,-eur/hytti, viikkarilla samat tarjoukset ovat alk. 75sek/hlö eli alta 30,- eur/hytti. Ilmeisesti Siljan kilpailuvalttina on nimenomaan ruotsalaisille tarjota markkinoiden edullisinta laivamatkaa.. vai miten se nyt menikään..?  ;D

btw, helmikuussa olen lähdössä Siljalla Helsingistä Tukholmaan risteilylle, halvimmillaan olisin matkan saanut 6,90/hytti, eli reilu euron/nokka.. tohonkin hintaan olisi ollut lähtöpäivissä kymmeniä vaihtoehtoja, tuli kuitenkin valittua promenade hytti (koska lapsia lähtee maktalle mukaan) eli jos tietää mistä ostaa niin Siljalla pääsee ihan yhtä naurettavan halvalla risteilylle..   :thumb:

Petri Moilanen

taas tuli nippu tarjouksia klupilaisille..

Helsinki–Tukholma-risteilyt alk. 30,-/hytti.
Miniristeilyt Turusta alk. 4,-/hytti.
Helsinki–Tallinna päiväristeilyt alk. 0,-/henkilö

positiivista viikkarilta että pyrkivät täyttämään laivan vaikka hintoja alentamalla jos vaihtoehtona on arkivuorojen pyörittäminen laiva lähes tyhjänä.  :thumb:

http://www.vikingline.fi/vikingclub/akkilahtotarjoukset.asp

Petri Moilanen

#18
Tällä viikolla viikkari on muistanut meikäläistä kahteenkin kertaan, ensiksi tuli postissa "Bonuskortti" jolla saa maaliskuun 2010 loppuun asti Helsinki-Tukholma, Turku-Tukholma tai Helsinki-Tallinna risteilyjä ilmaiseksi. tota ilmaistarjousta ei ole lähetetty kaikille Viking Club jäsenille vaan ainoastaan "paljon matkustaville", en sitten tiedä mikä on rajana.. mutta positiivinen asia, kyllä ilmaiset risteilyt aina kelpaavat, tosin viikonloput ja koulujen lomaviikot on blockattu pois.

No nyt tuli sitten s-postilla tänään lisää ilmaisia, nämäkin tuli vain "eniten matkustaneille klubijäsenille eivätkä ole yleisessä myynnissä":

Helsinki–Tukholma
Risteilyjen lähdöt ja hinnat:

Su-ke lähdöt 0 euroa/hytti:
1.-2.12., 6.-9.12. ja 13.12.2009

To ja la lähdöt 6 euroa/hytti:
3.12., 5.12., 10.12. ja 12.12.2009

A4-, B2L/B4L-, B4- ja C/B2P-hytit

Turku–Tukholma
Miniristeilyjen lähdöt ja hinnat:

Aamulähdöt 0 euroa/hytti:
1. - 13.12.2009

A4-, B4- ja C/B2P-hytti

    Helsinki–Tallinna
Päiväristeilyn lähdöt ja hinnat:

Hinta/henkilö 0 euroa:
1.-3.12., 7.-10.12. ja 13.12.2009

Huom! Max. 4 henkilöä/Viking Club -kortti

Pitihän sitä heti varata pari a-hyttiä Tukholman reissua varten.  :thumb:

ja kesäsesongin jälkeen on viikkarin Tallinnan tarjontaan tullut autoparkki-tuote takaisin.. toi autoparkkihan on päiväristeilijälle joka haluaa tuoda myös juotavaa täysin ylivoimainen tuote jota ei (jostain kumman syystä) kukaan kilpailija kopioinut omiin valikoimiin. alk. 36,-/2hlöä päiväristeily+auto parkkiin laivan autokannelle. Pääset laivaan ilman terminaalissa jonottamista ja yleensä aikaisemmin mitä terminaalin kautta. Lisäksi laivalta ostetut juotavat kannetaan autokannelle auton viereen, eli kaikki raahaaminen jää pois.

Joonas Vähämäki

Lainaus käyttäjältä: Petri Moilanen - 20.11.2009, 20:40:36

Hauska ajoitus  8) Siljalta tuli juuri eilen sähköpostia jossa mainostettiin vähän vastaavaa tuotetta vaikka se ei ihan yhtä edullinen olekaan ;)

Lainaa
Auto mukaan risteilylle 30€
Kun kertaostos laivan myymälästä on vähintään 300€, saat autohinnan takaisin laivan myymälästä. Hintavähennystä varten saatte CAR ORDER -tilauslomakkeen lähtöselvityksestä. Ostosetu on voimassa risteilyllä joka päivä, ja se koskee henkilöautoa (max.1,9/5m).

