Museovirasto jakoi avustuksia perinnelaivojen kunnostuksiin

Aloittaja Juha Pitkänen, 08.06.2009, 16:45:56

« edellinen - seuraava »

Juha Pitkänen

Museovirasto on jakanut 363 000 euroa kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi luokiteltujen alusten kunnostus- ja entistämistoimintaan. Erittäin ilahduttavaa sekä alusten säilymisen että niiden asianmukaisen kunnostustoiminnan kannalta oli, että opetusministeriö myönsi tarkoitukseen suuruudeltaan lähes kaksinkertaisen määrärahan edellisiin vuosiin verrattuna.  Avustusta myönnettiin kaikkiaan 19 alukselle.

http://www.nba.fi/fi/perinnelaivojen_avustukset_09

Lauri Pakkanen

Snipan meinataan nostaa ja kunnostaa..? Mielenkiintoista.
Puulämmitys on kansalaistaito, joka kannattaa siirtää tuleville sukupolville. Pinon ei tarvitse olla komea tai erikoisen näköinen. Pääasia, että puuta poltetaan uuneissa.

Mikko-Oskari Koski

Aika hyviä ratkaisuja; siitäkin huolimatta, että purjelaivat jäivät nyt höyryjä vähemmille tuille. Mutta näissä on yksi yhdistävä viisaus (siis osoitus siitä, että jakelijoilla on tolkku mukana): yksikään ei ole uppoamistaan odottava hylky, vaan kaikki elinvoimaisia aluksia, joilla on mahdollisuus säilyä tulevillekin sukupolville muistona aikanaan edustamastaan merenkulkukulttuurista.
Ja mitä Snipaniin tulee, sitä ei onneksi tällä listalla näkynyt...vai näkyikö sittenkin? Oliko se nimetty uudelleen? Vaan eipä kyllä taitaisi kymppitonni tai parikaan siinä pesässä paljoa vaikuttaa.. ::)
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Lauri Pakkanen

Lainaus käyttäjältä: Mikko-Oskari Koski - 09.06.2009, 13:21:39
Ja mitä Snipaniin tulee, sitä ei onneksi tällä listalla näkynyt...vai näkyikö sittenkin? Oliko se nimetty uudelleen? Vaan eipä kyllä taitaisi kymppitonni tai parikaan siinä pesässä paljoa vaikuttaa.. ::)

Ei se listalla ollut. Mutta en tiennyt, että Snipanin ympärillä on ollut mitään aktiviteettia viime aikoina.. Mikä sen projektin tavoite on?
Puulämmitys on kansalaistaito, joka kannattaa siirtää tuleville sukupolville. Pinon ei tarvitse olla komea tai erikoisen näköinen. Pääasia, että puuta poltetaan uuneissa.

Juha Pitkänen

Museovirasto on myöntänyt yhteensä 364 500 euroa avustusta käytettäväksi kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi luokiteltujen perinnelaivojen korjauksiin ja entistämiseen.

Avustusta päätettiin myöntää 19 laivalle, joista 12 on höyrylaivoja, yksi moottorilaiva, viisi purjelaivaa ja yksi proomu.

http://www.nba.fi/fi/perinnelaivojen_avustukset_10

Pekka Hömppi

Paras uutinen oli mielestäni Karjalakosken palauttaminen halkolämmitteiseksi.

Museovirasto:
S/s Karjalankoski, omistaja Pasi Piironen
Vuonna 1905 Varkaudessa rakennettu matkustajahöyrylaiva. Aluksen kotipaikka Kuopio. Myönnetty avustusta aluksen höyrykattilan palauttamiseen halkokäyttöiseksi 6000 €.

Heikki Saraste

Lainaus käyttäjältä: Pekka Hömppi - 23.06.2010, 19:55:05
Paras uutinen oli mielestäni Karjalakosken palauttaminen halkolämmitteiseksi.

Museovirasto:
S/s Karjalankoski, omistaja Pasi Piironen
Vuonna 1905 Varkaudessa rakennettu matkustajahöyrylaiva. Aluksen kotipaikka Kuopio. Myönnetty avustusta aluksen höyrykattilan palauttamiseen halkokäyttöiseksi 6000 €.

"Lautakunta on noudattanut esityksissään periaatetta, jonka mukaan avustus on kolmasosa hyväksytyistä kokonaiskustannuksista."

http://www.nba.fi/fi/smm_perinnel_ohjeita

Öljypolttimen ja säiliöiden poistaminen sekä rostirautojen ja uuninluukun asentaminen maksaa siis 18000 euroa?

Lauri Pakkanen

Lainaus käyttäjältä: Heikki Saraste - 24.06.2010, 00:08:44

Nopeaa matematiikkaa, sano. Vaan voi myös olla, että jos luukut ja arinat joutuu teettämään esim. valamalla, niin siinä jotain kustannuksia tulee.
Puulämmitys on kansalaistaito, joka kannattaa siirtää tuleville sukupolville. Pinon ei tarvitse olla komea tai erikoisen näköinen. Pääasia, että puuta poltetaan uuneissa.

Juha Pitkänen

Museovirasto on myöntänyt vuoden 2011 avustuksina yhteensä 300 000 euroa käytettäväksi kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi luokiteltujen perinnelaivojen kunnostus- ja entistämisavustuksiin. Hakemuksia saapui 26 kappaletta ja avustusta päätettiin myöntää 22 laivalle. Aluksista 11 on höyrylaivoja, viisi moottorilaivaa ja kuusi purjelaivaa. Suurimmat avustussummat myönnettiin tällä kertaa höyryjäänsärkijä Turson, matkustajahöyrylaiva Suur-Saimaan ja matkustajalaiva Boren kunnostus- ja entistämistöihin

http://www.nba.fi/fi/perinnelaivojen_avustukset_11

Juha Pitkänen

Museovirasto on myöntänyt vuoden 2012 avustuksina yhteensä 239 000 euroa käytettäväksi kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi luokiteltujen perinnelaivojen kunnostus- ja entistämisavustuksiin. Suurimmat avustussummat myönnettiin helsinkiläisten kaljaasi Svanhildin ja höyryjäänsärkijä Turson sekä turkulaisen matkustajalaiva Boren kunnostus- ja entistämistöihin.

http://www.nba.fi/fi/ajankohtaista/tiedotearkisto?Article=5690

http://www.nba.fi/fi/File/1570/perinnelaivojen-kunnostus-ja-entistamisavustukset.pdf

Juha Pitkänen

Museovirasto on myöntänyt 463 637 euroa käytettäväksi arvokkaiksi luokiteltujen alusten entistämiseen sekä perinteistä kunnostustyötä tekevien telakoiden ja veistämöiden kiinteiden koneiden ja laitteiden kunnostukseen.

http://www.nba.fi/fi/ajankohtaista/tiedotearkisto?Article=5892

Juha Toikka

Lainaus käyttäjältä: Heikki Saraste - 24.06.2010, 00:08:44
"Lautakunta on noudattanut esityksissään periaatetta, jonka mukaan avustus on kolmasosa hyväksytyistä kokonaiskustannuksista."

http://www.nba.fi/fi/smm_perinnel_ohjeita

Öljypolttimen ja säiliöiden poistaminen sekä rostirautojen ja uuninluukun asentaminen maksaa siis 18000 euroa?
s/s Karjalankosken muuttaminen halkolämmitteiseksi myönnetyllä avustusmäärällä kyllä onnistuu.
s/s Ahti 2011 ja saletinsti natas.

Juha Pitkänen