Linjakonfferenssit

[Timo Sylvänne]

Äänimeren varustamohistorioita (www.aanimeri.fi/Varustamohistoriaa) keräillessäni on usein tullut esille linjakonfferenssit. Henry Nielsen oli osakkaana muutamissa uusissa laivalinjahankkeissa, mitkä piti lopettaa, kun ei saatu lasteja, kun ei päästy jäseneksi tämmöiseen konfferenssiin.

Luin Pentti Poukan kirjan Antti Wihuri − kapteeni laivassa (Otava 1983) ja sen lopussa kerrottiin, kuinka Wihurin puheille tuli joku Re-Be:stä (Rettig Bensow). Sopivat, että jakavat keskenään Mustanmeren öljykuljetukset Suomeen. Sopivat hinnoista ja lastimääristä. Joku muu varustamo siihen vielä otettiin mukaan.  Tuohon aikaan näköjään kartellit eivät olleet salaisia toisin kuin nyt. Siltihän kartelleja paljastuu Suomessakin niin paljon, ettei niitä ehditä tutkia.

Tulee mieleen itärajan takaa vanhan liiton meininki: paasataan vapauden puolesta ja kaikin keinoin toimitaan vapautta vastaan. Olen lukenut myös kirjan vapauden mallimaasta Rockefellerin puuhista  Standard oilin rakentamisessa. Kilpailijat nitistettiin ja ihmishenki oli halpaa.

No, kumminkin merenkulkupisneksessä reilusti myönnetään: navigare necesse est, vivere non est.

Osaisiko joku valottaa tätä linjakonferenssisysteemiä? Onko sillä juurensa kauppakomppanioissa satojen vuosien takaa? Silloinhan niillä oli monopoli meriliikenteessä. Kuinka estetään ulkopuolisia kuljettamasta rahtia linjakonfferenssien alueilla? Jos kartellit ovat maissa kiellettyjä, miksi ne ovat merenkulussa hyväksyttyjä?