HUOM! Auton voi ottaa nykyään mukaan risteilylle myös perjantaisin. Autoa ei voi ajaa maihin risteilyn aikana laivan ollessa Tallinnassa.

http://www.tallinksilja.com/fi/trips/cruises/tal/tallinkCruise.htm

Santeri

Lainaus käyttäjältä: Petri Moilanen - 20.11.2009, 20:40:36
Tällä viikolla viikkari on muistanut meikäläistä kahteenkin kertaan, ensiksi tuli postissa "Bonuskortti" jolla saa maaliskuun 2010 loppuun asti Helsinki-Tukholma, Turku-Tukholma tai Helsinki-Tallinna risteilyjä ilmaiseksi. tota ilmaistarjousta ei ole lähetetty kaikille Viking Club jäsenille vaan ainoastaan "paljon matkustaville", en sitten tiedä mikä on rajana.. mutta positiivinen asia, kyllä ilmaiset risteilyt aina kelpaavat, tosin viikonloput ja koulujen lomaviikot on blockattu pois.
"Paljon matkustavissa" on se vaara, että se voi aiheuttaa naapurikateutta, jos naapuri saa bonuskortin esimerkiksi viidellä risteilyllä eikä toinen naapuri saa sitä neljällä risteilyllä. Minä en ainakaan ole ollut hyvä asiakas Vikingille tänä vuonna yhdellä risteilylläni enkä varsinkaan Tallink Siljalle, jolla en ole matkustanut kertaakaan.

Lainaus käyttäjältä: Joonas Vähämäki - 21.11.2009, 10:25:12
Hauska ajoitus  8) Siljalta tuli juuri eilen sähköpostia jossa mainostettiin vähän vastaavaa tuotetta vaikka se ei ihan yhtä edullinen olekaan ;)

http://www.tallinksilja.com/fi/trips/cruises/tal/tallinkCruise.htm
Tuskinpa tämä ihan sattumaa on. Uskon, että he ovat kokeneet asian suhteen jonkin herätteen.

Jani Nousiainen

Onhan Baltic Princessille saanut auton parkkiin laivalle ties kuinka kauan ainakin keväällä oli ko. palvelu käytössä. Mutta varmaan pika-aluksilla käyttävät autokantta sen varsinaiseen käyttötarkoitukseen , eivätkä parkkipaikkana.  ;)  Vikingille on tullut nyt myös autoparkki miniristeilyille.  Hyvä palvelu kyllä jos aikoo enemmän tuliaisia tuoda.
Matkustajalaivat.com

Tulevaa: Viking XPRS 15-16.8 St. Ola 16.8 Ionis 16.8 Viking XPRS 18.8 Baltic Princess 19-20.8 VikingGrace 20-21.8

Mikko-Oskari Koski

Tässähän halutaan nimenomaan saada jengi tekemään ne ostokset laivalla eikä maissa. On laskettu, että ostoksista saatava tuotto on isompi kuin autonkuljetuksesta, jos asiakas kuitenkin siinä toisessa tapauksessa veisi vain autonsa yli mennen tullen eikä pahimmassa tapauksessa kuluttaisi laivalla mitään.
Vertailu Tallink Shuttleihin ei sikäli ole tässä kohtaa järkevää, että nehän tyhjennetään aina joka satamassa, XPRS sensijaan vain Helsingissä.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Petri Moilanen

Taas kolahti s-postiin uusia tarjouksia..

Helsinki–Tukholma
Risteilyn lähdöt ja hinnat:

La-to lähdöt 0 euroa/hytti:
12.1., 18.-20.1., 24.1. ja 26.1.2010

A4-, B2L/B4L-, B4- ja C/B2P-hytit

Paikkoja on rajoitetusti. Max yksi matkavaraus/reitti/Viking Club -jäsen.

Turku–Tukholma
Miniristeilyn lähdöt ja hinnat:

Aamulähdöt 0 euroa/hytti:
11.-15.1., 17.-19.1., 21.-22.1. ja 24.-26.1.2010

A4-, B4- ja C/B2P-hytit

Paikkoja on rajoitetusti. Max yksi matkavaraus/reitti/Viking Club -jäsen

Helsinki–Tallinna
Päiväristeilyn lähdöt ja hinnat:
Hinta 0 euroa/henkilö:
11.-14.1. ja 18.-21.1.2010

Huom! Max. 4 henkilöä ja max yksi matkavaraus/reitti/Viking Club -jäsen. Hytit lisämaksusta normaalihinnaston mukaisesti.

Timo Toivonen

Lainaus käyttäjältä: Petri Moilanen - 08.01.2010, 15:59:51
Taas kolahti s-postiin uusia tarjouksia..

Mikäs noissa on varauskoodi, kun ei ole tollaista postia tullut?

Eipä sillä, et tulis lähettyä, mutta jos jotakuta kiinnostaa, ainakaan nettisivuilta suoraan nimittäin en tuollaisia löytänyt.
"Tere tulemast Titanicule!"

Petri Moilanen

Lainaus käyttäjältä: Timo Toivonen - 08.01.2010, 16:39:47
Mikäs noissa on varauskoodi, kun ei ole tollaista postia tullut?

Eipä sillä, et tulis lähettyä, mutta jos jotakuta kiinnostaa, ainakaan nettisivuilta suoraan nimittäin en tuollaisia löytänyt.

juup, en huomannnut laittaa sitä mukaan. Ilmeisesti noi viikkarin "ilmaistarjoukset" ei lähde kaikille jäsenille, vaan tarjoukset on porrastettu jollain tavalla matkustusmäärien suhteen ? Ainakin edelliset ilmaismatkat olivat tälläisiä, tuli silloin otettua Helsinki-Tukholma risteily 2xA4 hytti hintaan 0 eur.  ;D

Mutta tässä noi koodit:

"     Ehdot
Erikoistarjous koskee vain uusia varauksia. Tuotetunnus FCFRI ja jäsennumero on mainittava varattaessa. Paikkoja rajoitetusti! Max 2 x 4 hengen hytti ja max yksi matkavaraus/Viking Club -jäsen. Tarjous edellyttää Viking Club Finlandin jäsenyyttä. Viking Clubin hintoja ja etuja käytettäessä on jäsenen matkustettava mukana. Pidätämme oikeuden muutoksiin. "

Timo Toivonen

Vanha kunnon fcfri.

Tota kokeilinkin, mut hämäs Tallinnan päiväristeilyissä se, että missään ei alussa näy tuota 0,00 euron hintaa ja haksahdin laittelemaan hyttejä risteilyyn, jolloin mennäänkin sitten toisiin hintoihin (ei tosin mahdottomiin silloinkaan).

Damm, kahdella risteillyllä ja kuudenkympin matkapanoksella ei näytä pääsevän enää postituslistoille :) Ellei meilit lähde sitte porrastetusti.
"Tere tulemast Titanicule!"

Kalevi Lehto

Lainaus käyttäjältä: Timo Toivonen - 08.01.2010, 17:18:56
Damm, kahdella risteillyllä ja kuudenkympin matkapanoksella ei näytä pääsevän enää postituslistoille :) Ellei meilit lähde sitte porrastetusti.
No, enpä ole ainakaan vielä saanut minäkään, vaikka viime vuonnakin tuli tehtyä reilusti toistakymmentä matkaa Vikingillä ja rahaakin niihin "törsättyä" kyllä ihan huomattavasti...
Laivamatkailua Suomen Turusta jo vuodesta 1964

Petri Moilanen

Lainaus käyttäjältä: Kalevi Lehto - 08.01.2010, 18:00:02
No, enpä ole ainakaan vielä saanut minäkään, vaikka viime vuonnakin tuli tehtyä reilusti toistakymmentä matkaa Vikingillä ja rahaakin niihin "törsättyä" kyllä ihan huomattavasti...

En tiedä tosiaan miten noi on porrastettu, koska itsellä oli viime vuonna alle kymmenen matkaa.. näitä fcfri- tarjouksia on tippunut omaan sähköpostiin koko loppuvuoden, lisäksi tuli samansisältöinen tarjous postissa etukuponkina.

Kalevi Lehto

Lainaus käyttäjältä: Petri Moilanen - 10.01.2010, 16:41:10
En tiedä tosiaan miten noi on porrastettu, koska itsellä oli viime vuonna alle kymmenen matkaa.. näitä fcfri- tarjouksia on tippunut omaan sähköpostiin koko loppuvuoden, lisäksi tuli samansisältöinen tarjous postissa etukuponkina.
Onhan näitä meikäläisellekin silloin tällöin tipahtanut, viimeksi varmaan marraskuussa. Mutta ei vielä tämän vuoden puolella yhtään. No, ehtiihän vielä.
Laivamatkailua Suomen Turusta jo vuodesta 1964